SUOMALAISTEN MUINAISUSKO

Epeiumalat monet tesse
muinen paleltin caucan ia lesse. (Agricola)


Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko, 531s. Uno Harvan perikunta ja Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY 2018.

Kansallinen kirjasampomme SKS (Suomalaisen kirjallisuuden seura) julkaisi alkuvuodesta uusintapainoksena uskontotieteilijä Uno Harvan mytologiantutkimuksen merkkiteoksen Suomalaisten muinaisusko. Nyt loppuvuodesta on ilmestynyt myös kollegojensa Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen uusi teos Saamelaisten mytologia. 

SKS:n uudet julkaisut osuvat historialliseen ajankohtaan jolloinka olemme globaalin ilmastokatastrofin ja lopultakin, myös suuren ilmastoheräämisen kynnyksellä. Ehkä muinaisilla esi-isillämme on jotain tärkeää sanottavaa meille kaikille erityisesti siinä sydämen intuition elävöittämässä tunteessa ja tahdossa millä muinoin huolehdittiin ikäänkuin vaistonvaraisesti kanssaihmisistä, eläimistä, lähiympäristöstä, luonnosta ja ihmisen suhteesta kosmokseen ynnä henkiseen maailmaan. Voimallinen muinaisusko tuki yksilöitä ja yhteiskuntaa sekä arjessa että juhlassa.

MUINAISUSKON KÄSITTEESTÄ

Maailman kansojen muinaisen uskonnollisen käyttäytymisen muodot muistuttavat paljolti toisiaan, mytologioista ja taruista on löydettävissä yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia. Pelkästään suullisen perinteen varassa eläneen ja suhteellisen pienissä yhteisöissä säilyneen muinaisuskon on täytynyt olla muuntumiskykyistä yksilöllisten tulkintojen ja paikallisten vaatimuksien mukaan sekä yhteisöllisiin intresseihin ynnä ulkoapäin tuleviin muutospaineisiin mukautuvaa. -Muuntautumiskykynsä ja sosiaalisuutensa ansiosta suomalainenkin kansanusko on ollut kestävä, yksilöitä ja yhteiskuntaa kannatteleva uskontomuoto vuosisatojen, jopa vuosituhansien ajan.

Lauri Honko, Turun yliopiston folkloristiikan ja uskontotieteen professori 1962-1996 kirjoitti Mitä?Missä?Milloin vuosikirjassa 1962: "Suomalaisten muinaisusko avaa näkökulman nykykulttuuriamme paljon yksinkertaisempaan
yhteiskuntaan, jossa uskonto miltei huomaamattomasti sulautui arkiaskareihin ja jatkuvaan kamppailuun ihmiselämän turvaamiseksi. Tuo uskonto ei yleensä kiteytynyt taisteleviksi opeiksi vaan otti vapaasti vaikutteita kaikilta ilmansuunnilta. Vanhoillisuudestaan huolimatta se kykeni hämmästyttävän joustavasti palvelemaan ihmistä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa, myös ja nimenomaan sellaisissa, joissa kristinusko ei tarjonnut valmiita käyttäytymismalleja."

Honko kuitenkin muistuttaa, että muinaisusko on käsitteenä epätäsmällinen. Tutkimuksen kannalta suomalainen uskomusperinne ei ole sen muinaisempaa kuin aineisto, johon sen tietoesitykset perustuvat. Valtaosa myöhäisperinteestä on kerätty talteen vasta 1800-ja 1900-luvuilla; siten elävän kansanuskon kulttuuritausta ei yleensä ole vanhempi kuin 1800-luvun maalaisyhteisöt. "Mutta noiden yhteisöjen tavoille ja uskomuksille voidaan useasti osoittaa vuosisatojen, jopa vuosituhansien takainen historiallinen alkuperä." (LH) -On selvää että kirjallisten lähteiden puuttuessa on hyvin vaikeata saada tarkkaa kuvaa esi-kristillisten, tuhansia vuosia sitten eläneiden esi-isiemme uskonnollisesta elämästä.

USKONTOTIETEEN URANUURTAJA

Herätysliikkeeseen kuuluneen kirkkoherra Gustaf Holmbergin vanhin poika Uno opiskeli nuoruudessaan teologiaa. Papiksi valmistuttuaan Uno Harva (vuoteen 1927 Holmberg) toimi vuoden 1907 kirkollisissa tehtävissä Kuorevedellä. Tiedonjanoinen kappalainen koki kuitenkin ettei sielunpaimenen työ ole hänen kutsumuksensa. Kiinnostus uskontotieteeseen ja oman maailmankatsomuksen vakava pohdinta johtivat eroon kirkon palveluksesta.

Uno Harva tahtoi selvittää vertailevan uskontotieteen avulla uskontojen historiaa ja ”Jumalan idean alkuperää”, kysymystä, ”joka kulki mukana läpi hänen kirjallisen tuotantonsa eri muodoissaan (…) Harva valitsi tieteen mutta älyllinen pohdinta uskonnollisen ja luonnontieteellisen tiedon välisestä suhteesta oli erottamaton osa hänen tutkijaidentiteettiään elämän loppuun saakka.” (Turun yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttonen teoksen jälkisanoissa, s. 520) . -Jumalan olemassaoloa koskevissa elämänmittaisissa pohdinnoissaan Harva näyttää lopulta päätyneen kielteiselle kannalle: "(...) kirkon opin mukaan jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, kun taas vertaileva uskontotiede osoittaa että ihminen päinvastoin on luonut jumalan omaksi kuvakseen." (Harvan artikkelista ´Ihminen ja Jumala` HS 10.6.1947)

Harva opiskeli Helsingin yliopistossa uskontotieteitä sosiaaliantropologian uranuurtajan, moraalifilosofi Edvard Westermarckin ja kansanrunoustieteen professori Kaarle Krohnin johdolla. Krohnilla oli Anttosen mukaan merkittävä rooli mytologiantutkimuksen vakiintumisessa kiinteäksi osaksi suomalaista uskontotiedettä ja folkloristiikkaa.
Uno Harva väitteli filosofian tohtoriksi 1913 Suomalaisten kansojen vedenhaltijakäsityksistä. Harva toimi uskontotutkimuksen dosenttina Helsingissä 1915-26 ja sen jälkeen Turun yliopiston sosiologian professorina kuolemaansa saakka; toimenkuva oli räätälöity Harvan omaa työsarkaa, vertailevaa uskontotiedettä ajatellen. "Sosiologian professorina Harva oli totuuden tiellä kulkeva rationalisti ja epäilijä. Hän haki selityksiä kansanuskomuksille biologisista tosiasioista ja ihmisen aistitoiminnasta pyrkimyksessään selvittää uskomusten kuvitelmataustaa." (Anttonen) Harvan tutkimuskohteena olivat lähinnä suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnot. (Mainittakoon, että Suomen ensimmäinen vertailevan uskototieteen professuuri perustettiin Turkuun vasta 1960.)

Monet tutkimuskohteensa Harva oppi tuntemaan omien kenttätyökokemustensa pohjalta. Hän teki 1911-27 kolme laajaa tutkimusmatkaa Venäjälle ja Siperiaan suomensukuisten kansojen asuinsijoille ynnä kaksi matkaa kolttasaamelaisten pariin Petsamoon. Harvaa pidetään yhtenä antropologisen ja uskontotieteellisen kenttätutkimuksen pioneerina maassamme. -Uransa aikana laajaa kansainvälistäkin mainetta ja arvostusta niittänyt Harva kirjoitti 11 teosta, joista on tullut pohjoisia uskontoja vertailevan tutkimuksen perusaineistoa Suomessa ja maailmalla (mm. Permalaisten uskonto 1911, Lappalaisten uskonto 1915, Elämänpuu 1920, Altailaisten kansojen uskonto 1933). Tieteellisiä julkaisuja kertyi yli 400. Aikansa tunnettuna kulttuurihenkilönä Harva oli aktiivisesti mukana myös yhdistystoiminnassa perustamassa Kalevalaseuraa, Porthaniaseuraa ym.

Veikko Anttonen luonnehtii Uno Harvaa tiedemiehenä "naiviksi empiristiksi, jolle tosiasiat puhuivat puolestaan." Tavoitteena oli paremminkin löytää järjestystä tosiasioista kuin panna tosiasiat järjestykseen. Harva ei Anttosen mukaan antanut ihmiselle erityisasemaa maailmankaikkeudessa. Uskonnolliset ilmiöt ovat tämän näkemyksen mukaan kiinteässä yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan, ihmisten biologisiin, materiaalisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin.

Uransa ehtoopuolella Harva pyrki luopumaan valmiista selitysmalleista ja teorioista omaksuen monipuolisemman ja realistisen asenteen tutkimusaineistoonsa. Erään unkarilaisen folkloristin tiedustellessa hänen metodiaan esseekokoelma Elämänpuu tiimoilta (1920) Harva vastasi että "en millään metodilla, tutkin vain itse kysymystä". Hänelle teorioita arvokkaampi oli elävän kansantietouden rikkaus josta (Harvan omin sanoin) : " Maamme jokaisen paikkakunnan asukkaat voivat löytää jotakin, joka on heille omakohtaista ja tuttua ja joka on omiaan johtamaan muuallekin muuttaneiden ajatukset lapsuuden kotiin ja kadonneeseen aikaan."

