MUISTIINMERKINTÖJÄ PALESTIINAN MATKALTA

                                                                         

Pääsiäisviikolla 2013 matkustin Israeliin.  Viikon kestänyt omatoimireissu Palestiinan historiallisiin kulttuurimaisemiin oli mielenkiintoinen ja ikimuistoinen. Tässä tiivistelmä matkapäiväkirjastani.

Keskiviikko 27.3 

Aamupäivän kiertelin Öljymäen rinteessä sijaitsevan majapaikkani Hotel 7 Archesin lähiympäristössä.  Ihastelin Öljymäen rinteiltä avautuvia Vanhan kaupungin näkymiä, Temppelivuorta ja hotellia ympäröivää juutalaisten hautausmaata.  Tutustuin myös hautausmaan iäkkääseen palestiinalaiseen vartijaan Abdiin.

Päivä kului Öljymäen rinnettä ylös ja alas kävellessä ja ihmetellessä.  Matkan varrella useita mielenkiintoisia kirkkoja, kiireistä katuelämää, hienoja näkymiä Getsemanen ja vanhan kaupungin suuntaan. Illansuussa porhalsin hotellilta taksilla Jaffaportille. Musiikki soi, ihmisiä oli paljon liikkeellä juutalaisten passah -juhlan päästyä alkuun.

Jaffa portin lähistöllä.

Vanhan kaupungin kapeita katuja ja kujia kuljeskellessani en voinut muuta kuin hämmästellä väen  ja kulttuurien moni-ilmeistä kirjavuutta. Vastaavaa kulttuurien ja rotujen moni-ilmeisyyttä en ole kokenut missään  muualla kuin Manhattanin kaduilla kuljeskellessani yli 20v sitten.  Juutalaisten kaupunginosan kautta päädyin viimein – rutiiniluonteisen turvatarkastuksen jälkeen- Länsimuurille (Itkumuuri), jossa tuntui olevan liikettä ja toimintaa kuin muurahaispesässä.  Sekä miesten että naistenpuoleinen muurin alapuolinen alue oli koko ajan täynnä muurilla hartaushetkeään viettäneitä ihmisiä.  Monet kumartelivat rytmikkäästi edestakaisin pitkiäkin aikoja samalla jotain pyhää kirjoitusta lukien.

Illan jo pimennyttyä kävelin takaisin hotellille Lantaportin (Dung Gate) kautta Temppelivuoren sivua kulkien.  Vanha kaupunki ja Jerusalem kylpivät takani hienossa iltavalaistuksessa.  Reittini hotellille kulki Getsemanen puutarhan ja Maria Magdalenen kirkon ohitse Öljymäen juurelle.

.

Old City by night.

Torstai 28.3.

Kiirastorstain aamuna lähdin bussiretkelle Kuolleen meren seuduille.  Kohteena Masadan muinainen aavikkolinnoitus, En Gedin luonnonsuojelualue ja Kuollut meri.  Matka vei Itä-Jerusalemin kautta Kuolleen meren kivikkoiseen ja kallioiseen autiomaaympäristöön.  Autiomaa alkaa välittömästi Itä-Jerusalemin ulkopuolella.  Ennen Kuollutta merta matkamme sivusi alueita joissa evankeliumien mukaan Jeesus Kristus vaelsi paastotessaan.

Masadan vuoren juurelta nousimme ylös köysirataa kulkevalla bussihissillä.  Yli 450m korkea Masadan vuorilinnoitus on  suuruudenhullun kuningas Herodeksen aikoinaan rakennuttama. Helposti puolustettavan mahtavan vuoren laella on ollut aikoinaan monenlaisia rakennelmia, mm. kylpylä, ruoka- ja vesivarastoja, asuintiloja, hiljentymisen paikkoja. Innokas ja asiantunteva israelilainen oppaamme Joel kertoi värikkäitä tarinoita alueen historiasta, mm. juutalaisten tarunhohtoisen sankaritarinan 70-luvulta jKr. Näköalat vuoren tasaiselta laelta Kuolleen meren seuduille ovat huikaisevat.

Masadalta laskeuduttuamme muut jäivät nauttimaan rantaelämästä meikäläisen käydessä pikaisesti tutustumassa  En Gedin luonnonsuojelualueen karuun kanjoniin ja alueella virtaavaan pieneen puroon.

