JOUNI KALLIOLUOMA IN MEMORIAM

Vanha nuoruudenystäväni Jouni Kallioluoma menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotipihallaan Pirkkalassa 19.10.2024. Jounin kuolema eläkeläisen vapaan arjen päästyä juuri alkuun oli suuri järkytys lähiomaisille ja muille hänet tunteneille.

Jouni oli pohjoispirkanmaalaisen Pirkkalan poikia. Hän oli syntynyt Snellmanin päivänä 12.5.1959 ja kasvanut työläisperheen esikoisena, ja käynyt Pirkkalassa opintiensä alkuvaiheet menestyksellisesti aina ylioppilaaksi tuloon Pirkkalan Yhteislukiosta (1978) saakka. Pirkkalan kotikonnuile hän myös myöhemmin 80-luvun loppupuolella korkeakouluopinnot suoritettuaan ja avioiduttuaan palasi. Lukion jälkeen suoritetun varusmies palveluksen jälkeen tie jatkui Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen juridiikkaa opiskelemaan. Hän valmistui 80-luvun puolivälissä oikeustieteiden kandidaatiksi ja sai myöhemmin varatuomarin arvonimen. Ammatillinen ura Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa työsuojelun vastuualueen lakimiehenä ja johtajana Tampereella alkoi pian opintojen jälkeen ja jatkui aina eläköitymiseen saakka. Muutaman kerran sain vuosien varrella ihan sattumalta kuulla Jounin painavia kannanottoja sekä radion että TV:n uutisissa.

Juristin töiden ohessa Jouni Kallioluoman aikuiseen arkeen kuului vuosien mittaan viisihenkiseksi kasvaneesta perheestä huolehtiminen yhdessä vaimonsa Jaanan kanssa. – Kunnallispolitiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluivat myös hänen elämäänsä. Jouni oli kiinnostunut politiikasta jo yläasteella työväenhenkisen lapsuudenkotinsa perintönä. Jounin isä Armas Kallioluoma oli ammatiltaan hissihuoltoasentaja ja toimi Pirkkalan kunnallispolitiikassa aktiivisesti yli 30v. Isä oli Pirkkalassa tunnettu kansandemokraattisen liikkeen (Skdl) yhteistoimintamies ja työväestön etujen puolustaja.

Kävimme nuorina lukiolaisina muutaman kerran erään radikaalin pirkkalaisen vasemmistoryhmittymän tilaisuuksissa; pian kuitenkin tajusimme, ettei kommunistien edustama äärivasemmistolaisuus ollut meitä varten. Meitä kiinnosti enemmän mm. Ele Aleniuksen edustama liberaalimpi vasemmistolaisuus (ns. ”eurososialismi”). Myöhemmin kiinnostuimme myös anarkismista, emme kuitenkaan pommien heitosta vaan puhtaasti aatteellisessa mielessä. –Yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitaminen vei Jounin myöhemmin aikuisiällä Pirkkalan kunnallispolitiikan pariin, jossa hän teki pitkän ja ansiokkaan päivätyön Vasemmistoliiton aktiivina. Kallioluoma puolusti ihailtavan tinkimättömästi ja johdonmukaisesti yhteiskunnan köyhimpien ja vähäosaisten oikeuksia, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja paikalliset ympäristöasiat olivat hänen agendaansa.

Allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia tutusta Jouniin syksyllä 1969 neljännen luokan alkaessa Pirkkalan Kirkonpiirin alakoulussa. Koulut alkoivat silloin vielä perinteisesti syyskuun ensimmäisenä. Ennen aamuyhdeksää lähdin minäkin kenties hieman jännittynein mielin polkemaan itselleni uutta opinahjoa kohti. Lähestyessäni Heikkiläntien alkupäätä näin vasemmalta tulevalla tiellä (nykyään Jokisivuntie) polkupyöräilijän liikettä. Siniseen verkkaritakkiin ja vaaleisiin farkkuihin pukeutunut poika ajoi fillarillaan loivassa mutkassa pieneen alamäkeen ennen kevyttä nousua postilaatikoille ja Heikkiläntielle. Muistan elävästi, kuinka kuoppaisella soratiellä fillarin takaritsillä ollut polkupyörän pumppu kovasti kolisi muovisessa kotelossaan. Se oli ikäänkuin kohtalon äänekäs ilmoitus uuden kaverin äkillisestä ilmestymisestä maisemaan… Peräkanaa siinä sitten poljimme koulutiellä. Varmaan muutaman sanankin ensitutustumisen merkeissä vaihdoimme, en tarkemmin kuitenkaan muista.