Uno Harva kirjoitti 1948 ilmestyneen Suomalaisten muinaisuskon viimeisenä suurena työnään, johon hän kokosi ja kiteytti neljän vuosikymmenen tutkimustyönsä teemat ja tulokset. Viimeisillä ponnistuksilla kirjoitettu merkkiteos kruunasi laajalti arvostetun ja hienon kulttuuriperinnön jättäneen tieteentekijän mittavan elämäntyön. - Harvan suuri teos sisältää "kansamme käsityksen kaiken olevaisen synnystä, ihmisen toimia ja luontoa hallitsevista voimista, elämästä kuoleman jälkeen, probleemeista, jotka ikuisesti askarruttavat ihmissuvun mieltä." (Elsa Enäjärvi-Haavio, Uusi-Suomi 15.1.1950)

Nuuksio, Espoo (AriPhoto)

AGRICOLAN MUINAISJUMALAT

Kansojen muinaisusko on useimmiten epäyhtenäistä ja sirpaleista, paikallisesti värittynyttä ja muuntunutta. Vasta suullisen perimätiedon muistiin kirjatun kenttäaineiston muokkausvaiheessa on luotu suurempia yhtenäisiä mytologisia kokonaisuuksia jotka heijastavat myös enemmän tai vähemmän tutkijan omia intressejä (esim. Kalevalan toinen painos 1848 - Lönnrot omien sanojensa mukaan ryhtyi itse runonlaulajaksi).

Uskonnon muodot ja sisällöt heijastavat aina myös aikansa yhteiskuntaa; esim. muinaisen Egyptin ja antiikin Kreikan kehittyneet yhteiskuntarakenteet vaikuttivat myös uskonnollisten järjestelmien muotoutumiseen. Muinaisessa Suomessa kovin kehittyneitä yhteiskuntarakenteita ei vielä tunnettu, ja uskonnonkin muodot jäivät maanläheisiksi, vapaaksi hierarkisesta ohjauksesta. Hajanaisten yhteisöjen ´pappien roolia` hoitelivat meillä muinoin shamaanit, myöhemmin maatalousyhteiskunnassa tietäjät. Niinpä suomalaisten muinaisuskosta on turha etsiä mitään antiikin Hellaan Olympoksen kaltaista hierarkkista jumalten vuorta, ankaran johdonmukaisesti järjestynyttä jumalkosmosta. - Ja merkillistä kyllä, varsinainen Luojajumala näyttäisi esikristillisestä polyteistisesta (monijumalaisesta) uskonnollisuudestamme vallan puuttuvan tai sitten se on vain, niinkuin myös otaksutaan, vaipunut ajan myötä unholaan (tosin Väinämöisen ja Ilmarisen ikiaikaisista hahmoista on toki löydettävissä Luojankin ominaisuuksia, mutta esim. juutalaisten Jahven tai kristittyjen Logoksen kaltaista monoteistista kosmista Luojajumaluutta ei muinaisuskostamme löydy.)

Suomalaisen uskonpuhdistajan ja kirjakielen isän Mikael Agricolan Davidin psalttarin - Raamatun psalmien - suomennoksen (1551) runomuotoisessa esipuheessa julkaisema jumalten luettelo on vanhin yhtenäinen esitys suomalaisten muinaisjumalista. Luettelo oli kolmattasataa vuotta lähes ainoa suomalaisen muinaisuskon dokumentti ja sen perusteella alettiin suomalaisten epäjumalia ja näiden toimia esittämään myös vierailla kielillä. Varsinaiseen mytologian ja ja muinaisarunouden keruuseen ryhdyttiin Suomessa vasta H. G. Porthanin aikana 1700-luvun lopulla.

Uno Harva aloittaa järkälemäisen teoksen (531s) laajalla Agricolan jumalluettelon kuvauksella ja autenttisuuden todistelulla. Luettelon ansiosta hän nimeää Agricolan suomalaisen uskonnonhistorian isäksi. Anttonen kiteyttää Harvan suurteoksen idean osuvasti: "Suomalaisten muinaisusko on käytännössä laajennettu kommentaari Agricolan nimeämiä hämäläisten ja karjalaisten ´epäjumalia` valottavasta aineskokoelmasta.” -Totta on, että Harvan teoksen otsikointi myötäileekin suureksi osaksi - joskaan ei orjallisesti - Agricolan jumalluetteloa.

Harva aprikoi mikä antoi Agricolalle aiheen kertoa mitä maassa "muinen” palveltiin. Varmaankin kirkonmies halusi vieroittaa kansaa pakanallisista perinteistä, joita uuden uskon mukaan oli kartettava. Entiset epäjumalat lueteltuaan Agricola huudahtaa:
Eikö se Cansa vimmattu ole/ ioca neite wsko ia rucole
Sihen Piru ia Syndi weti heite/ ette he cumarsit ia wskoit neite.
Ja kirkonmies kehoittaa ihmisiä:
Waan elken nyt cumarco cenge/ quin Ise/ Poica ia Pyhe/ henge.

Agricola esittelee klassisen tavan mukaan 12 hämäläisten ja 12 karjalaisten jumalien nimet ja tehtävät lyhyesti. Hän on todennäköisesti saanut tietonsa suusanallisten kuvausten perusteella maamme nuorison opettajana ja papiston esimiehenä toimiessaan.

Hämäläisten Tapio, Ahti, Tonttu ja Kratti (sama kuin myöhemmän kansanuskon varasteleva Para) ovat myöhemmänkin kansanuskon tuntemia metsän, veden , kodin ja omaisuuden haltijoita; Liekkiö on kummitteleva lapsivainaja, juurten, ruohon ja puiden hallitsija ; Kapeet ja Rahko liittyvät Auringon ja Kuun vaiheisiin; Kalevanpojat ovat jättiläistarinoiden hahmoja; Turisas sodanjumala. Väinämöinen on virsien takoja, Ilmarinen tuulen ja sään hallitsija, matkamiesten auttaja; Piru, ihmisten villitsijä.

Karjalaisten jumalten tehtävät jakautuvat maatalouden ja riistanhoidon eri aloille. Rongoteus antoi ruista, Pellonpekko ohraa, Virankannos kauraa. Äkräs kasvatti herneet, pavut ja nauriit ynnä kaalit, pellavat, hamput;, Köntös
muokkasi keväällä maat ja Ukko yhdessä vaimonsa Raunin kanssa takasivat viljan kasvun. Kekri antoi karjaonnea, Hiisi suosi metsämiehiä, Vedenemo toi kalaonnea, Nyrkäs oravia metsistä ja Hittanainen jäniksiä pensaikosta. Paljon muutakin Agricolan mukaan palvottiin, mm. kiviä, kantoja, tähtiä ja Kuuta.

Agricolan jumalaluettelo edustaa vain osaa muinaisten suomalaisten uskomusmaailmasta. On sanottu että että joitakin tärkeitä nimiä jäi mainitsematta, ja toisaalta kaikki mainitut eivät ole välttämättä kuviteltavissa "jumaliksi" (Piru, Liekkiö, Kekri, Hiisi). - Myöhempi tutkimus on esittänyt (mm. Matti Kuusi) että kenties useimmat Karjalan jumalat eivät olleetkaan niin pakanallisia kuin Agricola kuvitteli vaan palautuvat vanhimpaan roomalaiskatoliseen pyhimyskerrostumaan jo ennen ristiretkiä.
Agricolan jumalaluettelo ei monista historiallisista ansioistaan huolimatta luo sellaista kokonaiskuvaa maailmasta ja sen rakenteesta että siitä voitaisiin puhua suomalaisena mytologiana. - Epäilemättä parempana lähteenä tässä katsannossa toimii talteen kerätty kalevalamittainen runous, erityisesti loitsut.

UKKO JA UKONVAKAT

Ukko on muinaisuutemme ikivanha ihmishahmoinen Ukkosenjumala, jota Harva luonnehtii pakanuuden ajan maata viljelleen kansan tärkeimmäksi jumalaksi. Ukko oli muinaisuskon voimatekijä jo myöhäisellä kivikaudella nk. vasarakirveskulttuurin aikana. Ukonilman on uskottu hänestä johtuvaksi, hän on hallinnut myös säitä ja viljojen kasvulle välttämättömiä sateita. Ukkosesta on käytetty myös ilmaisua pitkäinen eli pitkänen. Hänen edeltäjänsä Suomenniemellä on saattanut olla Ukkoskotka.

Salamoiden on muinoin ajateltu olevan nuolia, joita Ukko jousellaan ampuu. Myöhemmin on kuitenkin ajateltu jyrinän ja salamoinnin johtuvan siitä että Ukko ajaa taivaalla suurilla vaunuillaan. Tätä pohdiskeli Jukolan Juhanikin Kiven Seitsemässä veljeksessä lapsuuden kuvitelmiinsa viitaten: “Jumalahan, näetkös, silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja, ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä.”

Ylijumalan piirteitä Ukko alkoi saada vähitellen, erityisesti kristinuskon maahantulon myötä. Taivaan Ukolta alettiin pyytää apua kaikenlaisiin tilanteisiin ja vaivoihin. Lönnrot alkoi käyttää Kalevalassa Ukko Ylijumalan nimeä systemaattisesti. Näin ikivanha pakanallinen jumalkäsite ja kristillinen jumala vähitellen sulautuivat toisiinsa. -Käsittääkseni tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka kristinusko vähitellen alisti, muokkasi ja muunsi vanhaa uskomuskultuuria omiin intresseihinsä sopivaksi. Kahden uskonnollisen voimatekijän vuosatoja kestänyt -
eikä aina kovin sopuisakaan - rinnakkaiselo johti kirkon valtaintressien seurauksena entisaikaan niin mahtavan muinaisuskon vähittäiseen heikkenemisen ja lakastumiseen. Toisaalta kysymys oli myös kulttuurievoluutiosta, vanhan pitikin väistyä uuden tieltä.

Ukko on muinaisen maanviljelyn eräänlaisena ´takuujumalana` saanut Agricolan luettelossa suurimman huomion. Ukko on muinaisjumalistamme ainoa jonka palvonnasta Agricola yleensä kertoo. Hän kertoo myös Ukon puolisosta Raunista.
Ukon maljan juominen eli Ukon vakat oli kasvukauden alun, kevätkesän tärkeä yhteisöllinen rituaali, yhteisön ylettömät juomingit, jolla pyrittiin saamaan sadetta mahdollisimman hyvään aikaan. "Ja quin keuekyluö kyluettin/ silloin vkon Malia iootijn. Sihen haetin vkon Wacka/ nin ioopui Pica ette Acka. Sijtte palio Häpie sielle techtin/ cuin seke cwltin ette nechtin." -"Häpien tekeminen" voidaan tulkita niin että rituaalissa oli erotiikkaa, mahdollisesti vapaata seksiä oluenjuonnin ohella. Agricolan mukaan rituaaleissa on ollut kuitenkin pääosassa nimenomaan oluenjuonti.

