kirja-arvio:

MUISTELMIA  TOTTILAN VUOSILTA

Tottilan perintö tulevaisuudelle. Muistelujen polku puolen vuosisadan ajalta, 313 sivua.
Antti Hovi & toimituskunta. Taitto: Pentti Aaltonen. Julkaisija Rihu ry. Hansaprint OY, Turenki 2024.

Tottilan kurssikeskus on saanut vuosikymmenten kuluessa (ja ihan viime aikoinakin) Takojassa palstatilaa aina silloin tällöin. Aluksi nyt kuitenkin, muistin virkistämiseksi – ja mahdollisesti uusillekin lukijoille! – lyhyt kertaus projektin alkuvaiheista ennen muistelmateoksen arviointia:

Alussa oli pieni, aktiivinen porukka ihmisiä, joita kiinnosti antroposofisten ideoiden siihen astista laajempi ja pontevampi tuominen arkielämän käytäntöön kurssimuotoisen koulutuksen ja käytännön työn avulla; maanviljelyssä, puutarhanhoidossa, pedagogiikassa, taiteissa ym. Miten ja missä tämä kaikki voisi vähitellen alkaa toteutumaan Suomessa?

Toiminnan aloittamiseksi piti ensin etsiä sopiva paikka ja soveltuvat tilat. Oli selvää, että toimivien kulkuyhteyksienkin takia paikan tulisi sijaita kohtuullisella etäisyydellä pääkaupunkiseudusta, mutta aidoissa maalaismaisemissa. Kiinnostavan tuntuinen paikka löytyikin melko pian intensiivisen etsinnän tuloksena etelähämäläisistä maisemista. Talvella 1970 Artjärven kunnan Metsäkulmalta päätettiin ostettiin vanha käytöstä jo poistettu koulurakennus tontteineen. Ensimmäinen vaativa työ oli entisen kyläkoulun kunnostus ja muotoilu kurssikeskukselle soveltuvaksi. Iso remontti tehtiin steinerkoulun veistonopettaja Torsten "Totti" Sannamon johdolla. Paikka pian myös nimettiin Sannamon etunimen mukaan. – Pihan ja pienen pellon kunnostus osoittautui vielä paljon kovemmaksi urakaksi. Se toteutui talkootöinä vuosien kuluessa vähitellen puutarhuri Pentti Valkaman ohjauksessa. Viljelytöistä kerrotaan kirjassa erityisesti Antti Hovin muistelemina yksityiskohtaisesti paljonkin.

Jo syksyllä 1969 oli perustettu kannatusyhdistys tulevan keskuksen antroposofisen kurssitoiminnan yms tueksi. Ajatuksen kannatusyhdistyksestä olivat esittäneet Reijo ja Aijami Wilenius, joista tuli sitten yhdistyksen – ja Tottilan kurssikeskuksen – perustajajäseniä ja pitkäaikaisia toimijoita. Uudesta keskuksesta haluttiin luoda avoin kulttuurifoorum, jossa ihmisten ja ideoiden vapaa kohtaaminen olisi mahdollista. Tottilassa oli tarkoituksena mm. järjestää monipuolista kurssitoimintaa, steinerkoululaisille leiritoimintaa luonnon ja viljelyn äärellä, biodynaamista viljelyä omalla vihannesmaalla ja puutarhassa, ravitsemusta ja biodynaamisen viljelyn tutkimusta. Tästä kaikesta – ja paljon muustakin, Tottilan jälkeen tapahtuneesta – kertoo nyt käsillä oleva tuore muistelmateos tekijöiden ja kokijoiden omin sanoin.

Dokumentaarisen muistelmateoksen tekeminen oli muhinut monen mielessä jo pitkään ennen varsinaista toimeen tarttumista. Tottilan pitkäaikaiset aktiivit ja vaikuttajat (mm. Reijo Wilenius ja Pentti Valkama) olivat jo aikoinaan varovasti vihjanneet ja myöhemmin vielä muistuttaneet tämän tyyppisen teoksen tarpeellisuudesta. Toimituskunnan vuosikausia – peräti 8 vuotta! – uutterasti työstämä muistelmateos julkaistiin lopulta lokakuussa 2024.

"Tottilan muistelmissa pääpaino on osallistujien ja talkooväen omissa kokemuksissa joko päiväkirjan otteina tai esseemäisinä kertomuksina. Toinen painopiste on Tottilasta kertyneen viljelykokemuksen taltiointi, kompostoinnin salaisuudet mukaan lukien. Jos oli oppinut viljelemään Tottilan vaikeissa olosuhteissa, osasi viljellä missä tahansa muuallakin. Myös kasviregeneroija Georg W. Schmidtin kurssisisältöjen ydinosa haluttiin tallentaa muistelmiin." (s.15)

Kaikki tämä kirjan alkusanoissa luvattu tulevilla sivuilla myös toteutuu, viisijäsenisen toimituskunnan hyvällä otteella ja yhteistyöllä. Kirjoittajat ovat paljon kokeneita Tottilan veteraaneja (jos nyt näin saan luonnehtia), tekijöitä ja nyt siis jo muistelijoita, jotka tietävät ja tahtovat mitä kirjoittavat. Tottilan ajan (1970-1986) käytännön askareissa, keskusteluissa ja tapahtumissa aikoinaan koettu läsnäolo antaa teksteille autenttisuutta ja dokumentaarisuus varmistuu muistiin kirjatuista faktoista.

