kirja-arvio:

MUISTELMIA  TOTTILAN VUOSILTA

Tottilan perintö tulevaisuudelle. Muistelujen polku puolen vuosisadan ajalta, 313 sivua.
Antti Hovi & toimituskunta. Taitto: Pentti Aaltonen. Julkaisija Rihu ry. Hansaprint OY, Turenki 2024.

Tottilan kurssikeskus on saanut vuosikymmenten kuluessa (ja ihan viime aikoinakin) Takojassa palstatilaa aina silloin tällöin. Aluksi nyt kuitenkin, muistin virkistämiseksi – ja mahdollisesti uusillekin lukijoille! – lyhyt kertaus projektin alkuvaiheista ennen muistelmateoksen arviointia:

Alussa oli pieni, aktiivinen porukka ihmisiä, joita kiinnosti antroposofisten ideoiden siihen astista laajempi ja pontevampi tuominen arkielämän käytäntöön kurssimuotoisen koulutuksen ja käytännön työn avulla; maanviljelyssä, puutarhanhoidossa, pedagogiikassa, taiteissa ym. Miten ja missä tämä kaikki voisi vähitellen alkaa toteutumaan Suomessa?

Toiminnan aloittamiseksi piti ensin etsiä sopiva paikka ja soveltuvat tilat. Oli selvää, että toimivien kulkuyhteyksienkin takia paikan tulisi sijaita kohtuullisella etäisyydellä pääkaupunkiseudusta, mutta aidoissa maalaismaisemissa. Kiinnostavan tuntuinen paikka löytyikin melko pian intensiivisen etsinnän tuloksena etelähämäläisistä maisemista. Talvella 1970 Artjärven kunnan Metsäkulmalta päätettiin ostettiin vanha käytöstä jo poistettu koulurakennus tontteineen. Ensimmäinen vaativa työ oli entisen kyläkoulun kunnostus ja muotoilu kurssikeskukselle soveltuvaksi. Iso remontti tehtiin steinerkoulun veistonopettaja Torsten "Totti" Sannamon johdolla. Paikka pian myös nimettiin Sannamon etunimen mukaan. – Pihan ja pienen pellon kunnostus osoittautui vielä paljon kovemmaksi urakaksi. Se toteutui talkootöinä vuosien kuluessa vähitellen puutarhuri Pentti Valkaman ohjauksessa. Viljelytöistä kerrotaan kirjassa erityisesti Antti Hovin muistelemina yksityiskohtaisesti paljonkin.

Jo syksyllä 1969 oli perustettu kannatusyhdistys tulevan keskuksen antroposofisen kurssitoiminnan yms tueksi. Ajatuksen kannatusyhdistyksestä olivat esittäneet Reijo ja Aijami Wilenius, joista tuli sitten yhdistyksen – ja Tottilan kurssikeskuksen – perustajajäseniä ja pitkäaikaisia toimijoita. Uudesta keskuksesta haluttiin luoda avoin kulttuurifoorum, jossa ihmisten ja ideoiden vapaa kohtaaminen olisi mahdollista. Tottilassa oli tarkoituksena mm. järjestää monipuolista kurssitoimintaa, steinerkoululaisille leiritoimintaa luonnon ja viljelyn äärellä, biodynaamista viljelyä omalla vihannesmaalla ja puutarhassa, ravitsemusta ja biodynaamisen viljelyn tutkimusta. Tästä kaikesta – ja paljon muustakin, Tottilan jälkeen tapahtuneesta – kertoo nyt käsillä oleva tuore muistelmateos tekijöiden ja kokijoiden omin sanoin.

Dokumentaarisen muistelmateoksen tekeminen oli muhinut monen mielessä jo pitkään ennen varsinaista toimeen tarttumista. Tottilan pitkäaikaiset aktiivit ja vaikuttajat (mm. Reijo Wilenius ja Pentti Valkama) olivat jo aikoinaan varovasti vihjanneet ja myöhemmin vielä muistuttaneet tämän tyyppisen teoksen tarpeellisuudesta. Toimituskunnan vuosikausia – peräti 8 vuotta! – uutterasti työstämä muistelmateos julkaistiin lopulta lokakuussa 2024.

