kirja-arvio (Takoja 1/2022): 

MATHIAS WAISIN KIRJEITÄ ANTROPOSOFIALLE

    Mathias Wais: Voi, rakas Antroposofia. Kirjeitä ystävälle. (Ach Du Liebe Anthroposophie, Info3 Verlagsgesellschaft 2020.)   Suom. Sirkka Ranne, toim. Pentti Aaltonen. Suomen antroposofinen liitto 2021.

Kuka sinä oikein olet, kunnioitettu ystävämme Antroposofia ja missä sinä majailet? Oletko nykyään vain omassa tarkkaan vartioidussa kammiossasi pölyttyvä dogmaattinen oppi joka edellyttää kannattajiltaan auktoriteettiuskoa ja kuuliaisuutta hierarkkiselle järjestelmälle? Oliko Rudolf Steiner erehtymätön? Onko antroposofialla tulevaisuutta rajuin harppauksin teknistyvässä ja digitalisoituvassa maailmassamme? 

Näitä ja useita muitakin antroposofiselle liikkeelle ajankohtaisia kysymyksiä tarkastelee Mathias Wais mainiossa, vaatimatonta fyysistä kokoaan henkisesti huomattavasti suuremmassa kirjassaan.  Kirjan 35 napakkaa mutta ystävällistä kirjettä Antroposofialle, rakkaalle ystävälle, on tarkoitettu pohdiskelun virikkeiksi ja keskustelun avauksiksi.  Kansilehdeltä löytyy tekijän ja kustantajan yhteystiedot, jonneka lukijat voivat lähettää omia kommenttejaan ja kysymyksiään. Waisin kirjanen osoittaakin tervehenkistä pyrkimystä vuorovaikutteisuuteen eri tahojen, toimijoiden ja rivijäsenten kesken. Kirjan julkaisemisen yhtenä motiivina on varmaankin kirjoittajan kokemus kuinka "suuressa osassa antroposofista miljöötä hiipuu nykyään kaikki leikinomainen, tunnusteleva, kokeellinen suhtautuminen Steinerin henkisen maailman kokemuksia koskevia selontekoja kohtaan. Antroposofisten sisältöjen suhteen ei voi menetellä luovasti niin kauan kuin nämä sisällöt pyrkivät olemaan absoluuttisia, ankaran yhteisön varjelemia." (s. 94)

Keskusteluja täti Albertan kanssa

Kirjoittaja käy monessa kirjeessään värikästä ja hauskaakin dialogia vanhemman antrosukupolven täti Albertan kanssa.  Temperamentikas täti on ´perinteisemmän` antroposofian kannalla, kannanotoissaan konservatiivisempi ja vanhoihin muotoihin pitäytyvä.  Kirjan kertojaminä puolestaan kurkottaa puolestaan rohkeassa – etten sanoisi paikoin jopa uhkarohkeassa! – etunojassa tulevaisuuteen ja uusiin visioihin.  Rohkeita kysymyksenasetteluja, antroposofisten nykykäytäntöjen kyseenalaistamista ja kovaakin arvostelua sisältävä teos haastaa lukijaa ajattelemaan ja arvioimaan asioita itse, ottamaan selvää ja keskustelemaan. – Täti Albertan ja kirjoittajan hedelmällisessä dialogissa nousevat kiintoisasti esiin vanhemman ja nuoremman antrosukupolven eroavaisuudet suhtautumisessa antroposofiaan. 

Kirjan tekijä, tietokirjailija ja psykologi Mathias Wais on syntynyt 1948. Hän on opiskellut psykologiaa, judaismia ja tibetologiaa, valmistunut diplomipsykologiksi. Hän on saanut myös psykoanalyyttisen koulutuksen ja tutkinut antroposofiaa. Wais johti Dortmundin neuvontakeskusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuoteen 2012.  –  Kirjoittajan monipuolinen tausta näkyy myös käsillä olevan kirjasen lähestymistavassa. Wais ei erehdy ylistämään antroposofian ylivertaisuutta muihin katsomuksiin nähden eikä yritäkään tehdä antroposofiasta minkäänlaista pelastusoppia. Päinvastoin, hän tarkastelee antroposofiaa tarkkanäköisesti mutta hyväntahtoisen kriittisesti, myös aidosti arvostaen, vertailee ja penää antroposofeille enemmän avoimuutta ja kiinnostusta muihin maailmankatsomuksiin. 

Hengentiede?