Koulussa uusi koulukaverini osoittautui melko hiljaiseksi, hyvinkin pärjääväksi ja päättäväiseksi, joskin jääräpäiseksi ja joskus jopa uhmakkaaksi oppilaaksi. – Muistan, kuinka luokanopettajamme Helka Saares kerran kehotti Jounia olemaan hiljempaa oppitunnilla tämän höpötettyä jotain naapuripulpetin kaverin kanssa. Jouni vastasi äreästi kovalla äänellä: “Turpa kiinni!” Tämä oli – yleensä hiljaiselta ja fiksulta oppilaalta – jotain niin yllättävää että se loksautti suut hämmästyksestä auki varmaan melkein koko luokalta ja sai nuoren kiltin naisopettajamme järkyttymään hetkeksi pois tolaltaan.

Viidennellä luokalla saimme historian tunnilla koetehtäväksi joukon kysymyksiä. Jounilla oli vaativan kokeen vastaukset kaikki oikein, lukuun ottamatta yhtä kysymystä, jonka oikea vastaus olisi ollut Birger jaarli. Jouni suivaantui tästä pahemman kerran ja alkoi heti, tarkastetun koepaperin vastaanotettuaan, hammasta purren kirjoitushommiin. Vilkaisu olkapään yli kertoi, mitä hän oli nyt,itselleen opiksi ja ojennukseksi, tekemässä: lyijykynä kirjoitti ruutupaperille alekkain ja vierekkäin Birger jaarli, Birger jaarli, Birger jaarli… vissiin tasan 100 kertaa…

Koulukavereita olimmekin sitten aina ylioppilaaksi tuloon saakka. Tutustuminen aluksi hieman ujoon ja syrjäänvetäytyvään Jouniin otti oman aikansa; mutta kun alkuun päästiin, syntyi kestävä yhteisymmärrys ja ystävyys, joka kantoi pitkälle. Jouni ei juurikaan piitannut liikunnasta ja urheilusta, kotioloissaan hän uppoutuikin pikkuveljensä Jarin kanssa mieluummin (myös itse tehtyjen) sarjakuvien, Jerry Cottonin ja rockmusiikin maailmoihin. Vuosia myöhemmin hän opetteli öljyvärimaalauksen, ja Jarski tietty seurasi perässä. – Alle 10 vuotiaana sattunut sairaalahoitoa vaatinut vakava onnettomuus ja vähän myöhemmin kylässä käyneen serkun hukkuminen kotilaiturin läheisyyyteen jättivät epäilemättä omat varjonsa nuoren pojan kehittyvään sielunmaisemaan. Jouni aivan ilmeisesti käsitteli näitä traumojaan piirtelemällä – koulun oppituneillakin! – mustan huumorin sävyttämiä kauhukuvia ja maalaamalla kotioloissaan surrealistishenkisiä tauluja.

Koulussa Jouni (”Ykä”, niinkuin häntä niinä vuosina kutsuttiin) käyttäytyi yleensä fiksusti eikä mitään isompia ongelmia ollut. Tosin ylä-asteen liikuntatunneilla hän parin kaverinsa kanssa mielellään lintsasi ja keksi usein jotain parempaa tekemistä: muistan, kuinka syksyllä meidän muiden suunnistaessa hiki hatussa pitkin metsiä ja peltoja nämä kolme veijaria linnottautuivat latoon ja pelasivat korttia... Suosikkiaineita hänellä olivat kuvaamataidon lisäksi historia ja psykologia. Jälkimmäisten herättämään kiinnostukseen meillä molemmilla vaikutti suuresti älykäs ja huumorintajuinen lehtorimme Pertti Lehtonen. Lehtosella oli kyky opettaa yhteiskuntaoppia, psykologiaa ja historiaa kiinnostavasti ja elävästi.