"Tottilan muistelmissa pääpaino on osallistujien ja talkooväen omissa kokemuksissa joko päiväkirjan otteina tai esseemäisinä kertomuksina. Toinen painopiste on Tottilasta kertyneen viljelykokemuksen taltiointi, kompostoinnin salaisuudet mukaan lukien. Jos oli oppinut viljelemään Tottilan vaikeissa olosuhteissa, osasi viljellä missä tahansa muuallakin. Myös kasviregeneroija Georg W. Schmidtin kurssisisältöjen ydinosa haluttiin tallentaa muistelmiin." (s.15)

Kaikki tämä kirjan alkusanoissa luvattu tulevilla sivuilla myös toteutuu, viisijäsenisen toimituskunnan hyvällä otteella ja yhteistyöllä. Kirjoittajat ovat paljon kokeneita Tottilan veteraaneja (jos nyt näin saan luonnehtia), tekijöitä ja nyt siis jo muistelijoita, jotka tietävät ja tahtovat mitä kirjoittavat. Tottilan ajan (1970-1986) käytännön askareissa, keskusteluissa ja tapahtumissa aikoinaan koettu läsnäolo antaa teksteille autenttisuutta ja dokumentaarisuus varmistuu muistiin kirjatuista faktoista.

Muutamien tekstien vähäiset muodolliset puutteet ja epätarkkuudet korvaa kirjoittajien persoonallinen tyyli, iloisesti polveilevat lauseet ja paikoittainen elävä rönsyily joskus suuntaan jos toiseenkin. Kirjan tapahtumakuvaukset ovat paikoin niin värikkäitä ja eloisia, että kaltaiseni ulkopuolinenkin lukija voi kokea ajoittain melkein olevansa seuraamassa tapahtumia ja keskusteluja ikään kuin ”kärpäsenä katossa”.

Pentti Valkama

Antti Hovi muistelee hauskasti ensisaapumistaan Tottilaan 70-luvun puolivälissä. Hän kirjoittaa kiinnostavasti peltotöistä, talkoista ja sinkoilevista keskusteluista Pentti Valkaman kanssa. Pentti Valkama kertoo mehiläisistä ja hänen kotitilallaan Kärkölässä vieraillaan, myös hänen 85-vuotispäivänsä kirvoittavat muistoja. Laura Krook on muistellut värikkäästi menneitä ja tehnyt henkilöhaastattelut Liisa Kollista ja Ulla Ahmavaarasta. Anneli Wahlsten on tehnyt paljon toimitustyötä ja kirjoittaa ruokailukulttuurin ohella Tottilan hankkeeseen 1980 liitetystä Selkämän pientilasta. Myös eräät toimituskunnan ulkopuolisetkin kirjoittajat saavat palstatilaa.

Toimituskunnan jäsen Laura Krook luonnehti kirjan tekemistä sähköpostitse:

"Tottila-kirjan teko oli pitkä prosessi. Koin antoisina toimituskunnan tapaamiset vuosien mittaan, milloin Sofiakodin tiloissa Helsingissä, milloin Lahden kaupunginkirjastossa tai Liisa Kollin kotitilalla Heinolan maalaiskunnan Särkniemessä. Tapaamisiin liittyivät kirjan sisällön muokkaaminen ja yhteisten linjojen etsiminen – mutta myös pitkäaikaisten tuttujen yhdessäolo, muistojen ja ajatusten vaihtaminen ruokapöydän äärellä, jopa talkoiden merkeissä Särkniemessä. Alkuun mielessäni hahmottomalta ja vaativalta tuntunut työ muovautui ajan saatossa tavoitteelliseksi ja tärkeäksi. Koin ‘Tottilan hengen’, hyväksyvän ja avuliaan, olevan aina läsnä yhdessäolossamme."

