LUOKANOPETTAJA MAIJA ENGSTRÖMIN HAASTATTELU

                            
Maija Engströmin ensikohtaaminen Sammatin vapaan kyläkoulun kanssa tapahtui Karjalohjan Heponiemessä tammikuussa 1986. Päättöharjoitteluun tullut Snellman-korkeakoulun nuori opiskelija näki tammikuisena aamuna lapsen kantavan ämpäreillä vettä järven avannosta, ja toisen oppilaan pilkkovan kirveellä polttopuita. Elämys oli niin vaikuttava, että se sai Maijan innostumaan ja pikaisesti suostumaan kutsuun aloittaa opettajan työt koulussa seuraavana syksynä. Suunnitelmat jatko-opinnoista saivat väistyä, kun opetustyö maaseudun vaihtoehtokoulussa alkoi.

Maija Engstöm on työskennellyt kyläkoulussa näihin päiviin saakka luokanopettajana ja viimeiset 10v hän on toiminut koulussa myös erityisopettajana. Maija on välillä myös hoitanut useita vuosia kotona omia lapsiaan.

MAASEUDUN VAIHTOEHTOKOULU

Maija kertoo, että kyläkoulun oppilasmäärä on ollut jo vuosia 80-90 oppilaan paikkeilla. Osa luokista (tällä hetkellä 1-2, 2-3, 6-7) on jouduttu taloudellisista syistä yhdistämään.  Yhdistettyjen luokkien opettaminen on haasteellista ja vaatii aina jonkinlaisia pedagogisia kompromisseja.

Koulussa on nykyään 6 luokanopettajaa, kolme päätoimista opettajaa sekä muutama tuntiopettaja. “Opettajat  ovat hyvin sitoutuneita,  töitä tehdään kovasti  ja vaihtuvuutta on viime vuosina ollut erittäin vähän. Osa opettajista  on työskennellyt täällä koko opettajauransa ajan.” Engström luonnehtii koulun opettajia temperamenteiltaan hyvinkin erilaisiksi, mutta opetustyö ja kouluarki luokissa sujuvat hyvin. - Aikaa ja mahdollisuuksia yhteisiin projekteihin oli Engströmin mielestä  ennen ehkä paremmin.

Maija sanoo haluavansa jatkaa oman työuransa loppuun tässä koulussa, mutta uuden luokkasarjan ottamisesta hän ei ole vielä varma. Kyläkoulu on hänelle enemmän kuin ´koulu`; se on koulutyön ohella elämäntapa, sosiaalinen ihmissuhdeverkosto, nuoruuden ihanteiden toteutumista käytännön työssä. 

TORSTAIKOKOUKSET JA OPS


Torstaisin koululla on opettajainkokous, jossa asialistalla kaiken muun ohella on viime vuosina ollut pedagogista työskentelyä uuden opetussuunnitelman (OPS) parissa. -Suomen kaikissa kouluissa on elokuussa 2016 tullut voimaan 1-6 luokilla uusi opetussuunnitelma ja 7-9 luokille se on asteittain valmistumassa lähivuosina.
Valtakunnallisen OPSin linjausten mukaisesti steinerkoulutkin ovat joutuneet tekemään oman yhteisen opetussuunnitelmansa, jota maan steinerkouluissa koulukohtaisesti sovelletaan.

Maija Engströmin mukaan tämä pedagoginen työ on vaatinut opettajilta viime vuosina todella paljon. “Uusi opetussuunnitelma, sen sisällöt, tavoitteet ja koulun kaikki omat jutut on täytynyt kirjata. Se on ollut hirveän iso prosessi. Alaluokkien OPS astui voimaan nyt syksyllä ja jatkossa työstämme 7-9 luokkien opetussuunnitelmaa. -Pedagoginen työ on  ollut hyvin pitkälle nyt tätä viime vuosina, työtä OPSin parissa. Opetustavoitteethan ovat samat peruskoulussa ja meillä, mutta jokainen koulu voi itse päättää millä pedagogisilla keinoilla tavoitteisiin päästään. Steinerkoulukin on joutunut tämän uuden OPSin myötä tekemään opetussuunnitelmaansa muutoksia, mutta niin on joutunut myös peruskoulu. Ja kyllä peruskoulun puolelle on paljon myös lainattu steinerkoulujen OPSista. Valtakunnallisessa työssä ollut myös  steinerpedagoginen edustus mukana. Että kyllä siellä uudessa OPSissa on valmiina meille paljonkin tuttuja asioita, jotka tulevat nyt ikään kuin ’uutena’. ”

Steinerkoulujen aseman Suomessa turvannut vaihtoehtokoululaki astui voimaan v. 1991 ja sen myötä myös Vapaa kyläkoulu alkoi saada valtion taloudellista tukea toiminnalleen. “Kun rahat nyt tulevat valtiolta niin steinerkoulujen on jo tämänkin takia oltava mukana”, Maija Engström toteaa.  Tietenkin uusi OPS tuo myös steinerkouluille  paljon uutta, mutta se ei ole hänen mielestään välttämättä lainkaan huono asia. Engström katsoo, että opetustyötä vuosikausia tehneelle kokeneelle pedagogille voi olla herättelevääkin uuden OPSin parissa työskenteleminen, arvioida myös oman opetustyön lähtökohtia ja päämääriä.

