kirja-arvio (Takoja 1/2022): 

MATHIAS WAISIN KIRJEITÄ ANTROPOSOFIALLE

    Mathias Wais: Voi, rakas Antroposofia. Kirjeitä ystävälle. (Ach Du Liebe Anthroposophie, Info3 Verlagsgesellschaft 2020.)   Suom. Sirkka Ranne, toim. Pentti Aaltonen. Suomen antroposofinen liitto 2021.

Kuka sinä oikein olet, kunnioitettu ystävämme Antroposofia ja missä sinä majailet? Oletko nykyään vain omassa tarkkaan vartioidussa kammiossasi pölyttyvä dogmaattinen oppi joka edellyttää kannattajiltaan auktoriteettiuskoa ja kuuliaisuutta hierarkkiselle järjestelmälle? Oliko Rudolf Steiner erehtymätön? Onko antroposofialla tulevaisuutta rajuin harppauksin teknistyvässä ja digitalisoituvassa maailmassamme? 

Näitä ja useita muitakin antroposofiselle liikkeelle ajankohtaisia kysymyksiä tarkastelee Mathias Wais mainiossa, vaatimatonta fyysistä kokoaan henkisesti huomattavasti suuremmassa kirjassaan.  Kirjan 35 napakkaa mutta ystävällistä kirjettä Antroposofialle, rakkaalle ystävälle, on tarkoitettu pohdiskelun virikkeiksi ja keskustelun avauksiksi.  Kansilehdeltä löytyy tekijän ja kustantajan yhteystiedot, jonneka lukijat voivat lähettää omia kommenttejaan ja kysymyksiään. Waisin kirjanen osoittaakin tervehenkistä pyrkimystä vuorovaikutteisuuteen eri tahojen, toimijoiden ja rivijäsenten kesken. Kirjan julkaisemisen yhtenä motiivina on varmaankin kirjoittajan kokemus kuinka "suuressa osassa antroposofista miljöötä hiipuu nykyään kaikki leikinomainen, tunnusteleva, kokeellinen suhtautuminen Steinerin henkisen maailman kokemuksia koskevia selontekoja kohtaan. Antroposofisten sisältöjen suhteen ei voi menetellä luovasti niin kauan kuin nämä sisällöt pyrkivät olemaan absoluuttisia, ankaran yhteisön varjelemia." (s. 94)

Keskusteluja täti Albertan kanssa

Kirjoittaja käy monessa kirjeessään värikästä ja hauskaakin dialogia vanhemman antrosukupolven täti Albertan kanssa.  Temperamentikas täti on ´perinteisemmän` antroposofian kannalla, kannanotoissaan konservatiivisempi ja vanhoihin muotoihin pitäytyvä.  Kirjan kertojaminä puolestaan kurkottaa puolestaan rohkeassa – etten sanoisi paikoin jopa uhkarohkeassa! – etunojassa tulevaisuuteen ja uusiin visioihin.  Rohkeita kysymyksenasetteluja, antroposofisten nykykäytäntöjen kyseenalaistamista ja kovaakin arvostelua sisältävä teos haastaa lukijaa ajattelemaan ja arvioimaan asioita itse, ottamaan selvää ja keskustelemaan. – Täti Albertan ja kirjoittajan hedelmällisessä dialogissa nousevat kiintoisasti esiin vanhemman ja nuoremman antrosukupolven eroavaisuudet suhtautumisessa antroposofiaan. 

Kirjan tekijä, tietokirjailija ja psykologi Mathias Wais on syntynyt 1948. Hän on opiskellut psykologiaa, judaismia ja tibetologiaa, valmistunut diplomipsykologiksi. Hän on saanut myös psykoanalyyttisen koulutuksen ja tutkinut antroposofiaa. Wais johti Dortmundin neuvontakeskusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuoteen 2012.  –  Kirjoittajan monipuolinen tausta näkyy myös käsillä olevan kirjasen lähestymistavassa. Wais ei erehdy ylistämään antroposofian ylivertaisuutta muihin katsomuksiin nähden eikä yritäkään tehdä antroposofiasta minkäänlaista pelastusoppia. Päinvastoin, hän tarkastelee antroposofiaa tarkkanäköisesti mutta hyväntahtoisen kriittisesti, myös aidosti arvostaen, vertailee ja penää antroposofeille enemmän avoimuutta ja kiinnostusta muihin maailmankatsomuksiin. 

Hengentiede?

Antroposofit puhuvat maailmankatsomuksestaan usein tieteenä.  Mutta onko hengentiede oikeasti tiedettä sanan nykyaikaisessa merkityksessä?  "Steiner ja hänen oppilaansa pitävät sinua tieteenä. Steiner kutsui sinua joskus myös salatieteeksi mutta puhui useimmiten yksinkertaisesti hengentieteestä. Ehkä 1900-luvun alussa sen saattoi vielä hyväksyä." (s. 14) Mutta ajat ovat muuttuneet ja tieteen tekemisen perusteita määrittävä tietoteoriakin on nykyään hieman erilainen kuin 100 vuotta sitten. Tieteellisten metodien ja tutkimustulosten on oltava intersubjektiivisesti, yhteisöllisesti, todennettavissa ja toistettavissa (vertaisarviointi, seurantatutkimukset).  Voi kysyä, onko ikinä kuultu hengentieteen vertaisarvioiduista seurantatutkimuksista? "Steiner sen sijaan kutsui tieteeksi tai hengentieteeksi sitä minkä hän näki. Hän. Ja nimenomaan vain hän.  Onko koskaan esiintynyt Steinerin oppilasta joka olisi yltänyt vastaavanlaiseen näkemiseen kuin mestari?  Se mitä Steiner kutsuu hengentieteeksi, "juuri täksi" hengentieteeksi, on hän, on hänen tapansa kokea ja ymmärtää asiat."  (s. 14)  

Ehkä Wais kuitenkin kritisoi hengentieteen ´tieteellisyyden` perusteita liiankin jyrkästi ottamatta huomioon hengentieteen erikoislaatua.  (Vaikka totta tietenkin on että modernin yliopiston tutkijakollegiolle hengentiede ei täytä tieteen vaatimuksia, ei siis ole ns. salonkikelpoinen.)  Mielestäni täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Steinerille tieteellisyys merkitsi ennen kaikkea tutkijan luonnontieteille ominaista objektiivista ja järjestelmällistä asennetta sekä tietoista empiriaa, kokemuksellisuutta, sisäistä, sielullis-henkistä maailmaa tutkittaessa. (Reijo Wilenius: Tuntemattoman tutkija (1995), s. 79.) Eikä loppujen lopuksi ole Steinerin syy etteivät hänen seuraajansa ole kyenneet läheskään samankaltaisiin hahmotuksiin ja henkisten havaintojen laajuuteen ja syvyyteen kuin mestari aikoinaan. 

Lahko?

Wais näkee että aikamme antroposofiaa uhkaa eristäytyminen, aatteellinen jähmettyminen ja lahkolaistuminen.  Näistä negatiivisista tendensseistä hän kirjoittaa tyylilleen uskollisesti, rohkeasti ja sumeilematta säilyttäen kuitenkin suhteellisuudentajunsa ja arvostuksensa Steinerin elämäntyötä ja sen päämääriä  kohtaan. – Antroposofian kannattajien vuorovaikutus, dialogi kulttuurin eri toimijoiden ja maailmankatsomusten välillä olisi tärkeätä myös antroposofian itsensä kannalta (niin kuin jo Steinerkin korosti).  Mutta kuinka usein ja kuinka paljon näemme antroposofian edustajia julkisissa keskusteluissa esimerkiksi mediassa tai muilla foorumeilla?

´Ulkopuoliset` kokevat antroposofian usein vaikeasti lähestyttävänä lahkona, ´steinerilaisuutena`. Tämän ehkä hieman ylimieliseltäkin vaikuttavan ihmisyhteisön outoa ajatusmaailmaa on monen työlästä ymmärtää; ikään kuin antroposofit omasta aatteestaan puhuessaan käyttäisivät eri kieltä kuin muut! – Antroposofia näyttäytyy tästä perspektiivistä kuin monoliittisena, betoniin valettuna valmiina oppina, jonka ydinsisällöistä ovat parhaiten selvillä vain  Steinerin henkistä perintöä vartioivat ´pidemmälle ehtineet`.  "Dogmaattisten puolien takia monet pitävät sinua todennäköisesti uskontona. Mutta siinä tapauksessa kommunismikin olisi uskonto. Tosin, niinkuin sillä myös sinulla on kannattajia jotka käyttäytyvät lahkolaisten tavoin tietäen paremmin, rajaten, poistaen kuten verkkopalvelu ZK:n toimitsijat. Uskonnonomaisia piirteitä on myös siinä, kun Steinerin esityksiä yksinkertaisesti uskotaan kyselemättä." (s. 69)

Mutta tämä kaikkihan on selvästikin täsmälleen päinvastaista kuin Steiner alun perin tarkoitti! Antroposofiaa ei ymmärtääkseni todellakaan tarkoitettu miksikään lahkoksi vaan kulttuurivirikkeeksi, jonka avulla ihmisyksilöt voivat yksin ja yhdessä kehittää vapaasti omaa ihmisyyttään, lähestyä tietoisesti henkistä maailmaa ja luoda vähitellen oman henkisen luomiskertomuksensa, oman ´antroposofiansa`.  Antroposofinen seura perustettiin Steinerin aloitteesta vapaaksi seuraksi, ihmisyhteisöksi, johon voi kuulua kuka vain uskonnosta, ihonväristä, kansallisuudesta, maailmankatsomuksesta riippumatta. Antroposofiassa on kyse yleisinhimillisestä, universaalista kulttuurivirikkeestä, jonka ei pitäisi antaa jäykistyä dogmaattisiksi opinkappaleiksi eikä kanonisoitua ylhäältä alas johdetuksi hierarkkiseksi oppijärjestelmäksi, lahkolaisuudeksi. Steiner, jos kuka, oli eettinen individualisti, jonka työllä oli kuitenkin kestävä sosiaalinen motiivi ja perusta.  "Ensimmäisen Goetheanumin katossa oli kirjoitettuna värikkään kupolimaalauksen sisällä sana MINÄ. Minuus, yksilö, on ylin ja ainutlaatuinen instanssi. Yhteisön tehtävä on Steinerin mukaan edistää yksittäistä ihmistä. Niin kauan kuin me annamme missä tahansa yhteisössä etusijan yhteisesti hyväksytylle tai tunnetulle maailmankatsomussisällölle ennen yksilöä, emme tätä edistä." (s. 49-50)

Steiner henkilönä

Rudolf Steiner oli epäilemättä poikkeuksellinen ihminen, sitä ei taida kiistää kukaan.  Aikalaiskuvausten mukaan hän oli paitsi monipuolisesti lahjakas niin myös lämminhenkinen ja uskomattoman uuttera.  "Miten on mahdollista että hän tiesi sanoa jotakin suorastaan kaikkiin kysymyksiin? Enkelihierarkioista sosiaalisten, taloudellisten, pedagogisten samoin kuin lääketieteellisten kysymysten kautta aina mehiläisten maailman näkökohtiin asti? Hän paneutui aina kysymyksiin. Tietääkseni hän ei koskaan sanonut: ´Sitä minä en tiedä.` Ja kaikki oli syväluotaavaa - tai paremminkin korkealta luotaavaa, ja ymmärrettiin häntä sitten tai ei, haluttiin häntä uskoa tai ei, koskaan ei mikään ollut sanottu vähän sinne päin." (s. 59)

Wais ei kuitenkaan jumaloi Steineria ja kieltäytyy palvomasta häntä henkilönä.  Hänen mukaansa Steinerkin oli erehtyväinen ja hänellä oli Waisin mielestä myös pimeä puolensa. Wais kirjoittaa että Steiner puhui joskus "typerästi" juutalaisista ja tummaihoisista: "Steinerin väite että ´nykyajan neekeri` on lapsenomainen ja että ´neekeri` on vaistonvarainen koska maailmankaikkeuden lämpö kiehuu hänessä, eivät ole todiste edistyksellisestä ihmiskuvasta." (s. 92) Hän mainitsee myös Steinerin erään kirjoituksen:  "Lokakuussa 1918 hän kirjoitti esipuheen Karl Heisen kirjoitukseen, jossa tämä pani juutalaisten, teosofien ja vapaamuurarien syyksi ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen.  Steiner jopa kustansi tämän pamfletin julkaisun.        – Mielestäni tämä pitäisi nähdä niin, että hän erehtyi tässä aivan valtavasti. Voiko hänen muun toimintansa edistyksellisyydelle silti antaa tunnustusta?" (s. 89)  - Toki on muistettava, että esim. sanan ´neekeri` käyttö oli vielä aivan normaalia kielenkäyttöä Steinerin aikaan.  Mutta mitä Karl Heise Waisin mainitsemassa pamfletissa sitten tarkkaan ottaen kirjoitti ja tarkoitti? Samoin Steinerin kirjoittaman esipuheen eksakti sisältö jää hämärän peittoon. Erityisesti tässä kohtaa olisinkin kaivannut kirjaan joitakin konkreettisia lähdeviitteitä Steinerin lausumista ja tekemisistä niin kuin myös yllä mainitusta Heisen kirjoituksesta. Lähdeviitteet ja lähdekritiikki valitettavasti loistavat kirjassa muutenkin poissaolollaan. 