Merja Ekholmin nimi vilahtelee kirjassa siellä täällä, sekä sanavalmiina kirjoittajana että kirjoitusten henkilönä. Tottilan projektissa aivan alusta (eli perustamisvaiheesta) asti mukana olleen Ekholmin rooli muistelmateoksen synnyn kannalta onkin ollut erityisen tärkeä, hänen työpanoksensa kirjan suunnittelussa, kirjoitusten kokoamisessa ja saadun materiaalin puhtaaksi kirjoittamisessa on ollut merkittävä. Kirjan on tyylikkäästi viimeistellyt ja julkaisukuntoon toimittanut Takojan entinen päätoimittaja Pentti Aaltonen. Kirjan lukuisat valokuvat (Anneli Wahlstenin ja Liisa Kollin kuva-arkistot) täydentävät hyvin tekstien sisältöjä ja tuovat mukavan tuulahduksen menneistä hetkistä.

Tottilan muistelmateoksen lukeminen on antoisa lukuelämys sinänsä, vaikka lukija ei ikinä olisi Artjärven Metsäkulmalla käynytkään. Tottilassa käyneille ja toiminnassa mukana olleille puolestaan teos tarjonnee muistin virkistystä ja kenties myös lisää uusia yhteisiä elämyksiä entisten lisäksi – jo mainetta saanut "Tottilan henki" kun epäilemättä elää kirjan sivuilla. Historian harrastajille ja tutkijoille teos tarjoaa oivallista materiaalia tutkittaessa esim. antroposofisen liikkeen kehitystä Suomessa 1900-luvun loppupuolella tai vaikkapa Snellman-korkeakoulun ja Rihun biodynaamisen maatilan syntyvaiheita.

Tottilan kurssikeskus oli aikanaan vapaista kansalaisaloitteista syntynyt ja vapaudessa toiminut kulttuurifoorum (lakeja ja säädöksiä tietenkään unohtamatta); Tottilan vuodet ovatkin käsittääkseni eräs antoisa käytännön esimerkki yhteiskunnan nk. "kolmannen sektorin" (vapaan kansalaisyhteiskunnan) sosiaalisesti ja ekologisesti uutta luovasta, yhteiskunnallisesti merkittävästä toiminnasta. Tottilan muistelmakirja on osa elävää jatkumoa, uusien kulttuurivirikkeiden innoittama ja kannattelema lähihistorian merkkiteos.

ARI HARMANEN

TAKOJA 1/2025

MINUN MAATALOUSKURSSINI

-ajatuksia ja kokemuksia maatalouden ihmeellisestä maailmasta

´Minun maatalouskurssini` oli 1990-luvulla suosittu teema Biodynaamisen yhdistyksen piirissä. Kävipä allekirjoittanutkin tarinoimassa aiheesta Kristiyhteisössä ja Snellmankorkeakoulussa biodynaamisen viljelyn opiskelijoille. Nyt kerron myös Takojan ja blogini lukijoille värikkäistä vaiheistani maatalouden maailmassa.

Minun maatalouskurssini alkoi oikeastaan Rekolan biodynaamisen tilan kellarissa Kangasalla Pohjois-Hämeessä syksyllä 1986. Juttutuokiot tilan silloisen vihannesviljelijän Uli Schellhammerin kanssa saivat kiinnostukseni biodynaamista viljelyä kohtaan heräämään toden teolla. Antroposofiaan tutustumiseni oli toki alkanut jo vuosia aiemmin. - Tuossa vaiheessa jo entisen yliopisto-opiskelijan biodynaamiselle maatalousalalle suuntautumiseen olivat vaikuttamassa epäilemättä myös kiinnostus ekologiseen viljelyyn ja tuotteisiin ynnä lapsuuteni elämykset ja - edelleenkin mieltä lämmittävät - muistot mummon ja papan pientilalta Parkanon Vuorijärveltä, kesäiseltä heinäpellolta, navetasta, eläimistä, metsistä ja rannoilta.

Niinpä sitten seuraavana keväänä hakeuduin mukaan Snellmankorkeakoulun aloittamaan 2-vuotiseen biodynaamisen maanviljelyn ja luonnonhoidon koulutukseen. Kyseessä oli eräänlainen ´pioneeriprojekti`, ensimmäinen pitempiaikainen ekologisesti kestävän viljelyn koulutushanke Suomessa.