Muutamien tekstien vähäiset muodolliset puutteet ja epätarkkuudet korvaa kirjoittajien persoonallinen tyyli, iloisesti polveilevat lauseet ja paikoittainen elävä rönsyily joskus suuntaan jos toiseenkin. Kirjan tapahtumakuvaukset ovat paikoin niin värikkäitä ja eloisia, että kaltaiseni ulkopuolinenkin lukija voi kokea ajoittain melkein olevansa seuraamassa tapahtumia ja keskusteluja ikään kuin ”kärpäsenä katossa”.

Pentti Valkama

Antti Hovi muistelee hauskasti ensisaapumistaan Tottilaan 70-luvun puolivälissä. Hän kirjoittaa kiinnostavasti peltotöistä, talkoista ja sinkoilevista keskusteluista Pentti Valkaman kanssa. Pentti Valkama kertoo mehiläisistä ja hänen kotitilallaan Kärkölässä vieraillaan, myös hänen 85-vuotispäivänsä kirvoittavat muistoja. Laura Krook on muistellut värikkäästi menneitä ja tehnyt henkilöhaastattelut Liisa Kollista ja Ulla Ahmavaarasta. Anneli Wahlsten on tehnyt paljon toimitustyötä ja kirjoittaa ruokailukulttuurin ohella Tottilan hankkeeseen 1980 liitetystä Selkämän pientilasta. Myös eräät toimituskunnan ulkopuolisetkin kirjoittajat saavat palstatilaa.

Toimituskunnan jäsen Laura Krook luonnehti kirjan tekemistä sähköpostitse:

"Tottila-kirjan teko oli pitkä prosessi. Koin antoisina toimituskunnan tapaamiset vuosien mittaan, milloin Sofiakodin tiloissa Helsingissä, milloin Lahden kaupunginkirjastossa tai Liisa Kollin kotitilalla Heinolan maalaiskunnan Särkniemessä. Tapaamisiin liittyivät kirjan sisällön muokkaaminen ja yhteisten linjojen etsiminen – mutta myös pitkäaikaisten tuttujen yhdessäolo, muistojen ja ajatusten vaihtaminen ruokapöydän äärellä, jopa talkoiden merkeissä Särkniemessä. Alkuun mielessäni hahmottomalta ja vaativalta tuntunut työ muovautui ajan saatossa tavoitteelliseksi ja tärkeäksi. Koin ‘Tottilan hengen’, hyväksyvän ja avuliaan, olevan aina läsnä yhdessäolossamme."

Merja Ekholmin nimi vilahtelee kirjassa siellä täällä, sekä sanavalmiina kirjoittajana että kirjoitusten henkilönä. Tottilan projektissa aivan alusta (eli perustamisvaiheesta) asti mukana olleen Ekholmin rooli muistelmateoksen synnyn kannalta onkin ollut erityisen tärkeä, hänen työpanoksensa kirjan suunnittelussa, kirjoitusten kokoamisessa ja saadun materiaalin puhtaaksi kirjoittamisessa on ollut merkittävä. Kirjan on tyylikkäästi viimeistellyt ja julkaisukuntoon toimittanut Takojan entinen päätoimittaja Pentti Aaltonen. Kirjan lukuisat valokuvat (Anneli Wahlstenin ja Liisa Kollin kuva-arkistot) täydentävät hyvin tekstien sisältöjä ja tuovat mukavan tuulahduksen menneistä hetkistä.

Tottilan muistelmateoksen lukeminen on antoisa lukuelämys sinänsä, vaikka lukija ei ikinä olisi Artjärven Metsäkulmalla käynytkään. Tottilassa käyneille ja toiminnassa mukana olleille puolestaan teos tarjonnee muistin virkistystä ja kenties myös lisää uusia yhteisiä elämyksiä entisten lisäksi – jo mainetta saanut "Tottilan henki" kun epäilemättä elää kirjan sivuilla. Historian harrastajille ja tutkijoille teos tarjoaa oivallista materiaalia tutkittaessa esim. antroposofisen liikkeen kehitystä Suomessa 1900-luvun loppupuolella tai vaikkapa Snellman-korkeakoulun ja Rihun biodynaamisen maatilan syntyvaiheita.

Tottilan kurssikeskus oli aikanaan vapaista kansalaisaloitteista syntynyt ja vapaudessa toiminut kulttuurifoorum (lakeja ja säädöksiä tietenkään unohtamatta); Tottilan vuodet ovatkin käsittääkseni eräs antoisa käytännön esimerkki yhteiskunnan nk. "kolmannen sektorin" (vapaan kansalaisyhteiskunnan) sosiaalisesti ja ekologisesti uutta luovasta, yhteiskunnallisesti merkittävästä toiminnasta. Tottilan muistelmakirja on osa elävää jatkumoa, uusien kulttuurivirikkeiden innoittama ja kannattelema lähihistorian merkkiteos.

ARI HARMANEN

TAKOJA 1/2025