Mutta vastaisin Waisin yllä esittämään kysymykseen lyhyesti:  totta kai Steinerin edistyksellisyydelle voi, ja pitää antaa tunnustusta! Ja toki Waiskin toisaalla toteaa Steinerin ihmiskäsityksen merkityksen ja kuinka esim. Steinerin käsitys naisten oikeuksista oli huomattavasti aikaansa edellä, niin kuin epäilemättä hämmästyttävän monet muutkin asiat Steinerin laajassa elämäntyössä.

----------------------------

Kirjeitä Antroposofialle on sydämellisen huumorin ryydittämä oivaltava, paljon nähneen ja kokeneen maailmankansalaisen puheenvuoro. Waisin radikaalit ajatuskulut rohkeine kysymyksineen ja värikkään vivahteikkaat, joskus tarkoituksellisesti koomisetkin tulevaisuudenkuvat saavat lukijan paikka paikoin hymyilemään, jopa nauramaan ääneen.  (Täytyy sanoa että tuskin ikinä olen viettänyt niin hauskoja hetkiä antroposofisen kirjan äärellä kuin tämän.)  – Waisin Kirjeitä rakkaalle ystävälle Antroposofialle ei kuitenkaan ole missään nimessä sinänsä naurettava. Päinvastoin, ajankohtainen teos sisältää vakavaa asiaa ja punnittuja, tarkkaan harkittuja kysymyksenasetteluja omakohtaisen pohdiskelun ja laajemmankin keskustelun sytykkeeksi.

Ari Harmanen

 

LÄHIKUVASSA PENTTI AALTONEN

Ari Harmanen ja Laura Krook

Antroposofisen liiton pitkäaikainen työntekijä Pentti Aaltonen jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle viime keväänä. Aaltonen on tehnyt hienon työuran Takojan päätoimittajana, kirjoittajana, kääntäjänä ja kirjojen julkaisutoimittajana. Kävimme lokakuun sateisena päivänä haastattelemassa pitkän linjan antroposofia hänen kotitanhuvillaan Loimaalla. - Haastattelu on julkaistu Takojassa 4/2021 ( https://takojalehti.fi/).

Pentti ja isoisä Alfred Aaltonen 1886-1927 kuva: AH 

Menneisyys on läsnä Pentti Aaltosen nykyisessä asuinpaikassa, edesmenneen isänsä 1950-luvulla rakentamassa omakotitalossa Loimaalla. Pihapiiri rakennuksineen, huonekalut ja esineet ovat muistuttamassa kasvuvuosista ja perhe-elämästä turvallisen kodin suojissa 18-vuotiaaksi asti. Talo on nyt siirtynyt Pentin haltuun, ja syksyn lehtien haravointi pihalla on ollut osa ulkoilua viime aikoina. Helsingistä muuton ja monenlaisten käytännön toimien ohella hän on jatkanut etätyönä kirjojen julkaisutoimintaa.

Pentti Aaltonen kokee että omien vanhempiensa elämään liittyvien asioiden muistelun myötä myös Suomen historian pidemmät kaaret alkavat paremmin hahmottua ja konkretisoitua. Hänen vanhempansa Paavo ja Jenny Aaltonen olivat varsinaissuomalaisia, isä alkuaan Paattisilta ja äiti loimaalaisesta maalaistalosta. Isä Paavon varhaisvaiheisiin liittyy orvoksi jääminen, nuorukaiseksi vartuttua jatkosotaan joutuminen. Loimaan viljavaraston työntekijänä pitkän uran tehnyt isä eli keittäjänä työskennelleen äidin kuoleman (1982) jälkeen leskenä talossa omaan liikenneonnettomuudessa tapahtuneeseen kuolemaansa (1998) saakka.

Pentti kertoo olleensa lapsena pitkään ”unelias, ei kovin tietoinen”. Leikkitoverina oli varhaisvuosina naapurin poika. Paikalliseen oppikouluun hän "tuli pyrkineeksi" lähinnä äidin kannustuksen ansiosta. Aluksi hieman tahmea koulunkäynti alkoi vähitellen sujua. "Huomasin pärjääväni erityisesti matematiikassa, josta oppiaineena tykkäsin. Melko huonoa itsetuntoa kohensi, kun huomasi ymmärtävänsä jotakin sellaista vaikeanakin pidettyä kuin matematiikka. Ajattelussa saattoi liittyä johonkin itseä laajempaan, se oli eräänlainen vertailukohta: en ole täysi nolla kuitenkaan! Yleistieto ja historia kiinnostivat erityisesti. Koulukirjojen ohella luin mm. ufoista, historian suurmiehistä ja nuorempana Tarzanin seikkailuista. Ernest Thompson Setonin ’Eläinten sankareita’ kosketti.” Lukuharrastus laajeni lukioaikana kattamaan yleistietoa kaikilta aloilta. Aaltonen kirjoitti hyvin arvosanoin (5 laudaturia) ylioppilaaksi v.1977. Teoreettisen fysiikan opinnot Turun yliopistossa alkoivat saman vuoden syksyllä. Opintoihin sisältyi vuoden kestänyt intensiivinen jakso kvanttifysiikan parissa. Hän ajatteli fysiikan antavan laajan pohjan asioiden ymmärtämiselle.

Nuoruusvuosien totuuden etsimisestään Pentti sanoo: ”En kokenut olevani ateisti, mutta luterilainen uskonto ei tarjonnut minulle juuri mitään, vaikka uskonnonopettaja Kalle Ylikännö oli erittäin sympaattinen. Lukiossa nousivat esiin maailmanuskonnot. Silloin ajattelin, että miksi jonkun pitäisi olla luterilainen vain, koska on sattunut syntymään tänne.” Teoreettinen fysiikka ei kuitenkaan vastannut hänen perimmäisiin kysymyksiinsä olemassaolon luonteesta.

Liittoon töihin

Pentti Aaltonen opiskeli Snellman-korkeakoulun yleisopintovuodella 1982–83. Tämän jälkeen hän sai työtarjouksen Antroposofisen liiton taholta uuden painokoneen käyttöön perehtymisestä ja käyttämisestä. Iso kone oli kuitenkin Uudenmaankadun tiloihin pitemmän päälle sopimaton. Innokas Pentti sen sijaan oli tehtäviinsä sopiva, ja hän laajensikin vuosien mittaan osaamistaan julkaisujen toimittamisen eri työvaiheissa. Hän aloitti työt liiton suunnittelusihteerin Matti Kuuselan apulaisena ja Takoja-lehden taittajana sekä toimituskunnan jäsenenä. Vuonna 2002 hänestä tuli Takojan pitkäaikainen päätoimittaja viime vuoteen asti. Antroposofisen liiton julkaisutoimittajana Aaltonen on toimittanut yli 150 kirjaa, ja tämä työ jatkuu yhä.

Pentti muistelee erityisellä lämmöllä Markku Maulan kanssa peräti 28 vuotta liiton toimistolla kestänyttä hedelmällistä yhteistyötä ja lounastaukojen hyviä keskusteluja. Kaverukset ovat olleet aktiivisia toimijoita myös Torstai-iltojen keskusteluklubien järjestäjinä yhdessä Natalia Haarahiltusen kanssa. 

”Se oli meiltä vuosina 2009–2020 yritys vapaamuotoisemman keskustelun aikaansaamiseksi antroposofisesta näkökulmasta. Välillä tuntui kuitenkin, että Torstaiklubi oli osalta antroposofiasta kiinnostuneita saanut jonkin leiman, ja vuosien kuluessa erilaisia näkökulmia edustavien määrä väheni, mikä oli surullista ja vastoin tarkoitustamme. Omiin kuppikuntiin lokeroitumisen vaara on omissakin piireissämme olemassa. – Helsingin antroposofisessa työpiirissä olen ollut vuosikaudet suunnitteluryhmässä. Koin mielekkäänä sen, että saatoimme kutsua erilaisia antroposofisia puhujia viikonloppuseminaareihin. Antroposofiassa tarvitaan mielestäni käsitteiden ohella myös havaintoa, kokijoita, henkistä tietoisuutta, muuten uhkaa kirjanoppineisuuden vaara. Vierainamme ovat olleet mm. norjalainen näkijä ja parantaja Are Thoresen(1), israelilainen visionääri Yeshayahu Ben-Aharon(2) sekä saksalaiset antroposofinen lääkäri Volker Fintelmann(3), kirjailija Peter Tradowsky(4) sekä henkinen tutkija Judith von Halle ."

Pentti Aaltonen ja Markku Maula 2006. Kuva: PA kotiarkisto

Pentti Aaltonen sanoo olevansa elämälle kiitollinen siitä, että hänellä on ollut mahdollisuus tehdä 38-vuotta kestänyt työuransa antroposofian parissa.

Antroposofisen liiton pitkäaikaisen luottotyöntekijän ammatillinen leipäpuu ei ehkä ole ollut taloudellisesti kovin mittava mutta henkisesti varmaan sitäkin hedelmällisempi: ajattelun, päänvoimien ohella Pentti on toteuttanut antroposofista virikettä maailmassa myös sydämen ja tahdon voimin.

Antroposofian kohtaaminen

Ensimmäiset kosketuksensa henkisiin lähestymistapoihin ja Steineriinkin Pentti kertoo saaneensa helsinkiläisten Oraansuojelijoiden legendaarisesta Aura-lehdestä 1976 alkaen. Tutustuminen antropofiseen maailmankatsomukseen alkoi Reijo Wileniuksen teoksella Ihmiskeskeiseen kulttuuriin(5) keväällä 1978. Muutamaa kuukautta myöhemmin hänellä oli Porin Jazzeilla – 21-vuotissyntymäpäivänään! – ensikohtaaminen taiteilija Erkki Pirtolan kanssa, joka antoi hänelle varsinaisen ’johdantokurssin’ antroposofiaan ja jonka vinkistä hän oli sitten päätynyt elokuussa ensimmäisille antroposofisille kesäpäivilleen. ”Myöhemminkin antroposofian alkuvuosinani Erkki Pirtola saattoi tuntikausiakin puhua Steinerin esitelmistä kumpuavia, mutta omaperäisiä ja aina luovia ja vapauden hengessä esitettyjä näkemyksiä, joista sain valtavasti inspiraatiota. Toki myös antroposofisten mahtavien luennoitsijoiden Kaisu Virkkusen, Helmer Knutarin ja Reijo Wileniuksen hyvin erilaatuiset esitelmät avasivat ainutlaatuisia näkymiä henkiseen. Siinä painottuivat tunne, tahto ja ajattelu muodostaen jännän kolminaisuuden.”

Mikä sinua kiinnosti antroposofiassa aivan alkuvaiheessa?

"No kyllä se oli antroposofian pyrkimys ottaa henkinen maailma tosissaan. Professori Wilenius osoitti, kuinka henkistäkin todellisuutta voidaan lähestyä ja ymmärtää rationaalisesti. Mutta kesti kuitenkin aika kauan ennen kuin tajusin, että ’minkälaisia verkkoja maailmaan heitämme, sellaisia kaloja voimme sieltä saada’. Esimerkiksi matematiikan avulla ei voida mitään´olennollista´ maailmasta tavoittaa. Matematiikan ja teoreettisen fysiikan kautta ei todellakaan löydetä maailmassa olevaa olennollista henkeä, niiden verkkoon tarttuu vain matemaattis-kokeellisesti kuvannettavissa olevia asioita. Mutta hämmästyttävän pitkälle silläkin tavalla on päästy sitten Galilein ja Newtonin aikojen, heiluriliikkeen ja omenan putoamisen ihmettelystä!"