Koivumäen tilan toukokuuta Inkoossa

BIODYNAAMISET OPINNOT

Pieni opintoryhmämme oli sekalainen seurakunta erilaisista elämäntilanteista ja koulutustaustoista tulevia nuoria aikuisia. Kiinnostuksen aihe oli yhteinen: halusimme kaikki löytää uuden ja luonnonläheisemmän tavan toimia maataloudessa, ja ehkä elämässä yleensäkin. Myös rakkaus luontoon ja eläimiin oli yhteistä. Tehomaatalouden ongelmat, ekokatastrofit eri puolillla maailmaa ja jo silloin helposti ennustettavissa ollut tuleva ilmastonmuutos -silloin puhuttiin vielä ´kasvihuoneilmiöstä`- olivat toimineet itse kunkin herättelijöinä.

Kaksivuotinen koulutuksemme koostui kasvukauden harjoittelujaksoista biodynaamisilla tiloilla ja talvikauden opinnoista Snellmankorkeakoulussa
Helsingissä. Viljelytaitojen kehittymisen kannalta tärkeämpiä olivat toki käytännön työt tiloilla. Talven opintojaksot valottivat biodynamiikan metodista taustaa luentojen, keskustelujen, opinnäytteiden ja taiteellisen harjoittelun avulla.

Talvikauden antia olivat myös biodynaamisten viljelijöiden vierailut koululla ja heidän tarinansa biodynaamisen maatalouden harjoittamisen joskus ankarastakin arjesta. Luonnonhavainnoinnin harjoittelu -Kari Järvisen innostavalla opastuksella - ja Rudolf Steinerin Maatalouskurssi -esitelmäsarjan tutkiminen olivat opintojen keskeistä sisältöä. Maatalouskurssi oli meille ikäänkuin bd-viljelyn aapiskirja; sen sisältöjä tutkimme ja opiskelimme uutterasti niin kuin Aleksis Kiven Jukolan veljekset ABC kirjaansa aikoinaan. -Maatalouskurssin äärellä keskustelimme kouluttajiemme ja mm. taiteilija Erkki Pirtolan kanssa viljelystä, luovuudesta, siemenkaaoksesta; Kalevalasta, maanviljelystä taiteena, ´maan veistona`.

Omat maatalousharjoitteluni tein Viittakiven opistolla Hauholla ja Potin karjatilalla Säkylässä. Viittakivessa sain työkokemusta vihannesviljelystä ja Potilla karjanhoidosta ynnä peltotöistä. - Potin ranchille palasin töihin myöhemmin 90-luvun alkupuolella. Isäntäväen aloitteesta tilalle perustettiin tuolloin osuuskunta uuden omistus- ja maatalousyhteisö muodon aikaansaamiseksi. Ponnisteluistamme huolimatta osuuskunta ei saavuttanut riittävää kannatuspohjaa ja hanke valitettavasti kariutui varojen puutteeseen.


CAMPHILL

Kimbertonin kylätietä

Snellusta tieni vei Tapolan Camphill -yhteisöön Orimattilan Niinikoskelle. Kansainvälisen Camphill -liikkeen yhteisöillehän on ominaista kehitysvammaistyö ja sen ohella maatalouden ja puutarhanhoidon harjoittaminen. Camphill yhteisössä elämä jaetaan kaikkien toimijoiden kesken; hoitajat ja kehitysvammaiset (´kyläläiset`) asuvat samoissa taloissa, lapset ja nuoret käyvät koulua, arjen ilot ja surut jaetaan Erilaisia töitä tehdään yhdessä työpajoilla, puutarhassa ja maatilalla, yhdessä juhlitaan vuodenkierron juhla-aikoina. Eletään täyttä elämää arjessa ja juhlassa.

Tapolassa tein pelto- ja puutarhatöitä yleensä pienen porukan kanssa. Mukana oli puutarhuri Börje Erikssonin ja parin virolaisen etevän maatalousopiskelijan ohella toki myös aikuisia kyläläisiä. Työskentely kyläläisten kanssa ei voi olla aina ankaran tulosvastuullista mutta palkitsevaa se on lähes aina sosiaalisesti ja inhimillisesti katsoen. Heidän välittömyytensä, rehellisyytensä ja huumorinsa ei jätä ketään kylmäksi. Ja jos ja kun töitä luvataan tehdä ja sitoudutaan niin niitä sitten myös tehdään!