Harva kuvaa ja tulkitsee perusteelliseen tapaansa monenlaisia muistiinkirjattuja todisteita ukonvakka rituaaleista eri puolilta Suomea. Seksuaalisuudesta ja siihen liittyneistä tavoista ja riiteistä puhutaan kirjassa kuitenkin hyvin niukasti ja pidättyvästi. Lieneekö tässä toiminut samankaltainen itsesensuuri kuin kalevalaisten runojenkin kohdalla aikoinaan; ns. "sopimaton, rivo aines" on katsottu parhaimmaksi jättää kokonaan julkaisematta?

Nuuksio, Espoo (AriPhoto)

KANTAURALILAINEN MAAILMANKUVA

Ennen pohjoisten kansojen hajaantumista eri puolille Eurooppa ja Siperiaa vallitsi nk. uralilaisen kantakansan aika 6 000-4000 vuotta sitten. Etelä-Venäjän ja Ukrainan aroilla, Volga, Oka ja Kama jokien tienoilla laajalla alueella sijainneella suomensukuisten kansojen alkukodilla oli oma kulttuurinsa ja kielensä, niin myös maailmankuva. Maailmankuvan piirteitä olivat mm. käsitykset Pohjantähdestä taivaan keskuksena, maailman jakautumisesta kolmeen tasoon ja luonnonilmiöiden taustalla vaikuttavista elementaarisista voimista, luonnonhengistä.

Maan ulkoääri näkyy horisontissa kaarevan muotoisena; maa antaa vaikutelman pyöreästä litteästä kiekosta. Maan ylle kaartuu mahtava katto, jota muinaisajan ihminen kutsui taivaankanneksi. Tähtien yöllä syttyessä tuli taivaankannesta kirjokansi.
Taivaankansi oli kuin valtaisa pata jonka keskuksessa eli pohjassa oli Pohjantähti, ´taivaannaula`. Vanhat Vienan Karjalan runot kertovat taivaanjumalasta, taitavasta seposta, joka on tuon kiinteän kannen aikoinaan takonut: Tuo on seppo Ilmorine/ kun on taivosen takonut/ kannen ilman kalkutellun/ ei tunnu vasaran jälki/ eik on pihtien pitely.

Esi-isiemme mielestä Pohjantähteä, tuota ´taivaan napaa`, koko Kirjokansi lakkaamatta kiersi. Mutta - niinkuin Uno Harva huomauttaa - "tuo taivaan kiertoliike on vain harhanäky joka johtuu siitä, että maapallo kiertää akselinsa ympäri päinvastaiseen suuntaan."
Muinoin on pelätty ´taivaantapin` romahtavan ja taivaankannen sen myötä jolloinka koko maailma tuhoutuisi. Taivaankannen tueksi onkin sitten kuviteltu jättiläispatsas (taivaanpönkkä, maailmanvuori) jonka huippu ylettyy aina Pohjantähteen saakka. Tämän tyyppiset uskomukset ovat olleet yhteisiä paitsi pohjoisille kansoille niin myös Itämailla, ja maailmanvuoresta kerrotaan Raamatussakin. Harva sanookin: "Ei ainoastaan esi-isämme, vaan kaikki pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat ovat olleet ´otavaista oppimassa`."

Muinaisajan ihmiselle maa oli kiekonmuotoinen veden ympäröimä manner. Maanpiiriä ympäröivän virran - Tuonelan joen - uskottiin olevan raja tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä. Pimeässä Pohjolassa, Pohjan perillä sijaitsi maailman reuna ja siellä syvä jyrkänne, manalan alanne, jossa tuonen hyinen joki virtasi. Vainajat ylittivät tämän synkän virran matkalla toiseen maailmaan usein lautturin avustuksella. Tuonen mustahan jokehen/ Manalan alantesehen/ sinne puut tyvin tulovi/ kanervat kukin katoopi .

Maailman uskottiin koostuvan kolmesta tasosta: alinen, vainajien ja pimeiden henkien maailma (manala); keskinen, ihmisten, eläinten, aineellisen luonnon ynnä muiden niin näkyvien kuin näkymättömienkin toimijoiden maailma; ylinen maailma (taivas, jumalat). Nämä hahmotettiin yhtä aikaa sekä pystysuorasti (vertikaalisesti) että vaakasuorasti (horisontaalisesti). -Hahmotusten samanaikaisuus näkyy esim. uskomuksissa vainajien olinpaikasta, manalasta: tuonela oli toisaalta kaukana tuonelan virran takana, toisaalta syvällä maan alla, manalassa. - Kuolema ei ollut tabu eikä kuolevia ihmisiä jätetty yksin. Manalle menneiden muistoa vaalittiin ja kunnioitettiin ja vainajien maailmaan pidettiin yhteyttä monenlaisin rituaalein. Voidaankin sanoa, että fyysinen näkyvä maailma muodosti ihmisen kokonaismaiseman yhdessä myyttisen maailman kanssa.

Shamaani oli muinaisen yhteisön pappi, tietäjä ja parantaja. Hän hoiti suhteita arkitodellisuuden ja tuonpuoleisen välillä sekä yhteisöltä että suojelushengiltä saamillaan valtuuksilla. Vastauksia yhteisön esittämiin kysymyksiin ja parantavia voimia erilaisiin sairauksiin etsiessään shamaanilla oli koulutuksensa kautta
hankittu taito tehdä sielunmatkoja näkymättömiin maailmoihin transsiin vaipumalla ja irrottamalla ´vapaasielunsa` fyysisestä ruumiista. Tähän käytettiin erilaisia tekniikoita, mm. rummutusta, tanssia, loitsuja, meditaatiota, kasviperäisiä hallusinogeeneja (pohjoisessa kärpässientä). -Shamanismia on harjoitettu kaikkialla maailmassa, ja viitteitä siitä löytyy uskontojen pyhistä kirjoista. Shamanismi tiedontienä edustaa käsittääkseni kuitenkin menneisyyden kulttuurimuotoja eikä se sellaisenaan enää sovellu tietoisuussielun aikakauden ihmisen henkiseksi koulutustieksi. (Poikkeuksiakin varmaan toki on.)

Hiilimäeltä Enäjärven suuntaan, Sammattt (AriPhoto)

+++++++++

Niinkuin jo aiemmin todettiin etsi Uno Harva selityksiä kansanuskomusten kuvitelmataustalle "biologisista tosiasioista ja ihmisen aistitoiminnasta." - Ihmissuku on - väittää Harva aiemmin mainitussa Hesarin kirjoituksessaan - lähtöisin "suuresta henkisestä pimeydestä": muinaisuskon jumalat ja sisällöt tulkitaan nykyisin perustoiltaan useimmiten mielikuvituksen tuotteiksi, jonkinlaisiksi alkeellisen tietoisuuden kuvitelmiksi. Todetaan, että vasta selkeän käsiteajattelun ja empiiristen luonnontieteiden kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi havaintojen järkevän tulkinnan ja tekniikan kehittymisen. Ja tottahan toki onkin että vanhat uskomukset tuntuvat sangen usein mielikuvitukselta tai silkan taikauskon kaltaisilta kuvitelmilta. – Kuitenkin voidaan kysyä: miten on mahdollista että nämä (kyseisen tulkinnan mukaan) sinänsä epätodelliset kuvitelmat ovat voineet olla muinoin niin ratkaisevan tärkeitä sekä yksilöiden että yhteisöjen säilymisen kannalta? Heitetäänkö kenties ns. ´lapsi pesuveden mukana` jos leimataan kaikki muinaisuskon sisällöt pohjimmiltaan kuvitelmiin perustuviksi?

Voisiko muinaisuskon taustalta kenties löytyä aikakautemme älylliseen tietoisuuteen verrattuna täysin toisenlaatuinen, luonnonympäristön elämänvoimakentästä vielä suhteellisen eriytymätön  ja nykyihmistä huomattavasti herkemmin, voimallisemmin aistivan ja tuntevan ihmisen ´luontotajunta`? Sellaisia muinaisten esi-isiemme elämyksiä jotka ovat digiajan luonnosta vieraantuneen ja pääntietoisuuteensa ankkuroituneen älytietoisuuden  ulottumattomissa; intensiivisen aistimusvoimaisia tajunnankokemuksia, joihinka useimmilta meistä on portti ainakin toistaiseksi suljettu?

Ajankohtaisia ja autenttisia kuvauksia luonnonhenkien (haltiat, tontut, maahiset jne.) kohtaamisista ja niiden kanssa seurustelusta löytyy meidänkin aikamme kirjallisuudesta. Suomessa näistä kokemuksista on kertonut kirjoissaan avoimesti ja seikkaperäisesti mm. Tapio Kaitaharju (1923-2004), VR:n virkailijana työuransa tehnyt kirjailija ja laajalti tunnettu parantaja. Teoksessaan Maaäidin kirja (Jyväskylä 1980) hän kirjoittaa: "Varhaisimpina aikoina ihminen oli riippuvainen luonnosta ja siksi kosketus luonnonhenkiin oli jokapäiväinen tapahtuma joko aistein havaittavana tai ainakin ajatuksissa. Tiedon kasvun ja elinolosuhteiden muutoksen myötä alkoi etääntyminen." (s. 80) Kaitaharjun mukaan ihmisistä, eläimistä ja luonnosta huolta kantavia luonnonhenkiä on vielä jäljellä erityisesti maaseudulla. Ja vielä on "koko joukko ihmisiä, jotka ovat kosketuksissa näihin eri tehtävissä työskenteleviin ihmisten näkymättömiin auttajiin."

