kirja-arvio:

MUISTELMIA  TOTTILAN VUOSILTA

Tottilan perintö tulevaisuudelle. Muistelujen polku puolen vuosisadan ajalta, 313 sivua.
Antti Hovi & toimituskunta. Taitto: Pentti Aaltonen. Julkaisija Rihu ry. Hansaprint OY, Turenki 2024.

Tottilan kurssikeskus on saanut vuosikymmenten kuluessa (ja ihan viime aikoinakin) Takojassa palstatilaa aina silloin tällöin. Aluksi nyt kuitenkin, muistin virkistämiseksi – ja mahdollisesti uusillekin lukijoille! – lyhyt kertaus projektin alkuvaiheista ennen muistelmateoksen arviointia:

Alussa oli pieni, aktiivinen porukka ihmisiä, joita kiinnosti antroposofisten ideoiden siihen astista laajempi ja pontevampi tuominen arkielämän käytäntöön kurssimuotoisen koulutuksen ja käytännön työn avulla; maanviljelyssä, puutarhanhoidossa, pedagogiikassa, taiteissa ym. Miten ja missä tämä kaikki voisi vähitellen alkaa toteutumaan Suomessa?

Toiminnan aloittamiseksi piti ensin etsiä sopiva paikka ja soveltuvat tilat. Oli selvää, että toimivien kulkuyhteyksienkin takia paikan tulisi sijaita kohtuullisella etäisyydellä pääkaupunkiseudusta, mutta aidoissa maalaismaisemissa. Kiinnostavan tuntuinen paikka löytyikin melko pian intensiivisen etsinnän tuloksena etelähämäläisistä maisemista. Talvella 1970 Artjärven kunnan Metsäkulmalta päätettiin ostettiin vanha käytöstä jo poistettu koulurakennus tontteineen. Ensimmäinen vaativa työ oli entisen kyläkoulun kunnostus ja muotoilu kurssikeskukselle soveltuvaksi. Iso remontti tehtiin steinerkoulun veistonopettaja Torsten "Totti" Sannamon johdolla. Paikka pian myös nimettiin Sannamon etunimen mukaan. – Pihan ja pienen pellon kunnostus osoittautui vielä paljon kovemmaksi urakaksi. Se toteutui talkootöinä vuosien kuluessa vähitellen puutarhuri Pentti Valkaman ohjauksessa. Viljelytöistä kerrotaan kirjassa erityisesti Antti Hovin muistelemina yksityiskohtaisesti paljonkin.

Jo syksyllä 1969 oli perustettu kannatusyhdistys tulevan keskuksen antroposofisen kurssitoiminnan yms tueksi. Ajatuksen kannatusyhdistyksestä olivat esittäneet Reijo ja Aijami Wilenius, joista tuli sitten yhdistyksen – ja Tottilan kurssikeskuksen – perustajajäseniä ja pitkäaikaisia toimijoita. Uudesta keskuksesta haluttiin luoda avoin kulttuurifoorum, jossa ihmisten ja ideoiden vapaa kohtaaminen olisi mahdollista. Tottilassa oli tarkoituksena mm. järjestää monipuolista kurssitoimintaa, steinerkoululaisille leiritoimintaa luonnon ja viljelyn äärellä, biodynaamista viljelyä omalla vihannesmaalla ja puutarhassa, ravitsemusta ja biodynaamisen viljelyn tutkimusta. Tästä kaikesta – ja paljon muustakin, Tottilan jälkeen tapahtuneesta – kertoo nyt käsillä oleva tuore muistelmateos tekijöiden ja kokijoiden omin sanoin.

Dokumentaarisen muistelmateoksen tekeminen oli muhinut monen mielessä jo pitkään ennen varsinaista toimeen tarttumista. Tottilan pitkäaikaiset aktiivit ja vaikuttajat (mm. Reijo Wilenius ja Pentti Valkama) olivat jo aikoinaan varovasti vihjanneet ja myöhemmin vielä muistuttaneet tämän tyyppisen teoksen tarpeellisuudesta. Toimituskunnan vuosikausia – peräti 8 vuotta! – uutterasti työstämä muistelmateos julkaistiin lopulta lokakuussa 2024.

"Tottilan muistelmissa pääpaino on osallistujien ja talkooväen omissa kokemuksissa joko päiväkirjan otteina tai esseemäisinä kertomuksina. Toinen painopiste on Tottilasta kertyneen viljelykokemuksen taltiointi, kompostoinnin salaisuudet mukaan lukien. Jos oli oppinut viljelemään Tottilan vaikeissa olosuhteissa, osasi viljellä missä tahansa muuallakin. Myös kasviregeneroija Georg W. Schmidtin kurssisisältöjen ydinosa haluttiin tallentaa muistelmiin." (s.15)

Kaikki tämä kirjan alkusanoissa luvattu tulevilla sivuilla myös toteutuu, viisijäsenisen toimituskunnan hyvällä otteella ja yhteistyöllä. Kirjoittajat ovat paljon kokeneita Tottilan veteraaneja (jos nyt näin saan luonnehtia), tekijöitä ja nyt siis jo muistelijoita, jotka tietävät ja tahtovat mitä kirjoittavat. Tottilan ajan (1970-1986) käytännön askareissa, keskusteluissa ja tapahtumissa aikoinaan koettu läsnäolo antaa teksteille autenttisuutta ja dokumentaarisuus varmistuu muistiin kirjatuista faktoista.

Muutamien tekstien vähäiset muodolliset puutteet ja epätarkkuudet korvaa kirjoittajien persoonallinen tyyli, iloisesti polveilevat lauseet ja paikoittainen elävä rönsyily joskus suuntaan jos toiseenkin. Kirjan tapahtumakuvaukset ovat paikoin niin värikkäitä ja eloisia, että kaltaiseni ulkopuolinenkin lukija voi kokea ajoittain melkein olevansa seuraamassa tapahtumia ja keskusteluja ikään kuin ”kärpäsenä katossa”.

Pentti Valkama

Antti Hovi muistelee hauskasti ensisaapumistaan Tottilaan 70-luvun puolivälissä. Hän kirjoittaa kiinnostavasti peltotöistä, talkoista ja sinkoilevista keskusteluista Pentti Valkaman kanssa. Pentti Valkama kertoo mehiläisistä ja hänen kotitilallaan Kärkölässä vieraillaan, myös hänen 85-vuotispäivänsä kirvoittavat muistoja. Laura Krook on muistellut värikkäästi menneitä ja tehnyt henkilöhaastattelut Liisa Kollista ja Ulla Ahmavaarasta. Anneli Wahlsten on tehnyt paljon toimitustyötä ja kirjoittaa ruokailukulttuurin ohella Tottilan hankkeeseen 1980 liitetystä Selkämän pientilasta. Myös eräät toimituskunnan ulkopuolisetkin kirjoittajat saavat palstatilaa.

Toimituskunnan jäsen Laura Krook luonnehti kirjan tekemistä sähköpostitse:

"Tottila-kirjan teko oli pitkä prosessi. Koin antoisina toimituskunnan tapaamiset vuosien mittaan, milloin Sofiakodin tiloissa Helsingissä, milloin Lahden kaupunginkirjastossa tai Liisa Kollin kotitilalla Heinolan maalaiskunnan Särkniemessä. Tapaamisiin liittyivät kirjan sisällön muokkaaminen ja yhteisten linjojen etsiminen – mutta myös pitkäaikaisten tuttujen yhdessäolo, muistojen ja ajatusten vaihtaminen ruokapöydän äärellä, jopa talkoiden merkeissä Särkniemessä. Alkuun mielessäni hahmottomalta ja vaativalta tuntunut työ muovautui ajan saatossa tavoitteelliseksi ja tärkeäksi. Koin ‘Tottilan hengen’, hyväksyvän ja avuliaan, olevan aina läsnä yhdessäolossamme."

Merja Ekholmin nimi vilahtelee kirjassa siellä täällä, sekä sanavalmiina kirjoittajana että kirjoitusten henkilönä. Tottilan projektissa aivan alusta (eli perustamisvaiheesta) asti mukana olleen Ekholmin rooli muistelmateoksen synnyn kannalta onkin ollut erityisen tärkeä, hänen työpanoksensa kirjan suunnittelussa, kirjoitusten kokoamisessa ja saadun materiaalin puhtaaksi kirjoittamisessa on ollut merkittävä. Kirjan on tyylikkäästi viimeistellyt ja julkaisukuntoon toimittanut Takojan entinen päätoimittaja Pentti Aaltonen. Kirjan lukuisat valokuvat (Anneli Wahlstenin ja Liisa Kollin kuva-arkistot) täydentävät hyvin tekstien sisältöjä ja tuovat mukavan tuulahduksen menneistä hetkistä.

Tottilan muistelmateoksen lukeminen on antoisa lukuelämys sinänsä, vaikka lukija ei ikinä olisi Artjärven Metsäkulmalla käynytkään. Tottilassa käyneille ja toiminnassa mukana olleille puolestaan teos tarjonnee muistin virkistystä ja kenties myös lisää uusia yhteisiä elämyksiä entisten lisäksi – jo mainetta saanut "Tottilan henki" kun epäilemättä elää kirjan sivuilla. Historian harrastajille ja tutkijoille teos tarjoaa oivallista materiaalia tutkittaessa esim. antroposofisen liikkeen kehitystä Suomessa 1900-luvun loppupuolella tai vaikkapa Snellman-korkeakoulun ja Rihun biodynaamisen maatilan syntyvaiheita.

Tottilan kurssikeskus oli aikanaan vapaista kansalaisaloitteista syntynyt ja vapaudessa toiminut kulttuurifoorum (lakeja ja säädöksiä tietenkään unohtamatta); Tottilan vuodet ovatkin käsittääkseni eräs antoisa käytännön esimerkki yhteiskunnan nk. "kolmannen sektorin" (vapaan kansalaisyhteiskunnan) sosiaalisesti ja ekologisesti uutta luovasta, yhteiskunnallisesti merkittävästä toiminnasta. Tottilan muistelmakirja on osa elävää jatkumoa, uusien kulttuurivirikkeiden innoittama ja kannattelema lähihistorian merkkiteos.

ARI HARMANEN

TAKOJA 1/2025

 

JOUNI KALLIOLUOMA IN MEMORIAM

Vanha nuoruudenystäväni Jouni Kallioluoma menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotipihallaan Pirkkalassa 19.10.2024. Jounin kuolema eläkeläisen vapaan arjen päästyä juuri alkuun oli suuri järkytys lähiomaisille ja muille hänet tunteneille. Jouni oli kuollessaan 65 vuotias.