Samoihin aikoihin toimin myös Biodynaamisen yhdistyksen Demeter -lehden toimitussihteerinä yhteistyössä toimituskunnan ja vastaavan toimittajan kanssa. Yhteisö suhtautui ystävällisesti toimittajan hommiini ja sain riittävästi aikaa ja tilaa lehden toimitustyöhön aina silloin kun oli lehden kokoamisen aika.

Lokakuussa 1990 matkustin USA:han ja liityin Kimberton Hillsin Camphill yhteisöön Pennsylvaniassa. Puolisen vuotta kului kuin siivillä suuren yhteisön (lähes 100 henkeä) yhtenä ulkomailta tulleena vapaaehtoistyöntekijänä (taskurahaa $40 kk). -Työskentelin lähinnä yhteisön n.100ha ja parinkymmenen lehmän (lisäksi lampaita, siipikarjaa ym.) biodynaamisella karjatilalla, enimmäkseen navetassa ja osaksi myös pelloilla. Navetassa meillä oli kansainvälinen työporukka yhteistyössä kyläläisten kanssa. Homma toimi ihmeen hyvin. Motivaatio töihin tuntui olevan kaikilla kohdallaan. Enkä saanut edes kovia moitteita vaikka eräänä talvi-iltana jätettyäni töiden päätteeksi pihaton portin vahingossa auki karkasivat lehmät riemuissaan pimeään räntäsateiseen iltaan pellolle poukkoilemaan…

Arin vieressä Sherry Wildfeuer kesk.alh.

 Biodynaamisen viljelyn viljelyn ja karjanhoidon koulutukseni sai hyvää käytännöllistä jatkoa Camphill aikanani. Kimberton Hillsissä toimi talvikaudella myös Biodynamic Training Course, jossa oli opettajina paikallisia biodynaamikkoja ja opiskelijoina meidän vapaaehtoisduunareiden lisäksi joitakin lähiseutujen nuoria aikuisia. Kokoonnuimme viikottain yhtenä iltapäivänä jonkin teeman äärelle kuuntelemaan ja keskustelemaan, teimme myös taideharjoituksia. Kurssin vetäjänä toimi Sherry Wildfeuer, Kimbertonin yhteisön pitkäaikainen työntekijä, dynaaminen puutarhuri ja amerikkalaisen - vielä nykyänkin vuosittain ilmestyvän - kylvö- ja korjuukalenterin (Stella Natura) toimittaja. -Molemmat tässä mainitut Camphill -yhteisöt jatkavat menestyksellistä toimintaansa edelleen.

navetan joulu

EKOTORPPARINA TÄHTELÄSSÄ

Vuodet biodynaamisen puutarhatilan vuokraviljelijänä Inkoon Tähtelässä olivat työntäyteistä, hektistäkin aikaa maatalousyrittäjänä. Ystäväni Laura Krook ja minä saimme inkoolaisen Snåren (myös Björkbacka, Koivumäki) tilasta edullisen vuokrasopimustarjouksen keväällä 1997, ja kaupunkilaiselämä Stadissa vaihtuikin sitten kesän korvalla Tähtelän maalaisidylliin. Kanssamme maalle muutti myös Lauran teini-ikäinen poika. Vähän myöhemmin joukkoomme liittyi siskoni kennelistä saatu englanninspringeri Topi, josta oli meille kaikille iloa ja seuraa joskus yksinäisessäkin maalaiselämässä. - Luonnonkaunis puutarhatila uusmaalaisessa maalaismaisemassa tuntui aluksi melkeinpä unelmien täyttymykseltä. Oli elävää luontoa, metsän rauhaa, raikasta ilmaa ja multavia
peltoja möyrittäväksi; punainen tupa ja perunamaa!