Miten steinerpedagogiikan käy uudessa opetussuunnitelmassa?

“Yhteiskunnan vaatimukset ja lait ovat tarkentuneet, mutta meille steinerpedagogiikka on ehdottomasti tärkein asia”, sanoo Maija Engström. “Opetustyötä on täysin mahdollista tehdä steinerpedagogisesti, vaikka uusi opetussuunnitelma onkin käytössä. Kyllähän maailma muuttuu, ja lapset muuttuvat, mutta steinerpedagogiikan ydin, perusta miltä tätä työtä tehdään pysyy. Ei sitä mikään uusi OPS heiluta. Koen vahvasti, että ei tämä nyt yhden OPSin mukana mene vielä mihinkään..onhan tässä meillä paljon suuremmat linjat, miten tarkastellaan lasta ja koko opettamista.”

Miten kyläkoulua hallinnoidaan?

“Meillä on edelleen käytössä hallintomalli, jossa on ns. vuosirehtori ja vararehtori, jotka ovat toimessaan keskimäärin 3v. Heidät valitaan joko luokanopettajista tai päätoimisista opettajista. He ovat päävastuussa hallinnosta, mutta myös jokaviikkoisissa opettajakokouksissa käsitellään hallintoasioita. Opettajakunta päättää ja tekee linjaukset, mutta vuosirehtorin pitää valvoa että asiat menevät myös lain kirjaimen mukaan.”

“Opettajakokouksissa käsitellään paljon koulun arkeen kuuluvia asioita, kaikkia kysymyksiä mitä päivittäinen arki tuo mukanaan. Välillä asiat sujuvat paremmin, ikään kuin jouhevammin ja silloin isommille kysymyksille, uudistuksille ja pedagogiselle työlle jää enemmän aikaa. Ja sen kyllä huomaa, jos hallinnolliset asiat syövät aikaa pedagogisilta. Jos pedagogisista asioista ei keskustella tarpeeksi, alkaa se näivettää koko juttua. Silloin ihmiset väsyvät ja yhtenäisyys vähenee.”

KYLÄKOULU, SOSIAALINEN YHTEISÖ

Kouluyhteisönkin kehityksessä on erilaisia vaiheita.  Maija Engström sanoo, että alkuaikojen innokkaita ja idearikkaita - mutta myös sekä taloudellisesti että työmäärällisesti hyvin haastavia - pioneerivuosia ovat seuranneet hieman helpommat ja tasaisemmat ajat. Ihmiset uskalsivat aikaisemmin ideoida ja toteuttaa kaikenlaista hulluakin, nyt ollaan paljon varovaisempia kun taloudellinen perusta on vahvemmalla pohjalla.

Miten olette pärjänneet lisääntyvien lakien ja säädösten kanssa?

“Lait vaativat meiltä nykyään enemmän kuin ennen, on tullut paljon uusia lakeja, oppilashuoltoon liittyvää ja muuta. Eriyisopettajana olen ollut paljon tekemisissä oppilashuollon kanssa, siinäkin on ollut työtä saada asiat ajan tasalle.

Engström toteaa, että keskustelua ja yhteistyötä lähialueiden peruskoulujen kanssa on nykyään huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Varsinkin Karjalohjan koulun kanssa välit ovat kivat ja yhteistyötä tehdään. “Välit Karjalohjan koulun kanssa ovat ystävälliset, keskustelevat, toisiaan kunnioittavat.  Meitä ei pidetä enää kummajaisina”, luonnehtii steinerpedagogi tyytyväisenä.


Koulun vanhaa nimeä “Vapaa kyläkoulu” Maija Engström luonnehtii itselleen rakkaaksi mutta käytännössä jo vanhentuneeksi, ja sitä käytetäänkin enää vain virallisissa yhteyksissä. Nykyään kun ei enää ollakaan alkuaikojen tapaan riippumattomia valtion ohjailusta ja rahoituksesta. Lähiseudulla puhutaankin vain ´kyläkoulusta`, oppilaat ovat muiden koulujen oppilaille ´kylisläisiä`, sanan positiivisessa merkityksessä. - Maijan mielestä kyläkoulu on tänä päivänä kaiken kaikkiaan mukava paikka, ja se on kyennyt säilyttämään yhteisöllisyyden vuosien saatossa. Ei ole lainkaan harvinaista että koulunsa jo päättäneitä, maailmalle lähteneitä oppilaita tulee joulu- tai kevätjuhlaan vanhoja tuttuja tapaamaan.