+++++++++
Uno Harvan muinaususkon tiedonjärkäle, alansa suuri klassikko, on näin harrastajankin näkökulmasta kiintoisaa, painavaa ja varsinkin joissakin silkan taikauskon kuvauksissaan hauskaakin luettavaa. Emeritusprofessori Veikko Anttosen uuteen painokseen kirjoittamat jälkisanat toimivat oivallisena johdatuksena teokseen ja kirjoittajan elämäkertaan. - Harvan  asiantunteva teksti on laaja-alaisesti hahmottavaa, ja vertailevissa yksityiskohdissaan hyvinkin pikkutarkkaa, mielikuvia luovaa sanataidetta. Uskontotieteen maineikas pioneeri tuntuu hallitsevan suvereenisti paitsi oman tutkimusaineistonsa niin myös erityisesti Skandinavian ja Siperian mytologiat unohtamatta toki muitakaan alkuperäiskansoja. Suomalaisten muinaisuskon tiedonjyvästen ja värikkäiden tarinoiden ohella kirja tarjoaa oivallisia sytykkeitä alan harrastajan ja ammattitutkijan omillekin pohdiskeluille.


teksti: Ari Harmanen

TAKOJA 4/2018

Paavolan tammi, Lohja (AriPhoto)

Mikael Agricolan epäjumalien luettelo vuodelta 1551

"Epejumalat monet tesse / muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset / seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi / ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi / Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh / hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei / ja Matkamiehet edheswei. Turisas annoi Woiton Sodhast / Cratti murhen piti Tavarast. Tontu Honen menon hallitzi / quin Piru monda willitzi.  Capeet mös heilde Cuun söit / Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit. Waan Carjalaisten Nämet olit / Epejumalat cuin he rucolit.  Rongoteus Ruista annoi / Pellonpecko Ohran casvon soi.Wirancannos Cauran caitzi / mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi / Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös Huchtat ja Pellot teki / quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin / silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka / nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin / quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky / jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja Wdhen Tulon / käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton / Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast / Hittavanin toi Jenexet Pensast.  Eikö se Cansa wimmattu ole / joca neite wsko ja rucole.  Sihen Piru ja Syndi weti heite / Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin / joissa walitin parghutin ja idketin. Menningeiset mös heiden Wffrins sait / coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta / Kivet Cannot Tädhet ja Cwuta."[3] WIKIPEDIA

CSA - yhteisön tukema maatalous

Kuulin CSA (Community Supported Agriculture) maataloudesta ensimmäisen kerran Camphill Kimbertonissa Pennsylvaniassa joskus talvella 1991.   -'Yhteisön tukema maatalous',  ('kumppanuusmaatalous') -hanke on syntynyt 80-luvun alkupuolella eräiden eurooppalaisten biodynaamikkojen aloitteesta.  Se saavutti nopeasti suosiota erityisesti USA:ssa pienten luomutilojen keskuudessa ja on sittemmin tullut paremmin tunnetuksi Euroopassakin. CSA on vuosikymmenten saatossa osoittautunut toimivaksi vaihtoehtoehdoksi tavanomaiselle markkinahenkiselle maataloudelle. CSA tiloja on nykyään tuhansia rapakon molemmin puolin.
 CSA on ajankohtainen nyt Suomessakin kun Rekolan jo pitkät perinteet omaava biodynaaminen tila Kangasalla Pohjois-Hämeessä aloitti uuden aikakauden CSAn viitoittamalla tiellä. Seuraava teksti  on amerikkalaisesta esitteestä 90-luvun alkupuolella toimittamani artikkeli CSAn toimintaideasta. Kirjoitus on julkaistu Biodynaamisen yhdistyksen julkaisussa Verkostoituva talous - voimavarojen kokoaminen maataloudessa (Ylöjärvi 1996).

Kirjoitin Hesarin mielipideosastolle vastineen toimittaja Jukka Petäjän kirja-arvionsa 20.11 loppuosan kyseenalaisiin väitteisiin. (Toimituksen vaatimuksesta jouduin lyhentämään ja muokkaamaan alkuperäistekstiä huomattavasti varsinaisen asiasisällön kuitenkin säilyessä suht. ennallaan. Jutun otsikointi on toimituksen työtä, kieliasua myös muokkasivat jonkin verran. -Todettakoon tässä vielä että Jukka Petäjä on suosikkitoimittajani ja luen hänen kirjoituksiaan lehdestä mielenkiinnolla.)

 

MUISTIINMERKINTÖJÄ PALESTIINAN MATKALTA

                                                                         

Pääsiäisviikolla 2013 matkustin Israeliin.  Viikon kestänyt omatoimireissu Palestiinan historiallisiin kulttuurimaisemiin oli mielenkiintoinen ja ikimuistoinen. Tässä tiivistelmä matkapäiväkirjastani.

Keskiviikko 27.3 

Aamupäivän kiertelin Öljymäen rinteessä sijaitsevan majapaikkani Hotel 7 Archesin lähiympäristössä.  Ihastelin Öljymäen rinteiltä avautuvia Vanhan kaupungin näkymiä, Temppelivuorta ja hotellia ympäröivää juutalaisten hautausmaata.  Tutustuin myös hautausmaan iäkkääseen palestiinalaiseen vartijaan Abdiin.

Päivä kului Öljymäen rinnettä ylös ja alas kävellessä ja ihmetellessä.  Matkan varrella useita mielenkiintoisia kirkkoja, kiireistä katuelämää, hienoja näkymiä Getsemanen ja vanhan kaupungin suuntaan. Illansuussa porhalsin hotellilta taksilla Jaffaportille. Musiikki soi, ihmisiä oli paljon liikkeellä juutalaisten passah -juhlan päästyä alkuun.

Jaffa portin lähistöllä.

Vanhan kaupungin kapeita katuja ja kujia kuljeskellessani en voinut muuta kuin hämmästellä väen  ja kulttuurien moni-ilmeistä kirjavuutta. Vastaavaa kulttuurien ja rotujen moni-ilmeisyyttä en ole kokenut missään  muualla kuin Manhattanin kaduilla kuljeskellessani yli 20v sitten.  Juutalaisten kaupunginosan kautta päädyin viimein – rutiiniluonteisen turvatarkastuksen jälkeen- Länsimuurille (Itkumuuri), jossa tuntui olevan liikettä ja toimintaa kuin muurahaispesässä.  Sekä miesten että naistenpuoleinen muurin alapuolinen alue oli koko ajan täynnä muurilla hartaushetkeään viettäneitä ihmisiä.  Monet kumartelivat rytmikkäästi edestakaisin pitkiäkin aikoja samalla jotain pyhää kirjoitusta lukien.

Illan jo pimennyttyä kävelin takaisin hotellille Lantaportin (Dung Gate) kautta Temppelivuoren sivua kulkien.  Vanha kaupunki ja Jerusalem kylpivät takani hienossa iltavalaistuksessa.  Reittini hotellille kulki Getsemanen puutarhan ja Maria Magdalenen kirkon ohitse Öljymäen juurelle.

.

Old City by night.

Torstai 28.3.

Kiirastorstain aamuna lähdin bussiretkelle Kuolleen meren seuduille.  Kohteena Masadan muinainen aavikkolinnoitus, En Gedin luonnonsuojelualue ja Kuollut meri.  Matka vei Itä-Jerusalemin kautta Kuolleen meren kivikkoiseen ja kallioiseen autiomaaympäristöön.  Autiomaa alkaa välittömästi Itä-Jerusalemin ulkopuolella.  Ennen Kuollutta merta matkamme sivusi alueita joissa evankeliumien mukaan Jeesus Kristus vaelsi paastotessaan.

Masadan vuoren juurelta nousimme ylös köysirataa kulkevalla bussihissillä.  Yli 450m korkea Masadan vuorilinnoitus on  suuruudenhullun kuningas Herodeksen aikoinaan rakennuttama. Helposti puolustettavan mahtavan vuoren laella on ollut aikoinaan monenlaisia rakennelmia, mm. kylpylä, ruoka- ja vesivarastoja, asuintiloja, hiljentymisen paikkoja. Innokas ja asiantunteva israelilainen oppaamme Joel kertoi värikkäitä tarinoita alueen historiasta, mm. juutalaisten tarunhohtoisen sankaritarinan 70-luvulta jKr. Näköalat vuoren tasaiselta laelta Kuolleen meren seuduille ovat huikaisevat.

Masadalta laskeuduttuamme muut jäivät nauttimaan rantaelämästä meikäläisen käydessä pikaisesti tutustumassa  En Gedin luonnonsuojelualueen karuun kanjoniin ja alueella virtaavaan pieneen puroon.

Retkikuntamme oli muuten mukavan kansainvälinen.  Olin juttusilla hollantilaisen ikäiseni miehen, islantilaisen pariskunnan ja amerikkalaisen miehen ja hänen poikansa kanssa (Atlantasta).  Leveästi amerikanenglantia puhuvat itsevarmat jenkit erottuvat aina joukosta!

Pitkäperjantai  29.3


Aamulla kuljin Leijonan portille, josta tarkoin merkitty Via Dolorosa alkaa. Vanhan kaupungin laitamilla portin tuntumassa oli jokin juhlatilaisuus ja paikalla  parveili iso joukko aseistettuja poliiseja ja sotilaita. Virkavallan tiukkailmeiset  edustajat ovat yleensäkin vahvasti esillä paikallisessa katukuvassa. 

Alkuperäinen Via Dolorosa ei luultavasti noudattele nykyistä merkittyä reittiä, mutta jonkinlaisena uskon symbolina kapeiden katujen tie kohti (mahdollista) Golgataa ja nykyistä -hyvin vanhaa- Pyhän Haudan kirkkoa toimii mainiosti.  Via Dolorosan varrella on yli kymmenen muistopaikkaa Kristuksen viimeiselle vaellukselle omaa ristiään kantaen (tuomitsemisesta ja ruoskimisesta aina ristiinnaulitsemiseen saakka).  Pyhän Haudan kirkon sanotaan olevan Golgatan kallion ja ristiinnaulitun haudan  päällä.  Kirkko on saanut nykyisen muotonsa ristiretkeläisten suorittamien korjausten ja myöhempien tulipalojen ja maanjäristyksien aiheuttamien korjausten seurauksena. 