Tähtelän peltoa

Lähes 3ha tila tarjosi kohtalaisen sopivat puitteet ja välineet pienimuotoisen biodynaamisen vihannesviljelyn harjoittamiseen. Käytössä oli tilan omistajalta ostamani vanha uskollinen David Brown traktori 1960-luvulta ja joitakin maataloustyövälineitä; koneita vuosien varrella myös lainattiin naapurista ja kauempaakin. Rikkaruoholiekittimen teetin tilaustyönä eräällä somerolaisella pajalla. Tilalla oli myös pieni kasvihuone taimikasvatukseen ja isompi tomaattien ja kurkun viljelyyn.

Vanha viisaus “ei ne suuret tulot vaan pienet menot” oli alusta alkaen varovainen ohjenuoramme. Tietoisina riskeistä ja tulevaisuuden epävarmuudesta emme halunneet tehdä suuria investointeja (esim. salaojitus, varastorakennus, iso kasvihuone) ja hankintoja vaan päätimme pitäytyä perusasioihin, tilan profiiliin sopivien maataloustuotteiden viljelyyn olemassa olevin keinoin ja välinein. - Karjaa emme hankkineet lainkaan mikä rajoitti tuntuvasti tilakokonaisuuden kehittämistä.

Tilan jo pitkään viljelykierrossa ja kompostilannoituksessa olleet multavat hietamaat tarjosivat - salaojituksen puutteen aiheuttamasta peltojen huonosta vesitaloudesta huolimatta- hedelmällisen kasvualustan biodynaamiseen vihannesviljelyyn. Karjanlantaan perustuva kompostilannoitus, nurmet, viljelykierto ja biodynaamisten preparaattien käyttö olivat tilan käytäntöä toki sitten myös meidän aikanamme. Lehmänlantaa rahtasimme eräältä lähistön karjatilalta tilalla kompostoitavaksi ja myöhemmin peltoon levitettäväksi; kompostoitua kanan- tai hevosenlantaa tuotiin joskus kauempaakin. Myös puuntuhkaa käytimme lannoitteena. -Juureksista, valkosipulista ja perunasta saimme asiakkailtamme toistuvasti hyvää palautetta mikä osaltaan kannusti jatkamaan työtä maan ja kasvien parissa. Muutama asiakkaamme ja jotkut ystävämme osallistuivat myös erilaisiin istutus- ja sadonkorjuutalkoisiimme ynnä näihin liittyviin juhlahetkiin. Maatalousalan harjoittelijoita oli tilalla töissä myös useina kesinä.

Viljelmämme oli luomutarkkailussa ja tuotteillamme oli Biodynaamisen yhdistyksen myöntämä Demeter sertifikaatti. Tilan tuotteiden markkinoinnissa ei ollut isompia ongelmia. Osa tilan edellisten viljelijöiden (eli tilan omistajien Ann-Charlotte Stadiuksen ja Kalle Ruohomäen) asiakkaista siirtyi luontevasti meille, ja saimme omien kontaktiemme kautta myös uusia. Vakioasiakkainamme oli useita steinerpäiväkoteja, pari koulua, näyttelijöiden eläkeläisravintola Thalian torppa Helsingin Munkkiniemessä ynnä useita yksityistalouksia läntisellä Uudellamaalla
ja Helsingin ja Espoon seudulla. Tuotteita myytiin jonkin verran myös torilla ja suoraan tilalta, mutta suurimmaksi osaksi kuljetin asiakkaiden tilaukset pakettiautollani ´ovelta ovelle` -periaatteella pari kolme kertaa kuukaudessa- syksy- ja talviaikana. Kevään koittaessa kellari ja pieni varasto olivat yleensä jo tyhjät.

perunapeltoa (Asterix)