"Miksemme voisi sitten ajatella että henkinen tiede, hengentiede, on nyt vastaavalla tavalla vasta kehityksensä alussa kuin fysiikka aikoinaan? -Modernin fysiikan kehityksessä on ollut perimmältään kysymys ajatuksen voimasta, matematiikan ja empiirisen tutkimuksen avulla on tunkeuduttu valtaviin syvyyksiin. Miksei voi sitten tehdä myös niin kuin Rudolf Steiner kuvaa: meissä oleva henkis-sielullinen voi olla suorassa vuorovaikutuksessa maailmassa olevan henkisen ja sielullisen kanssa. Ja sitten tämä eteerisen alue, kuinka kasveissa on jotakin mitä mineraalisessa, elottomassa luonnossa ei ole: elämänperiaate. - Koin että on paljon minua lahjakkaampia luonnontieteilijöitä ja että sillä alueella on yleensäkin laajat ihmisintelligenssit käytössä, joten ajattelin käyttää talenttini tai pikemminkin roponi henkisen puolen ihmettelyyn."

Ottihan sekin tosiaan oman aikansa kun ihmiskunta omaksui vuosisatojen kuluessa aurinkokeskeisen maailmankuvan...

"Tärkeää oli lukea myös Steinerin Vapauden filosofia(6), sillä Steinerhan oli myös ’vain filosofi’. Vapauden filosofiaa pystyi omalla ajattelulla arvioimaan, toisin kuin hengentieteen tutkimustuloksia, joita ei kykene todentamaan ilman vastaavia kykyjä. Tervejärkinen ja itsessään spirituaalinen Vapauden filosofia antoi luottamusta hengentieteen perustaan."

"Muusikko ja filosofi Arto Koskinen on sanonut, että tietoisuussielun aikakaudelle onkin erityisen tärkeää se, mitä esim. Vapauden filosofia edustaa; tullaan terveen järjenkäytön avulla henkisen äärelle tavalla, jonka periaatteessa kuka tahansa voi todentaa tunnustautumatta sen enempää materialismiin kuin spiritualismiinkaan(7). Koskisen mielestä myös Krishnamurti(8) oli omalla tavallaan vapauden filosofi, hänkään ei esittänyt opinkappaleita, joita ihmisten olisi pitänyt sokeasti hyväksyä vaan– Steinerin tavoin – piti tietynlaista henkistä `peiliä` ihmisten edessä. Antroposofiaa ei tarvitse lähestyä valmiina oppina tai uskonkappaleena, vaan nimenomaan henkisen kehityksen tienä, niin kuin Steiner on sen esittänyt."

Rudolf Steiner  kuva: RS Archive

Steinerin teokset Totuus ja tiede(9) sekä Vapauden filosofia ovat hengentieteen filosofisesti kestävää perustaa. Vapauden filosofiaa lukiessa voi kokea tietoisuussielun reflektoivan laadun. – Erityisesti Steinerin vastustajat unohtavat usein, kuinka laajalti sivistynyt henkilö filosofian tohtori Steiner oli. Aaltonen mainitsee Jan-Erik Mansikan ruotsinkielisen väitöskirjan(10), josta käy ilmi, "ettei steinerpedagogiikkakaan ole syntynyt tyhjästä." Ei ole todellakaan kyse jostain irrallisesta mystiikasta lähtevistä mielivaltaisista näkemyksistä, vaan Steinerin pedagogisen näkemyksen taustalla vaikuttaa laaja keskieurooppalaisen sivistyksen ja kasvatusperinteen tuntemus.

Steiner jos kuka oli kultivoitunut henkilö; oman aikansa kulttuurin läpäisemä, mutta pystyi myös aidosti ylittämään sen.

"Niin. Tavallaan Steinerin vahvuus on myös hänen heikkoutensa! Hän on niin vahva ja kehityksessään niin pitkällä, että monien on vaikeaa sellaista enää ymmärtää ja hyväksyä. Hän niin sanotusti katoaa horisontin taakse. Toisaalta se on johtanut myös siihen, että hänen seuraajansa voivat pitää häntä täysin erehtymättömänä, kuten Aristotelesta tai Tuomas Akvinolaista on pidetty."

"Steiner itse on kuitenkin todennut että kaikissa tieteissä, myös hengentieteessä, voidaan tehdä virheitä ja että tieteen pitää olla itse itseään korjaavaa, reflektoivaa. – Mielestäni Steiner kuitenkin joissakin yhteyksissä kohteli ehkä turhankin tylysti ja vähättelevästi eri tavalla asioita lähestyviä. Yhteistyökumppaneita ei muista aatevirtauksista ole oikein tuntunut löytyvän, ja antroposofia vaikuttaakin jääneen melko yksin maailmassa."

"Steiner käsittelee valtavan laajoja ja suuria kokonaisuuksia, koko maailmankaikkeutta. Tästä antroposofian universaalista luonteesta pitäisi jo loogisesti seurata, ettei se voi eikä saa olla mitenkään nurkkakuntaista. Antroposofiaa ei pidä jähmettää rajoittavaksi opiksi vaan säilyttää sen laajuus ja henkinen lähestymistapa. – Reijo Wilenius painotti, kuinka tärkeätä on tietää mitä oikeasti tietää ja mitä ei tiedä. Joskus olen huomannut, kuinka ihminen on samastanut omat tietonsa ja Steinerin tiedot niin, että hän puhuu ikään kuin suulla suuremmalla. Tottakai Steinerin kertomista asioista pitääkin puhua, mutta ei dogmaattisesti."

Aaltonen kertoo kuinka aiemmin oli suurehko joukko Steinerin koottuja teoksia tutkivia ihmisiä ja teosten myynnillä kyettiin kattamaan julkaisukustannukset. Teosten myynti on kuitenkin vähentynyt viime vuosina saksankielisilläkin alueilla. "Nykyään ei välttämättä ole enää valmiuksia lukea vaativaa, pitkälauseista, vaikeaa tekstiä, vaikka sinänsä Steinerin lukemisen vaatima ajatustyö on mitä parhainta harjoitusta. Ennustankin että paksujen antroposofisten teosten aika alkaa olla vähitellen ohi." Aaltosen mielestä nyt olisi tarvetta yleistajuisille ja omalla tyylillä tehdyille teksteille. Muuten uhkaa vaara että Steinerin laaja elämäntyö jää liian vähäiselle huomiolle.

Steiner itse on todennut että hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan tulee`filosofinen romaani` Vapauden filosofia parhaiten kestämään aikaa.

"Niin, mutta ei hän ole kuitenkaan voinut tarkoittaa, että hengentieteen sisällöt ja totuudet sinänsä olisivat ohimeneviä. Mutta henkinen tutkimus saa varmaankin vuosikymmenien, ehkä satojen vuosien kuluessa uusia muotoja, jotka ovat sen ajan ihmisille sopivampia."

Sergei O. Prokofjev hengentieteellisessä käsiteajattelussaan(11) ja Judith von Halle(12) Rudolf Steinerin tutkimustuloksiin nivoutuvissa selvänäköisissä tutkimuksissaan edustavat persoonallisia, toisistaan poikkeavia lähestymistapoja hengentieteeseen.  Eikö tämä erilaisuus tulisi nähdä kuitenkin rikkautena?

"Ilman muuta. Tietoisuussielun aikana ei enää ketään pitäisi julistaa pannaan, edes epäsuorasti kielletyksi. On luotettava antroposofian yli 100-vuotisiin juuriin ja siihen, että antroposofia kestää erilaisia tulkintojakin. Oma arvostelukyky viime kädessä ratkaisee sen, mitä itse pitää varteenotettavana."

Tietoisuussielun aika

Steiner painotti kuinka ihminen henkistä maailmaa lähestyttäessä ja erityisesti henkisen maailman kynnystä ylitettäessä tarvitsee vahvistunutta minätietoisuutta ja tervettä arvostelukykyä.

"Ellei ole jo täällä maisessa elämässä kehittänyt vankkaa arvostelukykyä, niin tuskin on mahdollista orientoitua oikein henkis-sielullisessa maailmassa, tunnistaa ja tietää mikä oikeasti on mitäkin. – Ihmisten arvostelukykyä yritetään horjuttaa nykyään rajullakin tavalla. Erityisesti somemaailmat, esim. Facebookin algoritmit saattavat aivan tarkoituksella äärimielipiteitä vastakkain, koska sehän aina kohauttaa. Monet ihmiset innostuvatkin kun saavat vastaansa täsmälleen päinvastaista tietoa, ovat sitten kuumina kuin hellankoukut ja kirjoittavat aivan harkitsemattomia asioita someen. Monet elävät tässä näennäisen kiihkeässä maailmassa, jossa kokevat merkityksiä, vaikka se onkin aika näennäistä eikä välttämättä edes perustu mihinkään. Ollaan myös valmiita uskomaan asioita melko mutu-tuntumalla. Tämä vääristää ajan mittaan ihmisen astraalikehoa, vahingoittaa sitä."

Miten sinä ymmärrät tietoisuussielun ja mitä tarkoittaa tietoisuussielusta käsin toimiminen?

"Tuo mitä äsken tuli esiin, viittaa oikeastaan hyökkäykseen tietoisuussielua vastaan. Minusta tietoisuussieluun kuuluu ennen kaikkea, että pyrimme tietämään, mitä oikeasti tiedämme ja mikä perustuu vain vahvaan luottamukseen. Tietoisuudessa ei ole pelkästään asiat vaan myös itsetuntemus, itsetajunta mukana niin että osaamme arvioida itseämme ikään kuin ulkoapäin. Silloin vasta voidaan pyrkiä oikeaan tietoon. Tämä saattaa hämärtyä joskus antroposofisissakin yhteyksissä, jos ihminen vain ottaa perusteluitta vastaan jotkin asiat. Sellainen ei ole vielä tietämistä; tietoisuussielun kyky on erottaa uskomukset ja se mitä oikeasti tietää."

Voiko ihminen toimia tietoisuussielun voimista käsin, vaikka hän ei vielä tunnistaisikaan kyseistä sielunlaatua tai `minän` henkistä olemusta itsessään?

"Jos ihmisellä on tervettä arvostelukykyä ja tietynlainen ajatteleva, reflektioon kykenevä itsetajunta – vaikka se ei vielä sisältäisikään tietoista ja välitöntä kosketusta henkiseen ulottuvuuteen – niin kyllä sekin on jo tietoisuussielua."

"Kun tietoisuussielun henkinen puoli tiedostetaan selvemmin, lähestytään itse asiassa jo ensimmäistä ihmisen saavutettavissa olevaa varsinaisesti henkistä olemuspuolta, henki-itseä. – Harrie Salman(13) on käyttänyt tietoisuussielusta myös ilmaisua itsetietoisuussielu. Sielusssa on silloin reflektio koko ajan läsnä eikä vain sukeltauduta joihinkin väitteisiin, joita sitten unenomaisesti puolustetaan."

Sen sijaan että ihmiskunnalle olisi auennut henkinen maailma Steinerin tarkoittamassa mielessä, eteemme onkin auennut digitaalinen maailma joka nykyään suorastaan vyöryy kaikille elämänalueille! Siinä myös vaikuttaa eräänlainen korkea henkinen älyllisyys mutta aivan eri laatuisena kuin mitä esim. antroposofia edustaa.

"Niin. Ja haasteena on, miten henkinen tiede voisi ottaa sellaisia valtavia kehitysaskeleita kuin lääketiede, fysiikka, tietotekniikka ovat omalla tavallaan ottaneet. Emme mekään voi jäädä paikallemme, vaan olisi päästävä eteenpäin mikaelisessa hengessä kohti uutta ja tuntematonta. Hengentieteen kanssa samansuuntaisia tai sitä tukevia tutkimustuloksia ja kokemuksia pitäisi tuoda esille muilta tieteenaloilta (niin kuin esim. R.A.Moodyn(14) ja muiden tutkimukset kuolemanjälkeisistä kokemuksista tai George Ritchien ja Eben Alexanderin merkittävät kuolemanrajakokemukset.) Tällaisten samankaltaisuuksien ja siltojen merkitystä ei pitäisi aliarvioida. Sen sijaan aikaisempina vuosina monet ovat olleet antroposofian puolella kärkkäitä etsimään virheitä toisilta, on vallinnut usein aika negatiivinen asenne oikeastaan kaikkeen muuhun kuin antroposofiaan. – Ei ole kovin vakuuttavaa, jos ollaan pelkästään yhden ihmisen tietämisen varassa – eikä se ole vielä tiedettä nykyaikaisessa merkityksessä, jos vertaisarviointi lähes kokonaan puuttuu."

Vaikuttaa siltä että antroposofian vanhat muodot eivät enää puhuttele ihmisiä niin kuin ennen. Varsinkin nuorempaa sukupolvea tuntuu olevan vaikea saada mukaan erilaisiin tilaisuuksiin.