Iltapäivällä kirkossa oli paljon väkeä ja eri uskonkuntien edustajia, vilkas mutta harras tunnelma ortodoksisen kulkueen aloittaessa liturgiansa haudan vierellä.  Kirkon toisessa kerroksessa oli mahdollisuus kumartua  ja työntää kätensä pienestä aukosta alaspäin kallioon.  Minäkin tein niin ja käteni koskettaessa viileään kallioon toivoin vain rauhaa koko maailmaan.  Tätä aikaisemmin olin viettänyt alemmassa kerroksessa hiljaisen hetken kappelissa,  jonka sanotaan olevan paikka jossa Maria Magdaleena sai enkeliltä tiedon Kristuksen ylösnousemuksesta. -Kaikenkaikkiaan ihmeellinen, esteettisesti  hyvin vaikuttava kirkko muistomerkkeineen ja monine kappeleineen.

Pyhän haudan kirkko.

Tullessani taivasalle kirkon ylätasanteelle ns. “etiopialaisten kappeliin” päätin istahtaa muurin edustalle hetkeksi rauhoittumaan.  Hetken kuluttua oviaukosta oikealta puolelta tulvahti lähistölle ryhmä tummia ihmisiä (luultavasti pakistanilaisia).  Heillä oli jonkinlainen uskonnollinen yhteistilaisuus;  liturgia, yhteislaulua ja liikettä laulun myötä. Ryhmän lähestyessä   nousin minäkin seisomaan ja otin osaa juhlahetkeen.   Tajunnassani välähti että Kristus tuli tosiaan kaikkia ihmisiä ja koko maailmaa varten eikä vain tiettyä rotua tai uskontokuntaa varten.  Kristuksen rakkauden virike on yleisinhimillinen, ihmiskunnallinen, ja me kaikki olemme siitä osallisia.

Myöhemmin illalla kuljeskelin muslimikorttelin hämärillä kujilla. Eräällä  elintarvikekioskilla seurailin kovaäänisen ja värikkään papukaijan touhuja. Siinä kahvia juodessani juttelin  kioskinpitäjä Abdrahimin kanssa. Vaihdoimme ajatuksia Jerusalemin tilanteesta ja uskonnoistakin. Eiväthän palestiinalaiset tosiaankaan voi olla tyytyväisiä Israelin nykyiseen häikäilemättömään sortopolitiikkaan. Palestiinan etnisessä konfliktissa olisi toki molempien osapuolten katsottava peiliin ja tarkistettava suhtautumistapojaan. Uskonnosta Abdrahim totesi tunnustavansa Jeesuksen profeetaksi ja myös neitsyt Maria on kuulemma tärkeä hahmo muslimeille.   -Temppelivuoren alue oli jostain syystä suljettuna pääsiäisviikon ajan. Muslimien pyhiin paikkoihin, Kalliomoskeijaan ja al-Aqsan moskeijaan tutustuminen jäi siten seuraavaan reissuun.

Abdrahim, palestiinalainen kioskinpitäjä muslimikorttelissa.

Lauantai 30.3

Lankalauantai kului bussiretkellä Galilean kierroksella.  Bussi täynnä hyväntuulisia ja ystävällisiä turisteja eri puolilta maailmaa, tulkkaus englanniksi ja espanjaksi.  Ajoimme Tel Avivin kautta kohti pohjoista Israelia, Harmageddonin tasangon ja Taborin (Kirkastumisen) vuoren sivuitse Nasaretiin.  Nasaret on nykyään n. 200 000 asukkaan kaupunki, kun se Jeesuksen aikoihin oli ollut vain mitätön kyläpahanen.  Kävimme Jeesuksen perheen oletetulla asuinpaikalla ja synagogan tienoilla, jossa evankeliumissa kerrottu  12-vuotiaan Jeesuspojan äkillinen viisastumisen ihme oli tapahtunut.  Vierailimme alueen upeassa Pyhän Joosefin  kirkossa. 

Pyhän Joosefin kirkko.

Nasaretista ajoimme Kaanaan kautta Gennesaretin järven rantamaille Taghbaan, Kristuksen siunaamien  kalojen ja leipien ihmeen muistoksi perustetulle kirkolle.  Olin aivan innoissani kauniista raamatullisesta järvestä. Lähistöltä löytyi mukava rantaravintola. Aterioidessani katselin järven avaralle ulapalle ja kuvittelin mielessäni opetuslapsia veneessään kalastamassa Opettajansa kanssa yli 2000v sittten. 

Genesaretin rannalta suuntasimme Kapernaumin pieneen muinaiskylään . Täällä on  Pietari asunut perheensä ja anoppinsa kanssa, ja Jeesus Kristus on asunut heidän luonaan pitkiäkin aikoja.  Pietarin asumuksen päälle on rakennuttu hieno kirkko. Katselin liikuttuneena kirkon korotetulta keskilattialta lasisen lattia-alueen lävitse alas vanhan asuinsijan kivikkoisiin jäänteisiin.

Kapernaumista jatkoimme Galilean vehreiden kumpareisten maisemien halki Tiberiakseen, ja lopulta Gennesaretin järven eteläiseen päähän, josta alkaa historiallinen Jordanjoki.  Näillä seuduilla eli ja vaikutti aikoinaan Johannes Kastaja, joka kastoi ihmisiä uuteen uskoon, uuteen Liittoon Jumalan ja henkisen maailman kanssa Taivasten Valtakunnan lähestyessä. Jordanissa sai kasteensa myös  Jeesus Nasaretilainen, evankeliumeissa kuvattu tapahtuma, jossa kyyhkynen asettui Jeesuksen päälle ja kosminen Aurinkohenki (Elohim) liittyi Jeesuksen olemuspuoliin. - Näillä alkulähteillään joki on vielä kohtalaisen kapea, mutkitteleva uoma puiden ja pensaiden katveessa.  Alueella on tietenkin kirkko ja kastautumiselle varattu alue.  Kävinpä minäkin huuhtelemassa jalkani ja kastelemassa pääni Jordanin joessa.  Mukavalta tuntui joessa kahlailla, flunssasta huolimatta. 

Gennesaretin järvi.

Pääsiäinen


Pääsiäissunnuntai kului iltapäivään äkillisestä nuhakuumeesta leväten ja lääkityksellä toipuessa. Rauhallinen ilta Öljymäellä ja Getsemanen ympäristössä.

Pääsiäismaanantain ensimmäinen kohde oli Garden of the Tomb, Puutarhahauta. Maa ja pensaat viheriöivät, kevätkukat kukkivat, linnut lauloivat ja lämpimät tuulenhenkäykset raikastivat puutarhan.  Puutarhahaudan alue on luonnonympäristöltään lyhyesti sanottuna ihana, aivan eri laatuinen kuin Pyhän Haudan kirkko.

Puutarhan etäisimmässä kolkassa avautuu näkymä louhikkoiselle kalliojyrkänteelle ja sen viereiselle laajalle tasanteelle, jossa on nykyään Damaskuksen portin vilkas linja-autoasema.  Tasanteen viereisessä jyrkässä kalliorinteessä voi helposti erottaa “pääkallon” muodot ammottavine silmä- ja suuaukkoineen.  Vanhassa valokuvassa kyseinen pääkallomuoto näkyy vielä selvemmin.  Siis tässäkö muinainen Golgata, Pääkallon paikka?  - Kuka tietää, kysymystä ei voi mielestäni normaalitietoisuudella ratkaista; Puutarhahaudan ympäristö puhuttelee herkillä luonnontunnelmillaan ja konkreettisilla kalliomuodostelmillaan, Pyhän Haudan kirkko puolestaan vanhoilla perinteillään ja kristillisellä taiteellisuudellaan.  Molemmat omassa laadussaan vaikuttavan upeita historiallisia paikkoja.

Puutarhapolun varrella kukkien ja puiden siimeksessä lauloi pieni joukko ihmisiä englanninkielisiä gospellauluja. Puutarhan toiselta laidalta löytyy vanhojen perinteiden mukaisesti muinoin rakennettu hauta, jonka edustalla on  kouru, jota pitkin hautaa sulkevaa kivipaasia on liikuteltu.  Pienestä oviaukosta hämärän viileään  hautaan on nykyään kaikille vierailijoille vapaa pääsy.   - Puutarhahaudan hyvin hoidetun luonnonympäristön ja eletyn hetken kauneus teki sieluuni lähtemättömän vaikutuksen. 

Puutarhahudan puistikkoa.

Iltapäivällä kuljin Jaffaportin kautta Siionin portille ja siitä Siionin “uudemmalle” vuorelle.  Daavidin hautarakennus löytyi helposti mutta etsimäni kohde ei. Tavoitteeni oli nk. Yläsali, jossa evankeliumien mukaan opetuslapset nauttivat  Viimeisen Ehtoollisen Herran Jeesuksen Kristuksen johdolla ja myöhemmin siellä sanotaan tapahtuneen myös Pyhän Hengen opetuslapsiin vuodattamisen (helluntaijuhlan). Muutamalta vastaantulijalta  pyysin ystävällisesti opastusta Yläsaliin (joka opaskirjan mukaan  sijaitsee samassa rakennuksessa kuin mainittu  Daavidin hautakin). Ihmeekseni kukaan ei kuitenkaan osannut tai halunnut neuvoa reitin löytämisessä:  kysyttiin olenko juutalainen vai kristitty, ja vastauksen selvittyä kohtelu oli lyhytsanaista ja ällistyttävän tylyä. - Lihava mieshenkilö  pieni ´juhlallinen` vaalea patalappu päässään suorastaan suutahti ja sanoi vihaisesti: “I am  a jew and I don´t wanna know nothing about christanity.  Maybe Jesus was a wise man, but he is dead and I think it was right to him..” 

