COVID-19 ROKOTUKSISTA

Antroposofiset lääkärit  Georg Soldner ja David Martin kirjoittavat Anthromedicsin nettisivuilla (https://www.anthromedics.org/PRA-0971-EN ) 5.3.2021 uusista Covid-19 rokotteista. Laajassa artikkelissa tarkastellaan rokotusten hyötyjä ja haittoja sekä ehdotetaan rokotusrekisterin perustamista yhteiskuntaa uhkaavan vastakkainasettelun estämiseksi. Tässä blogini lukijoille artikkelin englanninkielisestä versiosta työstämäni referaatti.

Nykyään kaikkialle maailmaan levinneelle Covid-19 koronavirukselle ja 1900-luvun puolivälin poliopandemialle on yhteistä sairastuneiden ja kuolleiden suhteellisen pieni määrä tartuntojen kokonaismäärään ja väestön kokoon nähden. Polio aiheutti vakavan sairauden ja kuolemia vielä pienemmässä osassa sairastuneita kuin Covid-19. Lapset olivat suurin riskiryhmä. Suun kautta annettava rokotus (OPV) osoittautui erittäin tehokkaaksi polion pysäyttämisessä: se ei estä vain sairastumista vaan myös jo sairastuneiden tartunnan levittämisen. -Covid-19 rokotukset vähentävät mutta eivät kokonaan estä rokotuksen saaneiden aiheuttamia virustartuntoja. Soldnerin ja Martinin mukaan SARS-CoV-2 viruksesta onkin tulossa jatkossa todennäköisesti endeeminen (paikallinen) infektiosairaus.

Äskettäin lisensoiduilla Covid-19 rokotteilla ei ole USAssa ja Euroopassa havaittu vakavia haittavaikutuksia allergisten reaktioiden ja flunssaoireiden lisäksi.  Alkuvuodesta raportoidut kuolemantapaukset eivät Soldnerin ja Martinin mielestä liity rokotuksiin, vaikka ne olisivat tapahtuneet vain tunnin kuluttua rokotuksesta sillä  "tilastollisesti rokotusten havaittu kuolemien määrä ei ylitä odotettua kuolemien määrää ilman rokotusta". Kasvohalvausta  esiintyy tutkimuksissa kuitenkin useammin rokotteilla kuin lumelääkkeellä. mRNA-rokotteet vaativatkin organismilta riittävän elävää reaktiivisuutta. 

Antroposofiset lääkärit toteavat että  "ei ole olemassa rokotteita ilman sivuvaikutuksia. Tehokkuus ja sivuvaikutukset vaihtelevat sekä rokotteen että rokotetun henkilön mukaan." Jokainen rokotus on riski rokotetulle vaikka vakavat sivuvaikutukset ovatkin hyvin harvinaisia. - Covid-19 pandemian vallitessa voi yksi lääkäri rokottaa jopa 40 potilasta tunnissa. Fyysistä tutkimusta vältetään tartuntariskin takia. Vain kysymys harvinaisista allergisista reaktioista rokoteliuokselle on ehdottoman välttämätön.

Tehokkuudesta

mRNA rokotteiden tehosta on saatu hyviä tutkimustuloksia. Dagan ym.Israelissa tutkivat 596 618 tapausta ja vahvistivat tuloksen jonka mukaan tehohoitoa vaativa vakava sairaus väheni 92% 7 päivässä toisen rokotuksen jälkeen. Myös Venäjän Sputnik V-vektorirokotteen tutkimustulokset osoittavat yli 90 prosentin tehoa vakavan Covid-19 taudin torjunnassa. AstraZenecan vektorirokote on sekin osoittautunut tehokkaaksi, joskin paras teho sillä saavutetaan vasta n.10 viikon kuluttua annettavan toisen rokotuksen jälkeen. Pekingin Instituutti ilmoitti kahden injektion n.79%  tehokkuudesta "uuden koronavirusinfektion" aiheuttamaa tautia vastaan.

Lapsia ja raskaana olevia naisia ei ole rokotettu tutkimusten aikana; korkean riskin ryhmästä suhteellisen vähän yli 85-vuotiaita. Erityisesti 60–80-vuotiaiden ikäryhmässä yksilöiden terveydentila voi vaihdella suuresti. Soldnerin ja Martinin mielestä "ei ole vielä riittävästi tietoa siitä, miten vanhukset sietävät näitä rokotteita, etenkin he, joilla on terveysongelmia ja vahva lääkitys." Rokotteiden vaikutukset vähenevät iän myötä, koska organismin reaktio rokotteeseen on heikompaa. Tämä kaikki vaihtelee eri rokotetekniikoiden mukaan.  "On avoin kysymys, toimiiko mRNA-rokote vanhemmilla potilailla paremmin kuin tavanomaiset rokoteknologiat, kuten Kiinassa kehitetyt ja jo laajalti käytetyt inaktivoidut rokotteet", toteavat antroposofiset lääkärit.