Jouni Kallioluoma oli pohjoispirkanmaalaisen Pirkkalan poikia. Hän oli syntynyt Snellmanin päivänä 12.5.1959 ja kasvanut työläisperheen esikoisena, ja käynyt Pirkkalassa opintiensä alkuvaiheet menestyksellisesti aina ylioppilaaksi tuloon Pirkkalan Yhteislukiosta (1978) saakka. Pirkkalan kotikonnuile hän myös myöhemmin 80-luvun loppupuolella korkeakouluopinnot suoritettuaan ja avioiduttuaan palasi. Lukion jälkeen suoritetun varusmies palveluksen jälkeen tie jatkui Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen juridiikkaa opiskelemaan. Hän valmistui 80-luvun puolivälissä oikeustieteiden kandidaatiksi ja sai myöhemmin varatuomarin arvonimen. Ammatillinen ura Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa työsuojelun vastuualueen lakimiehenä ja johtajana Tampereella alkoi pian opintojen jälkeen ja jatkui aina eläköitymiseen saakka. 2000-luvun alkupuolella kului joitakin vuosia  Venäjälläkin etätöiden merkeissä. Muutaman kerran sain vuosien varrella ihan sattumalta kuulla Jounin painavia kannanottoja sekä radion että TV:n uutisissa.

Juristin töiden ohessa Jouni Kallioluoman aikuiseen arkeen kuului vuosien mittaan viisihenkiseksi kasvaneesta perheestä huolehtiminen yhdessä vaimonsa Jaanan kanssa. – Kunnallispolitiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluivat myös hänen elämäänsä. Jouni oli kiinnostunut politiikasta jo yläasteella työväenhenkisen lapsuudenkotinsa perintönä. Jounin isä Armas Kallioluoma oli ammatiltaan hissihuoltoasentaja ja toimi Pirkkalan kunnallispolitiikassa aktiivisesti yli 30v. Isä oli Pirkkalassa tunnettu kansandemokraattisen liikkeen (Skdl) yhteistoimintamies ja työväestön etujen puolustaja.

Kävimme nuorina lukiolaisina muutaman kerran erään radikaalin pirkkalaisen vasemmistoryhmittymän tilaisuuksissa; pian kuitenkin tajusimme, ettei kommunistien edustama äärivasemmistolaisuus ollut meitä varten. Meitä kiinnosti enemmän mm. Ele Aleniuksen edustama liberaalimpi vasemmistolaisuus (ns. ”eurososialismi”). Myöhemmin kiinnostuimme myös anarkismista, emme kuitenkaan pommien heitosta vaan puhtaasti aatteellisessa mielessä. –Yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitaminen vei Jounin myöhemmin aikuisiällä Pirkkalan kunnallispolitiikan pariin, jossa hän teki pitkän ja ansiokkaan päivätyön Vasemmistoliiton aktiivina. Kallioluoma puolusti ihailtavan tinkimättömästi ja johdonmukaisesti yhteiskunnan köyhimpien ja vähäosaisten oikeuksia, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja paikalliset ympäristöasiat olivat hänen agendaansa.

Allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia tutusta Jouniin syksyllä 1969 neljännen luokan alkaessa Pirkkalan Kirkonpiirin alakoulussa. Koulut alkoivat silloin vielä perinteisesti syyskuun ensimmäisenä. Ennen aamuyhdeksää lähdin minäkin kenties hieman jännittynein mielin polkemaan itselleni uutta opinahjoa kohti. Lähestyessäni Heikkiläntien alkupäätä näin vasemmalta tulevalla tiellä (nykyään Jokisivuntie) polkupyöräilijän liikettä. Siniseen verkkaritakkiin ja vaaleisiin farkkuihin pukeutunut poika ajoi fillarillaan loivassa mutkassa pieneen alamäkeen ennen kevyttä nousua postilaatikoille ja Heikkiläntielle. Muistan elävästi, kuinka kuoppaisella soratiellä fillarin takaritsillä ollut polkupyörän pumppu kovasti kolisi muovisessa kotelossaan. Se oli ikäänkuin kohtalon äänekäs ilmoitus uuden kaverin äkillisestä ilmestymisestä maisemaan… Peräkanaa siinä sitten poljimme koulutiellä. Varmaan muutaman sanankin ensitutustumisen merkeissä vaihdoimme, en tarkemmin kuitenkaan muista.

Koulussa uusi koulukaverini osoittautui melko hiljaiseksi, hyvinkin pärjääväksi ja päättäväiseksi, joskin jääräpäiseksi ja joskus jopa uhmakkaaksi oppilaaksi. – Muistan, kuinka luokanopettajamme Helka Saares kerran kehotti Jounia olemaan hiljempaa oppitunnilla tämän höpötettyä jotain naapuripulpetin kaverin kanssa. Jouni vastasi äreästi kovalla äänellä: “Turpa kiinni!” Tämä oli – yleensä hiljaiselta ja fiksulta oppilaalta – jotain niin yllättävää että se loksautti suut hämmästyksestä auki varmaan melkein koko luokalta ja sai nuoren kiltin naisopettajamme järkyttymään hetkeksi pois tolaltaan.

Viidennellä luokalla saimme historian tunnilla koetehtäväksi joukon kysymyksiä. Jounilla oli vaativan kokeen vastaukset kaikki oikein, lukuun ottamatta yhtä kysymystä, jonka oikea vastaus olisi ollut Birger jaarli. Jouni suivaantui tästä pahemman kerran ja alkoi heti, tarkastetun koepaperin vastaanotettuaan, hammasta purren kirjoitushommiin. Vilkaisu olkapään yli kertoi, mitä hän oli nyt,itselleen opiksi ja ojennukseksi, tekemässä: lyijykynä kirjoitti ruutupaperille alekkain ja vierekkäin Birger jaarli, Birger jaarli, Birger jaarli… vissiin tasan 100 kertaa…

Koulukavereita olimmekin sitten aina ylioppilaaksi tuloon saakka. Tutustuminen aluksi hieman ujoon Jouniin otti oman aikansa; mutta kun alkuun päästiin, syntyi kestävä yhteisymmärrys ja ystävyys, joka kantoi pitkälle. Jouni ei juurikaan piitannut liikunnasta ja urheilusta, kotioloissaan hän uppoutuikin pikkuveljensä Jarin kanssa mieluummin (myös itse tehtyjen) sarjakuvien, Jerry Cottonin ja rockmusiikin maailmoihin. Vuosia myöhemmin hän opetteli öljyvärimaalauksen, ja Jarski tietty seurasi perässä. – Alle 10 vuotiaana sattunut sairaalahoitoa vaatinut vakava onnettomuus ja vähän myöhemmin kylässä käyneen serkun hukkuminen kotilaiturin läheisyyteen jättivät epäilemättä omat varjonsa nuoren pojan kehittyvään sielunmaisemaan. Jouni aivan ilmeisesti käsitteli näitä traumojaan piirtelemällä – koulun oppituneillakin! – mustan huumorin sävyttämiä kauhukuvia ja maalaamalla kotioloissaan surrealistishenkisiä tauluja.

Koulussa Jouni (”Ykä”, niinkuin häntä niinä vuosina kutsuttiin) käyttäytyi yleensä fiksusti eikä mitään isompia ongelmia ollut. Tosin ylä-asteen liikuntatunneilla hän parin kaverinsa kanssa mielellään lintsasi ja keksi usein jotain parempaa tekemistä: muistan, kuinka syksyllä meidän muiden suunnistaessa hiki hatussa pitkin metsiä ja peltoja nämä kolme veijaria linnottautuivat latoon ja pelasivat korttia... Suosikkiaineita hänellä olivat kuvaamataidon lisäksi historia ja psykologia. Jälkimmäisten herättämään kiinnostukseen meillä molemmilla vaikutti suuresti älykäs ja huumorintajuinen lehtorimme Pertti Lehtonen. Lehtosella oli kyky opettaa yhteiskuntaoppia, psykologiaa ja historiaa kiinnostavasti ja elävästi.

Jounilla oli laaja sarjakuvakokoelma ja vieläkin enemmän vinyylevyjä. Hänen levykokoelmansa avulla pääsin vähitellen minäkin entistä paremmin sisälle rock´n rollin ihmeelliseen maailmaan. – Jossain vaiheessa Kallioluoman veljekset ja naapurin Lasse Nieminen saivat päähänsä rokkibändin perustamisen. Ylimääräistä rahaa kun ei ollut, alkeelliset soittimet piti kyhätä aluksi itse. Basso ja kitara rautalangasta ja laudankappaleista, rummut isommista ja pienemmistä peltipurkeista. Biisejä tehtiin itse.

Kukaan ei halunnut laulaa, joten allekirjoittanutta pyydettiin sitten ”solistiksi”. Hetken miettimisen jälkeen suostuin. Innoissamme olimme bändin perustamisesta me kaikki. Käsistään taitava Jarski nikkaroi ensin bassokitaralleen ja laululle vahvistin/kaiutin yhdistelmän,myöhemmin sitten minullekin vastaavan laitteen komppikitaraa varten (käytetyn Fender kopion ostin luokkakaveriltani Teppo Nättilältä).  Solistille etsimme käytetyn mikrofonin; Lasse teki itselleen oikean oloisen, sähköisen ”lankkukitaran” ja maalasi sen komeasti punaiseksi. Vähän myöhemmin hänkin hommasi itselleen paremman kitaran.  Jounilllakin oli tässä vaiheessa jo melko hyvät rummut. – Ajankohta oli aloitellessamme ehkä vuosi 1975. Ekan bändin nimeksi sovittiin the Stoneater. Harjoittelu ei ollut mitenkään päämäärätietoista ja vakavaa, paremminkin hauskanpitämistä ja irrottelua. Emme missään vaiheessa saaneet tai edes halunneet asiantuntevaa ohjausta tai opastusta bändityöskentelyymme. Musiikin teoriasta ja nuoteista meillä ei ollut juuri hajuakaan. Mutta meininki oli hyvä ja siitä tulikin bändimme eräänlainen tavaramerkki. Muutama keikkakin järjestyi, ikimuistoisin bändikatselmuksessa Pirkkalan ylä-asteen juhlasalissa syksyllä 1977.