Kiertelin vähän aikaa Daavidin hautarakennuksessa, poistuin ja aloin etsiä toista sisäänkäyntiä Yläsaliin.  Sisäpihalta sellainen löytyikin.  Hämärästä käytävästä  löytyi viimein selkeällä opasteksitillä varustettu ovi, siitä portaita ylös ja vihdoinkin olin Yläsalin ovella.  Mutta:  ´already closed this time`...

Getsemane, ikivanhoja oliivipuita.

Tiistai 3.4

Viimeisenä aamuna ennen paluulentoa kuljeskelin Öljymäellä ja kuvasin yleisnäkymiä, kirkkoja ja Getsemanea.  Löysin vielä rinteen sivulta jonkun englantilaisen gentlemannin 1800-luvulla perustaman luonnonsuojelualueen paikoin melko jyrkässäkin alarinteessä.  Kivisiä polkuja ja  kujanteita, pensasistutuksia, pieniä suihkulähteitä vesialtaineen ja puroineen, viheriöiviä ruohikoita, kukkivia kevätkukkia ja vanhoja oliivipuita; pienessä hyvin hoidetussa puistossa Öljymäen vehreä luonto näyttäytyi kenties puhtaimmillaan ja kauneimmillaan. 


                                                                                         Teksti ja kuvat: Ari Harmanen 

                                                                                                                                                                                       TAKOJA 1/2018  

KOLME KUVAA KALEVALASTA

- muutama sana kalevalaisesta eurytmiadraamasta

                                                           

Mahtava kansalliseepoksemme on ollut vuosikymmenien saatossa epäilemättä aivan ehtymätön luovan inspiraation lähde monille maan tallaajille. Erityisesti hengelliset etsijät niinkuin myös monet kuvataiteilijat, kirjailijat, runoilijat ja muusikot, myös postmodernin aikamme monenlaiset poikkitaiteilijat, ovat löytäneet Kalevalasta innoitusta ja tukea luovalle työlleen.

Runollisen rytmisessä poljennossaan Kalevala on kiehtonut myös tanssitaiteilijoita, toki myös eurytmistejä, noita uudenlaisen tanssitaiteen edustajia.  Helsingissä joulu- ja helmikuussa tähän mennessä kolme esitystä saanut eurytmiadraama Kolme kuvaa Kalevalasta ikäänkuin päivittäen vahvisti jo aikaisemminkin nähdyn  ja koetun tosiasian:  eurytmia esittävänä taidemuotona soveltuu erinomaisesti musiikin ja runouden, myös kansalliseepoksemme Kalevalan myyttishengellisten sisältöjen tanssitaiteelliseen ilmaisuun. 

Yleisöäkin tuntui kalevaladraama  kiinnostavan sillä (ainakin kahtena ensimmäisenä iltana  teatteri  Universumissa 3.12 ja Marjattakoululla 3.2 joissa olin läsnä) katsomot olivat lähes täynnä. Siksi onkin suuri harmi että niinkin paljon aikaa, vaivaa ja taloudellista panostusta vaatinut produktio ei ehkä saa enempää kuin kolme esityskertaa, median huomiosta (Hesari, TV) nyt puhumattakaan.  Ja mainittakoon tässä nyt vielä, että taloudellisesta tuesta ja pääsylipputuloista huolimatta produktion ohjaaja joutui maksamaan osan kuluista omasta kassastaan.

Kotimaisen eurytmian Grand Old Lady, esityksen dramaturgi, koreografi ja ohjaaja Anja Riska oli tällä kertaa ideoinut poikkeuksellisen monipuolisen ja vaativan Kalevala aiheisen eurytmiatanssidraaman. Kalevalan sisältöjä on toki vuosien varrella tulkittu Anjan esityksissä aiemminkin mutta ehkä ei kuitenkaan näin voimallisen vaikuttavasti kuin tällä kertaa, mene tiedä.  Produktiossa oli taiteilijoita Suomesta, Venäjältä ja Virosta ja se toteutettiin kaikkiaan 9 eurytmistin, muusikoiden (3), laulajien (3), lausujien (3) ja valomiehen voimin. Ainakaan näin maallikon silmin taiteilijoiden yhteistyössä ei huomannut juuri moitteen sijaa.  Harmi vain kun Louhen roolia esittänyt eurytmisti ei sairastumisen vuoksi päässyt Marjattakoulun esityksiin mukaan; poissaolo oli kuitenkin  paikattu onnistuneesti.

LEMMINKÄINEN (STANISLAV TATLOK)

Eurytmiadraaman myötä saimme jälleen kerran kokea Kalevalan värikkäitä tunnetäyteisiä voimakuvia luovasti tulkittuina ja toteutettuina: Lemminkäisen tragedia ja pelastuminen, Väinämöisen soitto uudella kanteleella ja Marjatan pojan syntymään liittyvät tapahtumat. -Kansallisen tajunnangalleriamme kaikille yhteistä myyttistaiteellista aarteistoa; mutta, hengellisessä merkityksessään, modernin eurytmian keinoin "päivitettyjä" ja elävöitettyjä  imaginaatioita ihmissielun arkkityyppisistä kokemuksista ja henkisen kehityksen eräistä lainalaisuuksista täällä maan päällä. 

TUONELAN JOUTSEN  (ANASTASIA MOSINA)

On päivänselvää että eurytmia esittävänä tanssitaiteena merkitsee kovaa haastetta niin tekijöilleen kuin katsojilleenkin.  Eurytmisteille haaste on varmaankin liikunnallistaiteellinen mutta myös kaikkia olemuspuolia koskeva:  voi vain aavistella kuinka ankarasti ja kärsivällisesti eurytmistit joutuvat työskentelemään kyetäkseen luovasti ilmaisemaan musiikin ja runouden sisältöjä oman kehonsa eläytyvien liikkeiden avulla, ja tämä kaikki yhteistyössä muiden eurytmistien ja taiteilijoiden  kanssa! - Katsojan haaste on puolestaan - ainakin oman kokemukseni mukaan - eläytyvässä havainnoimisessa ja kokemisessa, oivaltamisessa. Pelkän älyllisajatuksellisen lähestymistavan, "pää edellä" lähestymisen varassa jää käteen pelkkä luu ilman elämää ja tunnetta. Eurytmian salaisuus ei todellakaan avaudu katsojalle ilman kykyä esteettistaiteelliseen lähestymiseen, ilman oivallusta ihmiskehon intuitiivistietoisesti hallitun elekielen taiteellisesta ilmaisusta. Lohdullista ja mieltä lämmittävää on ollut huomata että eurytmian katsojanakin voi vuosien kuluessa vähitellen kehittyä tajuamaan ja kokemaan tämän vaativan taidemuodon rikkautta.

MÄRKÄHATTU KARJANPAIMEN (JUPE LARIMO)

Kalevaladraaman esitteessä kerrotaan pyrkimyksestä kohottaa Kalevalan "sisällöt ja kieli eläviksi kuviksi".  Asettamassaan tarkoituksessa esitys olikin kaikenkaikkiaan ilmeisen onnistunut.  Kalevalan teksti ja kuviin  liitetyt sävelet (Sibelius, Merikanto, Riska) valautuivat eläväisen rytmisesti liikehtiviin muotoihin eurytmistien kehojen tanssillisissa eleissä ja liikkeissä; tilassa kaikuvien taiteellisten sisältöjen dynaamista harmoniaa rytmisesti liikehtivän ja - parhaimmillaan aivan joka solullaan! - eläytyvän ihmiskehon kanssa.

  -Kuinka uhkaavan synkeästi elehtikään Jupe Larimon esittämän Märkähattu karjanpaimenen demoninen hahmo;  eteerisen pehmeästi, viehkeästi ja keveästi Anastasia Mosinan Tuonelan joutsen; Stanislav Tatlokin Lemminkäisen riipaiseva elekieli yllättävän kuoleman koittaessa; Anja Riskan tulkitsema lempeä mutta voimakastahtoinen ja ehdottoman päättäväinen Lemminkäisen äiti...Tasapainoiselta ja varmaotteiselta vaikutti myös muiden eurytmistien elekieli.  Ja kaikki tämä,  draaman   eurytmisoitu Kalevalakuvasto, vaihtelevasti väreilevän musiikin ja väkevän lausunnan monisävyisessä äänimaisemassa, unohtamatta myöskään draaman kulkua tukenutta ja  tunnelmia värittänyttä valomiehen taidokasta värivalojen käyttöä...    - Summa summarum: Katsojan aisteja hyväilevää ja sielua hivelevää esittävää tanssitaidetta, elävän  kaunista rytmistä  liikettä, EU-RYTMIAA (eurhythmos)! 

LEMMINKÄISEN ÄITI  (ANJA RISKA)

Ehkäpä joidenkin kalevaladraaman katsojien kokema taiteellinen elämys oli kuin raikkaan veden lailla puhdistava, sielun katharsis. Draaman hiljaisena jälkikaikuna jäi tajuntaan soimaan kiitollisuuden tunne: eurytmia voi oikealla asenteella, taitavasti esitettynä, olla ihmisen sielua puhuttelevaa modernia Logoksen, Luovan Sanan palvelemista taiteen keinoin. Tällaista saimme kalevalaisen eurytmiadraaman katsojina kokea,  ja toivotaan että jatkossakin saamme.  

UUDEN LAULUN KALEVALAN TEKIJÄ SEPPO HUUNONEN ONNITTELEE OHJAAJA
ANJA RISKAA ESITYKSESTÄ.

https://ariharmanen.kuvat.fi/kuvat/EURYTMIA/EURYTMIADRAAMA+++Kolme+kuvaa+Kalevalasta/

                                                                     TEKSTI JA KUVAT: ARI HARMANEN
                                                                                           

                                                                  TAKOJA 1/2018

                                                                           

Haastattelin taiteilija Anja Riskaa Takoja -lehteen pariinkin otteeseen 1980-luvun loppupuolella.  Ensimmäisen haastattelun teemana oli Werbeck laulu, ja toisen, huomattavasti  laajemman jutun (Takoja 1/88) teemana oli eurytmia (eu - kaunis, harmoninen, rhythmos - liike, rytmi).  -Piirrokset ovat Anjan alunperin haastattelua varten piirtämät.  Valokuvat myöhempää satoa, joistakin 2000-luvun produktioista ottamiani. Olen hiukan muokannut ja lyhentänyt alkuperäistä tekstiä.