Kirjoittajat toteavat että mikään koronarokote ei ole tähän mennessä pysäyttänyt viruksen leviämistä ja siten aikaansaanut "steriiliä immuniteettia"; ei myöskään tiedetä, kuinka paljon tähän mennessä kehitetyt rokotteet vähentävät tai estävät Covid-19 tartuntoja. Viruksen mutaatioiden kiertäessä maailmaa on todennäköistä, että tähän mennessä kehitettyjen rokotteiden teho uusia mutaatioita vastaan heikentyy.

Mitä rokotteita on tähän mennessä kehitetty?

Uudet mRNA- ja vektorirokotteet perustuvat ns. alustateknologioihin (platform technologies). Niiden yhteinen periaate voidaan tiivistää seuraavasti: inokuloitu (istutettu) aine ei ole itse antigeeni (vasta-aine), vaan sen geneettinen jäljennös, joko liponanopartikkeleihin "pakattuna" mRNA:na tai informaatiota geneettisesti integroituna vektoriviruksen genomiin (perimään), joka muuttaa ihmisen organismin proteiinisynteesiä solunsisäisesti siten, että antigeenin (esim. koronaviruksen piikkiproteiinin) tuottaa organismi itse ja laukaisee siten immuunijärjestelmän solu- ja humoraalivasteen aktivoitumisen. Soldnerin ja Martinin mukaan "organismista itsestään tulee vaikuttavan rokotteen tuottaja."

Riski, että DNA-rokotteet, DNA:ta kuljettavat vektorirokotteet tai mRNA-pohjaiset rokotteet johtaisivat ylimääräisten nukleotidien tai DNA-sekvenssien lisääntymiseen ihmisen DNAssa, arvioidaan tällä hetkellä "äärimmäisen epätodennäköiseksi". Periaatteessa alustateknologia mahdollistaa uuden rokotteen tuottamisen nopeasti pandemian alkaessa. Tällöin rokotteen sisältämät geneettiset tiedot on vain mukautettava vastaavasti. Tämä pätee myös kun virus mutatoituu. - Soldnerin ja Martinin mukaan "nämä rokotteet ovat periaatteessa avanneet uuden luvun lääketieteen kehityksessä. Vaikka tämä kaikki vaatii vielä lisätutkimuksia lupaavat näkymät ovat jo sinänsä tehokas sekä tekninen että taloudellinen kannustin uusien rokotteiden kehittämisessä."

mRNA:n tuotanto on helppoa ja tehokasta. Ei soluviljelmiä, ei riskiä lisääntymiskykyisistä patogeeneistä, ei tarvitse huolehtia lisätystä DNA:sta. mRNA rokotteita voidaan tehostaa vaikutuksen vähentyessä. Suurin haitta on mRNA-rokotteiden epävakaus, joka osittain aiheutuu monimutkaisesta logistiikasta. mRNA-rokotusten akuutteja sivuvaikutuksia ovat  päänsärky, uupumus, lihaskipu, kuume. Vakavia allergisia reaktioita ja veren hyytymisilmiöitä saattaa myös esiintyä. Näiden rokotteiden siedettävyyttä kirjoittajat luonnehtivat huonoksi varsinkin nuorilla. -Hygienian  ja käsittelyn kannalta erityisen vaativat mRNA rokotteet on tarkoitettu massakäyttöön. Rokotettavien yksilöllinen neuvonta ja arviointi on niitä käytettäessä lähes mahdotonta.

Soldnerin ja Martinin mukaan virusvektoroidut rokotteet (VVV)  toimivat periaatteessa mRNA-rokotteiden tavoin sikäli kuin ne perustuvat geneettisen tiedon "kuljettamiseen" antigeenisynteesiin (vasta-aineen muodostumiseen)  ihmisen organismin kautta. Käytettäessä DNA-viruksia  "geenilauttoina" kuten Astra-Zenecassa tai Venäjällä kehitetyssä vektorirokotteessa, rokote sisältää olennaisesti vierasta DNAta. Ihmisille vieraat virukset sisältävät antroposofisten lääkäreiden mielestä periaatteessa myös riskejä ihmisen organismille ja viruksen DNA:n mahdollisesta insertiomutageneesistä ihmisen genomiin (perimään). -Yleisiä ongelmia ovat kehittyvä tai jo olemassa oleva immuniteetti vektorivirukselle. VVV AstraZenecalla on yhtä heikko siedettävyys kuin Biontech/Pfizer mRNA -rokotteella.

Avoimia kysymyksiä

Kirjoittajat katsovat että veren vasta-aineiden merkitys ja kesto vakavan Covid-19 infektion vastaisen suojan kannalta ovat edelleen tuntemattomia. Vasta-aineet toimivat yleensä rokotuksen onnistumisen merkkeinä. "Erityisesti Covidin kohdalla on edelleen epäselvyyksiä, koska vaikeasti mitattava solujen immuniteetti on tässä erityisen tärkeä."  Rokotuksen antamaa suojaa ei voida tarkasti arvioida vielä rokotteen hyväksymisvaiheessa. Tarkempi arvio vaatii vuosien kliinistä havainnointia. 