Jounilla oli laaja sarjakuvakokoelma ja vieläkin enemmän vinyylevyjä. Hänen levykokoelmansa avulla pääsin vähitellen minäkin entistä paremmin sisälle rock´n rollin ihmeelliseen maailmaan. – Jossain vaiheessa Kallioluoman veljekset ja naapurin Lasse Nieminen saivat päähänsä rokkibändin perustamisen. Ylimääräistä rahaa kun ei ollut, alkeelliset soittimet piti kyhätä aluksi itse. Basso ja kitara rautalangasta ja laudankappaleista, rummut isommista ja pienemmistä peltipurkeista. Biisejä tehtiin itse.

Kukaan ei halunnut laulaa, joten allekirjoittanutta pyydettiin sitten ”solistiksi”. Hetken miettimisen jälkeen suostuin,vaikka ihan hyvin tajusin osaamattomuuteni. Mutta innoissamme olimme bändin perustamisesta me kaikki. Käsistään taitava Jarski nikkaroi ensin bassokitaralleen ja laululle vahvistin/kaiutin yhdistelmän,myöhemmin sitten minullekin vastaavan laitteen komppikitaraa varten (käytetyn Fender kopion ostin luokkakaveriltani Teppo Nättilältä).  Solistille etsimme käytetyn mikrofonin; Lasse teki itselleen oikean oloisen, sähköisen ”lankkukitaran” ja maalasi sen komeasti punaiseksi. Vähän myöhemmin hänkin hommasi itselleen paremman kitaran.  Jounilllakin oli tässä vaiheessa jo melko hyvät rummut. – Ajankohta oli aloitellessamme ehkä vuosi 1975. Ekan bändin nimeksi sovittiin the Stoneater. Harjoittelu ei ollut mitenkään päämäärätietoista ja vakavaa, paremminkin hauskanpitämistä ja irrottelua. Emme missään vaiheessa saaneet tai edes halunneet asiantuntevaa ohjausta tai opastusta bändityöskentelyymme. Musiikin teoriasta ja nuoteista meillä ei ollut juuri hajuakaan. Mutta meininki oli hyvä ja siitä tulikin bändimme eräänlainen tavaramerkki. Muutama keikkakin järjestyi, ikimuistoisin bändikatselmuksessa Pirkkalan ylä-asteen juhlasalissa syksyllä 1977.

Väitän, että meillä oli oikeastaan punkrockin idea hallussamme
joennen punkin varsinaista maihinnousua Suomeen 1977. Soittotaito ei ollut tärkeintä, vaan etusijalla olivat fiilikset, tekemisen meininki ja oivaltavat sanoitukset. Tärkeintä oli tehdä biisejä bändin omin voimin, alusta loppuun ihan ite. Bändimme keskushahmo Jouni teki suurimman osan biisiemme sanoituksista, ja yhdessä koko bändin kanssa niitä työstettiin esityskuntoon. (Jounin sanoitukset olivat usein muuten silkkaa rautaa. Vai mitä sanotte esim. tästä: Luuletko olevasi kapinassa/suurta harhaa se on vaan/kaikkee vanhaa sä olet tukemassa/ ja se paska jää olemaan biisistä Anarkistisika.) – Hyvä meininki jatkui selvästi kehittyneemmässä muodossa  Stoneateria seuranneessa Hurmabändissä, Lasse tosin poistui bändistä ja tilalle kitaristiksi tuli niihin aikoihin bluesbändissä soitellut luokkakaverimme Teppo Nättilä. Tepon soitto toi hommaan uutta ryhtiä ja selkeyttä. Suosimme uuden aallon covereita aiempaa selvästi enemmän myös keikoilla, joita olikin reilun vuoden aikana (79/80) useita. Esiinnyimme mm. Tampereen yo-talolla, Pirkkalan Reipinniemessä ja muuallakin Pirkkalassa, Lepakossa, Toijalassa. Syyskuussa 1979 teimme ensimmäisen ja ainoan levytyksemme (omakustanne EP Tahdon takaisin) Mika Sundqvistin MSL studiolla Ylöjärvellä. ”Suomen kaikkin aikojen kallein omakustannus EP floppi?” vitsaili Jouni niinä vuosina Teppo Nättilän ja eräiden muiden kanssa toimittamassamme punkhenkisessä Hurma-lehdessä. Juice Leskinen muuten totesi arviossaan Soundi -lehdessä, bändimme tuoreen levytyksen teilattuaan, että ”pojat tekevät lehteään kyllä paljon paremmin kuin musiikkia”. No, niin se varmaan tosiaan olikin… Jyväskyläläinen Kari Boy Saaristo puolestaan rohkaisi meitä varovasti Keski-Suomalaisessa kirjoittamalla että ”Hurmassa on kuin onkin, kenties hivenen hurmaa.”