Ahkerasta työnteosta huolimatta saimme piankin huomata ettei biodynaaminen vihannesviljelmä ole mikään kultakaivos…Pienen perheen toimeentuloa ei näin vaatimattomalla viljelyllä hankita, ei, vaikka kovalla väännöllä paikallisen maataloussihteerin kanssa olinkin saanut tilan pellot 5-vuotisen EU-tuen piiriin. - Emäntä hakeutuikin pian tilapäistöihin ja sitten useaksi vuodeksi vanhusten täysipäiväiseksi virikeohjaaksi Inkoon kunnan palveluksessa. Ristiriita kokopäivätyön ja tilalla tarvittavan työpanoksen välillä sekä monet käytännön ongelmat johtivat lopulta Lauran ja poikansa uusiin valintoihin ja tilalta pois muuttoon. – Itse toimin puolisentoista vuotta viljelyn ohessa henkilökohtaisena avustajana eräälle liikuntavammaiselle neljänä iltana viikossa ja myös erään kehitysvammaisen nuoren tukihenkilönä. Talvisin tein lomitustöitä.

Tähtelän talvea

Monissa alan projekteissa on vuosien mittaan tullut selväksi että biodynaaminen tilakokonaisuus tarvitsee välttämättä aktiivisen sosiaalisen tukiyhteisön avuksi tilan töihin ja talouden tueksi. Työmotivaationi joskus suorastaan viheliäisen yksinäiseen puurtamiseen pelloilla ja kellarissa alkoi alkuvuosien intoilun jälkeen vähitellen hiipua. Myönnän toki että tietyt henkilökohtaiset puutteet biodynaamisen tilan ylläpitoon vaadittavissa monipuolisissa sosiaalisissa ym. taidoissa ja luovuudessa eivät juuri parantaneet tilannettani. Niinpä johtopäätöksenä oli ´back to basics`;oli arvioitava omaa olemassaoloa kovien realiteettien, arkielämän mielekkyyden ja taloudellisen toimeentulon kannalta.

Syysmarkkinoilla Stadissa syksyllä 1997

LOMITTAJANA

Maatalouslomituksia olin tehnyt jonkin verran jo 90-luvun alussa Jenkkilästä palattuani. Lomitushommat jatkuivat sitten Tähtelässä lähistön tiloilla Inkoossa aluksi harvakseltaan, ensin kunnan palkkaamana tuntipalkkaisena ja myöhemmin määraikaisena useita jaksoja. Vakituiseksi kuukausipalkkaiseksi lomittajaksi Länsi-Uudellamaalla - aluksi Karjalohjan kunnan, myöhemmin Salon kaupungin palveluksessa - ryhdyin vielä Tähtelässä asuessani vuoden 2003 alusta.

Lomittajan arki on perinteisesti ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä pääasiassa tuotantoeläinten parissa monenlaisilla tiloilla navetoissa, sikaloissa, lammastiloilla, kanaloissa; yhteistyötä tilallisten kanssa mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa. Toimenkuvaan kuuluvat myös sosiaalinen
kanssakäyminen ja vuorovaikutus, luonnonläheinen työympäristö ja – maatilojen jatkuvasta vähenemisestä aiheutuvat - pitenevät työmatkat. – Useita satojatuhansia ajokilometrejä lomitustöissä on meikälläkin takana, vuosien kuluessa on tullut koluttua n. 90 maatilaa ( suurimmaksi osaksi navetoita, myös sikaloita ynnä kanaloitakin jonkin verran) lomitus- ym. maataloustöiden merkeissä. Lomitustyö on tarjonnut minulle elannon ohella yhteistyötä ja kumppanuutta - ystävyyksiäkin!- erilaisten ihmisten kanssa, maaseutuhenkisen elämänkokemuksen lisäksi myös kouluttavia ammatillisia ja sosiaalisia haasteita.