Luontaisen immuniteetin (cross immunity) omaaville rokotus merkitsee vain riskiä ilman mitään etua. Antroposofiset lääkärit kysyvätkin "onko lasten rokottaminen eettisesti perusteltavissa, koska nykyisen tietämyksen mukaan heillä vakavan koronasairauden riski on vähäinen ja lapset tartuttavat harvoin aikuisia?"  Lasten pienempi sairastumisriski ja vähäinen tartuttavuus on todettu mm. tuoreessa australialaisessa meta-analyysissa. Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan lapset näyttäisivät jopa vähentävän Covid-19 taudin riskiä kotitalouksissa! - Rokotteiden epätyypilliset vaikutukset voivat heikentää immuunijärjestelmää. Köyhissä maissa inaktivoidut virusrokotteet lisäävät pienten lasten kokonaiskuolleisuutta ensimmäisen kuuden kuukauden aikana päinvastoin kuin "elävät" rokotteet (esim. tuhkarokoissa) jotka vähentävät yleistä kuolleisuutta. Japanissa äskettäin tehty laaja yli 100 000 lapsen tutkimus osoitti että lasten astma, kurkkukäheys ja ihottumat 12kk iässä olivat mahdollisesti yhteydessä annettuihin inaktivoituihin rokotuksiin ennen 6kk ikää.  

"Harvinaisia vakavia sivuvaikutuksia voidaan havaita vain jos suuri joukko ihmisiä on rokotettu", toteavat Soldner ja Martin. Kirjoittajien mukaan onkin ilmeistä, että vain erittäin suurten tutkimusaineistojen tallentaminen mahdollistaa vakavien sivuvaikutusten kirjaamisen. Vakaviin neurologisiin sairauksiin johtavaa allergisten ja autoimmuunisairauksien riskiä ei voida SARSCoV-2-rokotteilla tällä hetkellä tarkasti arvioida. 

"Lääketiede on toimintatiede"

Kirjoittajat toteavat että Covid-19 suuruusluokan pandemiassa on tehtävä päätöksiä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin jo ennenkuin kaikki yksityiskohdat ovat selvillä; on toimittava epävarmassa tilanteessa ilman vakuuttavaa tilastollista näyttöä.Tämä tekee heidän mielestään  tietojen rekisteröinnin vaatimuksesta entistä tärkeämmän. "Covid-19 ei sisällä vain äärimmäisen pieniä riskejä niinkuin tuhkarokko, vaan kohtaamme päivittäin ison joukon vakavasti sairastuneita ja kriittisessä tilassa olevia sekä perusterveydenhuollossa että sairaaloissa." Pandemian aiheuttamia ongelmia kohdataan kaikkialla.

Vakavalta taudilta välttymisellä on merkitystä jo sinänsä. Covidin jälkioireina on usein mm. jatkuvaa väsymystä, neurologista heikkoutta,  rasitushengenahdistusta ja kyvyttömyyttä työskennellä moniin kuukausiin. Näitä tapauksia voidaan ehkäistä tai vähentää rokotuksilla.  Rokotuksista on myös hyötyä hoitokodeissa ja vanhuksille paitsi sairauksien ja infektioiden riskin takia myös välttämättömien sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi. Potilaiden autonomiaa on aina kunnioitettava, ja samalla vastustettava rokotuspakkoa.  Sairaat ja iäkkäät ihmiset tulisi arvioida lääketieteellisesti ennen rokotusta. Soldnerin ja Martinin mielestä ”jopa hyvin vanhojen, huonokuntoisten ja sairaiden on saatava mahdollisuus ottaa rokotus."  

Terveydenhuollon työntekijöihin kohdistuu kovia paineita pandemian aikana. Sairaala- ja avohoitohenkilökunnan Covid-19-rokotus voi - muiden suojatoimenpiteiden ohella -  minimoida infektioriskin ja estää siten hankalat poissaolot ja varmistaa potilaiden hoitoa. Terveydenhuoltojärjestelmän työntekijät haluavat usein vapauden  päätöksenteossa.Tosiasia on, että huomattava osa ammattitaitoisesta lääketieteellisestä henkilöstöstä on tällä hetkellä skeptinen SARS-CoV-2-rokotusten suhteen. Soldner ja Martin toteavat että "tiedotuskampanjat eivät todennäköisesti muuta tätä asennetta." Apua toisi mahdollisesti - antroposofisten lääkäreiden ehdottamaan laajaan tietopankkin (immunization registry) perustuvista-  vertailevista rekisteritutkimuksista saatava perusteltu tieteellinen tieto, ilman lääketeollisuuden hyötynäkökohtia.