"Totta. Se on vakava ja oikeastaan aika monimutkainenkin ongelma. – Mutta kyllä nykyaikana on paljonkin henkisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ennen korona-aikaa Hengen ja tiedon messut tai Minä olen -tapahtuma vetivät valtavasti ihmisiä, ja niissä on ollut mukana paljonkin erilaisia virtauksia. Mutta ne ovat minusta jotenkin pirstoutuneina pieniin erillisiin yksiköihin. Media ei tuo henkistä puolta esille juuri lainkaan, ei YLE, ei Hesari. Henkisiä pyrkimyksiä ja kokemuksia ihmisillä kuitenkin on. Jossain vaiheessa luulisi laajaa näkemystä edustavan antroposofian alkavan kiinnostaa ihmisiä enemmänkin, mutta niin ei ainakaan toistaiseksi näytä käyneen."

Koronasta ja ilmastonmuutoksesta

Antroposofiset lääkärit Georg Soldner ja David Martin asettuvat tietyin varauksin rokotuksen kannalle Covid-19 pandemian taltuttamisessa(15). Ihmisen oman puolustuskyvyn vahvistamisesta (salutogeneesi) he eivät puhu mainitussa kirjoituksessaan. Rokotukset ja salutogeneesi eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia, rokotukset vaikuttavat nopeasti ja puolustuskyvyn vahvistaminen toimii pitemmällä aikavälillä. Mutta kun talo palaa, on palon ennaltaehkäisy jo myöhäistä! Aaltonen kertoo ottaneensa tähän astiset koronarokotukset.

"Jotkut katsovat kykenevänsä salutogeneesillä, luottamuksella ja pelottomuudella torjumaan Covid-19 viruksen. Olkoon niin, mutta ei sellaista pitäisi ainakaan toisille saarnata.”

Trumpin imperium on tekemässä kovaa vastaiskua, kehittelevät jopa omaa some-alustaa… Siellä sitten ´tieto kukkii`! Mitä sinä ajattelet QAnonista ym. salaliittoteorioista?

"Se on useimmiten vain osoitus suuresta arvostelukyvyttömyydestä. Päivän Hesarista luin tänään, kuinka reilusti yli puolet USAn republikaaneista väittää yhä, että viime vuoden presidentinvaalit oli väärennetty. He takertuvat Trumpiin, ja hän mahdollisesti asettuu uudelleen ehdolle v. 2024 presidentinvaaliin. Tällä tavalla totuudenvastaisuus ikään kuininstitutionalisoituu..."

YK:n pääsihteerin mielestä ihmiskunta on matkalla kohti ilmastokatastrofia. Tulevan kahdeksan vuoden aikana ihmiskunnan pitäisi vähentää fossiilisia päästöjään 55 %, mikäli maapallon ilmaston lämpeneminen halutaan pitää 1.5 asteessa, niin kuin jo Pariisin ilmastokokouksessa v. 2015 sovittiin.(16) Mitä ajattelet tästä?

"Näyttää siltä että tavoitteita on aina siirretty turvallisen kauas. – Steinerin mukaan kaiken pahan alkujuuri on egoismissa, eikä sitä voida kitkeä pois niin vain. Itsekkyys, mukavuudenhalu, kyvyttömyys luopua mistään; kaikki tiivistyy näihin. Ja sitten tietenkin terveen arvostelukyvyn puute … että jokin oma jostain hatusta vedetty mielipide olisi painavampi kuin 99 %:lla maailman ilmastotieteilijöistä. Mutta voihan sitä aina sanoa melkeinpä mitä vain tyyliin että ’tätä mieltä minä muuten olen’ ja laittaa Eskon puumerkkinsä paperiin."

Fossiilisten polttoaineiden käyttöönotto ja siitä seuranneet vakavat ympäristöongelmat tuntuvat olevan osa ihmiskunnan yhteistä kohtaloa.

"Niin, mutta tietoisuussieluun liittyy myös kyky irrottautua vanhasta, ettei kaikki ole pelkästään syklistä, aina samaa kiertoa. – On tehty löytöretkiä, on tehty keksintöjä, aikanaan on löydetty myös fossiiliset energialähteet. Ja olisi mielestäni kohtuutonta syyttää menneitä sukupolvia ja vaatia että fossiilisten polttoaineiden käytön rajat ja vaarat olisi pitänyt tiedostaa jo alkuvaiheissa."

"No, toisaalta tuntuu kuitenkin pahalta tietää, minkälaiseen ahneuteen ja lyhytnäköisyyteen on historian saatossa sorruttu. Mutta viimeistään nyt voidaan tietoisuussielulta odottaa tahtoa ja kykyä suunnanmuutokseen, nyt kun se on jo aivan välttämätöntä."

TAKOJA 4/2021

Alaviitteet:

1 Thoresen, Are (2020): Sähkömagneettinen säteily – voiko säteilyn haitan neutralisoida ja jopa tehdä hyödylliseksi? Takoja 2/2020

2 Ben-Aharon, Yeshayahu (2004): 20. ja 21. vuosisadan apokalypsi. Aikamme historiaa antroposofian näkökulmasta. Suomen antroposofinen liitto

3 Fintelmann, Volker (2009): Intuitiivinen lääketiede. Antroposofinen lääketiede käytännössä: perusteet, hoitoaiheet, hoitosuositukset. Suomen antroposofinen liitto

4 Tradowsky, Peter (2010): Ja valo loisti pimeyteen. Suomen antroposofinen liitto.

5 Wilenius, Reijo (1976): Ihmiskeskeiseen kulttuuriin. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen

6 Steiner, Rudolf (1979): Vapauden filosofia. K. J. Gummerus Oy.

7 Koskinen, Arto (1991): Hengen ja sielun dynamiikkaa. Takoja 2/1991. 

8 Krishnamurti, Jiddu (1957):Tuntematon todelliasuus. WSOY.

9 Steiner, Rudolf (1989): Totuus ja tiede. Suomen antroposofinen liitto.

10 Mansikka, Jan-Erik (2007): Om naturens förvandlingar : vetenskap, kunskap och frihet i Rudolf Steiners tidiga tänkande : idéhistoriska perspektiv på Waldorfpedagogiken. 

11 Prokofjev, Sergei O. (2011): Ihmisen minän arvoitus – antroposofinen tarkastelu. Suomen antroposofinen liitto.

12 Von Halle, Judith (2011) : Ja ellei Hän olisi ylösnoussut… Suomen antroposofinen liitto.

13 Salman, Harrie (2020): Sosiaalinen maailma on moderni mysteerikeskus. Takoja 4/2020.

14 Moody, Raymond A. (1979): Kokemuksia kuolemasta. Gummerus

15 Harmanen,Ari (2021): Covid-19 rokotteen hyödyt ja haitat (referaatti). Takoja 3/2021.

16  HS 27.10.2021, s .A 15.

COVID-19 ROKOTUKSISTA

Antroposofiset lääkärit  Georg Soldner ja David Martin kirjoittavat Anthromedicsin nettisivuilla (https://www.anthromedics.org/PRA-0971-EN ) 5.3.2021 uusista Covid-19 rokotteista. Laajassa artikkelissa tarkastellaan rokotusten hyötyjä ja haittoja sekä ehdotetaan rokotusrekisterin perustamista yhteiskuntaa uhkaavan vastakkainasettelun estämiseksi. Tässä blogini lukijoille artikkelin englanninkielisestä versiosta työstämäni referaatti.

Nykyään kaikkialle maailmaan levinneelle Covid-19 koronavirukselle ja 1900-luvun puolivälin poliopandemialle on yhteistä sairastuneiden ja kuolleiden suhteellisen pieni määrä tartuntojen kokonaismäärään ja väestön kokoon nähden. Polio aiheutti vakavan sairauden ja kuolemia vielä pienemmässä osassa sairastuneita kuin Covid-19. Lapset olivat suurin riskiryhmä. Suun kautta annettava rokotus (OPV) osoittautui erittäin tehokkaaksi polion pysäyttämisessä: se ei estä vain sairastumista vaan myös jo sairastuneiden tartunnan levittämisen. -Covid-19 rokotukset vähentävät mutta eivät kokonaan estä rokotuksen saaneiden aiheuttamia virustartuntoja. Soldnerin ja Martinin mukaan SARS-CoV-2 viruksesta onkin tulossa jatkossa todennäköisesti endeeminen (paikallinen) infektiosairaus.

Äskettäin lisensoiduilla Covid-19 rokotteilla ei ole USAssa ja Euroopassa havaittu vakavia haittavaikutuksia allergisten reaktioiden ja flunssaoireiden lisäksi.  Alkuvuodesta raportoidut kuolemantapaukset eivät Soldnerin ja Martinin mielestä liity rokotuksiin, vaikka ne olisivat tapahtuneet vain tunnin kuluttua rokotuksesta sillä  "tilastollisesti rokotusten havaittu kuolemien määrä ei ylitä odotettua kuolemien määrää ilman rokotusta". Kasvohalvausta  esiintyy tutkimuksissa kuitenkin useammin rokotteilla kuin lumelääkkeellä. mRNA-rokotteet vaativatkin organismilta riittävän elävää reaktiivisuutta. 

Antroposofiset lääkärit toteavat että  "ei ole olemassa rokotteita ilman sivuvaikutuksia. Tehokkuus ja sivuvaikutukset vaihtelevat sekä rokotteen että rokotetun henkilön mukaan." Jokainen rokotus on riski rokotetulle vaikka vakavat sivuvaikutukset ovatkin hyvin harvinaisia. - Covid-19 pandemian vallitessa voi yksi lääkäri rokottaa jopa 40 potilasta tunnissa. Fyysistä tutkimusta vältetään tartuntariskin takia. Vain kysymys harvinaisista allergisista reaktioista rokoteliuokselle on ehdottoman välttämätön.

Tehokkuudesta

mRNA rokotteiden tehosta on saatu hyviä tutkimustuloksia. Dagan ym.Israelissa tutkivat 596 618 tapausta ja vahvistivat tuloksen jonka mukaan tehohoitoa vaativa vakava sairaus väheni 92% 7 päivässä toisen rokotuksen jälkeen. Myös Venäjän Sputnik V-vektorirokotteen tutkimustulokset osoittavat yli 90 prosentin tehoa vakavan Covid-19 taudin torjunnassa. AstraZenecan vektorirokote on sekin osoittautunut tehokkaaksi, joskin paras teho sillä saavutetaan vasta n.10 viikon kuluttua annettavan toisen rokotuksen jälkeen. Pekingin Instituutti ilmoitti kahden injektion n.79%  tehokkuudesta "uuden koronavirusinfektion" aiheuttamaa tautia vastaan.

Lapsia ja raskaana olevia naisia ei ole rokotettu tutkimusten aikana; korkean riskin ryhmästä suhteellisen vähän yli 85-vuotiaita. Erityisesti 60–80-vuotiaiden ikäryhmässä yksilöiden terveydentila voi vaihdella suuresti. Soldnerin ja Martinin mielestä "ei ole vielä riittävästi tietoa siitä, miten vanhukset sietävät näitä rokotteita, etenkin he, joilla on terveysongelmia ja vahva lääkitys." Rokotteiden vaikutukset vähenevät iän myötä, koska organismin reaktio rokotteeseen on heikompaa. Tämä kaikki vaihtelee eri rokotetekniikoiden mukaan.  "On avoin kysymys, toimiiko mRNA-rokote vanhemmilla potilailla paremmin kuin tavanomaiset rokoteknologiat, kuten Kiinassa kehitetyt ja jo laajalti käytetyt inaktivoidut rokotteet", toteavat antroposofiset lääkärit.

Kirjoittajat toteavat että mikään koronarokote ei ole tähän mennessä pysäyttänyt viruksen leviämistä ja siten aikaansaanut "steriiliä immuniteettia"; ei myöskään tiedetä, kuinka paljon tähän mennessä kehitetyt rokotteet vähentävät tai estävät Covid-19 tartuntoja. Viruksen mutaatioiden kiertäessä maailmaa on todennäköistä, että tähän mennessä kehitettyjen rokotteiden teho uusia mutaatioita vastaan heikentyy.

Mitä rokotteita on tähän mennessä kehitetty?