Miksauspöydän äärellä MSL studiossa.
Edessä vas.Teppo, Jouni, takana Jarski ja Ari.

Bändihommien ja alakulttuurilehden tekemisen oli aika päättyä 80-luvun alkupuolella. Hyvä kommunikaatio ja yhteistyö Jounin kanssa jatkui muutaman pienen yhteisprojektin ja kapakka-iltojen merkeissä vielä useita vuosia. – Empaattisen Jounin kanssa oli kiintoisaa ja inspiroivaa jutella asiasta kuin asiasta maan ja taivaan välillä. Jouni osasi ja malttoi myös kuunnella; hänestä olisi voinut tulla vaikka hyvä diplomaatti. Varttuessamme keskustelujen aiheet laajenivat ja syvenivät rockmusiikista ja yhteiskunnallisista asioista Freudiin, Einsteiniin, Steineriin, tähtitieteeseen, filosofisiin, psykologisiin ja uskonnolllisiin kysymyksiin. Erimielisyyksiäkin meillä toki oli, erityisesti kristinuskoon ja hengentieteeseen liittyen. Meillä meni joskus aamuyön pikkutunneille saakka ikäänkuin huomaamatta rockmusiikin, viinipullojen ja mallasjuomien äärellä filosofisia kysymyksiä ja maailman menoa pohtiessamme. Jouni jaksoi aina kärsivällisesti kuunnella eksistentiaalisia ongelmiani ja elämänhallinnan vaikeuksiani. Eniten Jounissa jäinkin kaipaamaan kerrassaan mainiota juttuseuraa. Bändikaverinakin hän oli enemmänkin kuin vain mies paikallaan.

Meitä kaikkia järkytti syvästi Jounin pikkuveljen Jarin onnettoman tapahtumaketjun seurauksena tapahtunut traaginen kuolema Tampereen Pispalassa toukokuussa 1991. Suru-uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta; olin juuri saapunut Pispalaan tarkoituksenani käydä kyläilemässä Jarskin luona kun Jouni kertoi puhelimessa edellisyönä veljelleen tapahtuneesta kohtalokkaasta onnettomuudesta. Käytännöllisen, energisen ja taiteellisesti lahjakkaan velipojan äkillinen, aivan liian varhainen poistuminen keskuudestamme oli kova paikka Jounin elämässä. – Nyt he elävät molemmat muistoissamme ja hiljaisessa jälleennäkemisen toivossa henkisessä maailmassa.

Muutettuani pois Tampereelta pidimme yhteyttä viimeisinä vuosina enää harvakseltaan ja sattumanvaraisesti. Joskus tuli iloisena yllätyksenä Jounilta postikortti Thaimaasta, jossa hän kertoi vaikutelmistaan buddhalaisuudesta ja kohteliaasta thai-kansasta; 50v päivänään tuli sähköposti Kiinan Beijingistä, jonne hän kertoi paenneensa syntymäpäiväjuhlia ja juhlistavansa merkkipäiväänsä Taivaallisen rauhan aukiolla. Viimeisen kerran näin Jounin poikani Sampon häissä Joensuussa syksyllä 2008. Istuimme samassa juhlapöydässä ja keskusteluyhteys tuntui syntyvän välittömästi, luontevasti ilman isompia ponnisteluja.