Kirjoittajat pitävät julkisyhteisöjen pakollisia rokotusvaatimuksia epätodennnäköisenä mutta jo toteutumassa oleva epäsuorienkin vaatimusten järjestelmä on heidän mielestään ongelmallinen. Rokotusehdon liittäminen työelämään,  matkustamiseen, taide ym. tapahtumiin on kyseenalaista koska "nykyisellä tiedolla ei ole mitään todisteita täydellisestä immuniteetista SARS-CoV-2:lle". Sairaalahoitoa vaativa  taudin vakava muoto on mahdollinen vielä kahden rokotuksen jälkeenkin. Antroposofisten lääkäreiden mielestä "epäsuorien rokotusvelvotteiden järjestelmä uhkaa syrjiä rokottamattomia" mikä tosiasiallisesti rajoittaisi näiden ihmisten perustuslaillisia oikeuksia. "Kun otetaan huomioon SARS-CoV-2-rokotteiden moninaisuus ja vaihteleva tehokkuus, vaikutuksen kesto jne.,yhdenmukainen "rokotuspassi" olisi lääketieteellisesti paljon epäuskottavampi kuin esim. tuhkarokon kohdalla."

Rokotusrekisteri ja valinnanvapaus

Suuri osa väestöstä rokotetaan lähiaikoina SARS-CoV-2-infektioita vastaan ​​erilaisilla rokotteilla. Ihmisten mieltymykset, systemaattinen priorisointi ja logistiset ongelmat vaikuttavat tilanteeseen. Rokotusvelvoitteet ovat yhä epäselviä. Tietoinen suostumus rokotukseen on kirjoittajien mukaan ainoa oikeudellinen ja järkevä ratkaisu Covidin suhteen. Lääkärit on velvoitettu oppaiksi rokotuksiin rajallisen tiedon varassa, aivan samoin kuin uusimpien kirurgisten toimenpiteidenkin kanssa.  Soldnerin ja Martinin mukaan "historia osoittaa, että parhaatkin rokotteet voivat harvinaisissa tapauksissa vahingoittaa organismia pysyvästi aiemmin terveillä yksilöillä." Vaikka tämä on yhtä kevyt vastaväite kuin esim. umpilisäkkeen poiston harvinaiset komplikaatiot,vaatii se tietoista suostumusta, josta on tullut käytäntö myös kirurgisissa tutkimuksissa. 

Soldnerin ja Martinin sanovat että on tullut aika rokotusrekisterin ja tieteellisen seurantajärjestelmän käyttöönotolle: riippumaton tietopankki kaikkien Covid-19-rokotusten rekisteröimiseksi olisi heidän mielestään hyvä ratkaisu niin sosiaalisesti, oikeudellisesti kuin tieteellisestikin. Näihin tulisi sisältyä jo rokotuksen saaneiden ryhmä ja vielä rokottamattomat sekä sellaiset jotka eivät halua rokotusta lainkaan. Kirjoittajat katsovat että rokotettujen ja rokottamattomien ihmisten objektiivinen, vertaileva rekisteröinti on keskeinen perusta näyttöön perustuville rokotussuosituksille. Näin erityisesti siinä tapauksessa jos nykyään kiertävät virusmutaatiot poikkeavat merkittävästi hyväksymistutkimusten aikaisesta tilanteesta ja jos asiantuntijat pelkäävät Covid-19 rokotteiden mutaatioita vastaan antaman suojan heikkenevän.

Soldner ja Martin kirjoittavat että rokotuksen valinnanvapauden vahva oikeudellinen suoja on tarpeen. Luotettavasti hallinnoitu ja tietosuojattu rokotusrekisteri - sisältäen myös toisistaan poikkeavien rokoteteknologioiden erilaisten rokotteiden tuomat haasteet- näyttää tieteellisesti ja sosiaalisesti parhaalta ratkaisulta tuottaa luotettavaa aineistoa rokotuksien tehosta ja vaikutuksista mahdollisimman nopeasti. Rajallisten rokotevarantojen takia voidaan myös harkita rekisteriin osiota, jossa valinnassaan epävarmat  kansalaiset ohjattaisiin satunnaisesti käyttämään eri yhtiöiden rokotteita. - Soldnerin ja Martinin mukaan rekisterillä voisi olla sosiaalisesti integroiva vaikutus ja se auttaisi ehkäisemään polarisaatiota rokotuskysymyksessä. Peruslähtökohta on ettei ihmisiä voisi tunnistaa rokotusrekisteristä.

Antroposofiset lääkärit kannustavat ihmisiä tietoisiin ja vapaisiin rokotusvalintoihin. He katsovat että tehokkaiden ja turvallisten rokotteiden avulla Covid-19 pandemia on voitettavissa. Rokotteisiin liittyviin lääketieteellisiin kysymyksiin vastaaminen perustuu ennenkaikkea valmistajien eduista riippumattomien tutkimusten tuloksiin sekä käytännön kliiniseen kokemukseen rokotusten hallinnassa. Soldnerin ja Martinin mielestä tässä vaiheessa demokraattisen yhteiskunnan haasteena on kuinka pitkälle se on valmis yhdistämään turvallisen, anonyymin rokoterekisterin vapaaseen yksilölliseen rokotusvaihtoehtoon, jossa ei ole minkäänlaista syrjintää. Tämä voisi sallia erilaisia ​​rokotevalintoja tekevien kansalaisten sosiaalisen integraation optimoimalla tieteellisen näytön keräämisen. 