Retkikuntamme oli muuten mukavan kansainvälinen.  Olin juttusilla hollantilaisen ikäiseni miehen, islantilaisen pariskunnan ja amerikkalaisen miehen ja hänen poikansa kanssa (Atlantasta).  Leveästi amerikanenglantia puhuvat itsevarmat jenkit erottuvat aina joukosta!

Pitkäperjantai  29.3


Aamulla kuljin Leijonan portille, josta tarkoin merkitty Via Dolorosa alkaa. Vanhan kaupungin laitamilla portin tuntumassa oli jokin juhlatilaisuus ja paikalla  parveili iso joukko aseistettuja poliiseja ja sotilaita. Virkavallan tiukkailmeiset  edustajat ovat yleensäkin vahvasti esillä paikallisessa katukuvassa. 

Alkuperäinen Via Dolorosa ei luultavasti noudattele nykyistä merkittyä reittiä, mutta jonkinlaisena uskon symbolina kapeiden katujen tie kohti (mahdollista) Golgataa ja nykyistä -hyvin vanhaa- Pyhän Haudan kirkkoa toimii mainiosti.  Via Dolorosan varrella on yli kymmenen muistopaikkaa Kristuksen viimeiselle vaellukselle omaa ristiään kantaen (tuomitsemisesta ja ruoskimisesta aina ristiinnaulitsemiseen saakka).  Pyhän Haudan kirkon sanotaan olevan Golgatan kallion ja ristiinnaulitun haudan  päällä.  Kirkko on saanut nykyisen muotonsa ristiretkeläisten suorittamien korjausten ja myöhempien tulipalojen ja maanjäristyksien aiheuttamien korjausten seurauksena. 

Iltapäivällä kirkossa oli paljon väkeä ja eri uskonkuntien edustajia, vilkas mutta harras tunnelma ortodoksisen kulkueen aloittaessa liturgiansa haudan vierellä.  Kirkon toisessa kerroksessa oli mahdollisuus kumartua  ja työntää kätensä pienestä aukosta alaspäin kallioon.  Minäkin tein niin ja käteni koskettaessa viileään kallioon toivoin vain rauhaa koko maailmaan.  Tätä aikaisemmin olin viettänyt alemmassa kerroksessa hiljaisen hetken kappelissa,  jonka sanotaan olevan paikka jossa Maria Magdaleena sai enkeliltä tiedon Kristuksen ylösnousemuksesta. -Kaikenkaikkiaan ihmeellinen, esteettisesti  hyvin vaikuttava kirkko muistomerkkeineen ja monine kappeleineen.

Pyhän haudan kirkko.

Tullessani taivasalle kirkon ylätasanteelle ns. “etiopialaisten kappeliin” päätin istahtaa muurin edustalle hetkeksi rauhoittumaan.  Hetken kuluttua oviaukosta oikealta puolelta tulvahti lähistölle ryhmä tummia ihmisiä (luultavasti pakistanilaisia).  Heillä oli jonkinlainen uskonnollinen yhteistilaisuus;  liturgia, yhteislaulua ja liikettä laulun myötä. Ryhmän lähestyessä   nousin minäkin seisomaan ja otin osaa juhlahetkeen.   Tajunnassani välähti että Kristus tuli tosiaan kaikkia ihmisiä ja koko maailmaa varten eikä vain tiettyä rotua tai uskontokuntaa varten.  Kristuksen rakkauden virike on yleisinhimillinen, ihmiskunnallinen, ja me kaikki olemme siitä osallisia.

Myöhemmin illalla kuljeskelin muslimikorttelin hämärillä kujilla. Eräällä  elintarvikekioskilla seurailin kovaäänisen ja värikkään papukaijan touhuja. Siinä kahvia juodessani juttelin  kioskinpitäjä Abdrahimin kanssa. Vaihdoimme ajatuksia Jerusalemin tilanteesta ja uskonnoistakin. Eiväthän palestiinalaiset tosiaankaan voi olla tyytyväisiä Israelin nykyiseen häikäilemättömään sortopolitiikkaan. Palestiinan etnisessä konfliktissa olisi toki molempien osapuolten katsottava peiliin ja tarkistettava suhtautumistapojaan. Uskonnosta Abdrahim totesi tunnustavansa Jeesuksen profeetaksi ja myös neitsyt Maria on kuulemma tärkeä hahmo muslimeille.   -Temppelivuoren alue oli jostain syystä suljettuna pääsiäisviikon ajan. Muslimien pyhiin paikkoihin, Kalliomoskeijaan ja al-Aqsan moskeijaan tutustuminen jäi siten seuraavaan reissuun.