DIGILOIKKA

Tietotekniikka, digitalisaatio tunkee nykyään vastustamattomasti kaikille elämänaloille.  Hallitusohjelmassakin puhutaan lähiaikojen ns. ´digiloikasta´, mikä esim. peruskoulussa tulee merkitsemään paitsi opetusvälineiden niin myös oppimisympäristön vähittäistä muutosta entistäkin teknisemmäksi. Tietokoneita tuodaan nyt jopa päiväkoteihin alle kouluikäisten käyttöön. Digiloikan pidemmän aikavälin  yksilöllispedagogiset ja sosiaaliset vaikutukset taitavat kuitenkin vielä olla suurimmaksi osaksi hämärän peitossa.

Mitä ajattelet yhteiskunnan digitalisoitumisesta?  Tietokoneitahan tyrkytetään nyt jo päiväkotien lapsillekin!

“Vaatimus digitaitojen opettamisesta kouluissa on kirjattu uuteen opetussuunnitelmaankin. Mutta toki niitä taitoja voi opettaa monin eri tavoin, lapsia voi valmentaa uusiin digitaitoihin ilman koneitakin. Eihän se sitä tarkoita että päiväkotilaisille tai ekaluokkalaisille tarvitsisi lyödä tietokoneet heti eteen. Meillä tietokoneilla työskentelevät useimmiten yläluokkalaiset (7-9). Oppilaat tekevät silloin hommia läppäreillä, etsivät tietoa ja tekevät esim. esitelmiä" , kertoo Maija Engström tietokoneiden käytöstä kyläkoulussa.

“Kouluhan on  sosiaalinen yhteisö; mitä me täällä oikein tekisimme jos kaikki oppilaat tuijottaisivat vain tietokoneruutua? Miten kävisi ihmisten välisen kommunikaation? Pienten lasten pitäisi oikeastaan vain saada leikkiä. Jos pelkästään koneiden avulla kasvatamme
lapsia, kasvatamme tulevaisuuden yhteiskuntaan autistisia ihmisiä, erakkokansaa. Kyllä tästä digitalisaatiosta tulee vielä tulevaisuudessa ihmiskunnalle kunnolla turpaan!”, väittää kokenut pedagogi.

KULTAINEN AJATUS

Kuinka steinerpedagogiikka soveltuu nykyaikaan?

“Siitähän on jo kauan. kun Rudolf Steiner (1861-1925)eli elämänsä, mutta siitä huolimatta monet hänen esittämistään näkemyksistään ovat relevantteja yhä. Pedagogiikassa lähdetään liikkeelle kokonaisuudesta, isot linjat, isot kuvat ovat tärkeitä; edetään kokonaisuudesta osiin. Katsotaan ensin ihmiskuva, ihmisen kokonaisuus ja mitä sen sisältä löytyy sen sijaan, että yritettäisiin pienistä osista muodostaa jokin kokonaisuus, jossa ei ole enää mitään osia yhdistäviä tekijöitä. “

“Kultainen ajatus on, että katsotaan lasta kokonaisuutena: löytyykö lahjakkuuden ja kykyjen ohella mahdollisesti jotain, jossa täytyy tai voidaan auttaa lasta?  Lähes jokaisella oppilaalla on jokin kohta jossa tarvitaan apua: oppimisvaikeus ,sosiaaliset vaikeudet, muuttuvat elämäntilanteet. Monenlaisia vaikeuksia voi olla. Myötätunto on tässä niin kuin kaikessa muussakin pedagogille hyvin tärkeä ominaisuus”, sanoo Maija Engström.


Steinerkoulujen jo vanhoja tuttuja käytäntöjä, numeroarvosteluista ja iänikuisista pulpeteista luopumista (siis “penkkipedagogiikkaa” ainakin alaluokilla) kokeillaan nyt peruskouluissakin. Myös taideaineiden ja liikuntatuntien lisäämisestä käydään jatkuvaa keskustelua. Tuntuu vahvasti siltä, että steinerkouluissa vuosikausia tehty pedagoginen työ on mahdollisesti vaikuttanut ja vaikuttaa ikään kuin takaoven kautta vähitellen myös peruskoulun käytäntöihin.


Talousongelmista huolimatta Maija Engström näkee kyläkoulun tulevaisuuden hyvänä. Ylimääräistä rahaa tarvittaisiin lähiaikoina mm. koulurakennuksen kunnostamiseen. Kokeneelle steinerpedagogille on kuitenkin -kyläkoulun värikkäiden vaiheiden alusta asti mukana olleena- kasvanut vahva luottamus asioiden kovan työn kautta tapahtuvaan järjestymiseen.  “Onhan tätä kyläkoulua näinkin pienellä porukalla ylläpidetty nyt jo yli 30v, mikä on aivan uskomatonta!”


haastattelu: Laura Krook ja Ari Harmanen
(Ari otti myös kuvat ja kirjoitti tekstin tabletille nauhoitetusta haastattelusta.)


TAKOJAn toimitus onnittelee 32-vuotiasta Sammatin vapaata kyläkoulua ja toivoo onnea ja menestystä tuleville vuosille!