Soldner ja Martin toteavat että "tosiseikkoihin perustuvassa lääketieteessä on huomioitava myös potilaan mieltymys, jolla ei ole missään suurempaa merkitystä kuin ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä."  Ihmisten pitää olla vapaita rokotuspäätöksissään. Lääkärien välisen kollegiaalisen vuoropuhelun osalta kirjoittajat kannattavat Rosa Luxemburgin esittämää periaatetta: "Vapautta haluavien on haluttava eri mieltä olevien vapautta."

https://www.anthromedics.org/PRA-0971-EN

"Varmistakaa, että kansalaisille ilmoitetaan, että rokotus ei ole pakollinen ja ettei ketään ole poliittisesti, sosiaalisesti tai muutoin painostettu rokotuttamaan itseään, jos hän ei halua itse tehdä niin." -Euroopan neuvoston päätöslauselma 27.01.2021. 

HUOM. tästä kirjoituksesta on julkaistu Takojalehteä varten muokattu versio Takojassa 3/2021.

                                                                                                           

 KARJALAN JUMALAT

"Jokainen jumala kuljettaa aina myyttiä mukanaan."

Martti Haavio:  KARJALAN JUMALAT Uskontotieteellinen tutkimus, 356s.  Martti Haavion perikunta ja SKS.  WSOY 2020.   

Kansallinen kirjasampomme SKS julkaisi alkuvuodesta uusintapainoksen Martti Haavion uskontotieteellisestä tutkimuksesta Karjalan jumalat (1. painos 1959).  Haavion teos avaa laajan näkökulman muinaisten karjalaisten myyttiseen maailmankuvaan ja ajattelutapaan. Kirjan runkona on Mikael Agricolan jumalainluettelossa (1551) - "epeijumalat monet tesse joita muinen palueltin caucan ja lesse" - mainitut  Karjalan jumalat: Rongoteus, Pellon pecko, Wirancannos, Egres, Köndös, Rauni, Wkoi, Käkri, Nyrckes, Hittaunin. Luettelossa myös mainitut Hijsi ja Wedhen Eme jäävät käsittelemättä sillä ne eivät ole Haavion mielestä erisnimellisiä "jumalia" niinkuin muut vaan eräänlaisia luonnon haltia-spesialisteja.  Teoksen viimeisessä luvussa pohdiskellaan Karjalan jumalien syntyä, laatua ja merkitystä sosiaalisissa yhteyksissä. Uuden laitoksen jälkisanat on kirjoittanut FT Ulla Piela.

Johdannossa  Haavio kertoo kuinka "sykähdyttävän tunteen koin löytäessäni ensimmäistä kertaa esim. Pyh`Äkräs-riittien kuvailijoita ja Kekrivirren laulajia. Länsi-Inkerissä tutustuin Ukon vakkaryhmien järjestämien olutpitojen ja Ukkovirren muistajiin - elämys sille joka oli lukenut Mikael Agricolan säkeitä ´silloin vkon Malia iootijn, Sihen haetin vkon wacka.` " Runollisesti Haavio toteaakin tavanneensa Karjalan jumalia elävinä ympäristössään. -Haavion tutkimusaineisto on hänelle tyypillisesti laaja ja monipuolinen.  Hän hyödyntää alan klassisia kirjallisia lähteitä, mm. Castrenin, Lencqvistin ja Gananderin teoksia, vanhoja arkistoja ja lukuisilta omilta kansanperinteen keruumatkoiltaan saamiaan tietoja ja kokemuksia. Merkittävin lähde on hänen kertomansa mukaan kuitenkin SKSn kansanrunousarkistossa säilytetyt runonkerääjien muistiinpanot kahdelta viime vuosisadalta. - Agricolalta muinoin saadut tiedonannot ovat Haavion mukaan luotettavia:  Karjalan jumalat todella ovat karjalaisia.  (Toisin sanoen kyseiset alunperin muualta kotoisin olevat  pyhimysjumalat olivat vuosisatojen saatossa karjalaistuneet.)  "Tutkija voi, Mikael Agricolan jumalainletteloa seuraten, tavoittaa Karjalasta joukon erillisiä puhtaita pienoisuskontoja, häntä ei häiritse järjestetty olympos, jonka seesteisyys olisi kuitenkin vain silmänlumetta." (s.7) 

Haavio varoittaa alkusanoissaan lukijaa käyttävänsä sanaa ´jumala`toisella tavalla kuin yleensä on totuttu.  Haaviolle on jumala tässä yhteydessä vain eräänlainen myyttitutkimuksen tekninen työkalu, terminus technicus. Perinteinen antiikin tai kristinuskon jumala-käsite on hänestä liian kapea-alainen uskontotieteelle.  Lähes mitä tahansa myyttistä, aktiivista tai passiivista olentoa tai esinettä voidaan luonnehtia abstraktissa merkityksessä jumalaksi.  "Jumala-käsite on ymmärrettävissä lähinnä vain myytti-käsitteen yhteydessä.(...)Jokainen jumala kuljettaa aina myyttiä mukanaan." (s.5)  - Tästä näkökulmasta tarkasteltuna kristinuskokin on uskontotieteessä vain yksi suuri myytti muiden joukossa; ja siihen sisältyvien osamyyttien redaktioita, toisintoja on helposti löydettävissä muistakin uskomusjärjestelmistä. Myyttien yksilöllinen luonne, totuudellisuus ja olemuksellisuus sinänsä onkin sitten kokonaan toinen juttu; ja juuri niitähän myös  uskontotiede tutkii.