. 

Antroposofisen tietoisuusliikkeen sytyttäjä Rudolf Steiner kehitti 1910-luvulla - lukuisten muiden töidensä ohessa - uuden liikuntataiteen. Tämä tapahtui erään tanssitaiteesta kiinnostuneen nuoren tytön pyynnöstä.  Uusi taidemuoto sai nimekseen eurytmia (kaunis rytmi). Modernin vihityn läheinen ystävä Marie von Sivers otti sittemmin eurytmian kehittämisen ja eteenpäinviemisen sydämenasiakseen.

Uusi tanssitaide pyrki ilmentämään ihmisen ja maailman eläviä henkissielullisia sisältöjä ihmiskehon tietoisesti hallittujen liikkeiden avulla. Pysähtymätön henkisten lakien alainen liike ja muotoja luova virtaavuus, joka Kaikkeudessa koko ajan vallitsee tuodaan eurytmistisessa liikunnassa aistein havaittavaan rytmisesti elävään ja liikehtivään muotoon. Tässä käsittämättömän valtavassa elämänvirrassahan me ihmiset ja fyysisille aisteillemme ilmenevä luomakunta jatkuvasti elämme: "panta rhei", kaikki virtaa väitti jo suuri Herakleitos Hämärä aikoinaan. Yksittäisten luontokappaleitten elämä on kuitenkin aineellisella olemisen tasolla vielä aivan unenomaista ja tyystin vailla kykyä käsittää omaa olemuksellisuutta. Ihmistajunnassa luonnon tiedoton elämä vihdoin herää - tai ainakin saattaa herätä - ajattelevaan itsetietoisuuteen omasta olemisesta. Käsittääkseni juuri eurytmia tarjoaa erään erinomaisen taiteellisen tietoisuustien tähän jatkuvasti pulppuavaan, virtaavasti liikkuvaan ja itseään luovasti muuntavaan kaikkialliseen elämänolemukseen.

Kaunisrytmi sai suopean vastaanoton ja on osoittautunut vuosikymmenten saatossa elinvoimaiseksi taidemuodoksi. Eurytmiakouluja on nykyään eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Suomen eurytmiakoulu on Helsingissä. Routaisella niemellämme työskentelee kolmisenkymmentä eurytmian opettajaa. (tilanne siis 1988, toim.huom.) Näyttää siltä että kiinnostus tätä taidemuotoa - kuten myös antroposofiaa - kohtaan kasvaa jatkuvasti. Läheskään kaikkia eurytmian mahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty. Uskon, että tämän kokonaisvaltaisen taidetanssin läpilyönti laajempaan tietoisuuteen tapahtuu vasta tulevaisuudessa.

Anja Riska aloitti eurytmian opettamisen Tampereella syksyllä 1985. Innokkaat tamperelaiset harrastajaeurytmistit ovat antaneet tämän vuoden (1987-88) kuluessa parikin aika mukavasti onnistunutta julkista eurytmiaesitystä. Allekirjoittanut on myös osallistunut joillekin Anjan alkeiskursseille (näyttämölle on kuitenkin matkaa ainakin muutama vuosi). Innostuin, kiinnostuin ja ryhdyin kyselemään. Tämä haastattelu on eurytmian tekemisen äärellä syntyneiden lukuisten kysymysten, pohdiskelujen ja keskustelujen tulos. Viehättävä tietoisuustaiteilija ja laulava eurytmisti puhuu nyt eurytmian avoimista salaisuuksista.

teatteri Universum,  jouluk. 2017

Mikä sai sinut kiinnostumaan ja innostumaan eurytmiasta?

Anja: "Liikuntataide on lapsuudesta saakka ollut minulle läheistä. Olen opiskellut laulua ja musiikkia,ollut kiinnostunut näyttämötaiteesta ja tutustunut antroposofiaan. Eurytmiassa nämä kaikki elementit yhdistyvät, joten ei liene ihme. että ajan mittaan tunsin eurytmian omaksi alakseni (laulun ohella). Lämpenin sille kuitenkin hyvin hitaasti, sillä eurytmia jonka näin ja koin steinerpedagogiikan opiskelun aikana, puhutteli hyvin harvoin. Se oli mielestäni enemmän tieteellistä, ajatuksellista, kuin taiteellista, elämyksellistä. Meninkin eurytmiakouluun ottaakseni selvää. mikä mysteeri siinä on takana jota en tajua, joka saa aikaan sen, että eurytmia on näyttämöllä useimmiten niin mitään sanomatonta "perpetum mobilea"että se minkä välittömästi kuuli musiikista ja puheesta ei näkynyt. Ja huomasin että eurytmiakursseilla eurytmian tekemisestä useimmiten puuttui liikunnan ilo. Onneksi osuin eurytmiakouluun jonka avut ovat sen taiteellisuudessa, nimittäin Stuttgartin kouluun. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että olen todellakin oppinut ymmärtämään eurytmiasta sellaista, jota ennen opiskeluani en nähnyt. Se liittyy liikkeiden eteeriseen laadullisuuteen. Kuitenkin samalla olen sitä mieltä. että edellä sanotuissa arvosteluissa edelleen perää."

Opiskelit 4 vuotta laulua ja eurytmiaa Stuttgartissa. Millaista opiskelun arki oli ja miten sopeuduit saksalaiseen miljööseen?

Anja: "Sopeutumisvaikeuksia ei ollut lainkaan, sillä se mitä opiskelin, se maailma, joka vähitellen avautui sekä eurytmiassa että laulussa, otti minut täysin valtoihinsa. Se kantoi kaikkien käytännön vaikeuksien yli, joita ei puutu siltä, joka muuttaa 5-vuotiaan lapsen kanssa yksin vieraaseen maahan. Siellä ei ollut mummoa, tätiä tai kummia lapsenvahtina tuuraamassa."

"Rahaa olin säästänyt ennen Saksaan muuttoa niin, että olisin Suomessa elänyt sillä poikani kanssa 2 vuotta mutta silloin oli näiden maiden rahojen ja elinkustannusten suhde sellainen, että rahat riittivät vain vuodeksi. Ensimmäisen opintovuoden jälkeen aloin saada Saksasta stipendejä ja opintolainaa, joten pärjäsin. - Sivumennen sanoen, Suomesta en ole koskaan saanut minkäänlaista opintotukea aikaisempia steinerpedagogisia tai myöhempiä taiteellisia opintojani varten. Tämän sanon rohkaistakseni nuoria ja miksei vanhojakin lähtemään ulkomaille opiskelemaan."

Marjattakoulu, tammikuu 2015.

"On olemassa säveleurytmiaa ja äänne-eurytmiaa. Miten ne eroavat toisistaan?"

Anja: "Niinkuin musiikki ja puhe eroavat toisistaan. Säveleurytmiassa yritetään ilmentää uskollisesti musiikin kaikkia eri elementtejä. Rytmiä,intervalleja, säveliä,sointuja. melodioita, dynaamisia vaihteluita. tunnelmia. Yritetään mennä hyvin syvälle musiikkiin,. jotta saataisiin esille ne liikkeet ja eleet. jotka musiikissa piilevät. Äänne-eurytmiassa tehdään liikkeitä sanojen sisältöjen, tunnelmien ja äänteiden mukaan. Jokaisella konsonantilla ja vokaalilla on oma eleensä.Jokainen äänne on aivan oma maailmansa, äänteillä on yksilöllinen sisältönsä."

"Lyhyesti sanottuna: eurytmia on näkyvää musiikkia tai näkyvää puhetta. Musiikki ja puhe ovat aina liikettä, musiikki ensisijaisesti virtaavaa, puhe puolestaan muotoavaa liikettä. Kaikki minkä kuulemme on SILLÄ HETKELLÄ tapahtuvaa liikettä. Sen sijaan se minkä näemme valmiiksi luotuna maailmana ympärillämme on jähmettynytää liikettä, sillä se on liikkeestä syntynyt. Mikä on ihmiskäden tekemää, takomaa, mikä Luojan käden muotoamaa. Nämä kaikessa olevaisessa piilevät liikkeet, muotoavat voimat eurytmia tekee näkyväksi. Eurytmia ikäänkuin vapauttaa maailman lumouksestaan ja se alkaa puhua itsestään enemmän."

"Muinaisajan ihmiset kokivat välittömästi nämä muotoavat voimat. Kun puhekieli syntyi, nämä esineissä ja asioissa piilevät määräsivät syntyvän sanan muodon. Ei ole sattumanvaraista, että se taivaalla välähtävä siksak -muotoinen sai nimekseen salama tai luonnossa kasvava korkea kapea sai nimekseen puu. Jos joku toinen sanoo samasta käsitteestä baum, niin hän varmaankin on kotoisin sellaisesta maailmankolkasta, jossa kasvaa enemmän reheviä lehteviä tuuhealatvuksisia lehtipuita (esim. tammia tai pyökkejä) kuin meillä jossa havupuut ovat valtapuuna."

"Äänielimissä nämä liikkeet ovat jäljellä. Niissä tapahtuvan liikkeen seurauksena ilmenevät sanat ja puhe. Ennenkuin puhekieli kehittyi, ihminen ilmaisi itseään koko olemuksellaan, liikkein, jotka olivat yhtä luovien maailman muoto."

teatteri Universum jouluk. 2017

No tekivätkö entisajan ihmiset sitten eurytmiaa ikäänkuin luonnostaan?