(Takojan ja Steinerkasvatuksen teemanumero 4/2016)

SAMMATIN    VAPAA KYLÄKOULU                 

Rolf Oinosen haastattelu

 

Sammatin Vapaa kyläkoulu täytti tänä vuonna 32 vuotta. Koulun pitkäaikainen aktiivitoimija, opettaja ja kannatusyhdistyksen jäsen Rolf Oinonen (69) kertoo seuraavassa koulun menneistä värikkäistä vuosista.

Kuinka ajatus kyläkoulusta syntyi?

”Vuonna 1975 Marjatta-koulu ja sosiaalihallituksen silloinen kehitysvammaosaston osastopäällikkö Antti-Veikko Perheentupa pohtivat, että kehitysvammaisia voisi hoitaa laitoksen sijaan myös perheessä, perheenjäseninä. Ideana se, että oppivelvollisuusiän ohittaneet kehitysvammaiset henkilöt voisivat elää taitojaan kehittäen maaseutuympäristössä. Ulla-Maija ja Heikki Sario alkoivat toteuttaa ideaa käytännössä, he remontoivat perhekodikseen Seppälän tilan Karjalohjalla ja ottivat hoiviinsa viisi kehitysvammaista aikuista."
"Kyläkoulun syntysanat lausuttiin jo v.1977 kun Sarion perheen esikoinen syntyi: ´Olisipa meillä steinerkoulu, silloin kun lapsemme tulee kouluikään. -Mutta meillähän on seitsemän vuotta aikaa!` Hoitoperheitä tuli pian muutama lisää. Siitä se alkoi, koko pienen kunnan uusi aika. Perhekotityöhön mukaan oli liittynyt mm. Nuutisten pariskunta. Sama kiinnostus kehitysvammaisten hoitotyöhön toi paikkakunnalle myös  steinerkoulun opettajina toimineet Maija-Leena Pöytäniemen ja Hans-Göran Hardt´in. Moni kehitysvammaisia hoitaneista perheistä toimi antroposofisten virikkeiden pohjalta. Perhekotien yhteistyö ja yhteisöllisyys loivat voimavaran uuden syntymiselle."
"Kouluasia aktivoitui kun Sarion ja Nuutisten pariskuntien esikoiset lähestyivät  kouluikää. He kääntyivät Maija-Leena Pöytäniemen puoleen pyytäen häntä lastensa opettajaksi. Syntyi ajatus perustaa tänne steinerpedagoginen koulukylä."
"Pieni mutta innostunut kouluimpulssia kantava itu kasvoi, kun mukaan liittyi muitakin perheitä ja asiasta kiinnostuneita henkilöitä. Karjalohjan Vapaan Kyläkoulun kannatusyhdistys perustettiin 1983 ja koulu alkoi vuotta myöhemmin Karjalohjan Heponiemessä Kivirannan huvilassa. Samassa rakennuksessa aloitti toimintansa myös steinerpedagoginen päiväkerhotoiminta."
"Kun koulua ja sen erityistä ilmapiiriä luotiin, merkittävä vaikutus oli kehitysvammaisten henkilöiden osallistumisella talkoisiin, keittiötöihin, koulun juhliin ja kulttuuritapahtumiin. Se oli syvälle käyvää asennekasvatusta, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä."  
Käytännön esimerkkejä Suomessa toimivista steinerkouluista siihen aikaan jo olikin?
"Suomessa siihen aikaan ikäänkuin kohisi siellä sun täällä.  Radikaali 60-luku ja 70-luvun poliittinen radikalismi muuntuivat vähitellen yksilökeskeskeisempään uusien virikkeiden kehittämiseen, kuitenkin yhteisöajattelun pohjalta. Oli kaikenlaisia uusia ituja eri puolilla Suomea, mm. steinerkouluja perustettiin maan suuriin kaupunkeihin.  Lainsäädäntö antoi siihen mahdollisuuden kun uudistetussakin koululaissa annettiin mahdollisuus luoda kotiopetusryhmä. Tämä on ollut aina vanhempien etuoikeus, päättää meneekö lapsi kouluun vai opetetaanko kotona. On siis oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa."
"Sitten ruvettiin puuhaamaan Suomeen vaihtoehtokoululakia, hyvin työläästi. Peruskoulu oli juuri tullut asteittain pohjoisesta etelään, ja varsinkin peruskoulua omanaan pitäneet  sosiaalidemokraatit vaativat sen koskemattomuutta."

KYLÄKOULUN ALKUVAIHEITA

Mikä uudessa mutta paljon työtä ja epävarmuutta sisältäneessä  kyläkoulu hankkeessa oli niin innostavaa että pieni joukko ihmisiä tarttui siihen?

"Koko suomen- ja ruotsinkielisellä Länsi-Uusimaalla syntyi samankaltaisia virikkeitä.  Perustettiin mm. leipomoita, oli biodynaamista viljelyä ja kehitettiin luonnonmukaisempaa elämäntapaa kaikin tavoin. Pidettiin yhteyttä ja jossain vaiheessa haaveiltiin yhteisestä kaksikielisestä koulusta, joka olisi sijainnut jossain Karjaalla. Karjalohjan impulssi oli kuitenkin niin vahva että koulu perustettiin sitten tänne syksyllä 84, ja vuotta myöhemmin ruotsinkielinen Mikaelskolan Tammisaareen."