Abdrahim, palestiinalainen kioskinpitäjä muslimikorttelissa.

Lauantai 30.3

Lankalauantai kului bussiretkellä Galilean kierroksella.  Bussi täynnä hyväntuulisia ja ystävällisiä turisteja eri puolilta maailmaa, tulkkaus englanniksi ja espanjaksi.  Ajoimme Tel Avivin kautta kohti pohjoista Israelia, Harmageddonin tasangon ja Taborin (Kirkastumisen) vuoren sivuitse Nasaretiin.  Nasaret on nykyään n. 200 000 asukkaan kaupunki, kun se Jeesuksen aikoihin oli ollut vain mitätön kyläpahanen.  Kävimme Jeesuksen perheen oletetulla asuinpaikalla ja synagogan tienoilla, jossa evankeliumissa kerrottu  12-vuotiaan Jeesuspojan äkillinen viisastumisen ihme oli tapahtunut.  Vierailimme alueen upeassa Pyhän Joosefin  kirkossa. 

Pyhän Joosefin kirkko.

Nasaretista ajoimme Kaanaan kautta Gennesaretin järven rantamaille Taghbaan, Kristuksen siunaamien  kalojen ja leipien ihmeen muistoksi perustetulle kirkolle.  Olin aivan innoissani kauniista raamatullisesta järvestä. Lähistöltä löytyi mukava rantaravintola. Aterioidessani katselin järven avaralle ulapalle ja kuvittelin mielessäni opetuslapsia veneessään kalastamassa Opettajansa kanssa yli 2000v sittten. 

Genesaretin rannalta suuntasimme Kapernaumin pieneen muinaiskylään . Täällä on  Pietari asunut perheensä ja anoppinsa kanssa, ja Jeesus Kristus on asunut heidän luonaan pitkiäkin aikoja.  Pietarin asumuksen päälle on rakennuttu hieno kirkko. Katselin liikuttuneena kirkon korotetulta keskilattialta lasisen lattia-alueen lävitse alas vanhan asuinsijan kivikkoisiin jäänteisiin.

Kapernaumista jatkoimme Galilean vehreiden kumpareisten maisemien halki Tiberiakseen, ja lopulta Gennesaretin järven eteläiseen päähän, josta alkaa historiallinen Jordanjoki.  Näillä seuduilla eli ja vaikutti aikoinaan Johannes Kastaja, joka kastoi ihmisiä uuteen uskoon, uuteen Liittoon Jumalan ja henkisen maailman kanssa Taivasten Valtakunnan lähestyessä. Jordanissa sai kasteensa myös  Jeesus Nasaretilainen, evankeliumeissa kuvattu tapahtuma, jossa kyyhkynen asettui Jeesuksen päälle ja kosminen Aurinkohenki (Elohim) liittyi Jeesuksen olemuspuoliin. - Näillä alkulähteillään joki on vielä kohtalaisen kapea, mutkitteleva uoma puiden ja pensaiden katveessa.  Alueella on tietenkin kirkko ja kastautumiselle varattu alue.  Kävinpä minäkin huuhtelemassa jalkani ja kastelemassa pääni Jordanin joessa.  Mukavalta tuntui joessa kahlailla, flunssasta huolimatta. 

Gennesaretin järvi.

Pääsiäinen


Pääsiäissunnuntai kului iltapäivään äkillisestä nuhakuumeesta leväten ja lääkityksellä toipuessa. Rauhallinen ilta Öljymäellä ja Getsemanen ympäristössä.

Pääsiäismaanantain ensimmäinen kohde oli Garden of the Tomb, Puutarhahauta. Maa ja pensaat viheriöivät, kevätkukat kukkivat, linnut lauloivat ja lämpimät tuulenhenkäykset raikastivat puutarhan.  Puutarhahaudan alue on luonnonympäristöltään lyhyesti sanottuna ihana, aivan eri laatuinen kuin Pyhän Haudan kirkko.