Karjalan jumalperinteen iän tai historiallisten yhteyksien sijaan Haaviota kiinnostavat ensisijaisesti jumalmyytit sinänsä ja niiden ilmeneminen sosiaalisissa käytännöissä, riiteissä. Haavio ottaa kantaa myytti- ja riittikäsitteisiin, pohtii myytin ja riitin perimmäistä tarkoitusta; tutkii myytin ja riitin käsitteiden eroa ja merkityksiä ynnä niiden keskinäistä suhdetta lukuisin käytännön esimerkein.  Riitteihin liittyvät tavat, tehtävät ja yhteisölliset merkitykset ovat hänen fenomenologisen tutkimuksensa ytimessä.  Karjalan jumalien nimien alkuperän selvittäminen on myös tutkimuksen eräänä tavoitteena. 

Mutta mistä nämä Karjalan jumalat sitten oikeastaan olivat kotoisin, mitä heidän oudot nimensä tarkoittivat? Karjalaisiahan ne eivät alunperin olleet, sen voi päätellä jo nimistäkin.  Haavio on Kaarle Krohnin kanssa samaa mieltä siitä että suuri osa Agricolan mainitsemista Karjalan jumalista on alkuperältään roomalaiskatolisen kirkon legendojen pyhimyksiä. Haavion mukaan karjalaiset tutustuivat Keski-Euroopan uusiin uskonnollisiin virtauksiin - Hampurin ja Bremenin katoliseen pyhimyskulttiin -  läntistä kautta friisiläiskaupan ja Ruotsin Birkan harjoittaman idänkaupan välityksellä jo 800/900 luvuilla, huomattavasti ennen miekallakäännyttäjien (ristiretkien) aikaa.  Roomalaiskatolisen kirkon valtapiiri ulotti siten vaikutuksensa vähitellen pohjoisen Karjalan saloille asti. - Pyhimykset merkkipäivineen, myytteineen ja riitteineen tulivat vähitellen aikaisempien "pakanallisten jumalien" tilalle juhla-aikojen ja perinteisen tapakulttuurin säilyessä ennallaan. "Täten kirkko oli sellaistenkin riittien levittäjä jotka olivat alkuperältään pakanallisia. Pitää paikkansa paradoksi:  keskiajan kirkko oli länsimaissa merkittävin pakanuuden levittäjä."  (Mielenkiintoinen, kenties hieman epäilyksiäkin herättävä argumentti ...)  Tuon alkuaan kristillisen, mutta sittemmin pakanoituneen tradition tulkitseminen ja sen lähtökohtien osoittaminen on Haavion tutkimuksen eräänä keskeisenä tavoitteena.

AKTUALISOIDUT JUMALAT

Jokainen Karjalan jumala aktualisoitiin, tehtiin ajankohtaiseksi vuodenkierron jonakin tiettynä päivänä.  Roomalaiskatolisen kirkon palvotut pyhimykset ovat siis saaneet karjalaisten kalenteriin kukin oman nimikkopäivänsä, kuoleman/hengellisen syntymänsä muistopäivän.  Tämä on Haavion mielestä hänen tutkimuksensa tärkein havainto; epäilemättä teoksen eräänlainen selkäranka se tutkimuksen kokonaisuutta ajatellen onkin.

Pakanalliselta muinaisajalta periytyvänä vuodenkierron juhlapäivänä aktualisoitiin päivän jumalan myytti (alunperin roomalaiskatolinen, ajan saatossa vähitellen karjalaistunut ´barbaarikristillinen` pyhimyslegenda) ja siihen liittyvä riitti rituaaleineen.  Eräiden, tarkoin valikoitujen pyhimysten muistopäiviä vietettiin  vuodenkierron perinteisinä  juhla-aikoina, päivänseisausten ja päiväntasausten aikaan. Karjanhoidon, maanviljelyn, metsästyksen sesonkien alku ja loppuaikoina oli omat jumalansa,  merkkipäivänsä.  Puhuttiin mm. Pyhän Filippuksen ja Jakobuksen päivästä (1.5), Urbanuksen kylvöpäivästä (25.5), Pyhän Ristin nauriinnoston päivästä (14.9) jne. - Taiteaikojen juhlat pääosin säilyttivät vanhan luonteensa ja kaavansa.  Kirkko ei ryhtynyt Karjalassa hävittämään vanhoja kulttuuriperinteitä  vaan suoritti eräänlaisen solutuksen tuomalla juhliin uusia hengellisiä sisältöjä pyhimyslegendojen myötä. Ehkä idän ortodoksisen kirkon lähetyssaarnaajat eivät myöskään olleet niin innokkaita ´miekalla käännyttäjiä` kuin kolleegansa läntisemmässä Suomessa.   Jo esihistoriallisella ajalla alkanut kalevalainen myyttiperinne runoineen ja riitteineen sai jatkua Karjalan mailla aina 1800-luvulle saakka.