Tampereen Pyhäjärvellä kesällä 1980.

ARI HARMANEN

ariharmanen@hotmail.com

p. 0504051177

 

MATTI YLÉN: ELÄMÄN SYVÄ TARKOITUS

– ajassamme sivuutettu –

(Agape- Kustannus ja Konsultointi 2022, 224s.)

Takojan lukijoiden vanha tuttu, hengenmies Matti Ylén syväluotaa uudessa kirjassaan elämän tarkoitusta. Kirjan runko koostuu pääasiassa hänen jo aikaisemmin mm. www. sivuillaan julkaisemistaan kirjoituksista. Ylénin omien sanojen mukaan kirjan tekstit ovat enimmäkseen hänen vastauksiaan ihmisten vuosien varrella esittämiin suoriin kysymyksiin. Kirja sisältää joitakin hahmotuksia myös Ylénin aiemmasta teoksesta Kristuksen toinen tuleminen (Hki 2008). Kliinisenä ammattipsykologina n.15 v työskennelleen psykologin ja henkisen opettajan (nykyään myös henkiseksi mestariksi itseään luonnehtivan) työkenttä on laaja; kirjallisten töiden ohessa hän järjestää teemoistaan luentoja, kursseja ja koulutusta ynnä tarjoaa henkistä apua kaikille parantavia voimia ja uutta suuntaa elämäänsä etsiville myös henkilökohtaisesti. Tämänkin kirjoittaja kävi Ylénin vastaanotolla vuosia sitten.

Taustaa

Aluksi hieman omia mietteitäni. – Kukapa ei olisi joskus tykönään miettinyt elämän tarkoitusta? Epäilemättä se on – syntymän ja kuoleman ohella – yksi tärkeimmistä ihmiselle asetetuista kysymyksistä. Meillä kaikilla tietoisuussielun aikakauden ihmisillä on, ainakin periaatteessa, mahdollisuus vapaasti asettaa oman elämän tarkoitus aivan itse, riippumatta muiden mielipiteistä ja vanhoista traditioista, omaan oivallukseen perustuen. Ammatinvalinta, työura, parisuhde, koti ovat varmaan yleisimpiä maallisia elämäntarkoituksia, joidenka toteutumiseen ihminen itse voi omilla teoillaan ratkaisevasti vaikuttaa. Ja on ihmisiä, jotka etsivät elämälleen jotain tavanomaista syvempää, merkityksellisempää tarkoitusta. Joissakin harvoissa tapauksissa elämänkatsomukseen liittyvät ankarat pohdiskelut saattavat sangen lyhyessäkin ajassa johtaa hyvinkin syvällisiin muutoksiin – henkiseen uudestisyntymiseen – ihmisen maailmankuvassa ja kokemistavassa. Yleensä kuitenkin vaaditaan kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä sielunelämän elävöittämiseen ja uudistamiseen henkisen kehityksen tiellä.

Modernin ihmisen tajunnankokemisen usein sangen problemaattista perustilannetta luonnehtii mielestäni osuvasti 1900-luvulla kehittynyt eksistentialistinen filosofia (joka on ottanut selvästikin vaikutteita samoihin aikoihin nopeasti kehittyneiden luonnontieteiden tieteenfilosofiasta). Eksistentialistien mukaan ´ihminen on maailmaan heitetty` eikä ihmisen elämällä sinänsä ole maailmankaikkeudessa mitään erityisempää tarkoitusta; Jumala on kuollut, ihminen on maailmassa yksin ja ahdistunut, itsensä varaan asetettu. Eksistentialistien mukaan ihminen on kuitenkin vapaa ja hänellä on mahdollisuus sosiaalisuuteen ja luovuuteen, joidenka ansiosta yksinäisyyttä ja angstia voidaan yleensä sietää.