Puutarhan etäisimmässä kolkassa avautuu näkymä louhikkoiselle kalliojyrkänteelle ja sen viereiselle laajalle tasanteelle, jossa on nykyään Damaskuksen portin vilkas linja-autoasema.  Tasanteen viereisessä jyrkässä kalliorinteessä voi helposti erottaa “pääkallon” muodot ammottavine silmä- ja suuaukkoineen.  Vanhassa valokuvassa kyseinen pääkallomuoto näkyy vielä selvemmin.  Siis tässäkö muinainen Golgata, Pääkallon paikka?  - Kuka tietää, kysymystä ei voi mielestäni normaalitietoisuudella ratkaista; Puutarhahaudan ympäristö puhuttelee herkillä luonnontunnelmillaan ja konkreettisilla kalliomuodostelmillaan, Pyhän Haudan kirkko puolestaan vanhoilla perinteillään ja kristillisellä taiteellisuudellaan.  Molemmat omassa laadussaan vaikuttavan upeita historiallisia paikkoja.

Puutarhapolun varrella kukkien ja puiden siimeksessä lauloi pieni joukko ihmisiä englanninkielisiä gospellauluja. Puutarhan toiselta laidalta löytyy vanhojen perinteiden mukaisesti muinoin rakennettu hauta, jonka edustalla on  kouru, jota pitkin hautaa sulkevaa kivipaasia on liikuteltu.  Pienestä oviaukosta hämärän viileään  hautaan on nykyään kaikille vierailijoille vapaa pääsy.   - Puutarhahaudan hyvin hoidetun luonnonympäristön ja eletyn hetken kauneus teki sieluuni lähtemättömän vaikutuksen. 

Puutarhahudan puistikkoa.

Iltapäivällä kuljin Jaffaportin kautta Siionin portille ja siitä Siionin “uudemmalle” vuorelle.  Daavidin hautarakennus löytyi helposti mutta etsimäni kohde ei. Tavoitteeni oli nk. Yläsali, jossa evankeliumien mukaan opetuslapset nauttivat  Viimeisen Ehtoollisen Herran Jeesuksen Kristuksen johdolla ja myöhemmin siellä sanotaan tapahtuneen myös Pyhän Hengen opetuslapsiin vuodattamisen (helluntaijuhlan). Muutamalta vastaantulijalta  pyysin ystävällisesti opastusta Yläsaliin (joka opaskirjan mukaan  sijaitsee samassa rakennuksessa kuin mainittu  Daavidin hautakin). Ihmeekseni kukaan ei kuitenkaan osannut tai halunnut neuvoa reitin löytämisessä:  kysyttiin olenko juutalainen vai kristitty, ja vastauksen selvittyä kohtelu oli lyhytsanaista ja ällistyttävän tylyä. - Lihava mieshenkilö  pieni ´juhlallinen` vaalea patalappu päässään suorastaan suutahti ja sanoi vihaisesti: “I am  a jew and I don´t wanna know nothing about christanity.  Maybe Jesus was a wise man, but he is dead and I think it was right to him..” 

Kiertelin vähän aikaa Daavidin hautarakennuksessa, poistuin ja aloin etsiä toista sisäänkäyntiä Yläsaliin.  Sisäpihalta sellainen löytyikin.  Hämärästä käytävästä  löytyi viimein selkeällä opasteksitillä varustettu ovi, siitä portaita ylös ja vihdoinkin olin Yläsalin ovella.  Mutta:  ´already closed this time`...

Getsemane, ikivanhoja oliivipuita.

Tiistai 3.4

Viimeisenä aamuna ennen paluulentoa kuljeskelin Öljymäellä ja kuvasin yleisnäkymiä, kirkkoja ja Getsemanea.  Löysin vielä rinteen sivulta jonkun englantilaisen gentlemannin 1800-luvulla perustaman luonnonsuojelualueen paikoin melko jyrkässäkin alarinteessä.  Kivisiä polkuja ja  kujanteita, pensasistutuksia, pieniä suihkulähteitä vesialtaineen ja puroineen, viheriöiviä ruohikoita, kukkivia kevätkukkia ja vanhoja oliivipuita; pienessä hyvin hoidetussa puistossa Öljymäen vehreä luonto näyttäytyi kenties puhtaimmillaan ja kauneimmillaan. 


                                                                                         Teksti ja kuvat: Ari Harmanen 

                                                                                                                                                                                       TAKOJA 1/2018