Väitän, että meillä oli oikeastaan punkrockin "laatua" bänditouhuissamme
jo ennen punkin varsinaista maihinnousua Suomeen 1977. Soittotaito ei ollut tärkeintä, vaan etusijalla olivat fiilikset, tekemisen meininki ja oivaltavat sanoitukset. Tärkeintä oli tehdä biisejä bändin omin voimin, alusta loppuun ihan ite. Bändimme keskushahmo Jouni teki suurimman osan biisiemme sanoituksista, ja yhdessä koko bändin kanssa niitä työstettiin esityskuntoon. (Jounin sanoitukset olivat usein muuten silkkaa rautaa. Vai mitä sanotte esim. tästä: Luuletko olevasi kapinassa/suurta harhaa se on vaan/kaikkee vanhaa sä olet tukemassa/ ja se paska jää olemaan biisistä Anarkistisika.) – Hyvä meininki jatkui selvästi kehittyneemmässä muodossa  Stoneateria seuranneessa Hurmabändissä, Lasse tosin poistui bändistä ja tilalle kitaristiksi tuli niihin aikoihin bluesbändissään soitellut luokkakaverimme Teppo Nättilä. Tepon soitto toi hommaan uutta ryhtiä ja selkeyttä. Suosimme uuden aallon covereita aiempaa selvästi enemmän myös keikoilla, joita olikin reilun vuoden aikana (79/80) useita. Esiinnyimme mm. Tampereen yo-talolla, Pirkkalan Reipinniemessä ja muuallakin Pirkkalassa, Lepakossa, Toijalassa. Syyskuussa 1979 teimme ensimmäisen ja ainoan levytyksemme (omakustanne EP Tahdon takaisin) Mika Sundqvistin MSL studiolla Ylöjärvellä. ”Suomen kaikkin aikojen kallein omakustannus EP floppi?” vitsaili Jouni niinä vuosina Teppo Nättilän ja eräiden muiden kanssa toimittamassamme punkhenkisessä Hurma-lehdessä. Juice Leskinen muuten totesi arviossaan Soundi -lehdessä, bändimme tuoreen levytyksen teilattuaan, että ”pojat tekevät lehteään kyllä paljon paremmin kuin musiikkia”. No, niin se varmaan tosiaan olikin… Jyväskyläläinen Kari Boy Saaristo puolestaan rohkaisi meitä varovasti Keski-Suomalaisessa kirjoittamalla että ”Hurmassa on kuin onkin, kenties hivenen hurmaa.”

Miksauspöydän äärellä MSL studiossa.
Edessä vas.Teppo, Jouni, takana Jarski ja Ari.

Bändihommien ja alakulttuurilehden tekemisen oli aika päättyä 80-luvun alkupuolella. Hyvä kommunikaatio ja yhteistyö Jounin kanssa jatkui muutaman pienen yhteisprojektin ja kapakka-iltojen merkeissä vielä useita vuosia. – Empaattisen Jounin kanssa oli kiintoisaa ja inspiroivaa jutella asiasta kuin asiasta maan ja taivaan välillä. Jouni osasi ja malttoi myös kuunnella; hänestä olisi voinut tulla vaikka hyvä diplomaatti. Varttuessamme keskustelujen aiheet laajenivat ja syvenivät rockmusiikista ja yhteiskunnallisista asioista Freudiin, Einsteiniin, Steineriin, tähtitieteeseen, filosofisiin, psykologisiin ja uskonnolllisiin kysymyksiin. Erimielisyyksiäkin meillä toki oli, erityisesti kristinuskoon ja hengentieteeseen liittyen. Meillä meni joskus aamuyön pikkutunneille saakka ikäänkuin huomaamatta rockmusiikin, viinipullojen ja mallasjuomien äärellä filosofisia kysymyksiä ja maailman menoa pohtiessamme. Jouni jaksoi aina kärsivällisesti kuunnella eksistentiaalisia ongelmiani ja elämänhallinnan vaikeuksiani. Eniten Jounissa jäinkin kaipaamaan kerrassaan mainiota juttuseuraa ja bändikaveria. Bändikaverina hän oli enemmänkin kuin vain mies paikallaan.

Meitä kaikkia järkytti syvästi Jounin pikkuveljen Jarin onnettoman tapahtumaketjun seurauksena tapahtunut traaginen kuolema Tampereen Pispalassa toukokuussa 1991. Suru-uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta; olin juuri saapunut Pispalaan tarkoituksenani käydä kyläilemässä Jarskin luona kun Jouni kertoi puhelimessa edellisyönä veljelleen tapahtuneesta kohtalokkaasta onnettomuudesta. Käytännöllisen, energisen ja taiteellisesti lahjakkaan velipojan äkillinen, aivan liian varhainen poistuminen keskuudestamme oli kova paikka Jounin elämässä. – Nyt he elävät molemmat muistoissamme ja hiljaisessa jälleennäkemisen toivossa henkisessä maailmassa.

Muutettuani pois Tampereelta pidimme yhteyttä viimeisinä vuosina enää harvakseltaan ja sattumanvaraisesti. Joskus tuli iloisena yllätyksenä Jounilta postikortti Thaimaasta, jossa hän kertoi vaikutelmistaan buddhalaisuudesta ja kohteliaasta thai-kansasta; 50v päivänään tuli sähköposti Kiinan Beijingistä, jonne hän kertoi paenneensa syntymäpäiväjuhlia ja juhlistavansa merkkipäiväänsä Taivaallisen rauhan aukiolla. Viimeisen kerran näin Jounin poikani Sampon häissä Joensuussa syksyllä 2008. Istuimme samassa juhlapöydässä ja keskusteluyhteys tuntui syntyvän välittömästi, luontevasti ilman isompia ponnisteluja.

Tampereen Pyhäjärvellä kesällä 1980.

ARI HARMANEN

ariharmanen@hotmail.com

p. 0504051177

 

MATTI YLÉN: ELÄMÄN SYVÄ TARKOITUS

– ajassamme sivuutettu –

(Agape- Kustannus ja Konsultointi 2022, 224s.)

Takojan lukijoiden vanha tuttu, hengenmies Matti Ylén syväluotaa uudessa kirjassaan elämän tarkoitusta. Kirjan runko koostuu pääasiassa hänen jo aikaisemmin mm. www. sivuillaan julkaisemistaan kirjoituksista. Ylénin omien sanojen mukaan kirjan tekstit ovat enimmäkseen hänen vastauksiaan ihmisten vuosien varrella esittämiin suoriin kysymyksiin. Kirja sisältää joitakin hahmotuksia myös Ylénin aiemmasta teoksesta Kristuksen toinen tuleminen (Hki 2008). Kliinisenä ammattipsykologina n.15 v työskennelleen psykologin ja henkisen opettajan (nykyään myös henkiseksi mestariksi itseään luonnehtivan) työkenttä on laaja; kirjallisten töiden ohessa hän järjestää teemoistaan luentoja, kursseja ja koulutusta ynnä tarjoaa henkistä apua kaikille parantavia voimia ja uutta suuntaa elämäänsä etsiville myös henkilökohtaisesti. Tämänkin kirjoittaja kävi Ylénin vastaanotolla vuosia sitten.

Taustaa

Aluksi hieman omia mietteitäni. – Kukapa ei olisi joskus tykönään miettinyt elämän tarkoitusta? Epäilemättä se on – syntymän ja kuoleman ohella – yksi tärkeimmistä ihmiselle asetetuista kysymyksistä. Meillä kaikilla tietoisuussielun aikakauden ihmisillä on, ainakin periaatteessa, mahdollisuus vapaasti asettaa oman elämän tarkoitus aivan itse, riippumatta muiden mielipiteistä ja vanhoista traditioista, omaan oivallukseen perustuen. Ammatinvalinta, työura, parisuhde, koti ovat varmaan yleisimpiä maallisia elämäntarkoituksia, joidenka toteutumiseen ihminen itse voi omilla teoillaan ratkaisevasti vaikuttaa. Ja on ihmisiä, jotka etsivät elämälleen jotain tavanomaista syvempää, merkityksellisempää tarkoitusta. Joissakin harvoissa tapauksissa elämänkatsomukseen liittyvät ankarat pohdiskelut saattavat sangen lyhyessäkin ajassa johtaa hyvinkin syvällisiin muutoksiin – henkiseen uudestisyntymiseen – ihmisen maailmankuvassa ja kokemistavassa. Yleensä kuitenkin vaaditaan kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä sielunelämän elävöittämiseen ja uudistamiseen henkisen kehityksen tiellä.

Modernin ihmisen tajunnankokemisen usein sangen problemaattista perustilannetta luonnehtii mielestäni osuvasti 1900-luvulla kehittynyt eksistentialistinen filosofia (joka on ottanut selvästikin vaikutteita samoihin aikoihin nopeasti kehittyneiden luonnontieteiden tieteenfilosofiasta). Eksistentialistien mukaan ´ihminen on maailmaan heitetty` eikä ihmisen elämällä sinänsä ole maailmankaikkeudessa mitään erityisempää tarkoitusta; Jumala on kuollut, ihminen on maailmassa yksin ja ahdistunut, itsensä varaan asetettu. Eksistentialistien mukaan ihminen on kuitenkin vapaa ja hänellä on mahdollisuus sosiaalisuuteen ja luovuuteen, joidenka ansiosta yksinäisyyttä ja angstia voidaan yleensä sietää.

Henkinen uudistuminen

Matti Ylén pyrkii kuitenkin tavallista arkiajattelua ja elämän maallisia päämääriä syvemmälle – ja korkeammalle! Kirjan alkupuolella hän pohdiskelee aikamme vaikeita eksistentiaalisia, sosiaalisia ja ekologisia ongelmia. Kaikille elämänaloille ulottuvan materialismin aiheuttamasta henkisestä umpikujasta ja pahenevista kriiseistä selviytyäkseen ihmiskunta tarvitsee kirjoittajan mielestä uutta suuntaa, aitoa ja kestävää – aina ihmisyksilöstä alkavaa – henkistä uudistumista. Niinkuin kaikki tiedämme, niin tuhansia vuosia kestänyt henkisesti pimeä aika, kali-yuga, tuli päätökseensä 1800-luvun lopulla ja ihmiskunnassa alkoi uusi, henkisesti valoisampi aikakausi. Käsittääkseni Matti Yléninkin valistustyö liittyy tähän uutta tietoisuuskulttuuria luovaan, 1900-luvulla syntyneeseen ja alati vahvistuvaan monipuroiseen kehitysvirtaan.

"Parhaimmillaan tämän kirjan kirjoitukset auttavat aikamme ohessa lisääntyvien eksistentiaalisten ja elämän mielekkyyden tunteeseen liittyvien kriisien ratkaisemisessa antamalla syvällisen perustan elämän ja ihmiskunnan taustalla vaikuttavasta jumalallisesta tarkoituksesta. Kirjan viesti on, että ihmiset ja ihmiskunta eivät voi etääntyä henkisuskonnollisesta etsimisestä ja päätyä tyydyttämään vain materialistisia ja pinnallisia tarpeita menettämättä aitoa ihmisyyttä ja hyväenteisen tulevaisuuden mahdollisuutta." (s.5)

Tässä yhteydessä kirjoittajan syyttävä sormi osoittaa materialismiin ja ateismiin. "Kirjan sivuilla esiintyvät opetukset ja käytetyt ilmaisumuodot siis vaativat paitsi ennakkoluulottomuutta myös tahtoa muodostaa yhteys ihmisen sisäisempiin olemuspuoliin, joiden kautta ihminen voi jälleen saavuttaa edellytykset ymmärtää todellisuutta myös henkisten tarkoitusten tasolla. (...) Ateismi, oli se sitten tieteellistä tai muuten perusteltua, haluaa siis riisua todellisuuden perustasta sen mysteeriulottuvuuden – nimittäin elämän ja tietoisuuden mysteerin ja niiden kehittymisen ja alkuperän mysteerin eli Jumalan -– yrittämällä selittää elämän ja tietoisuuden ilmestymisen ja evoluution vain aineen pienimpien rakenneosien välisten vuorovaikutussuhteiden itsestään sattumanvaraisesti syntyviksi ilmiöiksi." (s.7)

Hengen syvyyksiä tutkivassa kirjassa käsitellään monenlaisia kysymyksiä ja luodaan näin painavat perustelut kirjan varsinaiselle pääteemalle, ihmiselämän syvän tarkoituksen selvittämiselle. Mikä on pahan alkuperä ja minkälaatuisia pahoja voimia maailmassa vaikuttaa? Kuinka ihminen voi kasvaa henkisesti paremmaksi, moraalisesti vahvemmaksi? Miksi ihminen on luotu aineelliseen muotoon? Miksi henkiseen kasvuun liittyy usein kipua?