Henkinen uudistuminen

Matti Ylén pyrkii kuitenkin tavallista arkiajattelua ja elämän maallisia päämääriä syvemmälle – ja korkeammalle! Kirjan alkupuolella hän pohdiskelee aikamme vaikeita eksistentiaalisia, sosiaalisia ja ekologisia ongelmia. Kaikille elämänaloille ulottuvan materialismin aiheuttamasta henkisestä umpikujasta ja pahenevista kriiseistä selviytyäkseen ihmiskunta tarvitsee kirjoittajan mielestä uutta suuntaa, aitoa ja kestävää – aina ihmisyksilöstä alkavaa – henkistä uudistumista. Niinkuin kaikki tiedämme, niin tuhansia vuosia kestänyt henkisesti pimeä aika, kali-yuga, tuli päätökseensä 1800-luvun lopulla ja ihmiskunnassa alkoi uusi, henkisesti valoisampi aikakausi. Käsittääkseni Matti Yléninkin valistustyö liittyy tähän uutta tietoisuuskulttuuria luovaan, 1900-luvulla syntyneeseen ja alati vahvistuvaan monipuroiseen kehitysvirtaan.

"Parhaimmillaan tämän kirjan kirjoitukset auttavat aikamme ohessa lisääntyvien eksistentiaalisten ja elämän mielekkyyden tunteeseen liittyvien kriisien ratkaisemisessa antamalla syvällisen perustan elämän ja ihmiskunnan taustalla vaikuttavasta jumalallisesta tarkoituksesta. Kirjan viesti on, että ihmiset ja ihmiskunta eivät voi etääntyä henkisuskonnollisesta etsimisestä ja päätyä tyydyttämään vain materialistisia ja pinnallisia tarpeita menettämättä aitoa ihmisyyttä ja hyväenteisen tulevaisuuden mahdollisuutta." (s.5)

Tässä yhteydessä kirjoittajan syyttävä sormi osoittaa materialismiin ja ateismiin. "Kirjan sivuilla esiintyvät opetukset ja käytetyt ilmaisumuodot siis vaativat paitsi ennakkoluulottomuutta myös tahtoa muodostaa yhteys ihmisen sisäisempiin olemuspuoliin, joiden kautta ihminen voi jälleen saavuttaa edellytykset ymmärtää todellisuutta myös henkisten tarkoitusten tasolla. (...) Ateismi, oli se sitten tieteellistä tai muuten perusteltua, haluaa siis riisua todellisuuden perustasta sen mysteeriulottuvuuden – nimittäin elämän ja tietoisuuden mysteerin ja niiden kehittymisen ja alkuperän mysteerin eli Jumalan -– yrittämällä selittää elämän ja tietoisuuden ilmestymisen ja evoluution vain aineen pienimpien rakenneosien välisten vuorovaikutussuhteiden itsestään sattumanvaraisesti syntyviksi ilmiöiksi." (s.7)

Hengen syvyyksiä tutkivassa kirjassa käsitellään monenlaisia kysymyksiä ja luodaan näin painavat perustelut kirjan varsinaiselle pääteemalle, ihmiselämän syvän tarkoituksen selvittämiselle. Mikä on pahan alkuperä ja minkälaatuisia pahoja voimia maailmassa vaikuttaa? Kuinka ihminen voi kasvaa henkisesti paremmaksi, moraalisesti vahvemmaksi? Miksi ihminen on luotu aineelliseen muotoon? Miksi henkiseen kasvuun liittyy usein kipua?

Chartresin katedraali v. 2019 (kuva: AH)

Matti Ylén on perehtynyt laajasti antroposofiseen hengentieteeseen, erilaisiin henkisiin traditioihin, maailman uskontoihin ja nykyajan tieteisiin. – Antroposofiseksi tai mitään muutakaan tiettyä oppia yksipuolisesti seurailevaksi teosta ei voi luonnehtia, vaikka hän kirjoittaakin antroposofiasta paljon ja monessa kohtaa antroposofiaan ajatuskulkunsa luovasti perustaen; mm. kokonaisvaltaisessa, ihmisen eri olemuspuolet huomioivassa ihmiskäsityksessään Ylén onkin aivan Steinerin linjoilla.