Miten paikalliset suhtautuivat uuteen koulumuotoon sen alkutaipaleella?

"Hyvin hämmästellen, ja vähän pelätenkin. Olihan se outoa ettei peruskoulu kelvannut ja että muualta muutettiin koulun takia tänne."

Miten te sitten perustelitte tätä kouluvaihtoehtoa paikallisille?
"Ei me sitä nyt ehkä muuten kuin että meillä on oikeus ja me tiedetään mitä me halutaan, eikä me mitenkään haluta vaikeuttaa peruskoulun työtä.  Se olikin vaikeeta kun piti todistaa että me ei tosiaankaan ´syödä` peruskoulun oppilaita.  Mutta se kävi kyllä sitten aika nopeastikin selville.. Oppilaat tulivat muualta muuttaneiden perheiden myötä, paikallinen peruskoulu jatkoi toimintaansa kuten ennenkin, ehkä hiukan toimintaansa terästäen. Kyläkoulun ajatushan on perustunut siihen että se on ainoa maaseudulla toimiva steinerkoulu, joten tänne muutetaan hyvin eri puolilta Suomea."

Tänne on siis tultu koulua varten?
 
"Tänne tullaan edelleen sitä varten! -Tää on se iso juttu. Tänne on jäänyt monia perheitä, jotka ovat tuoneet kaikenlaisia omia virikkeitään, omia työpaikkojaan.  Taiteilijoita, monenlaisia Pelle Pelottomia, uusien ideoiden ja ammattien toteuttajia.."

Ja veromarkkojakin kunnalle tuoneet…
 
"No joo, kyllä..(naurua). Työpaikkoja kosolti. -Kouluhan toimi aluksi monta vuotta vanhempien rahoittamana. Pioneeriluokka alkoi 8 oppilaalla, joista muutama oli odottanut kouluun pääsyä jo vuoden.  Perheet palkkasivat ensin yhden opettajan. Kaksi ensimmäistä vuotta vietettiin Heponiemessä Karjalohjalla, Puujärven rannalla. Vanhemmat toivat sinne ruokaa joka päivä, vesi nostettiin talvella avannosta. Lehdistö kävi tiuhaan seuraamassa koulun kehitystä. Ja hauskaa oli..." 
"Ekan vuoden aikana alkoi myös lastentarha Pääskynpesä, jolla on nykyään omat tilat Sammatin keskustassa.  Heponiemen tilat kävivät pieniksi aika nopeasti, etsimme isompaa rakennusta koululle mutta sitä ei tahtonut löytyä. Käytiin Karjaalla katsomassa vanhoja junanvaunuja, katseltiin vanhoja taloja, meille tarjottiin kivistä metsätonttiakin..aateltiin että tehdäänkö koulu kivistä..." 
"Onneksi sitten Sammatin entinen Osuusmeijeri tuli myyntiin.  Meijerin tilat oli toimineet siipikarjan teurastamona viimeiset pari vuotta. Ostaessamme kiinteistön keväällä sen tilat olivat kauttaaltaan verihyhmän ja sulkien peitossa. Saatiin se sitten syksyksi siivottua ja kunnostettua niin että kolme luokkaa saattoi aloittaa toimintansa.  Vuosi vuodelta kunnostettiin tilaa uudelle luokalle, keittiö, juhlasali..Vähitellen kyllä alkoivat sitten voimat loppua; se rahoitus oli niin vaikeeta ja epävarmaa."

Miten rahoitus alkuaikoina toimi?
 
"Rahoitus oli vanhempien varassa.  Oli lukausimaksut, tai kuukausimaksuja ne olivat siihen aikaan. Joiltain säätiöiltä saatiin pieniä apurahoja, mm. Koneen säätiö sekä Kulmakoulusäätiö antoi ennakkoluulottomasti pieniä, mutta elintärkeitä apurahoja. Oli myyjäisiä, naamiaisia, puutarhajuhlia, muita juhlia."
"Kun vanha meijeri oli kunnostettu kokonaan kouluksi, kävi sekin pian ahtaaksi ja ostimme sitten lähistöltä vuosia tyhjillään olleen vanhainkodin. Koulu on toiminut siellä nyt jo toistakymmenkunta vuotta. Kyyneleet silmissä lähdimme meijerin tiloista, se myytiin ja silloin äitien leipomat miljoonat pullat vaihtuivat valuutaksi, niiden tuotoillahan koulurakennus oli vuosien mittaan kunnostettu".

KYLÄHULLUT MURSIVAT JÄÄN
 
"Kunnanhallinnon ja seurakunnan taholta tuli alkuvuosina ankaraa vastustusta. ´Ei koskaan steinerkoulua tänne!` Seurakunnalla oli kovasti miettimistä hyväksytäänkö koulu vai ei. Se mikä sitten lopulta sulatti jääroudan koulumme ja paikallisten välillä oli taide. Muutamat koulun vanhemmat perustivat teatteriryhmän Kylähullut, jonka näytelmät esitettiin Kyläkoululla ja ne vetivät salit täyteen!  Ihmiset  näkivät  paikan, tutustuivat toisiinsa, ja siitä vähitellen syntyi hyväksyntä."