Chartresin katedraali v. 2019 (kuva: AH)

Matti Ylén on perehtynyt laajasti antroposofiseen hengentieteeseen, erilaisiin henkisiin traditioihin, maailman uskontoihin ja nykyajan tieteisiin. – Antroposofiseksi tai mitään muutakaan tiettyä oppia yksipuolisesti seurailevaksi teosta ei voi luonnehtia, vaikka hän kirjoittaakin antroposofiasta paljon ja monessa kohtaa antroposofiaan ajatuskulkunsa luovasti perustaen; mm. kokonaisvaltaisessa, ihmisen eri olemuspuolet huomioivassa ihmiskäsityksessään Ylén onkin aivan Steinerin linjoilla.

Ylen mainitsee kirjansa lähteiksi omien henkisten tutkimustensa ohella hengentieteen, vanhan intialaisen veeda-filosofian, Urantia kirjan ja Ylösnousseiden Mestareiden opetukset. Kuitenkin jäin monessa kohtaa kaipaamaan tarkempia lähdeviitteitä kirjan tarjoamien tietojen alkuperän valaisemiseksi: teoksessa kun esitellään monenlaisten ja joskus sangen erikoistenkin ajatuskulkujen alkuperäislähteitä usein vain yleisluontoisesti eikä lukija voi siten olla läheskään aina varma, kenen tai minkä tahon tiedoista, oivalluksista tai väitteistä – kirjoittajan vai jonkun muun – kulloinkin on kyse. Antroposofiseen hengentieteeseen liittyvät lähdeviitteet näyttävät kuitenkin olevan hyvin kohdillaan.

Ylén tuntuukin aivan erityisesti kunnioittavan Rudolf Steinerin antroposofista hengentiedettä, sillä hengentieteestä hän kirjoittaa laajasti ja se mainitaan tietojen lähteenä lukuisia kertoja. Myös edesmennyt hollantilainen antroposofi Bernard Lievegoed nousee esille. Tosin kirjan näkemys ihmissielun kuolemanjälkeisestä elämästä ei käsittääkseni kaikilta osin vastaa antroposofian eikä teosofiankaan (Pekka Ervast) kuvauksia. Myöskin kirjassa esitetty erikoislaatuinen käsitys siitä, että ihminen saisi Kristuksen armosta loput synneistään anteeksi ja saavuttavan ylösnousemuksen työstettyään karmastaan 51% jää alkuperältään ja todelliselta luonteeltaan hieman hämärän peittoon, en ole tällaista ajatusta ainakaan antroposofisessa hengentieteessä sellaisenaan kohdannut.

Toisaalta, tuossa prosenttilukuna ilmaistu asia tulee mielestäni kuitenkin ehkä helpommin lähestyttäväksi kun muistamme, että myös Rudolf Steiner aikoinaan puhui paljon Kristuksen uhriteollaan ihmiskunnalle ja Maa planeetalle tuomasta hengellisestä armosta ja siitä, kuinka syvähenkiset kokemukset kristillisen armon kohtaamisessa voivat auttaa vaikeuksissa kamppailevaa ihmistä eteenpäin henkisen kehityksen tiellä ja lopulta, pitkien aikojen kuluessa maan päällä tapahtuvan ihmiskehityksen – nykyisessä vaiheessa vielä hyvin kaukaisen – jumalallisen päämäärän saavuttamisessa.

Luettuaan tämän tekstin ennakkoversion ilmoitti Matti Ylén käsityksenään, että kirja-arvion kirjoittaja tekee tässä kohtaa jonkinasteisen virhetulkinnan. Ylén kirjoittaa sähköpostissaan rakentavassa hengessä näin: "Asia totuudessa tarkoittaa seuraavaa. Jokainen joka on onnistunut muuntamaan tuon 51% karmastaan (mikä on aidosti mahdollista saavuttaa yhdessä maaelämässä) ja tehnyt siihen oleellisesti liittyen lisäksi tietyn antaumuksellisen ja vilpittömän palvelun Kristuksen tehtävän edistämiseksi maanpäällä, ei saa anteeksi jäljellä olevaa 49% karmallisesta velastaan Jumalalle, vaan sen sijaan, saa sovittaa tämän loppuosan henkisessä maailmassa suoritettavana palveluna kuoleman portista kulkemisensa jälkeen - ilman, että hänen täytyy enää palata maan päälle tähän huonoenteiseen ja vaaralliseen maailmaan, jossa etupäässä jopa erityisosaan valitutkin muutoin epäonnistuisivat. Tämä on Kristuksen korkein ja armontäyteisin lahja jokaiselle, joka sen ymmärtää ottaa vastaan ja täyttää sen lähes aiheettoman armon sallimat poikkeuksellisen pienet vaatimukset. Tämä on ilmoitettu erityisesti ylösnousseiden mestareiden opetuksessa tärkeimpänä kohtana koskien juuri käsillä olevaa aikaamme ja Kristuksen toista tulemista. Ja se on täysin linjassa sen kanssa, mitä pyrit arviossasi luonnehtimaan kiteyttävästi myös Steinerin laajoista ja monipuolisista asiaa koskevista esityksistä. Ja sille, joka näkee, tämä tieto on löydettävissä myös muista henkisistä ja uskonnollisista lähteistä, mutta se vaatii täysin epädogmaattisen ja avoimen mielen laadun." (Kirja-arvion tekijän on kuitenkin huomautettava, ettei ole Rudolf Steinerin antroposofisesta hengentieteestä Matti Ylénin tässä kuvaaman kaltaista erikoislaatuista käsitystä ylösnousemuksesta lukenut tai kuullut. Steiner kertoo – omina henkisinä tutkimustuloksinaan – näistä asioista paljon pitemmässä aikaperspektiivissä ja liittää ne ihmiskunnan ja planeetta Maan kehityskauden loppuvaiheisiin. Ylénin lähteenään mainitsemiin ylösnousseiden mestareiden opetuksiin en ole perehtynyt.)

Kristuksen toinen tuleminen

Teoksen loppupuolella Ylén kirjoittaa – sekä hengentieteeseen että omiin henkisiin tutkimuksiinsa perustuen – viime vuosisadalla alkaneesta ja kauas tulevaisuuteen jatkuvasta Kristuksen ilmestymisestä eteerisessä maailmassa. Tämä nk. toinen tuleminen merkitsee Golgatan mysteerin seurauksena kuoleman voimat voittaneen Ylösnousseen Kristuksen aivan uudenlaista liittymistä Hänet vilpittömästi ja vapaasti vastaanottavien ihmisten sielunelämään.

"Tarkoitukseni on kuvata Kristuksen toiseen tulemiseen liittyvää hyvin keskeistä ilmiötä – sitä, miten ihmissielun rakenteeseen on jo Golgatan mysteerin jälkeisistä ajoista alkaen tuotettu sellaista muutosta, jonka seurauksena tietoisen ihmisminän suhde omaan sieluunsa on muuntunut niin, että ihminen ei löydä eikä koe enää todellista itseään muuta kuin toisen ihmisen kautta, suhteessaan toiseen ihmiseen. Tämä on samalla tuonut perustavasti uudentyyppisen lähtökohdan siihen, miten ihmissielun evoluutio edistyy, miten henkistä tietoa saavutetaan ja miten tullaan henkiseksi opettajaksi ja / tai auttajaksi." (s.164-165)

Eräänä käytännön harjoitusmetodina ihmiskohtaamisen henkiseen syventämiseen Ylén mainitsee ystäviensä kanssa kehittelemänsä Pyhän suhteen, josta kerrotaan tarkemmin teoksen loppupuolella. Edistyminen ja onnistuminen tässä, nähtävästi aika helposti toteutettavassa meditatiivisessa ihmiskohtaamisessa, merkitsee ymmärtääkseni aitoa Hengen läsnäolon kokemista sekä itsessä ja toisessa tai – toisissa.

---------

Tässä kirjoituksessani olen pyrkinyt tuomaan esille vain joitakin huomioitani ja keskeisiä näkökohtia mielestäni poikkeuksellisen sisältörikkaaseen ja merkittävään teokseen liittyen. Ylénin kirja tarjoaa ennakkoluulottomalle lukijalle runsaasti hedelmällisiä ajattelemisen ja pohtimisen aiheita. Mutta sanoisin, että kaikesta ei toki tarvitse aina olla samaa mieltä. Purematta ei tätäkään kirjaa pidä niellä. – Summa summarum: käsittääkseni Matti Ylénin uusi teos opastaa lukijaa etsimään elämän syvää tarkoitusta sieltä "missä koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään ja varasta" (Matt. 6:20).

Ari Harmanen

Notre Dame v. 2017 (kuva: AH)

(TAKOJA 4/2023)

 kirja-arvio (Takoja 1/2022): 

MATHIAS WAISIN KIRJEITÄ ANTROPOSOFIALLE

    Mathias Wais: Voi, rakas Antroposofia. Kirjeitä ystävälle. (Ach Du Liebe Anthroposophie, Info3 Verlagsgesellschaft 2020.)   Suom. Sirkka Ranne, toim. Pentti Aaltonen. Suomen antroposofinen liitto 2021.

Kuka sinä oikein olet, kunnioitettu ystävämme Antroposofia ja missä sinä majailet? Oletko nykyään vain omassa tarkkaan vartioidussa kammiossasi pölyttyvä dogmaattinen oppi joka edellyttää kannattajiltaan auktoriteettiuskoa ja kuuliaisuutta hierarkkiselle järjestelmälle? Oliko Rudolf Steiner erehtymätön? Onko antroposofialla tulevaisuutta rajuin harppauksin teknistyvässä ja digitalisoituvassa maailmassamme? 