Uudet mRNA- ja vektorirokotteet perustuvat ns. alustateknologioihin (platform technologies). Niiden yhteinen periaate voidaan tiivistää seuraavasti: inokuloitu (istutettu) aine ei ole itse antigeeni (vasta-aine), vaan sen geneettinen jäljennös, joko liponanopartikkeleihin "pakattuna" mRNA:na tai informaatiota geneettisesti integroituna vektoriviruksen genomiin (perimään), joka muuttaa ihmisen organismin proteiinisynteesiä solunsisäisesti siten, että antigeenin (esim. koronaviruksen piikkiproteiinin) tuottaa organismi itse ja laukaisee siten immuunijärjestelmän solu- ja humoraalivasteen aktivoitumisen. Soldnerin ja Martinin mukaan "organismista itsestään tulee vaikuttavan rokotteen tuottaja."

Riski, että DNA-rokotteet, DNA:ta kuljettavat vektorirokotteet tai mRNA-pohjaiset rokotteet johtaisivat ylimääräisten nukleotidien tai DNA-sekvenssien lisääntymiseen ihmisen DNAssa, arvioidaan tällä hetkellä "äärimmäisen epätodennäköiseksi". Periaatteessa alustateknologia mahdollistaa uuden rokotteen tuottamisen nopeasti pandemian alkaessa. Tällöin rokotteen sisältämät geneettiset tiedot on vain mukautettava vastaavasti. Tämä pätee myös kun virus mutatoituu. - Soldnerin ja Martinin mukaan "nämä rokotteet ovat periaatteessa avanneet uuden luvun lääketieteen kehityksessä. Vaikka tämä kaikki vaatii vielä lisätutkimuksia lupaavat näkymät ovat jo sinänsä tehokas sekä tekninen että taloudellinen kannustin uusien rokotteiden kehittämisessä."

mRNA:n tuotanto on helppoa ja tehokasta. Ei soluviljelmiä, ei riskiä lisääntymiskykyisistä patogeeneistä, ei tarvitse huolehtia lisätystä DNA:sta. mRNA rokotteita voidaan tehostaa vaikutuksen vähentyessä. Suurin haitta on mRNA-rokotteiden epävakaus, joka osittain aiheutuu monimutkaisesta logistiikasta. mRNA-rokotusten akuutteja sivuvaikutuksia ovat  päänsärky, uupumus, lihaskipu, kuume. Vakavia allergisia reaktioita ja veren hyytymisilmiöitä saattaa myös esiintyä. Näiden rokotteiden siedettävyyttä kirjoittajat luonnehtivat huonoksi varsinkin nuorilla. -Hygienian  ja käsittelyn kannalta erityisen vaativat mRNA rokotteet on tarkoitettu massakäyttöön. Rokotettavien yksilöllinen neuvonta ja arviointi on niitä käytettäessä lähes mahdotonta.

Soldnerin ja Martinin mukaan virusvektoroidut rokotteet (VVV)  toimivat periaatteessa mRNA-rokotteiden tavoin sikäli kuin ne perustuvat geneettisen tiedon "kuljettamiseen" antigeenisynteesiin (vasta-aineen muodostumiseen)  ihmisen organismin kautta. Käytettäessä DNA-viruksia  "geenilauttoina" kuten Astra-Zenecassa tai Venäjällä kehitetyssä vektorirokotteessa, rokote sisältää olennaisesti vierasta DNAta. Ihmisille vieraat virukset sisältävät antroposofisten lääkäreiden mielestä periaatteessa myös riskejä ihmisen organismille ja viruksen DNA:n mahdollisesta insertiomutageneesistä ihmisen genomiin (perimään). -Yleisiä ongelmia ovat kehittyvä tai jo olemassa oleva immuniteetti vektorivirukselle. VVV AstraZenecalla on yhtä heikko siedettävyys kuin Biontech/Pfizer mRNA -rokotteella.

Avoimia kysymyksiä

Kirjoittajat katsovat että veren vasta-aineiden merkitys ja kesto vakavan Covid-19 infektion vastaisen suojan kannalta ovat edelleen tuntemattomia. Vasta-aineet toimivat yleensä rokotuksen onnistumisen merkkeinä. "Erityisesti Covidin kohdalla on edelleen epäselvyyksiä, koska vaikeasti mitattava solujen immuniteetti on tässä erityisen tärkeä."  Rokotuksen antamaa suojaa ei voida tarkasti arvioida vielä rokotteen hyväksymisvaiheessa. Tarkempi arvio vaatii vuosien kliinistä havainnointia. 

Luontaisen immuniteetin (cross immunity) omaaville rokotus merkitsee vain riskiä ilman mitään etua. Antroposofiset lääkärit kysyvätkin "onko lasten rokottaminen eettisesti perusteltavissa, koska nykyisen tietämyksen mukaan heillä vakavan koronasairauden riski on vähäinen ja lapset tartuttavat harvoin aikuisia?"  Lasten pienempi sairastumisriski ja vähäinen tartuttavuus on todettu mm. tuoreessa australialaisessa meta-analyysissa. Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan lapset näyttäisivät jopa vähentävän Covid-19 taudin riskiä kotitalouksissa! - Rokotteiden epätyypilliset vaikutukset voivat heikentää immuunijärjestelmää. Köyhissä maissa inaktivoidut virusrokotteet lisäävät pienten lasten kokonaiskuolleisuutta ensimmäisen kuuden kuukauden aikana päinvastoin kuin "elävät" rokotteet (esim. tuhkarokoissa) jotka vähentävät yleistä kuolleisuutta. Japanissa äskettäin tehty laaja yli 100 000 lapsen tutkimus osoitti että lasten astma, kurkkukäheys ja ihottumat 12kk iässä olivat mahdollisesti yhteydessä annettuihin inaktivoituihin rokotuksiin ennen 6kk ikää.  

"Harvinaisia vakavia sivuvaikutuksia voidaan havaita vain jos suuri joukko ihmisiä on rokotettu", toteavat Soldner ja Martin. Kirjoittajien mukaan onkin ilmeistä, että vain erittäin suurten tutkimusaineistojen tallentaminen mahdollistaa vakavien sivuvaikutusten kirjaamisen. Vakaviin neurologisiin sairauksiin johtavaa allergisten ja autoimmuunisairauksien riskiä ei voida SARSCoV-2-rokotteilla tällä hetkellä tarkasti arvioida. 

"Lääketiede on toimintatiede"

Kirjoittajat toteavat että Covid-19 suuruusluokan pandemiassa on tehtävä päätöksiä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin jo ennenkuin kaikki yksityiskohdat ovat selvillä; on toimittava epävarmassa tilanteessa ilman vakuuttavaa tilastollista näyttöä.Tämä tekee heidän mielestään  tietojen rekisteröinnin vaatimuksesta entistä tärkeämmän. "Covid-19 ei sisällä vain äärimmäisen pieniä riskejä niinkuin tuhkarokko, vaan kohtaamme päivittäin ison joukon vakavasti sairastuneita ja kriittisessä tilassa olevia sekä perusterveydenhuollossa että sairaaloissa." Pandemian aiheuttamia ongelmia kohdataan kaikkialla.

Vakavalta taudilta välttymisellä on merkitystä jo sinänsä. Covidin jälkioireina on usein mm. jatkuvaa väsymystä, neurologista heikkoutta,  rasitushengenahdistusta ja kyvyttömyyttä työskennellä moniin kuukausiin. Näitä tapauksia voidaan ehkäistä tai vähentää rokotuksilla.  Rokotuksista on myös hyötyä hoitokodeissa ja vanhuksille paitsi sairauksien ja infektioiden riskin takia myös välttämättömien sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi. Potilaiden autonomiaa on aina kunnioitettava, ja samalla vastustettava rokotuspakkoa.  Sairaat ja iäkkäät ihmiset tulisi arvioida lääketieteellisesti ennen rokotusta. Soldnerin ja Martinin mielestä ”jopa hyvin vanhojen, huonokuntoisten ja sairaiden on saatava mahdollisuus ottaa rokotus."  

Terveydenhuollon työntekijöihin kohdistuu kovia paineita pandemian aikana. Sairaala- ja avohoitohenkilökunnan Covid-19-rokotus voi - muiden suojatoimenpiteiden ohella -  minimoida infektioriskin ja estää siten hankalat poissaolot ja varmistaa potilaiden hoitoa. Terveydenhuoltojärjestelmän työntekijät haluavat usein vapauden  päätöksenteossa.Tosiasia on, että huomattava osa ammattitaitoisesta lääketieteellisestä henkilöstöstä on tällä hetkellä skeptinen SARS-CoV-2-rokotusten suhteen. Soldner ja Martin toteavat että "tiedotuskampanjat eivät todennäköisesti muuta tätä asennetta." Apua toisi mahdollisesti - antroposofisten lääkäreiden ehdottamaan laajaan tietopankkin (immunization registry) perustuvista-  vertailevista rekisteritutkimuksista saatava perusteltu tieteellinen tieto, ilman lääketeollisuuden hyötynäkökohtia.

Kirjoittajat pitävät julkisyhteisöjen pakollisia rokotusvaatimuksia epätodennnäköisenä mutta jo toteutumassa oleva epäsuorienkin vaatimusten järjestelmä on heidän mielestään ongelmallinen. Rokotusehdon liittäminen työelämään,  matkustamiseen, taide ym. tapahtumiin on kyseenalaista koska "nykyisellä tiedolla ei ole mitään todisteita täydellisestä immuniteetista SARS-CoV-2:lle". Sairaalahoitoa vaativa  taudin vakava muoto on mahdollinen vielä kahden rokotuksen jälkeenkin. Antroposofisten lääkäreiden mielestä "epäsuorien rokotusvelvotteiden järjestelmä uhkaa syrjiä rokottamattomia" mikä tosiasiallisesti rajoittaisi näiden ihmisten perustuslaillisia oikeuksia. "Kun otetaan huomioon SARS-CoV-2-rokotteiden moninaisuus ja vaihteleva tehokkuus, vaikutuksen kesto jne.,yhdenmukainen "rokotuspassi" olisi lääketieteellisesti paljon epäuskottavampi kuin esim. tuhkarokon kohdalla."

Rokotusrekisteri ja valinnanvapaus

Suuri osa väestöstä rokotetaan lähiaikoina SARS-CoV-2-infektioita vastaan ​​erilaisilla rokotteilla. Ihmisten mieltymykset, systemaattinen priorisointi ja logistiset ongelmat vaikuttavat tilanteeseen. Rokotusvelvoitteet ovat yhä epäselviä. Tietoinen suostumus rokotukseen on kirjoittajien mukaan ainoa oikeudellinen ja järkevä ratkaisu Covidin suhteen. Lääkärit on velvoitettu oppaiksi rokotuksiin rajallisen tiedon varassa, aivan samoin kuin uusimpien kirurgisten toimenpiteidenkin kanssa.  Soldnerin ja Martinin mukaan "historia osoittaa, että parhaatkin rokotteet voivat harvinaisissa tapauksissa vahingoittaa organismia pysyvästi aiemmin terveillä yksilöillä." Vaikka tämä on yhtä kevyt vastaväite kuin esim. umpilisäkkeen poiston harvinaiset komplikaatiot,vaatii se tietoista suostumusta, josta on tullut käytäntö myös kirurgisissa tutkimuksissa. 

Soldnerin ja Martinin sanovat että on tullut aika rokotusrekisterin ja tieteellisen seurantajärjestelmän käyttöönotolle: riippumaton tietopankki kaikkien Covid-19-rokotusten rekisteröimiseksi olisi heidän mielestään hyvä ratkaisu niin sosiaalisesti, oikeudellisesti kuin tieteellisestikin. Näihin tulisi sisältyä jo rokotuksen saaneiden ryhmä ja vielä rokottamattomat sekä sellaiset jotka eivät halua rokotusta lainkaan. Kirjoittajat katsovat että rokotettujen ja rokottamattomien ihmisten objektiivinen, vertaileva rekisteröinti on keskeinen perusta näyttöön perustuville rokotussuosituksille. Näin erityisesti siinä tapauksessa jos nykyään kiertävät virusmutaatiot poikkeavat merkittävästi hyväksymistutkimusten aikaisesta tilanteesta ja jos asiantuntijat pelkäävät Covid-19 rokotteiden mutaatioita vastaan antaman suojan heikkenevän.

Soldner ja Martin kirjoittavat että rokotuksen valinnanvapauden vahva oikeudellinen suoja on tarpeen. Luotettavasti hallinnoitu ja tietosuojattu rokotusrekisteri - sisältäen myös toisistaan poikkeavien rokoteteknologioiden erilaisten rokotteiden tuomat haasteet- näyttää tieteellisesti ja sosiaalisesti parhaalta ratkaisulta tuottaa luotettavaa aineistoa rokotuksien tehosta ja vaikutuksista mahdollisimman nopeasti. Rajallisten rokotevarantojen takia voidaan myös harkita rekisteriin osiota, jossa valinnassaan epävarmat  kansalaiset ohjattaisiin satunnaisesti käyttämään eri yhtiöiden rokotteita. - Soldnerin ja Martinin mukaan rekisterillä voisi olla sosiaalisesti integroiva vaikutus ja se auttaisi ehkäisemään polarisaatiota rokotuskysymyksessä. Peruslähtökohta on ettei ihmisiä voisi tunnistaa rokotusrekisteristä.