Antroposofit puhuvat maailmankatsomuksestaan usein tieteenä.  Mutta onko hengentiede oikeasti tiedettä sanan nykyaikaisessa merkityksessä?  "Steiner ja hänen oppilaansa pitävät sinua tieteenä. Steiner kutsui sinua joskus myös salatieteeksi mutta puhui useimmiten yksinkertaisesti hengentieteestä. Ehkä 1900-luvun alussa sen saattoi vielä hyväksyä." (s. 14) Mutta ajat ovat muuttuneet ja tieteen tekemisen perusteita määrittävä tietoteoriakin on nykyään hieman erilainen kuin 100 vuotta sitten. Tieteellisten metodien ja tutkimustulosten on oltava intersubjektiivisesti, yhteisöllisesti, todennettavissa ja toistettavissa (vertaisarviointi, seurantatutkimukset).  Voi kysyä, onko ikinä kuultu hengentieteen vertaisarvioiduista seurantatutkimuksista? "Steiner sen sijaan kutsui tieteeksi tai hengentieteeksi sitä minkä hän näki. Hän. Ja nimenomaan vain hän.  Onko koskaan esiintynyt Steinerin oppilasta joka olisi yltänyt vastaavanlaiseen näkemiseen kuin mestari?  Se mitä Steiner kutsuu hengentieteeksi, "juuri täksi" hengentieteeksi, on hän, on hänen tapansa kokea ja ymmärtää asiat."  (s. 14)  

Ehkä Wais kuitenkin kritisoi hengentieteen ´tieteellisyyden` perusteita liiankin jyrkästi ottamatta huomioon hengentieteen erikoislaatua.  (Vaikka totta tietenkin on että modernin yliopiston tutkijakollegiolle hengentiede ei täytä tieteen vaatimuksia, ei siis ole ns. salonkikelpoinen.)  Mielestäni täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Steinerille tieteellisyys merkitsi ennen kaikkea tutkijan luonnontieteille ominaista objektiivista ja järjestelmällistä asennetta sekä tietoista empiriaa, kokemuksellisuutta, sisäistä, sielullis-henkistä maailmaa tutkittaessa. (Reijo Wilenius: Tuntemattoman tutkija (1995), s. 79.) Eikä loppujen lopuksi ole Steinerin syy etteivät hänen seuraajansa ole kyenneet läheskään samankaltaisiin hahmotuksiin ja henkisten havaintojen laajuuteen ja syvyyteen kuin mestari aikoinaan. 

Lahko?

Wais näkee että aikamme antroposofiaa uhkaa eristäytyminen, aatteellinen jähmettyminen ja lahkolaistuminen.  Näistä negatiivisista tendensseistä hän kirjoittaa tyylilleen uskollisesti, rohkeasti ja sumeilematta säilyttäen kuitenkin suhteellisuudentajunsa ja arvostuksensa Steinerin elämäntyötä ja sen päämääriä  kohtaan. – Antroposofian kannattajien vuorovaikutus, dialogi kulttuurin eri toimijoiden ja maailmankatsomusten välillä olisi tärkeätä myös antroposofian itsensä kannalta (niin kuin jo Steinerkin korosti).  Mutta kuinka usein ja kuinka paljon näemme antroposofian edustajia julkisissa keskusteluissa esimerkiksi mediassa tai muilla foorumeilla?

´Ulkopuoliset` kokevat antroposofian usein vaikeasti lähestyttävänä lahkona, ´steinerilaisuutena`. Tämän ehkä hieman ylimieliseltäkin vaikuttavan ihmisyhteisön outoa ajatusmaailmaa on monen työlästä ymmärtää; ikään kuin antroposofit omasta aatteestaan puhuessaan käyttäisivät eri kieltä kuin muut! – Antroposofia näyttäytyy tästä perspektiivistä kuin monoliittisena, betoniin valettuna valmiina oppina, jonka ydinsisällöistä ovat parhaiten selvillä vain  Steinerin henkistä perintöä vartioivat ´pidemmälle ehtineet`.  "Dogmaattisten puolien takia monet pitävät sinua todennäköisesti uskontona. Mutta siinä tapauksessa kommunismikin olisi uskonto. Tosin, niinkuin sillä myös sinulla on kannattajia jotka käyttäytyvät lahkolaisten tavoin tietäen paremmin, rajaten, poistaen kuten verkkopalvelu ZK:n toimitsijat. Uskonnonomaisia piirteitä on myös siinä, kun Steinerin esityksiä yksinkertaisesti uskotaan kyselemättä." (s. 69)

Mutta tämä kaikkihan on selvästikin täsmälleen päinvastaista kuin Steiner alun perin tarkoitti! Antroposofiaa ei ymmärtääkseni todellakaan tarkoitettu miksikään lahkoksi vaan kulttuurivirikkeeksi, jonka avulla ihmisyksilöt voivat yksin ja yhdessä kehittää vapaasti omaa ihmisyyttään, lähestyä tietoisesti henkistä maailmaa ja luoda vähitellen oman henkisen luomiskertomuksensa, oman ´antroposofiansa`.  Antroposofinen seura perustettiin Steinerin aloitteesta vapaaksi seuraksi, ihmisyhteisöksi, johon voi kuulua kuka vain uskonnosta, ihonväristä, kansallisuudesta, maailmankatsomuksesta riippumatta. Antroposofiassa on kyse yleisinhimillisestä, universaalista kulttuurivirikkeestä, jonka ei pitäisi antaa jäykistyä dogmaattisiksi opinkappaleiksi eikä kanonisoitua ylhäältä alas johdetuksi hierarkkiseksi oppijärjestelmäksi, lahkolaisuudeksi. Steiner, jos kuka, oli eettinen individualisti, jonka työllä oli kuitenkin kestävä sosiaalinen motiivi ja perusta.  "Ensimmäisen Goetheanumin katossa oli kirjoitettuna värikkään kupolimaalauksen sisällä sana MINÄ. Minuus, yksilö, on ylin ja ainutlaatuinen instanssi. Yhteisön tehtävä on Steinerin mukaan edistää yksittäistä ihmistä. Niin kauan kuin me annamme missä tahansa yhteisössä etusijan yhteisesti hyväksytylle tai tunnetulle maailmankatsomussisällölle ennen yksilöä, emme tätä edistä." (s. 49-50)