Näitä ja useita muitakin antroposofiselle liikkeelle ajankohtaisia kysymyksiä tarkastelee Mathias Wais mainiossa, vaatimatonta fyysistä kokoaan henkisesti huomattavasti suuremmassa kirjassaan.  Kirjan 35 napakkaa mutta ystävällistä kirjettä Antroposofialle, rakkaalle ystävälle, on tarkoitettu pohdiskelun virikkeiksi ja keskustelun avauksiksi.  Kansilehdeltä löytyy tekijän ja kustantajan yhteystiedot, jonneka lukijat voivat lähettää omia kommenttejaan ja kysymyksiään. Waisin kirjanen osoittaakin tervehenkistä pyrkimystä vuorovaikutteisuuteen eri tahojen, toimijoiden ja rivijäsenten kesken. Kirjan julkaisemisen yhtenä motiivina on varmaankin kirjoittajan kokemus kuinka "suuressa osassa antroposofista miljöötä hiipuu nykyään kaikki leikinomainen, tunnusteleva, kokeellinen suhtautuminen Steinerin henkisen maailman kokemuksia koskevia selontekoja kohtaan. Antroposofisten sisältöjen suhteen ei voi menetellä luovasti niin kauan kuin nämä sisällöt pyrkivät olemaan absoluuttisia, ankaran yhteisön varjelemia." (s. 94)

Keskusteluja täti Albertan kanssa

Kirjoittaja käy monessa kirjeessään värikästä ja hauskaakin dialogia vanhemman antrosukupolven täti Albertan kanssa.  Temperamentikas täti on ´perinteisemmän` antroposofian kannalla, kannanotoissaan konservatiivisempi ja vanhoihin muotoihin pitäytyvä.  Kirjan kertojaminä puolestaan kurkottaa puolestaan rohkeassa – etten sanoisi paikoin jopa uhkarohkeassa! – etunojassa tulevaisuuteen ja uusiin visioihin.  Rohkeita kysymyksenasetteluja, antroposofisten nykykäytäntöjen kyseenalaistamista ja kovaakin arvostelua sisältävä teos haastaa lukijaa ajattelemaan ja arvioimaan asioita itse, ottamaan selvää ja keskustelemaan. – Täti Albertan ja kirjoittajan hedelmällisessä dialogissa nousevat kiintoisasti esiin vanhemman ja nuoremman antrosukupolven eroavaisuudet suhtautumisessa antroposofiaan. 

Kirjan tekijä, tietokirjailija ja psykologi Mathias Wais on syntynyt 1948. Hän on opiskellut psykologiaa, judaismia ja tibetologiaa, valmistunut diplomipsykologiksi. Hän on saanut myös psykoanalyyttisen koulutuksen ja tutkinut antroposofiaa. Wais johti Dortmundin neuvontakeskusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuoteen 2012.  –  Kirjoittajan monipuolinen tausta näkyy myös käsillä olevan kirjasen lähestymistavassa. Wais ei erehdy ylistämään antroposofian ylivertaisuutta muihin katsomuksiin nähden eikä yritäkään tehdä antroposofiasta minkäänlaista pelastusoppia. Päinvastoin, hän tarkastelee antroposofiaa tarkkanäköisesti mutta hyväntahtoisen kriittisesti, myös aidosti arvostaen, vertailee ja penää antroposofeille enemmän avoimuutta ja kiinnostusta muihin maailmankatsomuksiin. 

Hengentiede?

Antroposofit puhuvat maailmankatsomuksestaan usein tieteenä.  Mutta onko hengentiede oikeasti tiedettä sanan nykyaikaisessa merkityksessä?  "Steiner ja hänen oppilaansa pitävät sinua tieteenä. Steiner kutsui sinua joskus myös salatieteeksi mutta puhui useimmiten yksinkertaisesti hengentieteestä. Ehkä 1900-luvun alussa sen saattoi vielä hyväksyä." (s. 14) Mutta ajat ovat muuttuneet ja tieteen tekemisen perusteita määrittävä tietoteoriakin on nykyään hieman erilainen kuin 100 vuotta sitten. Tieteellisten metodien ja tutkimustulosten on oltava intersubjektiivisesti, yhteisöllisesti, todennettavissa ja toistettavissa (vertaisarviointi, seurantatutkimukset).  Voi kysyä, onko ikinä kuultu hengentieteen vertaisarvioiduista seurantatutkimuksista? "Steiner sen sijaan kutsui tieteeksi tai hengentieteeksi sitä minkä hän näki. Hän. Ja nimenomaan vain hän.  Onko koskaan esiintynyt Steinerin oppilasta joka olisi yltänyt vastaavanlaiseen näkemiseen kuin mestari?  Se mitä Steiner kutsuu hengentieteeksi, "juuri täksi" hengentieteeksi, on hän, on hänen tapansa kokea ja ymmärtää asiat."  (s. 14)  

Ehkä Wais kuitenkin kritisoi hengentieteen ´tieteellisyyden` perusteita liiankin jyrkästi ottamatta huomioon hengentieteen erikoislaatua.  (Vaikka totta tietenkin on että modernin yliopiston tutkijakollegiolle hengentiede ei täytä tieteen vaatimuksia, ei siis ole ns. salonkikelpoinen.)  Mielestäni täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Steinerille tieteellisyys merkitsi ennen kaikkea tutkijan luonnontieteille ominaista objektiivista ja järjestelmällistä asennetta sekä tietoista empiriaa, kokemuksellisuutta, sisäistä, sielullis-henkistä maailmaa tutkittaessa. (Reijo Wilenius: Tuntemattoman tutkija (1995), s. 79.) Eikä loppujen lopuksi ole Steinerin syy etteivät hänen seuraajansa ole kyenneet läheskään samankaltaisiin hahmotuksiin ja henkisten havaintojen laajuuteen ja syvyyteen kuin mestari aikoinaan. 

Lahko?

Wais näkee että aikamme antroposofiaa uhkaa eristäytyminen, aatteellinen jähmettyminen ja lahkolaistuminen.  Näistä negatiivisista tendensseistä hän kirjoittaa tyylilleen uskollisesti, rohkeasti ja sumeilematta säilyttäen kuitenkin suhteellisuudentajunsa ja arvostuksensa Steinerin elämäntyötä ja sen päämääriä  kohtaan. – Antroposofian kannattajien vuorovaikutus, dialogi kulttuurin eri toimijoiden ja maailmankatsomusten välillä olisi tärkeätä myös antroposofian itsensä kannalta (niin kuin jo Steinerkin korosti).  Mutta kuinka usein ja kuinka paljon näemme antroposofian edustajia julkisissa keskusteluissa esimerkiksi mediassa tai muilla foorumeilla?

´Ulkopuoliset` kokevat antroposofian usein vaikeasti lähestyttävänä lahkona, ´steinerilaisuutena`. Tämän ehkä hieman ylimieliseltäkin vaikuttavan ihmisyhteisön outoa ajatusmaailmaa on monen työlästä ymmärtää; ikään kuin antroposofit omasta aatteestaan puhuessaan käyttäisivät eri kieltä kuin muut! – Antroposofia näyttäytyy tästä perspektiivistä kuin monoliittisena, betoniin valettuna valmiina oppina, jonka ydinsisällöistä ovat parhaiten selvillä vain  Steinerin henkistä perintöä vartioivat ´pidemmälle ehtineet`.  "Dogmaattisten puolien takia monet pitävät sinua todennäköisesti uskontona. Mutta siinä tapauksessa kommunismikin olisi uskonto. Tosin, niinkuin sillä myös sinulla on kannattajia jotka käyttäytyvät lahkolaisten tavoin tietäen paremmin, rajaten, poistaen kuten verkkopalvelu ZK:n toimitsijat. Uskonnonomaisia piirteitä on myös siinä, kun Steinerin esityksiä yksinkertaisesti uskotaan kyselemättä." (s. 69)

Mutta tämä kaikkihan on selvästikin täsmälleen päinvastaista kuin Steiner alun perin tarkoitti! Antroposofiaa ei ymmärtääkseni todellakaan tarkoitettu miksikään lahkoksi vaan kulttuurivirikkeeksi, jonka avulla ihmisyksilöt voivat yksin ja yhdessä kehittää vapaasti omaa ihmisyyttään, lähestyä tietoisesti henkistä maailmaa ja luoda vähitellen oman henkisen luomiskertomuksensa, oman ´antroposofiansa`.  Antroposofinen seura perustettiin Steinerin aloitteesta vapaaksi seuraksi, ihmisyhteisöksi, johon voi kuulua kuka vain uskonnosta, ihonväristä, kansallisuudesta, maailmankatsomuksesta riippumatta. Antroposofiassa on kyse yleisinhimillisestä, universaalista kulttuurivirikkeestä, jonka ei pitäisi antaa jäykistyä dogmaattisiksi opinkappaleiksi eikä kanonisoitua ylhäältä alas johdetuksi hierarkkiseksi oppijärjestelmäksi, lahkolaisuudeksi. Steiner, jos kuka, oli eettinen individualisti, jonka työllä oli kuitenkin kestävä sosiaalinen motiivi ja perusta.  "Ensimmäisen Goetheanumin katossa oli kirjoitettuna värikkään kupolimaalauksen sisällä sana MINÄ. Minuus, yksilö, on ylin ja ainutlaatuinen instanssi. Yhteisön tehtävä on Steinerin mukaan edistää yksittäistä ihmistä. Niin kauan kuin me annamme missä tahansa yhteisössä etusijan yhteisesti hyväksytylle tai tunnetulle maailmankatsomussisällölle ennen yksilöä, emme tätä edistä." (s. 49-50)

Steiner henkilönä

Rudolf Steiner oli epäilemättä poikkeuksellinen ihminen, sitä ei taida kiistää kukaan.  Aikalaiskuvausten mukaan hän oli paitsi monipuolisesti lahjakas niin myös lämminhenkinen ja uskomattoman uuttera.  "Miten on mahdollista että hän tiesi sanoa jotakin suorastaan kaikkiin kysymyksiin? Enkelihierarkioista sosiaalisten, taloudellisten, pedagogisten samoin kuin lääketieteellisten kysymysten kautta aina mehiläisten maailman näkökohtiin asti? Hän paneutui aina kysymyksiin. Tietääkseni hän ei koskaan sanonut: ´Sitä minä en tiedä.` Ja kaikki oli syväluotaavaa - tai paremminkin korkealta luotaavaa, ja ymmärrettiin häntä sitten tai ei, haluttiin häntä uskoa tai ei, koskaan ei mikään ollut sanottu vähän sinne päin." (s. 59)

Wais ei kuitenkaan jumaloi Steineria ja kieltäytyy palvomasta häntä henkilönä.  Hänen mukaansa Steinerkin oli erehtyväinen ja hänellä oli Waisin mielestä myös pimeä puolensa. Wais kirjoittaa että Steiner puhui joskus "typerästi" juutalaisista ja tummaihoisista: "Steinerin väite että ´nykyajan neekeri` on lapsenomainen ja että ´neekeri` on vaistonvarainen koska maailmankaikkeuden lämpö kiehuu hänessä, eivät ole todiste edistyksellisestä ihmiskuvasta." (s. 92) Hän mainitsee myös Steinerin erään kirjoituksen:  "Lokakuussa 1918 hän kirjoitti esipuheen Karl Heisen kirjoitukseen, jossa tämä pani juutalaisten, teosofien ja vapaamuurarien syyksi ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen.  Steiner jopa kustansi tämän pamfletin julkaisun.        – Mielestäni tämä pitäisi nähdä niin, että hän erehtyi tässä aivan valtavasti. Voiko hänen muun toimintansa edistyksellisyydelle silti antaa tunnustusta?" (s. 89)  - Toki on muistettava, että esim. sanan ´neekeri` käyttö oli vielä aivan normaalia kielenkäyttöä Steinerin aikaan.  Mutta mitä Karl Heise Waisin mainitsemassa pamfletissa sitten tarkkaan ottaen kirjoitti ja tarkoitti? Samoin Steinerin kirjoittaman esipuheen eksakti sisältö jää hämärän peittoon. Erityisesti tässä kohtaa olisinkin kaivannut kirjaan joitakin konkreettisia lähdeviitteitä Steinerin lausumista ja tekemisistä niin kuin myös yllä mainitusta Heisen kirjoituksesta. Lähdeviitteet ja lähdekritiikki valitettavasti loistavat kirjassa muutenkin poissaolollaan. 