Ylen mainitsee kirjansa lähteiksi omien henkisten tutkimustensa ohella hengentieteen, vanhan intialaisen veeda-filosofian, Urantia kirjan ja Ylösnousseiden Mestareiden opetukset. Kuitenkin jäin monessa kohtaa kaipaamaan tarkempia lähdeviitteitä kirjan tarjoamien tietojen alkuperän valaisemiseksi: teoksessa kun esitellään monenlaisten ja joskus sangen erikoistenkin ajatuskulkujen alkuperäislähteitä usein vain yleisluontoisesti eikä lukija voi siten olla läheskään aina varma, kenen tai minkä tahon tiedoista, oivalluksista tai väitteistä – kirjoittajan vai jonkun muun – kulloinkin on kyse. Antroposofiseen hengentieteeseen liittyvät lähdeviitteet näyttävät kuitenkin olevan hyvin kohdillaan.

Ylén tuntuukin aivan erityisesti kunnioittavan Rudolf Steinerin antroposofista hengentiedettä, sillä hengentieteestä hän kirjoittaa laajasti ja se mainitaan tietojen lähteenä lukuisia kertoja. Myös edesmennyt hollantilainen antroposofi Bernard Lievegoed nousee esille. Tosin kirjan näkemys ihmissielun kuolemanjälkeisestä elämästä ei käsittääkseni kaikilta osin vastaa antroposofian eikä teosofiankaan (Pekka Ervast) kuvauksia. Myöskin kirjassa esitetty erikoislaatuinen käsitys siitä, että ihminen saisi Kristuksen armosta loput synneistään anteeksi ja saavuttavan ylösnousemuksen työstettyään karmastaan 51% jää alkuperältään ja todelliselta luonteeltaan hieman hämärän peittoon, en ole tällaista ajatusta ainakaan antroposofisessa hengentieteessä sellaisenaan kohdannut.

Toisaalta, tuossa prosenttilukuna ilmaistu asia tulee mielestäni kuitenkin ehkä helpommin lähestyttäväksi kun muistamme, että myös Rudolf Steiner aikoinaan puhui paljon Kristuksen uhriteollaan ihmiskunnalle ja Maa planeetalle tuomasta hengellisestä armosta ja siitä, kuinka syvähenkiset kokemukset kristillisen armon kohtaamisessa voivat auttaa vaikeuksissa kamppailevaa ihmistä eteenpäin henkisen kehityksen tiellä ja lopulta, pitkien aikojen kuluessa maan päällä tapahtuvan ihmiskehityksen – nykyisessä vaiheessa vielä hyvin kaukaisen – jumalallisen päämäärän saavuttamisessa.

Luettuaan tämän tekstin ennakkoversion ilmoitti Matti Ylén käsityksenään, että kirja-arvion kirjoittaja tekee tässä kohtaa jonkinasteisen virhetulkinnan. Ylén kirjoittaa sähköpostissaan rakentavassa hengessä näin: "Asia totuudessa tarkoittaa seuraavaa. Jokainen joka on onnistunut muuntamaan tuon 51% karmastaan (mikä on aidosti mahdollista saavuttaa yhdessä maaelämässä) ja tehnyt siihen oleellisesti liittyen lisäksi tietyn antaumuksellisen ja vilpittömän palvelun Kristuksen tehtävän edistämiseksi maanpäällä, ei saa anteeksi jäljellä olevaa 49% karmallisesta velastaan Jumalalle, vaan sen sijaan, saa sovittaa tämän loppuosan henkisessä maailmassa suoritettavana palveluna kuoleman portista kulkemisensa jälkeen - ilman, että hänen täytyy enää palata maan päälle tähän huonoenteiseen ja vaaralliseen maailmaan, jossa etupäässä jopa erityisosaan valitutkin muutoin epäonnistuisivat. Tämä on Kristuksen korkein ja armontäyteisin lahja jokaiselle, joka sen ymmärtää ottaa vastaan ja täyttää sen lähes aiheettoman armon sallimat poikkeuksellisen pienet vaatimukset. Tämä on ilmoitettu erityisesti ylösnousseiden mestareiden opetuksessa tärkeimpänä kohtana koskien juuri käsillä olevaa aikaamme ja Kristuksen toista tulemista. Ja se on täysin linjassa sen kanssa, mitä pyrit arviossasi luonnehtimaan kiteyttävästi myös Steinerin laajoista ja monipuolisista asiaa koskevista esityksistä. Ja sille, joka näkee, tämä tieto on löydettävissä myös muista henkisistä ja uskonnollisista lähteistä, mutta se vaatii täysin epädogmaattisen ja avoimen mielen laadun." (Kirja-arvion tekijän on kuitenkin huomautettava, ettei ole Rudolf Steinerin antroposofisesta hengentieteestä Matti Ylénin tässä kuvaaman kaltaista erikoislaatuista käsitystä ylösnousemuksesta lukenut tai kuullut. Steiner kertoo – omina henkisinä tutkimustuloksinaan – näistä asioista paljon pitemmässä aikaperspektiivissä ja liittää ne ihmiskunnan ja planeetta Maan kehityskauden loppuvaiheisiin. Ylénin lähteenään mainitsemiin ylösnousseiden mestareiden opetuksiin en ole perehtynyt.)