Steiner henkilönä

Rudolf Steiner oli epäilemättä poikkeuksellinen ihminen, sitä ei taida kiistää kukaan.  Aikalaiskuvausten mukaan hän oli paitsi monipuolisesti lahjakas niin myös lämminhenkinen ja uskomattoman uuttera.  "Miten on mahdollista että hän tiesi sanoa jotakin suorastaan kaikkiin kysymyksiin? Enkelihierarkioista sosiaalisten, taloudellisten, pedagogisten samoin kuin lääketieteellisten kysymysten kautta aina mehiläisten maailman näkökohtiin asti? Hän paneutui aina kysymyksiin. Tietääkseni hän ei koskaan sanonut: ´Sitä minä en tiedä.` Ja kaikki oli syväluotaavaa - tai paremminkin korkealta luotaavaa, ja ymmärrettiin häntä sitten tai ei, haluttiin häntä uskoa tai ei, koskaan ei mikään ollut sanottu vähän sinne päin." (s. 59)

Wais ei kuitenkaan jumaloi Steineria ja kieltäytyy palvomasta häntä henkilönä.  Hänen mukaansa Steinerkin oli erehtyväinen ja hänellä oli Waisin mielestä myös pimeä puolensa. Wais kirjoittaa että Steiner puhui joskus "typerästi" juutalaisista ja tummaihoisista: "Steinerin väite että ´nykyajan neekeri` on lapsenomainen ja että ´neekeri` on vaistonvarainen koska maailmankaikkeuden lämpö kiehuu hänessä, eivät ole todiste edistyksellisestä ihmiskuvasta." (s. 92) Hän mainitsee myös Steinerin erään kirjoituksen:  "Lokakuussa 1918 hän kirjoitti esipuheen Karl Heisen kirjoitukseen, jossa tämä pani juutalaisten, teosofien ja vapaamuurarien syyksi ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen.  Steiner jopa kustansi tämän pamfletin julkaisun.        – Mielestäni tämä pitäisi nähdä niin, että hän erehtyi tässä aivan valtavasti. Voiko hänen muun toimintansa edistyksellisyydelle silti antaa tunnustusta?" (s. 89)  - Toki on muistettava, että esim. sanan ´neekeri` käyttö oli vielä aivan normaalia kielenkäyttöä Steinerin aikaan.  Mutta mitä Karl Heise Waisin mainitsemassa pamfletissa sitten tarkkaan ottaen kirjoitti ja tarkoitti? Samoin Steinerin kirjoittaman esipuheen eksakti sisältö jää hämärän peittoon. Erityisesti tässä kohtaa olisinkin kaivannut kirjaan joitakin konkreettisia lähdeviitteitä Steinerin lausumista ja tekemisistä niin kuin myös yllä mainitusta Heisen kirjoituksesta. Lähdeviitteet ja lähdekritiikki valitettavasti loistavat kirjassa muutenkin poissaolollaan. 

Mutta vastaisin Waisin yllä esittämään kysymykseen lyhyesti:  totta kai Steinerin edistyksellisyydelle voi, ja pitää antaa tunnustusta! Ja toki Waiskin toisaalla toteaa Steinerin ihmiskäsityksen merkityksen ja kuinka esim. Steinerin käsitys naisten oikeuksista oli huomattavasti aikaansa edellä, niin kuin epäilemättä hämmästyttävän monet muutkin asiat Steinerin laajassa elämäntyössä.

----------------------------

Kirjeitä Antroposofialle on sydämellisen huumorin ryydittämä oivaltava, paljon nähneen ja kokeneen maailmankansalaisen puheenvuoro. Waisin radikaalit ajatuskulut rohkeine kysymyksineen ja värikkään vivahteikkaat, joskus tarkoituksellisesti koomisetkin tulevaisuudenkuvat saavat lukijan paikka paikoin hymyilemään, jopa nauramaan ääneen.  (Täytyy sanoa että tuskin ikinä olen viettänyt niin hauskoja hetkiä antroposofisen kirjan äärellä kuin tämän.)  – Waisin Kirjeitä rakkaalle ystävälle Antroposofialle ei kuitenkaan ole missään nimessä sinänsä naurettava. Päinvastoin, ajankohtainen teos sisältää vakavaa asiaa ja punnittuja, tarkkaan harkittuja kysymyksenasetteluja omakohtaisen pohdiskelun ja laajemmankin keskustelun sytykkeeksi.

Ari Harmanen