Mutta vastaisin Waisin yllä esittämään kysymykseen lyhyesti:  totta kai Steinerin edistyksellisyydelle voi, ja pitää antaa tunnustusta! Ja toki Waiskin toisaalla toteaa Steinerin ihmiskäsityksen merkityksen ja kuinka esim. Steinerin käsitys naisten oikeuksista oli huomattavasti aikaansa edellä, niin kuin epäilemättä hämmästyttävän monet muutkin asiat Steinerin laajassa elämäntyössä.

----------------------------

Kirjeitä Antroposofialle on sydämellisen huumorin ryydittämä oivaltava, paljon nähneen ja kokeneen maailmankansalaisen puheenvuoro. Waisin radikaalit ajatuskulut rohkeine kysymyksineen ja värikkään vivahteikkaat, joskus tarkoituksellisesti koomisetkin tulevaisuudenkuvat saavat lukijan paikka paikoin hymyilemään, jopa nauramaan ääneen.  (Täytyy sanoa että tuskin ikinä olen viettänyt niin hauskoja hetkiä antroposofisen kirjan äärellä kuin tämän.)  – Waisin Kirjeitä rakkaalle ystävälle Antroposofialle ei kuitenkaan ole missään nimessä sinänsä naurettava. Päinvastoin, ajankohtainen teos sisältää vakavaa asiaa ja punnittuja, tarkkaan harkittuja kysymyksenasetteluja omakohtaisen pohdiskelun ja laajemmankin keskustelun sytykkeeksi.

Ari Harmanen

 

LÄHIKUVASSA PENTTI AALTONEN

Ari Harmanen ja Laura Krook

Antroposofisen liiton pitkäaikainen työntekijä Pentti Aaltonen jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle viime keväänä. Aaltonen on tehnyt hienon työuran Takojan päätoimittajana, kirjoittajana, kääntäjänä ja kirjojen julkaisutoimittajana. Kävimme lokakuun sateisena päivänä haastattelemassa pitkän linjan antroposofia hänen kotitanhuvillaan Loimaalla. - Haastattelu on julkaistu Takojassa 4/2021 ( https://takojalehti.fi/).

Pentti ja isoisä Alfred Aaltonen 1886-1927 kuva: AH 

Menneisyys on läsnä Pentti Aaltosen nykyisessä asuinpaikassa, edesmenneen isänsä 1950-luvulla rakentamassa omakotitalossa Loimaalla. Pihapiiri rakennuksineen, huonekalut ja esineet ovat muistuttamassa kasvuvuosista ja perhe-elämästä turvallisen kodin suojissa 18-vuotiaaksi asti. Talo on nyt siirtynyt Pentin haltuun, ja syksyn lehtien haravointi pihalla on ollut osa ulkoilua viime aikoina. Helsingistä muuton ja monenlaisten käytännön toimien ohella hän on jatkanut etätyönä kirjojen julkaisutoimintaa.

Pentti Aaltonen kokee että omien vanhempiensa elämään liittyvien asioiden muistelun myötä myös Suomen historian pidemmät kaaret alkavat paremmin hahmottua ja konkretisoitua. Hänen vanhempansa Paavo ja Jenny Aaltonen olivat varsinaissuomalaisia, isä alkuaan Paattisilta ja äiti loimaalaisesta maalaistalosta. Isä Paavon varhaisvaiheisiin liittyy orvoksi jääminen, nuorukaiseksi vartuttua jatkosotaan joutuminen. Loimaan viljavaraston työntekijänä pitkän uran tehnyt isä eli keittäjänä työskennelleen äidin kuoleman (1982) jälkeen leskenä talossa omaan liikenneonnettomuudessa tapahtuneeseen kuolemaansa (1998) saakka.

Pentti kertoo olleensa lapsena pitkään ”unelias, ei kovin tietoinen”. Leikkitoverina oli varhaisvuosina naapurin poika. Paikalliseen oppikouluun hän "tuli pyrkineeksi" lähinnä äidin kannustuksen ansiosta. Aluksi hieman tahmea koulunkäynti alkoi vähitellen sujua. "Huomasin pärjääväni erityisesti matematiikassa, josta oppiaineena tykkäsin. Melko huonoa itsetuntoa kohensi, kun huomasi ymmärtävänsä jotakin sellaista vaikeanakin pidettyä kuin matematiikka. Ajattelussa saattoi liittyä johonkin itseä laajempaan, se oli eräänlainen vertailukohta: en ole täysi nolla kuitenkaan! Yleistieto ja historia kiinnostivat erityisesti. Koulukirjojen ohella luin mm. ufoista, historian suurmiehistä ja nuorempana Tarzanin seikkailuista. Ernest Thompson Setonin ’Eläinten sankareita’ kosketti.” Lukuharrastus laajeni lukioaikana kattamaan yleistietoa kaikilta aloilta. Aaltonen kirjoitti hyvin arvosanoin (5 laudaturia) ylioppilaaksi v.1977. Teoreettisen fysiikan opinnot Turun yliopistossa alkoivat saman vuoden syksyllä. Opintoihin sisältyi vuoden kestänyt intensiivinen jakso kvanttifysiikan parissa. Hän ajatteli fysiikan antavan laajan pohjan asioiden ymmärtämiselle.

Nuoruusvuosien totuuden etsimisestään Pentti sanoo: ”En kokenut olevani ateisti, mutta luterilainen uskonto ei tarjonnut minulle juuri mitään, vaikka uskonnonopettaja Kalle Ylikännö oli erittäin sympaattinen. Lukiossa nousivat esiin maailmanuskonnot. Silloin ajattelin, että miksi jonkun pitäisi olla luterilainen vain, koska on sattunut syntymään tänne.” Teoreettinen fysiikka ei kuitenkaan vastannut hänen perimmäisiin kysymyksiinsä olemassaolon luonteesta.

Liittoon töihin

Pentti Aaltonen opiskeli Snellman-korkeakoulun yleisopintovuodella 1982–83. Tämän jälkeen hän sai työtarjouksen Antroposofisen liiton taholta uuden painokoneen käyttöön perehtymisestä ja käyttämisestä. Iso kone oli kuitenkin Uudenmaankadun tiloihin pitemmän päälle sopimaton. Innokas Pentti sen sijaan oli tehtäviinsä sopiva, ja hän laajensikin vuosien mittaan osaamistaan julkaisujen toimittamisen eri työvaiheissa. Hän aloitti työt liiton suunnittelusihteerin Matti Kuuselan apulaisena ja Takoja-lehden taittajana sekä toimituskunnan jäsenenä. Vuonna 2002 hänestä tuli Takojan pitkäaikainen päätoimittaja viime vuoteen asti. Antroposofisen liiton julkaisutoimittajana Aaltonen on toimittanut yli 150 kirjaa, ja tämä työ jatkuu yhä.

Pentti muistelee erityisellä lämmöllä Markku Maulan kanssa peräti 28 vuotta liiton toimistolla kestänyttä hedelmällistä yhteistyötä ja lounastaukojen hyviä keskusteluja. Kaverukset ovat olleet aktiivisia toimijoita myös Torstai-iltojen keskusteluklubien järjestäjinä yhdessä Natalia Haarahiltusen kanssa. 

”Se oli meiltä vuosina 2009–2020 yritys vapaamuotoisemman keskustelun aikaansaamiseksi antroposofisesta näkökulmasta. Välillä tuntui kuitenkin, että Torstaiklubi oli osalta antroposofiasta kiinnostuneita saanut jonkin leiman, ja vuosien kuluessa erilaisia näkökulmia edustavien määrä väheni, mikä oli surullista ja vastoin tarkoitustamme. Omiin kuppikuntiin lokeroitumisen vaara on omissakin piireissämme olemassa. – Helsingin antroposofisessa työpiirissä olen ollut vuosikaudet suunnitteluryhmässä. Koin mielekkäänä sen, että saatoimme kutsua erilaisia antroposofisia puhujia viikonloppuseminaareihin. Antroposofiassa tarvitaan mielestäni käsitteiden ohella myös havaintoa, kokijoita, henkistä tietoisuutta, muuten uhkaa kirjanoppineisuuden vaara. Vierainamme ovat olleet mm. norjalainen näkijä ja parantaja Are Thoresen(1), israelilainen visionääri Yeshayahu Ben-Aharon(2) sekä saksalaiset antroposofinen lääkäri Volker Fintelmann(3), kirjailija Peter Tradowsky(4) sekä henkinen tutkija Judith von Halle ."

Pentti Aaltonen ja Markku Maula 2006. Kuva: PA kotiarkisto

Pentti Aaltonen sanoo olevansa elämälle kiitollinen siitä, että hänellä on ollut mahdollisuus tehdä 38-vuotta kestänyt työuransa antroposofian parissa.

Antroposofisen liiton pitkäaikaisen luottotyöntekijän ammatillinen leipäpuu ei ehkä ole ollut taloudellisesti kovin mittava mutta henkisesti varmaan sitäkin hedelmällisempi: ajattelun, päänvoimien ohella Pentti on toteuttanut antroposofista virikettä maailmassa myös sydämen ja tahdon voimin.