Löytyi yhteinen alue, jolla kohdata!
"Ja viimeinen niitti tässä sitten oli kun kylän pojat alkoivat ihastumaan ja rakastumaan Kyläkoulun suoraryhtisiin tyttöihin!"

VAIHTOEHTOKOULULAKI
 
"Ennen 80-luvun loppupuolella tullutta vaihtoehtokoululakia oli pitkä odotteluvaihe. Miten meidän käy? Se oli kyllä aika ahdistavaa mutta lopputulos oli sitten kyllä parempi.Laki salli koulun perustamisen mutta vaihtoehtokoululaki vaati perustamiseen myös kunnan suostumuksen. Täytyi hakea opetusministeriöstä koulun perustamislupa ja tähän piti olla kunnan suostumus. Alkuvaiheessa lupaa ei vaadittu koska kyseessä oli kotiopetusryhmä.  Paikallinen opetuslautakunta teki joka vuosi tarkastuksen haastattelemalla oppilaita eikä todistuksenanto-oikeutta tietenkään ollut."

Ennen vaihtoehtokoululakia koulu oli siis helpompi perustaa kun ei tarvittu niin isoa paperisotaa?
 
"Joo, ja se oli sitten aika hirvee se paperisota, monenlaisia papereita tarvittiin..Äänestys Sammatin valtuustossa 1993 olikin sitten jännittävä, lopputulos oli kuitenkin selvä. Ja edellytyksenähän oli että myös Karjalohja antoi luvan, koska oppilaita tuli myös sieltä."
"Aloimme saada rahoitusta valtion taholta kuukausimaksujen muodossa. Se antoi mahdollisuuden palkata opettajia ja suunnitella toimintaa pidemmälle eteenpäin.  Toimintamme alkoikin sitten pikkuhiljaa kasvaa. Saadessamme virallisen koulustatuksen meille oli 28 oppilasta, nyt oppilaita on n. 85. -Ja tarhaopetus on kulkenut tässä rinnalla mukana koko ajan, päiväkoti Pääskynpesä toimii nykyään Sammatin keskustassa."
"Sanoin opetusministeriön virkamiehelle asiamme käsittelyvaiheessa että 'me ollaan vielä pieniä mutta me kasvetaan'.   Virkamies vastasi että kyllä me teille se lupa annetaan, tuollaisia pieniä kyläkoulujahan on Suomi väärällään..."

Niin, siihen aikaan (90-luvun alkupuolella) kyläkouluja vielä tosiaan oli?
"Joo, ja sitten alkoi suuri kyläkoulukato."

Onko kunta nykyään mukana rahoituksessa?
 
"Rahoitusmekanismit ovat vuosien mittaan vaihdelleet. Tällä hetkellä varat tulevat valtionapujen kautta suoraan koululle. Aikaisemmin ne tulivat kunnan kautta ja se oli hankalaa ja vaikeeta laskee. Välillä kunta ei kyennyt maksamaan silloin kun olisi pitänyt. Valtionavut ovat määrällisesti pysyneet suurinpiirtein muun kehityksen mukana.  Mutta nyt kun kaikkea kiristetään alkavat vissiin kyläkoulullakin niukemmat ajat."

VAPAA KYLÄKOULU
 
Sammatin Vapaa Kyläkoulu on edelleen maamme ainoa maaseudulla toimiva steinerkoulu. Vapaa Kyläkoulu, vapaa mistä ja mihin?
 
"Merkittävä sana nimessä on ollut se sana VAPAA. Alun perin halusimme tuoda julki, että olemme vapaita valtion rahoituksesta ja ohjailusta. Mutta oma rahoitus osoittautui hyvin vaikeaksi ja pitkän taipaleen puolivälissä huomasimme että enää ei jakseta hankkia rahaa."

Sana 'vapaus' koulun nimessä on siis saanut uusia merkityksiä kun valtionrahoitus astui kuvaan?
 
"Joo. Vapaus on liittynyt siihen että meillä on ainakin   opetusvapaus  steinerpedagogiikan pohjalta. Koulun aloitus on hitaampi ja taide- ja käsityopainotus on vahvaa ja vanhempien panos koulun hallinnossa ja ylläpidossa on edelleen melkoinen. Mutta jos haluaa, niin steinerpegogiikkaa voi vieläkin soveltaa opetuksessa hyvinkin laajalti."

Lähentymistä kouluissa on tapahtunut puolin ja toisin. Nythän mm. numeroarvosteluista ollaan ainakin alaluokilla luopumassa peruskouluissakin?