Anja: "Niin, edellä oleva selittelyni johtaa luonnostaan tuohon kysymykseen. Ja varmasti on niin, että se tapa, jolla muinainen ihminen ennen puhekieltä ilmaisi asioita, on sukua eurytmian tekemiselle. Kuitenkaan ei mikään taakse jätetty seikka palaa sellaisenaan, sillä välissä on ihmiskunnassa tapahtunut kehitys. Se valtava tietoisuuden kehitys, tietoisen minuuden kehitys, mikä noista ajoista lähtien on tapahtunut, erottaa miedät siitä. Jotta tämä kehitys olisi päässyt tapahtumaan, ihminen erkani ympärillä vaikuttavista voimista ja toisista ihmisistä, hän yksilöityi. Minätietoisuuden kehittymiseksi keho kovettui ja siten erotti meidät ympäröivästä. Yliaististen voimien havaintokyky menetettiin. Mutta orpoudessaan ihmisessä syntyi kaipuu näiden voimien yhteyteen. Nyt vasta syntyi taide sanan varsinaisessa merkityksessä. Taide luo sillan henkiseen, yliaistilliseen. Se on siis ihmisen tietoisen pyrkimisen tulosta."

"Pinnallisesti katsottaessa voidaan vanhimpien aikojen esteettisiltä näyttäviä teoksia pitää taiteena, mutta todelliseen taidekäsitykseen tulee lisäksi se piirre, että kun ihminen luo minuudestaan käsin, hän on mukana luomistapahtumassa. Hän ei ammenna pelkästään luonnonvoimista."

Eurytmiaan kätkeytyy selvästikin valtavat terapeuttiset mahdollisuudet. Tämä taidetanssi tarjoaa ihmiselle hieman toisenlaatuisia virikkeitä kuin nämä tunnetummat ja perinteisemmät tanssit. Heinrich Koebelin tavoin voimme sanoa, että eurytmia tuo välitöntä parannusta siihen sairauteen, joka ilmenee negaatioina ihmisten välillä. Mutta mihin eurytmian parantavat vaikutukset sitten perustuvat?

Anja: "Eurytmia elävöittää ja vahvistaa ihmisessä olevia eteerisiä voimavaroja, jotka ovat fyysisen ruumiin rakentajia ja ylläpitäjiä. Terapiassa näitä parantavia voimavaikutuksia käytetään hyväksi. Ja kyllä eurytmia elävöittää myös sielun ja hengen voimia. Tunne-elämä tulee tasapainoisemmaksi ja myös ajattelu, ymmärrys, voi tulla elävämmäksi ja liikkuvammaksi. Eurytmia saattaa siten helpottaa piintyneistä mielipiteistä ja lukkiutuneista ajatuksista vapautumista."

Mikä Taivaan lahja pellon kyisen kyntäjälle! Eikä mitään kurttuista ähryilyä lihaksien, rautojen ja proteiinitablettien kanssa, vaan ennenmuuta taiteellisesti luovaaa työskentelyä sisäisen ja ulkoisen maailman välisen dynaamisen lämpötasapainon aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Nykyaikaista henkiaineellista bodybuildingia sanan parhaimmassa ja syvimmässä merkityksessä!

Vuoden 1984 loppupuolella hentoinen mutta sangen päättäväinen ja tarmokas Riska kokosi Stuttgartissa saksalaissuomalaisen eurytmiaryhmän (9 saksalaista ja 3 suomalaista eurytmistia). Vajaan puolen vuoden intensiivisen harjoittelun tuloksena syntyi puolitoista tuntia kestänyt Kalevala -aiheinen eurytmiaesitys. Ryhmä esiintyi Länsi-Saksassa 7 kertaa. Suomessa tämä merkittävä pioneerityö nähtiin suurten järjestelyvaikeuksien takia vain kerran, Jyväskylän Kalevala -kongressissa kesällä 1985.

Anjan mukaan sekä saksalaiset esiintyjät että yleisö pystyivät eläytymään Kalevalan tapahtumiin hyvin, vaikka koko esitys tapahtui suomen kielellä.

Anja:"Kalevalan kieli on alkuvoimaisen ilmaisevaa. Se on äänteiltään aitoa muotovoimakieltä. Eurytmian kannalta on tärkeätä oivaltaa, kuinka Kalevalan sisältö elävöityy sanojen ja äänteiden avulla. Jos nämä elävöittävät tekijät jättää pois, menettää paljon."

Menettää Kalevalan!

Anja: "Kyllä. Sen huomaa kun kuulee luettavan Kalevalaa jollain vieraalla kielellä. Sen alkuvoimaisuus ei tule silloin niin esille."

Kertoisitko haastattelun lopuksi oman käsityksesi suomalaisen eurytmian tilasta. Onko kauniilla rytmillä tulevaisuutta tässä soiden, roudan ja naapurikateuden kylmässä ja pimeässä Pohjolassa?

Anja: "Eurytmia ylipäänsä on kehityksensä alkutaipaleella. Ihmisten kyvyt tälla alalla tulevat kasvamaan ennalta arvaamattomaan kukoistukseen. Mutta se kestää vielä monta sukupolvea. Sen kokee jokainen eurytmisti, joka vaivalloisesti nuoteista katsoo, mikä sävel milloinkin soi, eikä esim. kuule että nyt soi näin (e-sävelen ele käsillä). Voin kuvitella, että joskus hamassa tulevaisuudessa ei tarvita edes soivaa musiikkia tai kuuluvaa puhetta tukena, vaan eleet ja liikkeet puhuvat katsojille välittömästi soivuuden ja sen kaikki eri vivahteet ja laadullisuudet."

"Epävarmuus näinkin uutta taidetta tehtäessä ilmenee dogmaatti- suudessa, siinä, että pitäydytään hyvin jäykästi kirjoitetuissa ohjeissa ja annetaan sen kahlita luovuutta ja elävyyttä. Sitä rikkautta, mikä taiteissa on, ei voi mitenkään panna ohjeina kansien väliin. Steiner kehotti eurytmian oppilaitaan aina etsimään, kokemaan, eläytymään, löytämään."

Vantaan Steinerkoulu helmik.2016

"Ennenkaikkea pitäisi eurytmistien enemmän keskittyä välittömään kuuntelemiseen, ei tuoda tiedoistaan sitä kulloinkin tehtävää liikettä vaan lähteä välittömästi musiikin tai puheen kuuntelemisesta. Sillä se tieto, mikä kullakin päässään on, on niin paljon harmaampi, jäykempi, liikkumattomampi, köyhempi, elottomampi kuin se laatu mikä sillä hetkellä tilassa liikkuu. Ja ennekaikkea sillä mikä kuuluu, on liikkeen virtaavuden laatu, ja sen pitäisi antaa soljua välittömästi myös eurytmiaa tekevän jäseniin."

"Eräässä aikaisemmassa vastauksessani mainitsin jotain älyllisyyden kovettamasta kehosta. Suomalaisilla ei nähdäkseni ole älyllisen sivistyksen vaikutus mennyt vielä niin pitkälle. Mutta on paljon tekijöitä teknismaterialistisessa kasvuympäristössä Suomessakin, jotka vaikuttavat että täälläkin oikea ryhti ja luonnollinen liike ilman milloin missäkin olevia jännityksiä on nuortenkin parissa jo harvinaisuus. Tilanne pahenee vuosi vuodelta kiihtyvässä tahdissa. Jos vaikka onkin niin että yhdellä ja toisella taholla on herätty pohdiskelemaan materialististeknisen maailmanmenon haittoja ja ruvettu avautumaan nk. pehmeille arvoille, on siitä vielä pitkä matka käytännön johtopäätöksiin ja käytännön toimiin. Niin kauan tekevät epäinhimilliset kasvutekijät hallaansa, päivä päivältä, vuosi vuodelta. En tässä nyt puutu tarkemmin siihen, mitä nuo epäinhimilliset ympäristötekijät ovat. Sanon vain että on suomalaisten onni että heillä on vielä niin paljon tervettä ja voimakasta luontoa ympärillään ja että se saa olla ihmisten tiedostamattakin yksi kasvutekijä. Tämä jarruttaa edellämainittua kehitystä."

"On meillä sitten ollut sielullisesti ja fyysisesti terve elinympäristö tai ei, mikä kyllä heijastuu liikkeissämme, asennoissamme, ryhdissämme, työtä täytyy joka tapauksessa tehdä ja eurytmiaa harjoittaa! Kehommehan on joka tapauksessa luonnostaan raskas, kömpelö, karkea, jäykkä instrumentti musiikin ja puheen aineettoman herkkiä laadullisuuksia ilmaisemaan."

"Eurytmian mahdollisuudet vaikuttaa Suomen kansan parissa riippuvat myös sen saamasta vastaanotosta. Epäilenpä, että pitkä koulutus aistien herkistämiseksi olisi tarpeen ennenkuin eurytmian voittokulku olisi mahdollinen. Ajatelkaa, mitä aisteille tapahtuu päivittäin, mitä silmä kokee kuvaruudun ääressä, mitä korva discossa! Kummastakin puuttuu elämän elementti. Sen jonka näet tai kuulet ei ole elävänä läsnä, se mistä ääni lähtee, hänen ääntään et saa sellaisenaan kuulla vaikka hän discossa olisikin läsnä laulajana."

"Vähitellen katoavat aistit sen laadullisuuden havaitsemiseen ja kokemiseen, jota eurytmiassa ja esim. uudessa "äänen vapauttamisen laulukoulussa" vaalitaan ja kehitetään. Yhä useammin tarjotaan myös taiteeksi kutsutussa tapahtumassa voimakkaita ulkoisia sensaatioita ja aistiärsykkeitä. Mutta joskus tulee silläkin tiellä raja vastaan. Silloin voisi suunta kääntyä ulottuvuuksiin, joissa on substanssia, elämän leipää. Sitä ihminen kuitenkin pohjimmiltaan kaipaa ja sillä on terapeuttiset mahdollisuudet parantaa hänet tämän ajan sairaudesta."                          
  
EURYTMIAKUVIA VUOSIEN VARRELTA:

               https://ariharmanen.kuvat.fi/kuvat/EURYTMIA/