Yllä lyhyesti hahmottamani lomittajan työnkuva on maaseudun muuttumisen ja tehomaatalouden myötä tullut entistä vaativammaksi ja kovemmaksi. Maaseudun pientilalliset, persoonalliset ´elämäntapaintiaanit` ovat katoamassa sukupuuttoon. Vuosien kuluessa olen saanut seurata aitiopaikalta maatilojen lukumäärän rajua vähenemistä (esim. maitotilat ovat vähentyneet parissakymmenessä vuodessa n. 20 000sta alle 6000een, n. 500 maitotilan vuosittain lopettaessa), tilakoon nopeaa kasvua ja maaseudun elinkeinorakenteen kuihtumista ja vähittäistä autioitumista. Alle 20 lehmän navetat ovat jo lähes kadonneet (keskikoko tällä hetkellä n. 40 lehmää), ja suurimmat useiden satojen nautojen navetat alkavat nykyään muistuttaa maidontuotantotehtaita. Maataloudesta on tullut -1990-luvulta asti harjoitetun maatalouspolitiikan johdonmukaisena seurauksena- teollista yritystoimintaa, agribisnestä, jossa tärkeintä näyttää olevan voiton maksimointi hinnalla millä hyvänsä ja menestyksen ensisijainen mittari on taloudellinen tuotto, eläinmäärän ja tilakoon jatkuva kasvattaminen. - Omat tempoiluni lomituksen oravanpyörässä päättyivät kolmisen vuotta sitten pariin työperäiseen vammaan ja vakaviin terveysongelmiin.

Kemiallisteknisen ja biodynaamisen viljelyn laajempi vertailu vaatisi oman artikkelinsa. Lyhyesti voi todeta että työn ankarassa arjessa on toki paljonkin yhteisiä piirteitä, metodeja ja tekniikkaa.  Maatalousyrittäjän arki ei ole nykyään ruusuilla tanssimista millään tuotantotavalla. Biodynaaminen maatalous on kuitenkin pääpiirteittäin sekä maailmankatsomukseltaan että käytännössä selvästi kokonaisvaltaisempaa, erilaisia elämänyhteyksiä laajemmin tiedostavaa ja huomioon ottavaa tehomaatalouteen verrattuna. Antroposofiseen ihmis- ja maailmankäsitykseen perustuvassa biodynaamisessa (bios=elämä, dynamis=voimat) viljelyssä – niinkuin ekologisesti kestävässä maataloudesssa ehkä yleensäkin - työskennellään ennenkaikkea luonnon elävyyden ja erilaisten rytmien alueella. Yksipuolisen tuotannon, taloudellisen tuoton maksimoinnin ja luonnonresurssien lyhytnäköisen tuhlaamisen sijaan pyrkimyksenä on  tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä luonnon elävien voimien ja olemusten (elävä maa, kasvit, eläimet, ihmiset) kanssa. Tärkeää on myös viljelijän itsensä kehittyminen sekä kokonaisvaltaisesti ihmisenä että ammattityössään.   Biodynaaminen kulttuurivirike merkitsee viljelijälle ja yhteisölle monipuolisia ja mittavia kehityshaasteita mutta juuri tämän ansiosta sen avulla on mahdollista löytää käytännöllisiä ratkaisuja aikamme maatalouden ekologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja olla siten mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta.



Demeter/Takoja 4/2019

CSA - yhteisön tukema maatalous

Kuulin CSA (Community Supported Agriculture) maataloudesta ensimmäisen kerran Camphill Kimbertonissa Pennsylvaniassa joskus talvella 1991.   -'Yhteisön tukema maatalous',  ('kumppanuusmaatalous') -hanke on syntynyt 80-luvun alkupuolella eräiden eurooppalaisten biodynaamikkojen aloitteesta.  Se saavutti nopeasti suosiota erityisesti USA:ssa pienten luomutilojen keskuudessa ja on sittemmin tullut paremmin tunnetuksi Euroopassakin. CSA on vuosikymmenten saatossa osoittautunut toimivaksi vaihtoehtoehdoksi tavanomaiselle markkinahenkiselle maataloudelle. CSA tiloja on nykyään tuhansia rapakon molemmin puolin.
 CSA on ajankohtainen nyt Suomessakin kun Rekolan jo pitkät perinteet omaava biodynaaminen tila Kangasalla Pohjois-Hämeessä aloitti uuden aikakauden CSAn viitoittamalla tiellä. Seuraava teksti  on amerikkalaisesta esitteestä 90-luvun alkupuolella toimittamani artikkeli CSAn toimintaideasta. Kirjoitus on julkaistu Biodynaamisen yhdistyksen julkaisussa Verkostoituva talous - voimavarojen kokoaminen maataloudessa (Ylöjärvi 1996).