Antroposofiset lääkärit kannustavat ihmisiä tietoisiin ja vapaisiin rokotusvalintoihin. He katsovat että tehokkaiden ja turvallisten rokotteiden avulla Covid-19 pandemia on voitettavissa. Rokotteisiin liittyviin lääketieteellisiin kysymyksiin vastaaminen perustuu ennenkaikkea valmistajien eduista riippumattomien tutkimusten tuloksiin sekä käytännön kliiniseen kokemukseen rokotusten hallinnassa. Soldnerin ja Martinin mielestä tässä vaiheessa demokraattisen yhteiskunnan haasteena on kuinka pitkälle se on valmis yhdistämään turvallisen, anonyymin rokoterekisterin vapaaseen yksilölliseen rokotusvaihtoehtoon, jossa ei ole minkäänlaista syrjintää. Tämä voisi sallia erilaisia ​​rokotevalintoja tekevien kansalaisten sosiaalisen integraation optimoimalla tieteellisen näytön keräämisen. 

Soldner ja Martin toteavat että "tosiseikkoihin perustuvassa lääketieteessä on huomioitava myös potilaan mieltymys, jolla ei ole missään suurempaa merkitystä kuin ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä."  Ihmisten pitää olla vapaita rokotuspäätöksissään. Lääkärien välisen kollegiaalisen vuoropuhelun osalta kirjoittajat kannattavat Rosa Luxemburgin esittämää periaatetta: "Vapautta haluavien on haluttava eri mieltä olevien vapautta."

https://www.anthromedics.org/PRA-0971-EN

"Varmistakaa, että kansalaisille ilmoitetaan, että rokotus ei ole pakollinen ja ettei ketään ole poliittisesti, sosiaalisesti tai muutoin painostettu rokotuttamaan itseään, jos hän ei halua itse tehdä niin." -Euroopan neuvoston päätöslauselma 27.01.2021. 

HUOM. tästä kirjoituksesta on julkaistu Takojalehteä varten muokattu versio Takojassa 3/2021.

                                                                                                           

 KARJALAN JUMALAT

"Jokainen jumala kuljettaa aina myyttiä mukanaan."

Martti Haavio:  KARJALAN JUMALAT Uskontotieteellinen tutkimus, 356s.  Martti Haavion perikunta ja SKS.  WSOY 2020.   

Kansallinen kirjasampomme SKS julkaisi alkuvuodesta uusintapainoksen Martti Haavion uskontotieteellisestä tutkimuksesta Karjalan jumalat (1. painos 1959).  Haavion teos avaa laajan näkökulman muinaisten karjalaisten myyttiseen maailmankuvaan ja ajattelutapaan. Kirjan runkona on Mikael Agricolan jumalainluettelossa (1551) - "epeijumalat monet tesse joita muinen palueltin caucan ja lesse" - mainitut  Karjalan jumalat: Rongoteus, Pellon pecko, Wirancannos, Egres, Köndös, Rauni, Wkoi, Käkri, Nyrckes, Hittaunin. Luettelossa myös mainitut Hijsi ja Wedhen Eme jäävät käsittelemättä sillä ne eivät ole Haavion mielestä erisnimellisiä "jumalia" niinkuin muut vaan eräänlaisia luonnon haltia-spesialisteja.  Teoksen viimeisessä luvussa pohdiskellaan Karjalan jumalien syntyä, laatua ja merkitystä sosiaalisissa yhteyksissä. Uuden laitoksen jälkisanat on kirjoittanut FT Ulla Piela.

Johdannossa  Haavio kertoo kuinka "sykähdyttävän tunteen koin löytäessäni ensimmäistä kertaa esim. Pyh`Äkräs-riittien kuvailijoita ja Kekrivirren laulajia. Länsi-Inkerissä tutustuin Ukon vakkaryhmien järjestämien olutpitojen ja Ukkovirren muistajiin - elämys sille joka oli lukenut Mikael Agricolan säkeitä ´silloin vkon Malia iootijn, Sihen haetin vkon wacka.` " Runollisesti Haavio toteaakin tavanneensa Karjalan jumalia elävinä ympäristössään. -Haavion tutkimusaineisto on hänelle tyypillisesti laaja ja monipuolinen.  Hän hyödyntää alan klassisia kirjallisia lähteitä, mm. Castrenin, Lencqvistin ja Gananderin teoksia, vanhoja arkistoja ja lukuisilta omilta kansanperinteen keruumatkoiltaan saamiaan tietoja ja kokemuksia. Merkittävin lähde on hänen kertomansa mukaan kuitenkin SKSn kansanrunousarkistossa säilytetyt runonkerääjien muistiinpanot kahdelta viime vuosisadalta. - Agricolalta muinoin saadut tiedonannot ovat Haavion mukaan luotettavia:  Karjalan jumalat todella ovat karjalaisia.  (Toisin sanoen kyseiset alunperin muualta kotoisin olevat  pyhimysjumalat olivat vuosisatojen saatossa karjalaistuneet.)  "Tutkija voi, Mikael Agricolan jumalainletteloa seuraten, tavoittaa Karjalasta joukon erillisiä puhtaita pienoisuskontoja, häntä ei häiritse järjestetty olympos, jonka seesteisyys olisi kuitenkin vain silmänlumetta." (s.7) 

Haavio varoittaa alkusanoissaan lukijaa käyttävänsä sanaa ´jumala`toisella tavalla kuin yleensä on totuttu.  Haaviolle on jumala tässä yhteydessä vain eräänlainen myyttitutkimuksen tekninen työkalu, terminus technicus. Perinteinen antiikin tai kristinuskon jumala-käsite on hänestä liian kapea-alainen uskontotieteelle.  Lähes mitä tahansa myyttistä, aktiivista tai passiivista olentoa tai esinettä voidaan luonnehtia abstraktissa merkityksessä jumalaksi.  "Jumala-käsite on ymmärrettävissä lähinnä vain myytti-käsitteen yhteydessä.(...)Jokainen jumala kuljettaa aina myyttiä mukanaan." (s.5)  - Tästä näkökulmasta tarkasteltuna kristinuskokin on uskontotieteessä vain yksi suuri myytti muiden joukossa; ja siihen sisältyvien osamyyttien redaktioita, toisintoja on helposti löydettävissä muistakin uskomusjärjestelmistä. Myyttien yksilöllinen luonne, totuudellisuus ja olemuksellisuus sinänsä onkin sitten kokonaan toinen juttu; ja juuri niitähän myös  uskontotiede tutkii.

Karjalan jumalperinteen iän tai historiallisten yhteyksien sijaan Haaviota kiinnostavat ensisijaisesti jumalmyytit sinänsä ja niiden ilmeneminen sosiaalisissa käytännöissä, riiteissä. Haavio ottaa kantaa myytti- ja riittikäsitteisiin, pohtii myytin ja riitin perimmäistä tarkoitusta; tutkii myytin ja riitin käsitteiden eroa ja merkityksiä ynnä niiden keskinäistä suhdetta lukuisin käytännön esimerkein.  Riitteihin liittyvät tavat, tehtävät ja yhteisölliset merkitykset ovat hänen fenomenologisen tutkimuksensa ytimessä.  Karjalan jumalien nimien alkuperän selvittäminen on myös tutkimuksen eräänä tavoitteena. 

Mutta mistä nämä Karjalan jumalat sitten oikeastaan olivat kotoisin, mitä heidän oudot nimensä tarkoittivat? Karjalaisiahan ne eivät alunperin olleet, sen voi päätellä jo nimistäkin.  Haavio on Kaarle Krohnin kanssa samaa mieltä siitä että suuri osa Agricolan mainitsemista Karjalan jumalista on alkuperältään roomalaiskatolisen kirkon legendojen pyhimyksiä. Haavion mukaan karjalaiset tutustuivat Keski-Euroopan uusiin uskonnollisiin virtauksiin - Hampurin ja Bremenin katoliseen pyhimyskulttiin -  läntistä kautta friisiläiskaupan ja Ruotsin Birkan harjoittaman idänkaupan välityksellä jo 800/900 luvuilla, huomattavasti ennen miekallakäännyttäjien (ristiretkien) aikaa.  Roomalaiskatolisen kirkon valtapiiri ulotti siten vaikutuksensa vähitellen pohjoisen Karjalan saloille asti. - Pyhimykset merkkipäivineen, myytteineen ja riitteineen tulivat vähitellen aikaisempien "pakanallisten jumalien" tilalle juhla-aikojen ja perinteisen tapakulttuurin säilyessä ennallaan. "Täten kirkko oli sellaistenkin riittien levittäjä jotka olivat alkuperältään pakanallisia. Pitää paikkansa paradoksi:  keskiajan kirkko oli länsimaissa merkittävin pakanuuden levittäjä."  (Mielenkiintoinen, kenties hieman epäilyksiäkin herättävä argumentti ...)  Tuon alkuaan kristillisen, mutta sittemmin pakanoituneen tradition tulkitseminen ja sen lähtökohtien osoittaminen on Haavion tutkimuksen eräänä keskeisenä tavoitteena.

AKTUALISOIDUT JUMALAT

Jokainen Karjalan jumala aktualisoitiin, tehtiin ajankohtaiseksi vuodenkierron jonakin tiettynä päivänä.  Roomalaiskatolisen kirkon palvotut pyhimykset ovat siis saaneet karjalaisten kalenteriin kukin oman nimikkopäivänsä, kuoleman/hengellisen syntymänsä muistopäivän.  Tämä on Haavion mielestä hänen tutkimuksensa tärkein havainto; epäilemättä teoksen eräänlainen selkäranka se tutkimuksen kokonaisuutta ajatellen onkin.

Pakanalliselta muinaisajalta periytyvänä vuodenkierron juhlapäivänä aktualisoitiin päivän jumalan myytti (alunperin roomalaiskatolinen, ajan saatossa vähitellen karjalaistunut ´barbaarikristillinen` pyhimyslegenda) ja siihen liittyvä riitti rituaaleineen.  Eräiden, tarkoin valikoitujen pyhimysten muistopäiviä vietettiin  vuodenkierron perinteisinä  juhla-aikoina, päivänseisausten ja päiväntasausten aikaan. Karjanhoidon, maanviljelyn, metsästyksen sesonkien alku ja loppuaikoina oli omat jumalansa,  merkkipäivänsä.  Puhuttiin mm. Pyhän Filippuksen ja Jakobuksen päivästä (1.5), Urbanuksen kylvöpäivästä (25.5), Pyhän Ristin nauriinnoston päivästä (14.9) jne. - Taiteaikojen juhlat pääosin säilyttivät vanhan luonteensa ja kaavansa.  Kirkko ei ryhtynyt Karjalassa hävittämään vanhoja kulttuuriperinteitä  vaan suoritti eräänlaisen solutuksen tuomalla juhliin uusia hengellisiä sisältöjä pyhimyslegendojen myötä. Ehkä idän ortodoksisen kirkon lähetyssaarnaajat eivät myöskään olleet niin innokkaita ´miekalla käännyttäjiä` kuin kolleegansa läntisemmässä Suomessa.   Jo esihistoriallisella ajalla alkanut kalevalainen myyttiperinne runoineen ja riitteineen sai jatkua Karjalan mailla aina 1800-luvulle saakka.

Vuodenkierron juhlapäivän ja siihen liittyvän jumalmyytin  aktualisoi yksilö tai ryhmä.  Haavio luonnehtii katolisia pyhimyslegendoja kristillisiksi myyteiksi, joista tuli ajan kuluessa juhlapäivien hengellinen perusta.  Karjalainen metsämies saattoi riistalle lähtiessään rukoilla avukseen Nyrckesiä (Pyhä Bartholomeus, 24.8) tai Hittavania (Pyhä Vitus, 15.6).  Karjanhoidon ja maanviljelyn jumalia lähestyivät ryhmät; perhe, viljelijyhteisö tai teurastajat.  Ryhmillä oli omat riittinsä, joita normit säätelivät. Esim. Köndös-Urbanoksen päivänä, kevätkylvön juhlassa, juotiin ohraista olutta niin että "juopui piica että acka". (Pyhä Urbanus oli Haavion mukaan ´kristillistetty` Dionysos, muinaisten kreikkalaisten viininjumala.) 