Antroposofian kohtaaminen

Ensimmäiset kosketuksensa henkisiin lähestymistapoihin ja Steineriinkin Pentti kertoo saaneensa helsinkiläisten Oraansuojelijoiden legendaarisesta Aura-lehdestä 1976 alkaen. Tutustuminen antropofiseen maailmankatsomukseen alkoi Reijo Wileniuksen teoksella Ihmiskeskeiseen kulttuuriin(5) keväällä 1978. Muutamaa kuukautta myöhemmin hänellä oli Porin Jazzeilla – 21-vuotissyntymäpäivänään! – ensikohtaaminen taiteilija Erkki Pirtolan kanssa, joka antoi hänelle varsinaisen ’johdantokurssin’ antroposofiaan ja jonka vinkistä hän oli sitten päätynyt elokuussa ensimmäisille antroposofisille kesäpäivilleen. ”Myöhemminkin antroposofian alkuvuosinani Erkki Pirtola saattoi tuntikausiakin puhua Steinerin esitelmistä kumpuavia, mutta omaperäisiä ja aina luovia ja vapauden hengessä esitettyjä näkemyksiä, joista sain valtavasti inspiraatiota. Toki myös antroposofisten mahtavien luennoitsijoiden Kaisu Virkkusen, Helmer Knutarin ja Reijo Wileniuksen hyvin erilaatuiset esitelmät avasivat ainutlaatuisia näkymiä henkiseen. Siinä painottuivat tunne, tahto ja ajattelu muodostaen jännän kolminaisuuden.”

Mikä sinua kiinnosti antroposofiassa aivan alkuvaiheessa?

"No kyllä se oli antroposofian pyrkimys ottaa henkinen maailma tosissaan. Professori Wilenius osoitti, kuinka henkistäkin todellisuutta voidaan lähestyä ja ymmärtää rationaalisesti. Mutta kesti kuitenkin aika kauan ennen kuin tajusin, että ’minkälaisia verkkoja maailmaan heitämme, sellaisia kaloja voimme sieltä saada’. Esimerkiksi matematiikan avulla ei voida mitään´olennollista´ maailmasta tavoittaa. Matematiikan ja teoreettisen fysiikan kautta ei todellakaan löydetä maailmassa olevaa olennollista henkeä, niiden verkkoon tarttuu vain matemaattis-kokeellisesti kuvannettavissa olevia asioita. Mutta hämmästyttävän pitkälle silläkin tavalla on päästy sitten Galilein ja Newtonin aikojen, heiluriliikkeen ja omenan putoamisen ihmettelystä!"

"Miksemme voisi sitten ajatella että henkinen tiede, hengentiede, on nyt vastaavalla tavalla vasta kehityksensä alussa kuin fysiikka aikoinaan? -Modernin fysiikan kehityksessä on ollut perimmältään kysymys ajatuksen voimasta, matematiikan ja empiirisen tutkimuksen avulla on tunkeuduttu valtaviin syvyyksiin. Miksei voi sitten tehdä myös niin kuin Rudolf Steiner kuvaa: meissä oleva henkis-sielullinen voi olla suorassa vuorovaikutuksessa maailmassa olevan henkisen ja sielullisen kanssa. Ja sitten tämä eteerisen alue, kuinka kasveissa on jotakin mitä mineraalisessa, elottomassa luonnossa ei ole: elämänperiaate. - Koin että on paljon minua lahjakkaampia luonnontieteilijöitä ja että sillä alueella on yleensäkin laajat ihmisintelligenssit käytössä, joten ajattelin käyttää talenttini tai pikemminkin roponi henkisen puolen ihmettelyyn."

Ottihan sekin tosiaan oman aikansa kun ihmiskunta omaksui vuosisatojen kuluessa aurinkokeskeisen maailmankuvan...

"Tärkeää oli lukea myös Steinerin Vapauden filosofia(6), sillä Steinerhan oli myös ’vain filosofi’. Vapauden filosofiaa pystyi omalla ajattelulla arvioimaan, toisin kuin hengentieteen tutkimustuloksia, joita ei kykene todentamaan ilman vastaavia kykyjä. Tervejärkinen ja itsessään spirituaalinen Vapauden filosofia antoi luottamusta hengentieteen perustaan."

"Muusikko ja filosofi Arto Koskinen on sanonut, että tietoisuussielun aikakaudelle onkin erityisen tärkeää se, mitä esim. Vapauden filosofia edustaa; tullaan terveen järjenkäytön avulla henkisen äärelle tavalla, jonka periaatteessa kuka tahansa voi todentaa tunnustautumatta sen enempää materialismiin kuin spiritualismiinkaan(7). Koskisen mielestä myös Krishnamurti(8) oli omalla tavallaan vapauden filosofi, hänkään ei esittänyt opinkappaleita, joita ihmisten olisi pitänyt sokeasti hyväksyä vaan– Steinerin tavoin – piti tietynlaista henkistä `peiliä` ihmisten edessä. Antroposofiaa ei tarvitse lähestyä valmiina oppina tai uskonkappaleena, vaan nimenomaan henkisen kehityksen tienä, niin kuin Steiner on sen esittänyt."

Rudolf Steiner  kuva: RS Archive

Steinerin teokset Totuus ja tiede(9) sekä Vapauden filosofia ovat hengentieteen filosofisesti kestävää perustaa. Vapauden filosofiaa lukiessa voi kokea tietoisuussielun reflektoivan laadun. – Erityisesti Steinerin vastustajat unohtavat usein, kuinka laajalti sivistynyt henkilö filosofian tohtori Steiner oli. Aaltonen mainitsee Jan-Erik Mansikan ruotsinkielisen väitöskirjan(10), josta käy ilmi, "ettei steinerpedagogiikkakaan ole syntynyt tyhjästä." Ei ole todellakaan kyse jostain irrallisesta mystiikasta lähtevistä mielivaltaisista näkemyksistä, vaan Steinerin pedagogisen näkemyksen taustalla vaikuttaa laaja keskieurooppalaisen sivistyksen ja kasvatusperinteen tuntemus.

Steiner jos kuka oli kultivoitunut henkilö; oman aikansa kulttuurin läpäisemä, mutta pystyi myös aidosti ylittämään sen.

"Niin. Tavallaan Steinerin vahvuus on myös hänen heikkoutensa! Hän on niin vahva ja kehityksessään niin pitkällä, että monien on vaikeaa sellaista enää ymmärtää ja hyväksyä. Hän niin sanotusti katoaa horisontin taakse. Toisaalta se on johtanut myös siihen, että hänen seuraajansa voivat pitää häntä täysin erehtymättömänä, kuten Aristotelesta tai Tuomas Akvinolaista on pidetty."

"Steiner itse on kuitenkin todennut että kaikissa tieteissä, myös hengentieteessä, voidaan tehdä virheitä ja että tieteen pitää olla itse itseään korjaavaa, reflektoivaa. – Mielestäni Steiner kuitenkin joissakin yhteyksissä kohteli ehkä turhankin tylysti ja vähättelevästi eri tavalla asioita lähestyviä. Yhteistyökumppaneita ei muista aatevirtauksista ole oikein tuntunut löytyvän, ja antroposofia vaikuttaakin jääneen melko yksin maailmassa."

"Steiner käsittelee valtavan laajoja ja suuria kokonaisuuksia, koko maailmankaikkeutta. Tästä antroposofian universaalista luonteesta pitäisi jo loogisesti seurata, ettei se voi eikä saa olla mitenkään nurkkakuntaista. Antroposofiaa ei pidä jähmettää rajoittavaksi opiksi vaan säilyttää sen laajuus ja henkinen lähestymistapa. – Reijo Wilenius painotti, kuinka tärkeätä on tietää mitä oikeasti tietää ja mitä ei tiedä. Joskus olen huomannut, kuinka ihminen on samastanut omat tietonsa ja Steinerin tiedot niin, että hän puhuu ikään kuin suulla suuremmalla. Tottakai Steinerin kertomista asioista pitääkin puhua, mutta ei dogmaattisesti."

Aaltonen kertoo kuinka aiemmin oli suurehko joukko Steinerin koottuja teoksia tutkivia ihmisiä ja teosten myynnillä kyettiin kattamaan julkaisukustannukset. Teosten myynti on kuitenkin vähentynyt viime vuosina saksankielisilläkin alueilla. "Nykyään ei välttämättä ole enää valmiuksia lukea vaativaa, pitkälauseista, vaikeaa tekstiä, vaikka sinänsä Steinerin lukemisen vaatima ajatustyö on mitä parhainta harjoitusta. Ennustankin että paksujen antroposofisten teosten aika alkaa olla vähitellen ohi." Aaltosen mielestä nyt olisi tarvetta yleistajuisille ja omalla tyylillä tehdyille teksteille. Muuten uhkaa vaara että Steinerin laaja elämäntyö jää liian vähäiselle huomiolle.

Steiner itse on todennut että hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan tulee`filosofinen romaani` Vapauden filosofia parhaiten kestämään aikaa.

"Niin, mutta ei hän ole kuitenkaan voinut tarkoittaa, että hengentieteen sisällöt ja totuudet sinänsä olisivat ohimeneviä. Mutta henkinen tutkimus saa varmaankin vuosikymmenien, ehkä satojen vuosien kuluessa uusia muotoja, jotka ovat sen ajan ihmisille sopivampia."

Sergei O. Prokofjev hengentieteellisessä käsiteajattelussaan(11) ja Judith von Halle(12) Rudolf Steinerin tutkimustuloksiin nivoutuvissa selvänäköisissä tutkimuksissaan edustavat persoonallisia, toisistaan poikkeavia lähestymistapoja hengentieteeseen.  Eikö tämä erilaisuus tulisi nähdä kuitenkin rikkautena?

"Ilman muuta. Tietoisuussielun aikana ei enää ketään pitäisi julistaa pannaan, edes epäsuorasti kielletyksi. On luotettava antroposofian yli 100-vuotisiin juuriin ja siihen, että antroposofia kestää erilaisia tulkintojakin. Oma arvostelukyky viime kädessä ratkaisee sen, mitä itse pitää varteenotettavana."

Tietoisuussielun aika

Steiner painotti kuinka ihminen henkistä maailmaa lähestyttäessä ja erityisesti henkisen maailman kynnystä ylitettäessä tarvitsee vahvistunutta minätietoisuutta ja tervettä arvostelukykyä.

"Ellei ole jo täällä maisessa elämässä kehittänyt vankkaa arvostelukykyä, niin tuskin on mahdollista orientoitua oikein henkis-sielullisessa maailmassa, tunnistaa ja tietää mikä oikeasti on mitäkin. – Ihmisten arvostelukykyä yritetään horjuttaa nykyään rajullakin tavalla. Erityisesti somemaailmat, esim. Facebookin algoritmit saattavat aivan tarkoituksella äärimielipiteitä vastakkain, koska sehän aina kohauttaa. Monet ihmiset innostuvatkin kun saavat vastaansa täsmälleen päinvastaista tietoa, ovat sitten kuumina kuin hellankoukut ja kirjoittavat aivan harkitsemattomia asioita someen. Monet elävät tässä näennäisen kiihkeässä maailmassa, jossa kokevat merkityksiä, vaikka se onkin aika näennäistä eikä välttämättä edes perustu mihinkään. Ollaan myös valmiita uskomaan asioita melko mutu-tuntumalla. Tämä vääristää ajan mittaan ihmisen astraalikehoa, vahingoittaa sitä."