Kristuksen toinen tuleminen

Teoksen loppupuolella Ylén kirjoittaa – sekä hengentieteeseen että omiin henkisiin tutkimuksiinsa perustuen – viime vuosisadalla alkaneesta ja kauas tulevaisuuteen jatkuvasta Kristuksen ilmestymisestä eteerisessä maailmassa. Tämä nk. toinen tuleminen merkitsee Golgatan mysteerin seurauksena kuoleman voimat voittaneen Ylösnousseen Kristuksen aivan uudenlaista liittymistä Hänet vilpittömästi ja vapaasti vastaanottavien ihmisten sielunelämään.

"Tarkoitukseni on kuvata Kristuksen toiseen tulemiseen liittyvää hyvin keskeistä ilmiötä – sitä, miten ihmissielun rakenteeseen on jo Golgatan mysteerin jälkeisistä ajoista alkaen tuotettu sellaista muutosta, jonka seurauksena tietoisen ihmisminän suhde omaan sieluunsa on muuntunut niin, että ihminen ei löydä eikä koe enää todellista itseään muuta kuin toisen ihmisen kautta, suhteessaan toiseen ihmiseen. Tämä on samalla tuonut perustavasti uudentyyppisen lähtökohdan siihen, miten ihmissielun evoluutio edistyy, miten henkistä tietoa saavutetaan ja miten tullaan henkiseksi opettajaksi ja / tai auttajaksi." (s.164-165)

Eräänä käytännön harjoitusmetodina ihmiskohtaamisen henkiseen syventämiseen Ylén mainitsee ystäviensä kanssa kehittelemänsä Pyhän suhteen, josta kerrotaan tarkemmin teoksen loppupuolella. Edistyminen ja onnistuminen tässä, nähtävästi aika helposti toteutettavassa meditatiivisessa ihmiskohtaamisessa, merkitsee ymmärtääkseni aitoa Hengen läsnäolon kokemista sekä itsessä ja toisessa tai – toisissa.

---------

Tässä kirjoituksessani olen pyrkinyt tuomaan esille vain joitakin huomioitani ja keskeisiä näkökohtia mielestäni poikkeuksellisen sisältörikkaaseen ja merkittävään teokseen liittyen. Ylénin kirja tarjoaa ennakkoluulottomalle lukijalle runsaasti hedelmällisiä ajattelemisen ja pohtimisen aiheita. Mutta sanoisin, että kaikesta ei toki tarvitse aina olla samaa mieltä. Purematta ei tätäkään kirjaa pidä niellä. – Summa summarum: käsittääkseni Matti Ylénin uusi teos opastaa lukijaa etsimään elämän syvää tarkoitusta sieltä "missä koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään ja varasta" (Matt. 6:20).

Ari Harmanen

Notre Dame v. 2017 (kuva: AH)

(TAKOJA 4/2023)