Muistopäivänä kyseisen päivän pyhimys aktualisoitui jumalan veroiseksi. Hartain rukouksin ja riitein käännyttiin erityisesti merkkipäivänä kyseisen päivän myyttisen jumalan puoleen apua ja menestystä elinkeinon harjoittamiseen ja elämään yleensäkin pyytäen.

KEKRI

Haavio aloittaa teoksensa kekrimyytin ja -riitin perinpohjaisella kuvauksella.  - Jumalainluettelossaan Agricola mainitsi Käkrin karjan kasvua edistävänä jumalana:  käkri/se liseis Carian cassuon. Käytännössä kekri on ollut  syyskauden suuri agraarinen juhla paitsi Karjalassa niin myös muualla Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa. Perinnetietoa kekristä  pitoineen ja perinteineen on saatavilla runsaasti. 

Karjalassa, ´maassa jossa on karjaa`, vietetään kekriä laidunnuskauden päättyessä 1.11. . Juhlan päätarkoituksena on karjanhoidon menestyksen edistäminen.  Varsinais-Suomessa ja Hämeessä on vietetty lokakuussa  satokauden kekriä maanviljelysvuoden päättyessä.   Karjatalouden kekri edustaa perinteenä epäilemättä vanhempaa kulttuurikerrostumaa.

Karjalan kekri on merkinnyt myös vuodenvaihdetta, vanhan päättymistä ja uuden alkamista. Kekrinä vietettyä Pyhäinmiesten päivää, katolisen kirkon omnium sanctorum, nimitettiin Kannaksen Karjalassa juhlaksi, löppöönpyhäksi tai keuriksi.  Kalenterivuoden jaoittelu alkoi kekristä: "Keyristä kolmetoista Ristin päivään, Ristin päivästä kolmetoista Ollin päivään, Ollista kolmetoista Mikkelin päivään ja Mikkelistä kolmetoista keyrin päivään."   - Haavio päättelee myös että mm. anglosaksien ja kelttien uusivuosi oli karjanhoitovuoden vuodenvaihde, kekri.

Kekrinä syötiin ja juotiin hyvin, tehtiin taikoja ja tarkkailtiin enteitä tulevaisuuden varalle. Marraskuu oli  aikaa jolloinka yössä liikkuvat martaat, vainajien henget tulivat lähelle ihmisiä. Kerrotaan, että suvun vainajat saapuivat tuonpuoleisista asunnoistaan; tuonelaisia kohdeltiin kaikin tavoin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, tarinoissa heitä ruokittiin ja jopa saunotettiin. (!) 

Kekriksi teurastettiin kekripässi (jäärä) tai kekrilammas (vuona), sonni (härkä) tai sika, paikallisen perinteen normin mukaisesti.  Sonnin tai sian peijaisiin liittyi aina myös myyttivirsi, Ison sonnin virsi tai Ison sian virsi. (Ison Härän runo löytyy myös Kalevalasta.)  Nämä virret lukuisine toisintoineen ovat Haavion mukaan erikoisasemassa Karjalan uskontoja käsiteltäessä, "niiden merkitystä ja arvoa ei voi kylliksi tähdentää" (s.41). Haavio  analysoi näitä runoja huolellisesti ja kertoo useita redaktioita, värikkäitä toisintoja eri aikakausilta. "Kasvoi härkä Hännäsissä, sinisorkka Suomen maalla, keltakapia Karjalassa. Ei ollt suuri eikä pieni, oli kuin oikea vasikka tahikka lehmä lähtemäinen. Sata sylttä ol sarvet pitkät, tuhat syltä turpa paksu.  Kuukauen orava juoksi härän häntäluuta myöten, viikkauen jänis vikelsi härän selkäpiitä myöten, päivän lensi pääskylintu hällön sarvien väliä." (Keski-Inkeri 1847)

Etsiessään vastineita karjalaisille kekrivirsille Haavion muinaistutkimus singahtaa eri puolille maailmaa, muinaisaikojen Intiaan, Kiinaan, Japaniin, Kreikkaan, Babyloniaan, Etelä-Amerikkaan. Tutkijan joskus runollisenkin lennokkaat  etymologiset pohdiskelut ynnä ajatuksen yllättävät sinkoilut eri puolille maailmaa sekä paikassa että ajassa ovat teokselle muutoinkin tunnusomaisia. Lähimmän vastineen kekrivirsille  hän löytää yllättäen muinaispersialaisesta Mithrasmyytistä. Mithraismi oli alunperin etuaasialainen uskonto, joka myöhemmässä vaiheessa sai laajaa kannatusta myös Rooman valtakunnan pohjoisissa rajamaakunnissa.  "Ison sonnin virsi on erään Karjalan uskonnon peruskirja, charta, niinkuin Mithras myytti on mithraismin peruskirja. Se on typistynyt variaatio mithraismin peruskirjasta." Haavion mukaan persialainen Mithras myytti ja siihen liittyvä teurastusriitti ovat tulleet tunnetuiksi karjalaisille jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina ja on ollut vaikuttamassa Ison sonnin virren syntyyn.  

KIITOSTA JA KRITIIKKIÄ  

Haavion tutkimus suuntautui löytöretken tapaan uskontotieteen aiemmin lähes kokonaan kartoittamattomalle alueelle ja loi kysymyksen asetteluineen pohjaa alan tulevalle tutkimukselle.  ´Tieteellisen ilmaisun taiteilijan`  työlleen alun alkaen asettamia päämääriä ei voida luonnehtia vaatimattomiksi eikä helposti saavutettaviksi; niinpä sinänsä asiantuntevan, värikkään ja perusteellisen tutkimustyön tulokset herättivät ihailun ja kiitoksen ohella kovaakin kritiikkiä.

Karjalan heimohan  on ollut (toisin kuin hämäläiset ja varsinaissuomalaiseti) jo varhaisista ajoista  saakka kiinteässä taloudellisessa ja kulttuurisessa yhteydessä Novgorodin, myöhemmin myös Venäjän kanssa; karjalaiset omaksuivat kristinuskon alunperin etupäässä itäistä tietä, ortodoksisen kirkon välityksellä. Joensuun yliopiston historian professori  Heikki Kirkinen pitääkin todennäköisenä että - lukuisten muiden kristillisten vaikutteiden ohella -ainakin osa Karjalan myyttisistä jumalista olisi kulkeutunut Laatokan rantamille myös itäistä ja eteläistä kautta eikä pelkästään läntistä tietä niinkuin Haavio ehkä liian yksipuolisesti tuntuisi olettavan. "Pyhimyskultti kukoisti yhtä hyvin Novgorodin alueella kuin Saksassa, ja karjalaisten kirkolliset yhteydet Novgorodiin pakottavat historiantutkijan etsimään pyhimyskultin vaikutusta Karjalassa ensisijaisesti idän suunnalta." (Heikki Kirkinen: Karjala idän kulttuuripiirissä, s. 57. Kirjayhtymä 1963). Kirkisen mukaan Haavio ei ottanut riittävästi huomioon karjalaisten konkreettisia yhteyksiä idän suuntaan. "Vaikka Haavion tutkimus avaa arvokkaita näköaloja yleiseurooppalaiseen kansanperinteen pääomaan, sen kaikkia tuloksia ei voida pitää Karjalan historialliseen taustaan luontevasti sopivina." (mt, s.57)

Haavion aikoinaan uutta uraa uurtanut - tosin lisätutkimuksenkin varaa jättänyt -  työ on ymmärtääkseni kuitenkin kestänyt hyvin sekä ajan että kritiikin tyrskyt.  Karjalan jumalat  tarjoaa alan harrastajallekin kiehtovan kiintoisan näköalan karjalaiseen muinaiskulttuuriin.  - Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hyvin vaikeaa. Yhden ennustuksen rohkenen tähän loppuun  kuitenkin kirjata (tri Rudolf Steinerin Suomea ja Kalevalaa koskevia näkemyksiä vapaasti mukaillen): suomalaisten, erityisesti Karjalan yli tuhatvuotinen hengellinen kulttuuri tulee Kristusvirikkeen vahvistumisen mahdollistaman uudistumisen ja kehityksen myötä nousemaan tulevina aikoina - viimeistään meidän aikaamme seuraavalla slaavilaisella kulttuurikaudella - uuteen ennennäkemättömään loistoon ja kukoistukseen.

teksti ja kuvat: Ari Harmanen (kuvat Kolilta elokuu 2020, lukuunottamatta ekaa mv kuvaa joka on  I.K.Inhan Uhripässin kuljetus Venehjärvellä. )

TAKOJA 4/2020

ELÄMÄNPUU

   "Miss on tulta tuuiteltu,
    vaaputettu valkeata?
    Tuolla taivahan navalla,
    kuulun vuoren kukkulalla."
           (suomalainen tulensynty runo)
                                                                                   

Uno Harva: ELÄMÄNPUU uskontotieteellisiä tutkielmia.  Uno Harvan perikunta ja SKS, Riika 2019.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut viime vuosina ahkerasti mytologiatutkimuksen merkkiteoksia uusintapainoksina. Uno Harvan  v.1920 (silloin vielä nimellä Holmberg) ilmestynyt Elämänpuu jatkaa kansallisen kirjasampomme hienoa uusintasarjaa. Aikoinaan uraa uurtaneessa teoksessa kuvattiin muinaisen elämänpuu myytin aiemmin tuntemattomia historiallisia juuria ja ulottuvuuksia uuden tutkimusmetodin avulla.  Kirja on kotimaisen myyttitutkimuksen klassikko.

Seitsemän pienoistutkielmaa menneiden aikojen myyttisistä maailmankuvista sisältänyt teos on jatkoa saman kirjoittajan Jumalauskon alkuperä -teokselle (1916). Elämänpuu julkaistiin alunperin Otavan kustantamana, joskin tutkijan piti itsekin osallistua teoksensa kustannuksiin omasta kukkarostaan sillä painatus oli kallista ja odotettavissa ollut menekki vähäinen. SKS:n uusi painos, kovakantinen tyylikkäästi toteutettu ja kuvitettu 157 sivuinen tiivis tutkimuskokoelma sisältää myös perusteellisen lähdeluettelon ja uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttosen jälkisanat. 

Uno Harvan opettaja ja kollega, professori Kaarle Krohn ei kannattanut teoksen julkaisemista. (Krohn tunnettiin kristinuskon puolustajana ja hänen mielestään keskiajan kristilliset legendat olivat elämänpuun myyttien perusta.)  Lahjakkuutensa ja pätevyytensä jo monissa aiemmissa tutkimustöissään osoittanut Harva  oli kuitenkin tyytyväinen tutkimuksensa tuloksiin. Hän oli vaimonsa kertoman mukaan  vakuuttunut uuden teoksensa sisältämien  myyttitutkielmien käänteentekevyydestä oman aikansa uskontotieteessä. "Uno itse sanoo että sen kirjan esilletuoma keksintö hänen alallaan on suurin ja ihmeellisin, jonka hän koskaan voi tehdä ja että sen koko juoni on niin kauvaskantava ja uusi uskontotutkimuksen alalla." Elämänpuun pienoistutkielmien myötä Harva tuli luoneeksi uuden uskontotieteellisen tutkimussuunnan, joka nimettiin myöhemmin 1930-luvulla uskontofenomenologiaksi. Uuden tutkimussuunnan perusta oli eri aikakausien uskontojen ja kulttuurien analyyttisessa vertailussa ja siihen perustuvissa päättelyissä. Teoksen saksankielisen laitoksen julkaisemisen jälkeen Harvan teoksesta tuli esikuva monille alan myöhemmille tutkijoille.

Anttosen mukaan "Harvan tavoitteena oli esittää tiivistetysti myytteihin kodifioidut "uskomukset ja unelmat", joihin ihmiskunta on säilönyt kuvansa maailmankaikkeudesta ennen tiedon maailmassa tapahtunutta kopernikaanista vallankumousta. Harvan tarkastelussa myös kristillisten kirkkojen kosmologia tukeutui muinaisajan myyttiseen maailmankuvaan. (...) Samalla se on Harvan kokonaisselitys ihmiskunnan kosmologisesta mielikuvituksesta ja teoria myyttipohjasta, jolle maailman uskontoperinteiden peruskuvasto on rakentunut vuosituhansien saatossa." 