"Juu, ja pulpeteistakin ollaan luopumassa..meillähän on ollut penkit jo jonkin aikaa. Saamassamme opetusluvassa lukee että yksi peruste koulumme perustamiseen on että annamme virikkeitä peruskoululle."
"Sana 'vapaa' koulun nimessä on muodostunut ongelmaksi kun jotkut vanhemmat tulkitsevat sen tarkoittavan ns. 'vapaata kasvatusta'. Että koululla ei muka olisi selkeätä linjaa tai suuntaa vaan se on vapaa niin kuin ihmiset kuvittelee.  Tämä on ollut hankalaa kun 'koulun ajatus koulusta on ollut eri kuin joidenkin vanhempien ajatus koulusta'.

Voidaanko puhua vapaudesta jos opetuksessa toimitaan jonkun kehittelemän opin perusteella? Missä määrin nojataan auktoriteettiin, miten asetutaan omaan aikaan?
 
"Steinerin perusnäkemykset ovat eläviä vieläkin. Miten maailmaa pitäisi lähestyä ja ymmärtää? Mitkä elementit ovat opetuksessa tärkeitä jotta koko kroppa ja sielu tulevat ravituiksi? -Ihmisellä joka esittää kovaa kritiikkiä Steinerkoulua kohtaan on myös vapaus perehtyä taustalla oleviin ajatuksiin. Mulle riitti aluksi se että 'hedelmistään puu tunnetaan'. Muutama vuosi luokanopettajana muutti kyllä sitten minunkin ajatusmaailmaani, pysyvästi ja paljon rikkaampaan suuntaan.  Otin toisilta keskenjääneitä luokkia, tein paljon tuntiopetusta, biologispainotteisia kursseja Tammisaaressa, Espoossa, Rovaniemellä. Kaikki tämä on nyt jäänyt mutta silloin tällöin vielä käyn koululla."


Vuosien kuluessa paikallisten suhtautuminen kouluun on varmaan muuttunut? 
 
"Koulu on täysin integroitunut, liioitellen voisi jopa sanoa että seutukunta on integroitunut meidän kouluumme!  Paljon on virikkeitä ja yhteistä kosketuspintaa kyläkoulun ja lähiseudun välillä.  - Kyläkoulu joutui alkuaikoina osallistumaan myös kunnalliseen päätöksentekoon.  Parhaimmillaan Karjalohjan valtuustossa oli koululta 3 valtuutettua, yhteensä 18 valtuutetusta."
"Alun perin koulumme nimi oli Karjalohjan Vapaa Kyläkoulu, sitten Sammatin. Mutta jos minulta kysytään voisi nimi olla nykyään vain Sammatin Steinerkoulu."
"Kannatusyhdistys on kantanut taloudellisen vastuun. Vanhemmille tämä on ollut melkoinen koulu myös; muuttaa vieraalta paikkakunnalta tänne, ehkä uuteen ammattiin, mahdollisesti vuokralle ennen omistusasuntoa, ja samalla on pitänyt huolehtia koulusta muiden vanhempien kanssa. Sosiaalisuushan on ihmiselle kaikkein vaikeinta.  On joutunut koko ajan olemaan ja toimimaan yhteistyössä sellaistenkin kanssa, joiden kanssa ei muuten yhteistyössä varmaan olisi."

"Saatuamme opetusluvan peruskoulua korvaavaksi kouluksi, haaveilimme pitkään täysimittaisesta yhtenäiskoulusta, jossa olisi myös lukio. Otimme vaatimukset tarkkaan selville, saimme jopa Leader –rahaa hanketta varten. Myös kunnat olivat positiivisesti mukana kun laitoimme anomukset vetämään. Mutta sitten tuli puhelinsoitto että anomustanne ei tulla hyväksymään koska opetusministeriön lukiostrategia on muuttunut. Uusia lukioita ei enää perusteta.  - Se oli meille oikeastaan onnenpotku. Ei me oltais enää jaksettu kantaa sitä mitä lukiolta nykyään vaaditaan,ei mitenkään. Uudessa lukiossa vaaditaan niin paljon erilaisia vaihtoehtoja jo kieltenkin osalta.  Tällä hetkellä tyydymme hyvin tähän peruskoulua korvaavaan kouluun."

"Mulle henkilökohtaisesti tämä kuuluu elämän suuriin onnistuneisiin projekteihin. Pidän itseäni onnekkaana että olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan,  saanut olla mukana tässä kouluprojektissa. -Alkuaikojen yhteinen raaka työ, impulsiivinen, riehakas ja epätoivoinenkin työ yhteisen koulun hyväksi on vuosien mittaan saanut järjestäytyneet ja sivistyneet muodot. Ehkä vielä palaamme jossain määrin entisiin aikoihin että vanhemmat joutuisivat taas vähän enemmän itse tekemään asioita koulun eteen. Tingitäänkö kasviskalaruuasta vai jaetaanko perheille siivousvuorot?   -Koulukuljetukset ovat tämän hetken yksi iso haaste. Oppilaita tulee laajalta alueelta ja joukkoliikenne kuljetukset ovat vuosien mittaan  vähentyneet huomattavasti.”

"Toivottavasti vanhemmat tajuavat että Kyläkoulu ei ole mikään itsestäänselvyys. Koulu on tavallaan rakennettava joka päivä uudestaan."    