Vuodenkierron juhlapäivän ja siihen liittyvän jumalmyytin  aktualisoi yksilö tai ryhmä.  Haavio luonnehtii katolisia pyhimyslegendoja kristillisiksi myyteiksi, joista tuli ajan kuluessa juhlapäivien hengellinen perusta.  Karjalainen metsämies saattoi riistalle lähtiessään rukoilla avukseen Nyrckesiä (Pyhä Bartholomeus, 24.8) tai Hittavania (Pyhä Vitus, 15.6).  Karjanhoidon ja maanviljelyn jumalia lähestyivät ryhmät; perhe, viljelijyhteisö tai teurastajat.  Ryhmillä oli omat riittinsä, joita normit säätelivät. Esim. Köndös-Urbanoksen päivänä, kevätkylvön juhlassa, juotiin ohraista olutta niin että "juopui piica että acka". (Pyhä Urbanus oli Haavion mukaan ´kristillistetty` Dionysos, muinaisten kreikkalaisten viininjumala.) 

Muistopäivänä kyseisen päivän pyhimys aktualisoitui jumalan veroiseksi. Hartain rukouksin ja riitein käännyttiin erityisesti merkkipäivänä kyseisen päivän myyttisen jumalan puoleen apua ja menestystä elinkeinon harjoittamiseen ja elämään yleensäkin pyytäen.

KEKRI

Haavio aloittaa teoksensa kekrimyytin ja -riitin perinpohjaisella kuvauksella.  - Jumalainluettelossaan Agricola mainitsi Käkrin karjan kasvua edistävänä jumalana:  käkri/se liseis Carian cassuon. Käytännössä kekri on ollut  syyskauden suuri agraarinen juhla paitsi Karjalassa niin myös muualla Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa. Perinnetietoa kekristä  pitoineen ja perinteineen on saatavilla runsaasti. 

Karjalassa, ´maassa jossa on karjaa`, vietetään kekriä laidunnuskauden päättyessä 1.11. . Juhlan päätarkoituksena on karjanhoidon menestyksen edistäminen.  Varsinais-Suomessa ja Hämeessä on vietetty lokakuussa  satokauden kekriä maanviljelysvuoden päättyessä.   Karjatalouden kekri edustaa perinteenä epäilemättä vanhempaa kulttuurikerrostumaa.

Karjalan kekri on merkinnyt myös vuodenvaihdetta, vanhan päättymistä ja uuden alkamista. Kekrinä vietettyä Pyhäinmiesten päivää, katolisen kirkon omnium sanctorum, nimitettiin Kannaksen Karjalassa juhlaksi, löppöönpyhäksi tai keuriksi.  Kalenterivuoden jaoittelu alkoi kekristä: "Keyristä kolmetoista Ristin päivään, Ristin päivästä kolmetoista Ollin päivään, Ollista kolmetoista Mikkelin päivään ja Mikkelistä kolmetoista keyrin päivään."   - Haavio päättelee myös että mm. anglosaksien ja kelttien uusivuosi oli karjanhoitovuoden vuodenvaihde, kekri.

Kekrinä syötiin ja juotiin hyvin, tehtiin taikoja ja tarkkailtiin enteitä tulevaisuuden varalle. Marraskuu oli  aikaa jolloinka yössä liikkuvat martaat, vainajien henget tulivat lähelle ihmisiä. Kerrotaan, että suvun vainajat saapuivat tuonpuoleisista asunnoistaan; tuonelaisia kohdeltiin kaikin tavoin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, tarinoissa heitä ruokittiin ja jopa saunotettiin. (!) 

Kekriksi teurastettiin kekripässi (jäärä) tai kekrilammas (vuona), sonni (härkä) tai sika, paikallisen perinteen normin mukaisesti.  Sonnin tai sian peijaisiin liittyi aina myös myyttivirsi, Ison sonnin virsi tai Ison sian virsi. (Ison Härän runo löytyy myös Kalevalasta.)  Nämä virret lukuisine toisintoineen ovat Haavion mukaan erikoisasemassa Karjalan uskontoja käsiteltäessä, "niiden merkitystä ja arvoa ei voi kylliksi tähdentää" (s.41). Haavio  analysoi näitä runoja huolellisesti ja kertoo useita redaktioita, värikkäitä toisintoja eri aikakausilta. "Kasvoi härkä Hännäsissä, sinisorkka Suomen maalla, keltakapia Karjalassa. Ei ollt suuri eikä pieni, oli kuin oikea vasikka tahikka lehmä lähtemäinen. Sata sylttä ol sarvet pitkät, tuhat syltä turpa paksu.  Kuukauen orava juoksi härän häntäluuta myöten, viikkauen jänis vikelsi härän selkäpiitä myöten, päivän lensi pääskylintu hällön sarvien väliä." (Keski-Inkeri 1847)