Uno Harvan alan klassikon tutkimuskuvausten myötä lukijalle avautuu vanhojen ja vieläkin vanhempien - siis muinaisten - Elämänpuu myyttien kiehtova maailma. Teoksen aiheina ovat Maailmanpatsas, Baabelin torni, Elämänpuu, Paratiisin virrat, Äitijumalatar, Elämänlanka ja Kohtalo.   Kaikki tutkimuskohteet kutoutuvat tavalla taikka toisella yhteisen teeman, "ihmiskunnan ihmeellisimmän satuluomuksen"  eli elämänpuun myytin ympärille.

Egyptiläinen piirros, jossa vainaja elämänveden lähteen ja sen partaalla kasvavan puun ääressä.

PUIDEN KUNINGAS

Harvan tarkastelujen lähtökohtana on muinaisen ihmisen kokemus maan ja taivaan, ihmisten ja jumalten maailman yhdistävästä - aina korkealle Pohjantähteen saakka ulottuvasta - valtavasta maailmanpatsaasta (maailmanvuori, maailmanpilari, maailmanpuu).  Tämä mahtava taivaankantta kannatteleva patsas, vuori tai puu on monissa mytologioissa kuviteltu maakehän keskipisteeseen. Altailainen taru kertoo mm. kuinka maan navalla, "kaiken keskipisteessä kohoaa maan puista korkein, hopeakuusi jättiläinen, jonka latva ylettyy ylijumalan Bai-Ylgönin asunnoille". - Kosminen puu, elämänpuu, eroaa maailmanpatsaasta tai -vuoresta kuitenkin siinä että se on oksallinen, elävä puu; se on tuore ja mehevä ja sen hedelmistä nauttiminen antaa kuolevaiselle ikuisen elämän. Monet Itä-Euroopan kansat runoilivat metsän keskellä kummulla kasvavasta jättiläiskoivusta, jonka juuret kiertävät maan yli ja oksat piirittävät taivaan. Myös Minusinskin tataarit runoilivat ihmeellisestä koivusta: 

"Kahdentoista taivaan puhki 
kasvaa vuoren kukkulalla
koivu ilman auterissa.
Kultaiset on koivun lehdet,
kultainen on koivun kuori,
maassa juurella sen allas
täynnä elämän on vettä,
altahassa kultakuppi...."

Skandinavien Edda runoudessa kerrotaan "kaikista puista suurimmasta ja parhaimmasta", Yggdrasil -saarnesta, jonka "oksat verhoavat koko maailman ja kohoavat taivaan yli, jonka runko on valkoisen nesteen peittämä" ja "joka horjuu vasta maailman lopulla".  Ikuisesti viheriöitsevän puun alla on ihmeellinen lähde Urdarbrunn, jonka ääressä puun juuriston alla asuu kolme synnyn- ja kohtalonsäätäjärtä, Nornaa.  Edda kuvailee myös kotkan elämänpuun latvaan ja Nidhugg-käärmeen sen juurien alle.  Nämä ovat Harvan mukaan kiinteästi myös aasialaisen elämänpuumytologian piirteitä: "(...) näemme usein nämä kaksi olentoa, joista käärme on varmaankin maan syvyydessä piilevien voimien edustaja ja kotka taivaan korkeimman vallan vertauskuva."

EFESOLAINEN ARTEMIS

Paratiisi on sijainnut maailman keskuksen ympärillä ja elämänpuu paratiisin keskellä. Puu on taruissa sijoitettu elämänvettä, hunajaa tai maitoa pulppuilevan lähteen, järven tai meren partaalle.  Elämänpuun juurella tai  lähteen äärellä on ollut hallitsevana hahmona jumalanäiti, äitijumalatar (sumerien Ninharsag, Babylonian Istar, syyrialaisten Astarte, persialaisten Anahita, fryygialaisten Kybele, kreikkalaisten Artemis, roomalaisten Diana). Palvottu äitijumalatar on on ollut mahtava jumalatar; kaiken synnyttäjä, elättäjä ja kohtalon määrääjä. - Harva luonnehtii tämän salaperäisen äitihahmon alkuperän selvittämistä yhdeksi uskontotieteen vaikeimmista tehtävistä. Tutkimustyönsä tuloksena hän päätyy näkemykseen että "itämaisten kansojen suuri äiti alkuaan on ollut kosmologisesti kuviteltu maakehä, jonka napa on kaiken elämän lähde ja kaikkien synnyttävien voimien vertauskuva."      

Harva tutkailee ja vertailee myös muinaisten seemiläisten, Babylonian, Intian, Etu-Aasian, Egyptin, juutalaisten ja kristittyjen paratiisimyyttejä. Erityisen huomion saa jakuuttien kansanrunouden tarusto.  Harvahan liikkui laajalti pohjois- ja itä-Siperian alkuperäiskansojen parissa, ja varmaankin jakuuttien mytologiasta löytyi luontevasti jonkinlainen kiinnekohta Elämänpuunkin pienoistutkielmiin. 

Jakuuttien tarussa on ikuisen elämän antavan puun ympäristö, paratiisi, ensimmäisen ihmisen, Valkoisen nuorukaisen asuinpaikka. Tämä jakuuttien kantaisä on nimeltään Äräidäh-buruidah-ar-soghotoh (´vaivojen ja syiden alainen yksinäinen mies`). Maailmaan ilmaannuttuan hän haluaa tietää olemassolonsa syyn. Kerrotaan että hänen edessään on "puiden kuningas joka kasvaa ruohikon keskellä. Tämä puu jonka yläpuolella häilyy sininen ilma on niin vanha ettei sen vuosisatoja voida laskea. Sen juuret ulottuvat manalan läpi ja sen latva kohoaa yhdeksän taivaan puhki." 

ASTARTEN PYHÄKKÖ BYBLOKSESSA

Muinaiset persialaiset uskoivat elämänpuun sijaitsevan maailman rautaisen keskusvuoren, Hara-berezaitin, huipulla. Vuorella sijaitsevan elämänpuun alla on elämänlähde, Ardvisura, ja iranilaisten ihana paratiisi.  Täällä oleskelee myös Gajomartan, ensimmäinen ihminen, "valkoinen olento". - Raamatun klassinen paratiisikertomus jää teoksessa yllättävän vähälle huomiolle. "Ja Herra Jumala kasvatti kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä ja elämänpuun keskelle paratiisia." Ja samoin kuin muinaisten persialaisten ja myöhemmin jakuuttien vanhassa tarussa käyskentelee ensimmäinen ihminen elämänpuun äärellä myös raamatun paratiisikertomuksessa. Myyttien elonpuun ravinto antaa  kuolemattomuuden ja yhteistä niille on myös juurien alta pulppuava elämänvesi. Näin kuvastuu Harvan mukaan muinaisten seemiläisten uskomus myös raamatun kertomuksista. Harva päätyykin johtopäätökseen että "jakuuttien tarut ja raamatun kuvitelmat juontavat juurensa samasta kanta-aiheesta". Näihin tosiasioihin viitaten Harva toteaakin: "Tarumme iranilaisen sivistysvirtauksen mukana on kulkeutunut turkkilaistatarilaisille kansoille ja jakuuttien mukana vaeltanut aina etäiselle Lena-joelle asti." Näin on pelastunut nykypolville arvokas henkinen perintö iranilaisten ja muinaisten etuaasialaisten muinaisista mytologioista.

Raamatulle ja Koraanille yhteistä myyttiä paratiisin elämänpuun rinnalla kasvaneesta  hyvän ja pahan tiedon puusta  ja sen hedelmän syömisestä aiheutunutta syntiinlankeemusta Harva ei käsittele tässä yhteydessä lainkaan. (Elämänpuun juurella lymyilevästä käärmeestä tosin kerrotaan mm. Eddan yhteydessä.)  - Myytti paratiisista ja elämänpuusta epäilemättä täydentyy kertomuksella hyvän ja pahan tiedon puusta ja syntiinlankeemuksesta, jos tahdomme ymmärtää ihmisen ja ihmiskunnan tajunnankehitystä ja kohtaloa nimenomaan myyttien valossa. Mooseksen kirjan Edenin kertomus yhdessä ihmiskunnan tulevia vaiheita hahmottavan Johanneksen Ilmestyskirjan kanssa on ymmärtääkseni tässä mainio henkinen työkalu.  Hengentiede on toki avuksi myyttien kuvasisältöjen selkokielelle kääntämisessä ja käsittämisessä.

MIKÄ ON MYYTTI?

Mutta mitä sitten myytit ja mytologiat lopultakin ovat? Onko niiden tutkimisesta ja ymmärtämisestä mitään hyötyä nykyajassa? Onko myytteihin eläytyvä ihminen kenties vaarassa jäädä niiden myötä  "elämään menneisyydessä", kiinnittyä väärällä tavalla menneisyyden kuvatietoisuuteen? 

Otavan uuden sivistyssanakirjan mukaan myytti (kreik. mythos, puhe kertomus,taru) on kuvitelma, uskomus, kertomus, satu; jumaltaru, kertomus jumalista tai yliluonnollisista olennoista tai esim. maailman synnystä. - Myytit ja mytologiat ovat kiehtoneet ja askarruttaneet ihmisten mieliä lapsista vaariin aina ja kaikkialla. Mitä kauemmaksi historiassa mennään sitä merkityksellisempiä myytit ovat olleet sekä ihmisyksilön että yhteisön olemassaolon kannalta niin arjessa kuin juhlassa. Esikäsitteellinen, muinaisajan ihmistajunta on elänyt unenomaisesti myyttisissä mielen voimakuvissa, elämyksissä ja tunnoissa, yhteisessä elämänvoimien maailmassa muiden kanssa. Muinaisuuden voimakuvien rikas sisäinen maailma on nykyajan ihmisellä tiivistynyt ja kuihtunut haaleisiin mielikuviin ja ajatuksiin mutta tulevaisuudessa saavutamme jälleen kyvyn luoda henkisiä voimakuvia, imaginaatioita, mutta silloin aikaisempaan verrattuna täysin tietoisesti, minuuden sydämenvoimiin perustuen.   - Vaikka myytit ovat saaneetkin jälkipolville säilyneen ilmiasunsa kertomuksina, satuina, taruina, mytologioina niin niihin kätkeytyy selvästikin paljon enemmän uskoisikaan;  myytit ja mytologiat kertovat yleensä myös jotain olennaista paitsi koetun todellisuuden luonteesta niin myös itse kokijan tajunnan kokemistavasta, laadusta ja sisällöistä (ja ehkä kyseisen aikakauden ihmisen laadusta yleensäkin).

"Mitä siis myytit ovat?  Ne ovat hengen, tiedottomasti luovan sielun tuotteita. Sielu noudattaa luovassa toiminnassaan tiettyjä lakeja.  Voidakseen luoda sen täytyy toimia johonkin määrättyyn suuntaan. Mytologisella tasolla se luo kuvia. Nämä kuvat rakentuvat sielullisten lakien mukaisesti. Voisi myös sanoa: kun sielu kohoaa mytologisen tietoisuuden tasolta korkeampiin totuuksiin, on näissä totuuksissa sama leima kuin aikaisemmin myyteissä sillä ne ovat syntyneet saman voiman vaikutuksesta." (Rudolf Steiner:  Kristinusko ja vanhan ajan mysteeriuskonnot, s.57. Hki 1977)  - Steinerin mukaan kuvatietoisuus toimii ikäänkuin kasvualustana ajattelevan tietoisuuden kehitykselle, ajatuksissa ja käsitteissä elävän totuuden puhtaasti henkisen laadun tietoiselle oivaltamiselle ja kokemiselle.   

Maailman kansoilla on tunnetusti yhteinen mytologinen menneisyytensä. Professori Anttonen pohtiikin teoksen jälkisanoissa kuinka mytologisen ajattelun ymmärtäminen voisi olla avuksi nykyajan ihmiskunnan uhkakuvien (ilmaston lämpeneminen, biodiversiteetin köyhtyminen, koronapandemia jne.) kohtaamisessa ja ratkaisemisessa.  Mikä on Uno Harvan Elämänpuu tutkimuskokoelman  merkitys nykyajassa?  "Kirjan uudelleen julkaisu auttaa nostamaan näkyville elämänpuu- ja maailmanpuumytologian eriaikaiset ilmentymät, mutta myös asettamaan nykypäivän globaalit ongelmat, kuten ilmaston lämpenemisestä johtuvat kysymykset, maapallon tilasta historialliseen perspektiiviin. (...) Meidän on hyvä kysyä ehkä lapsellisilta tuntuvia kysymyksiä, kun pohdimme arvojamme ja valintojamme tässä kovien faktojen maailmassa. Miten hoidamme omaa elämänpuutamme täällä Pohjantähden alla?"

ARI HARMANEN