Miten sinä ymmärrät tietoisuussielun ja mitä tarkoittaa tietoisuussielusta käsin toimiminen?

"Tuo mitä äsken tuli esiin, viittaa oikeastaan hyökkäykseen tietoisuussielua vastaan. Minusta tietoisuussieluun kuuluu ennen kaikkea, että pyrimme tietämään, mitä oikeasti tiedämme ja mikä perustuu vain vahvaan luottamukseen. Tietoisuudessa ei ole pelkästään asiat vaan myös itsetuntemus, itsetajunta mukana niin että osaamme arvioida itseämme ikään kuin ulkoapäin. Silloin vasta voidaan pyrkiä oikeaan tietoon. Tämä saattaa hämärtyä joskus antroposofisissakin yhteyksissä, jos ihminen vain ottaa perusteluitta vastaan jotkin asiat. Sellainen ei ole vielä tietämistä; tietoisuussielun kyky on erottaa uskomukset ja se mitä oikeasti tietää."

Voiko ihminen toimia tietoisuussielun voimista käsin, vaikka hän ei vielä tunnistaisikaan kyseistä sielunlaatua tai `minän` henkistä olemusta itsessään?

"Jos ihmisellä on tervettä arvostelukykyä ja tietynlainen ajatteleva, reflektioon kykenevä itsetajunta – vaikka se ei vielä sisältäisikään tietoista ja välitöntä kosketusta henkiseen ulottuvuuteen – niin kyllä sekin on jo tietoisuussielua."

"Kun tietoisuussielun henkinen puoli tiedostetaan selvemmin, lähestytään itse asiassa jo ensimmäistä ihmisen saavutettavissa olevaa varsinaisesti henkistä olemuspuolta, henki-itseä. – Harrie Salman(13) on käyttänyt tietoisuussielusta myös ilmaisua itsetietoisuussielu. Sielusssa on silloin reflektio koko ajan läsnä eikä vain sukeltauduta joihinkin väitteisiin, joita sitten unenomaisesti puolustetaan."

Sen sijaan että ihmiskunnalle olisi auennut henkinen maailma Steinerin tarkoittamassa mielessä, eteemme onkin auennut digitaalinen maailma joka nykyään suorastaan vyöryy kaikille elämänalueille! Siinä myös vaikuttaa eräänlainen korkea henkinen älyllisyys mutta aivan eri laatuisena kuin mitä esim. antroposofia edustaa.

"Niin. Ja haasteena on, miten henkinen tiede voisi ottaa sellaisia valtavia kehitysaskeleita kuin lääketiede, fysiikka, tietotekniikka ovat omalla tavallaan ottaneet. Emme mekään voi jäädä paikallemme, vaan olisi päästävä eteenpäin mikaelisessa hengessä kohti uutta ja tuntematonta. Hengentieteen kanssa samansuuntaisia tai sitä tukevia tutkimustuloksia ja kokemuksia pitäisi tuoda esille muilta tieteenaloilta (niin kuin esim. R.A.Moodyn(14) ja muiden tutkimukset kuolemanjälkeisistä kokemuksista tai George Ritchien ja Eben Alexanderin merkittävät kuolemanrajakokemukset.) Tällaisten samankaltaisuuksien ja siltojen merkitystä ei pitäisi aliarvioida. Sen sijaan aikaisempina vuosina monet ovat olleet antroposofian puolella kärkkäitä etsimään virheitä toisilta, on vallinnut usein aika negatiivinen asenne oikeastaan kaikkeen muuhun kuin antroposofiaan. – Ei ole kovin vakuuttavaa, jos ollaan pelkästään yhden ihmisen tietämisen varassa – eikä se ole vielä tiedettä nykyaikaisessa merkityksessä, jos vertaisarviointi lähes kokonaan puuttuu."

Vaikuttaa siltä että antroposofian vanhat muodot eivät enää puhuttele ihmisiä niin kuin ennen. Varsinkin nuorempaa sukupolvea tuntuu olevan vaikea saada mukaan erilaisiin tilaisuuksiin.

"Totta. Se on vakava ja oikeastaan aika monimutkainenkin ongelma. – Mutta kyllä nykyaikana on paljonkin henkisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ennen korona-aikaa Hengen ja tiedon messut tai Minä olen -tapahtuma vetivät valtavasti ihmisiä, ja niissä on ollut mukana paljonkin erilaisia virtauksia. Mutta ne ovat minusta jotenkin pirstoutuneina pieniin erillisiin yksiköihin. Media ei tuo henkistä puolta esille juuri lainkaan, ei YLE, ei Hesari. Henkisiä pyrkimyksiä ja kokemuksia ihmisillä kuitenkin on. Jossain vaiheessa luulisi laajaa näkemystä edustavan antroposofian alkavan kiinnostaa ihmisiä enemmänkin, mutta niin ei ainakaan toistaiseksi näytä käyneen."

Koronasta ja ilmastonmuutoksesta

Antroposofiset lääkärit Georg Soldner ja David Martin asettuvat tietyin varauksin rokotuksen kannalle Covid-19 pandemian taltuttamisessa(15). Ihmisen oman puolustuskyvyn vahvistamisesta (salutogeneesi) he eivät puhu mainitussa kirjoituksessaan. Rokotukset ja salutogeneesi eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia, rokotukset vaikuttavat nopeasti ja puolustuskyvyn vahvistaminen toimii pitemmällä aikavälillä. Mutta kun talo palaa, on palon ennaltaehkäisy jo myöhäistä! Aaltonen kertoo ottaneensa tähän astiset koronarokotukset.

"Jotkut katsovat kykenevänsä salutogeneesillä, luottamuksella ja pelottomuudella torjumaan Covid-19 viruksen. Olkoon niin, mutta ei sellaista pitäisi ainakaan toisille saarnata.”

Trumpin imperium on tekemässä kovaa vastaiskua, kehittelevät jopa omaa some-alustaa… Siellä sitten ´tieto kukkii`! Mitä sinä ajattelet QAnonista ym. salaliittoteorioista?

"Se on useimmiten vain osoitus suuresta arvostelukyvyttömyydestä. Päivän Hesarista luin tänään, kuinka reilusti yli puolet USAn republikaaneista väittää yhä, että viime vuoden presidentinvaalit oli väärennetty. He takertuvat Trumpiin, ja hän mahdollisesti asettuu uudelleen ehdolle v. 2024 presidentinvaaliin. Tällä tavalla totuudenvastaisuus ikään kuininstitutionalisoituu..."

YK:n pääsihteerin mielestä ihmiskunta on matkalla kohti ilmastokatastrofia. Tulevan kahdeksan vuoden aikana ihmiskunnan pitäisi vähentää fossiilisia päästöjään 55 %, mikäli maapallon ilmaston lämpeneminen halutaan pitää 1.5 asteessa, niin kuin jo Pariisin ilmastokokouksessa v. 2015 sovittiin.(16) Mitä ajattelet tästä?

"Näyttää siltä että tavoitteita on aina siirretty turvallisen kauas. – Steinerin mukaan kaiken pahan alkujuuri on egoismissa, eikä sitä voida kitkeä pois niin vain. Itsekkyys, mukavuudenhalu, kyvyttömyys luopua mistään; kaikki tiivistyy näihin. Ja sitten tietenkin terveen arvostelukyvyn puute … että jokin oma jostain hatusta vedetty mielipide olisi painavampi kuin 99 %:lla maailman ilmastotieteilijöistä. Mutta voihan sitä aina sanoa melkeinpä mitä vain tyyliin että ’tätä mieltä minä muuten olen’ ja laittaa Eskon puumerkkinsä paperiin."

Fossiilisten polttoaineiden käyttöönotto ja siitä seuranneet vakavat ympäristöongelmat tuntuvat olevan osa ihmiskunnan yhteistä kohtaloa.

"Niin, mutta tietoisuussieluun liittyy myös kyky irrottautua vanhasta, ettei kaikki ole pelkästään syklistä, aina samaa kiertoa. – On tehty löytöretkiä, on tehty keksintöjä, aikanaan on löydetty myös fossiiliset energialähteet. Ja olisi mielestäni kohtuutonta syyttää menneitä sukupolvia ja vaatia että fossiilisten polttoaineiden käytön rajat ja vaarat olisi pitänyt tiedostaa jo alkuvaiheissa."

"No, toisaalta tuntuu kuitenkin pahalta tietää, minkälaiseen ahneuteen ja lyhytnäköisyyteen on historian saatossa sorruttu. Mutta viimeistään nyt voidaan tietoisuussielulta odottaa tahtoa ja kykyä suunnanmuutokseen, nyt kun se on jo aivan välttämätöntä."

TAKOJA 4/2021

Alaviitteet:

1 Thoresen, Are (2020): Sähkömagneettinen säteily – voiko säteilyn haitan neutralisoida ja jopa tehdä hyödylliseksi? Takoja 2/2020

2 Ben-Aharon, Yeshayahu (2004): 20. ja 21. vuosisadan apokalypsi. Aikamme historiaa antroposofian näkökulmasta. Suomen antroposofinen liitto

3 Fintelmann, Volker (2009): Intuitiivinen lääketiede. Antroposofinen lääketiede käytännössä: perusteet, hoitoaiheet, hoitosuositukset. Suomen antroposofinen liitto

4 Tradowsky, Peter (2010): Ja valo loisti pimeyteen. Suomen antroposofinen liitto.

5 Wilenius, Reijo (1976): Ihmiskeskeiseen kulttuuriin. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen

6 Steiner, Rudolf (1979): Vapauden filosofia. K. J. Gummerus Oy.

7 Koskinen, Arto (1991): Hengen ja sielun dynamiikkaa. Takoja 2/1991. 

8 Krishnamurti, Jiddu (1957):Tuntematon todelliasuus. WSOY.

9 Steiner, Rudolf (1989): Totuus ja tiede. Suomen antroposofinen liitto.

10 Mansikka, Jan-Erik (2007): Om naturens förvandlingar : vetenskap, kunskap och frihet i Rudolf Steiners tidiga tänkande : idéhistoriska perspektiv på Waldorfpedagogiken. 

11 Prokofjev, Sergei O. (2011): Ihmisen minän arvoitus – antroposofinen tarkastelu. Suomen antroposofinen liitto.

12 Von Halle, Judith (2011) : Ja ellei Hän olisi ylösnoussut… Suomen antroposofinen liitto.

13 Salman, Harrie (2020): Sosiaalinen maailma on moderni mysteerikeskus. Takoja 4/2020.

14 Moody, Raymond A. (1979): Kokemuksia kuolemasta. Gummerus

15 Harmanen,Ari (2021): Covid-19 rokotteen hyödyt ja haitat (referaatti). Takoja 3/2021.

16  HS 27.10.2021, s .A 15.