Etsiessään vastineita karjalaisille kekrivirsille Haavion muinaistutkimus singahtaa eri puolille maailmaa, muinaisaikojen Intiaan, Kiinaan, Japaniin, Kreikkaan, Babyloniaan, Etelä-Amerikkaan. Tutkijan joskus runollisenkin lennokkaat  etymologiset pohdiskelut ynnä ajatuksen yllättävät sinkoilut eri puolille maailmaa sekä paikassa että ajassa ovat teokselle muutoinkin tunnusomaisia. Lähimmän vastineen kekrivirsille  hän löytää yllättäen muinaispersialaisesta Mithrasmyytistä. Mithraismi oli alunperin etuaasialainen uskonto, joka myöhemmässä vaiheessa sai laajaa kannatusta myös Rooman valtakunnan pohjoisissa rajamaakunnissa.  "Ison sonnin virsi on erään Karjalan uskonnon peruskirja, charta, niinkuin Mithras myytti on mithraismin peruskirja. Se on typistynyt variaatio mithraismin peruskirjasta." Haavion mukaan persialainen Mithras myytti ja siihen liittyvä teurastusriitti ovat tulleet tunnetuiksi karjalaisille jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina ja on ollut vaikuttamassa Ison sonnin virren syntyyn.  

KIITOSTA JA KRITIIKKIÄ  

Haavion tutkimus suuntautui löytöretken tapaan uskontotieteen aiemmin lähes kokonaan kartoittamattomalle alueelle ja loi kysymyksen asetteluineen pohjaa alan tulevalle tutkimukselle.  ´Tieteellisen ilmaisun taiteilijan`  työlleen alun alkaen asettamia päämääriä ei voida luonnehtia vaatimattomiksi eikä helposti saavutettaviksi; niinpä sinänsä asiantuntevan, värikkään ja perusteellisen tutkimustyön tulokset herättivät ihailun ja kiitoksen ohella kovaakin kritiikkiä.

Karjalan heimohan  on ollut (toisin kuin hämäläiset ja varsinaissuomalaiseti) jo varhaisista ajoista  saakka kiinteässä taloudellisessa ja kulttuurisessa yhteydessä Novgorodin, myöhemmin myös Venäjän kanssa; karjalaiset omaksuivat kristinuskon alunperin etupäässä itäistä tietä, ortodoksisen kirkon välityksellä. Joensuun yliopiston historian professori  Heikki Kirkinen pitääkin todennäköisenä että - lukuisten muiden kristillisten vaikutteiden ohella -ainakin osa Karjalan myyttisistä jumalista olisi kulkeutunut Laatokan rantamille myös itäistä ja eteläistä kautta eikä pelkästään läntistä tietä niinkuin Haavio ehkä liian yksipuolisesti tuntuisi olettavan. "Pyhimyskultti kukoisti yhtä hyvin Novgorodin alueella kuin Saksassa, ja karjalaisten kirkolliset yhteydet Novgorodiin pakottavat historiantutkijan etsimään pyhimyskultin vaikutusta Karjalassa ensisijaisesti idän suunnalta." (Heikki Kirkinen: Karjala idän kulttuuripiirissä, s. 57. Kirjayhtymä 1963). Kirkisen mukaan Haavio ei ottanut riittävästi huomioon karjalaisten konkreettisia yhteyksiä idän suuntaan. "Vaikka Haavion tutkimus avaa arvokkaita näköaloja yleiseurooppalaiseen kansanperinteen pääomaan, sen kaikkia tuloksia ei voida pitää Karjalan historialliseen taustaan luontevasti sopivina." (mt, s.57)

Haavion aikoinaan uutta uraa uurtanut - tosin lisätutkimuksenkin varaa jättänyt -  työ on ymmärtääkseni kuitenkin kestänyt hyvin sekä ajan että kritiikin tyrskyt.  Karjalan jumalat  tarjoaa alan harrastajallekin kiehtovan kiintoisan näköalan karjalaiseen muinaiskulttuuriin.  - Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hyvin vaikeaa. Yhden ennustuksen rohkenen tähän loppuun  kuitenkin kirjata (tri Rudolf Steinerin Suomea ja Kalevalaa koskevia näkemyksiä vapaasti mukaillen): suomalaisten, erityisesti Karjalan yli tuhatvuotinen hengellinen kulttuuri tulee Kristusvirikkeen vahvistumisen mahdollistaman uudistumisen ja kehityksen myötä nousemaan tulevina aikoina - viimeistään meidän aikaamme seuraavalla slaavilaisella kulttuurikaudella - uuteen ennennäkemättömään loistoon ja kukoistukseen.

teksti ja kuvat: Ari Harmanen (kuvat Kolilta elokuu 2020, lukuunottamatta ekaa mv kuvaa joka on  I.K.Inhan Uhripässin kuljetus Venehjärvellä. )

TAKOJA 4/2020