 (teksti ja kuvat: Ari Harmanen, Takojan ja Steinerkasvatuksen teemanumero 4/2016)

                                                                                                                                             

ENÄJÄRVEN KALAHAUKAT


 Vehmaitten rantojen ja kalaisten vesien
 metsäisten saarten ja tuulten tuivertamien luotojen
   säännöttömästi polveilevien rantaviivojen
       lukuisten mökkirantojen vielä luonnonkauniissa
              puhtaiden vesien  järvessä                
puiden ja pensaiden kansoittaman
  jylhän saaren rauhoitetussa kärjessä
      natisevan männyn huojuvassa latvassa
oksista ja risuista rakennettu
    kalasääskiperheen valtaisa pesä.
                                              
Viime kesänä, taas kerran
  heinäkuun illassa yksinäisellä veneretkellä
        Ruissaaren vesillä, aistit valppaina soutelin
tuttuja ääniä, isoja tummia lintuja puiden latvuksissa
   kalasääsket pesäpuunsa vartijoina
            lentoon lähtelevät, liitelevät, kaartelevat
     korkeuksista   valppain sääksenkatsein seurailevat
                          tutun vaeltajan rauhallista soutelua
                                  veneen airojen rytmikästä liikettä
                                            tumman veden päällä.


Soutamalla kierrän saaren rauhoitetun kärjen
   korkealta uteliaat sääkset  seurailevat

             rannan vanhaan koivuun asettuvat
                    kuin perhepotrettiin, neljä komeaa lintua
                    turvallisen matkan päästä
                                 oksiltansa tähyilevät                             
                                                innokasta kuvaajaa.
Kesäillan jo vähitellen hämärtyessä
                                      varovasti  soudan kaislikkoon
    rantakoivun lähistölle, hiljaa odottamaan
ja kas! yhtäkkiä oksalle lehahtaakin saaren lintu
    ilmeisesti nuori, uhmapäinen, rohkea
      vaappuu hennolla oksallansa, kaunis kalahaukka
            mahtavia siipiänsä levittelee, löyhyttelee
                    välillä alas veteen silmäilee, kurkottelee
           kuvaaja henkeänsä pidättää 
                      paukkuu kameran suljin                   
  ja yhtäkkiä, sääksi pois lentää lehahtaa
         kotvan kuluttua, metsän takaa jälleen esiin  
 ilmestyy
            lentää lähemmäs, uljas kalasääski
                    pienen kaarroksen veneilijän yllä tekee
                       sitten kesäyöhön tummuvaan jo katoaa.

               (teksti ja kuvat: Ari Harmanen, TAKOJA 3/2016)                                         

MUISTOISSANI ERKKI PIRTOLA

Erkki Pirtolan äkillinen kuolema tammikuisena lauantai-iltana oli monille järkyttävä suru-uutinen ja epäilemättä suuri menetys  myös maamme taide-elämälle. Samana iltana uutisoitiin mediassa myös poikkeuksellisen voimakkaasta valo-ilmiöstä Etelä-Suomen taivaalla - ikäänkuin kosmoksen tähtivoimat olisivat tahtoneet läsnäolollaan kunnioittaa värikkään taiteilijasielun ja kulttuurivaikuttajan lähtöä täältä kauniilta mutta riitaiselta planeetaltamme.

Erkin ja minun tiet sivusivat vuosien mittaan monenlaisissa tilanteissa ja tapahtumissa: seminaareissa, taidehappeningeissa, opintojen merkeissä, toimittajan töissä ja vapaa-ajallakin. Yhteinen aallonpituus tuntui löytyvän helposti ensitapaamisesta alkaen ja tunne sukulaissieluisuudesta välillämme oli voimakas. Erilaisten mutkaisten kohtalonteiden vuoksi tämä hengenheimolaisuutemme ei kuitenkaan tässä elämässä päässyt syventymään aivan ystävyydeksi saakka. Hyvät tutut Erkin kanssa oltiin, juteltiin kun tavattiin ja kuulumisia hyvässä yhteisymmärryksessä vaihdettiin.

Aika: elokuu 1979.
Paikka: Rudolf Steinerkoulu, Lehtikuusentie, Helsinki.

Ensimmäinen kohtaamiseni Erkki Pirtolan kanssa tapahtui elämäni ensimmäisen antroposofisen kesäseminaarin musiikkiryhmässä. Rock'n rollia ja Jimi Hendrixin musiikkia puolustanut varomaton ja nuoruudenintoinen puheenvuoroni herätti ryhmässä kiihkeän väittelyn sähkökitaran soitosta. Keskusteluun myös osallistunut hieman hipinoloinen pitkätukkainen partasuu antoi minulle -ahdistuneelle nuorukaiselle- yllättävää sivustatukea nyökytellen ja ystävällisesti hymyillen. Myöhemmin tämä sympaattinen pitkätukka piti ryhmässä raikuvat aplodit saaneen yhteisen keskustelun alustuksen; teemana taisivat olla kovat ja pehmeät arvot.

Seminaarin eräällä väliajalla näin musaryhmästä tutun yksinäisen hahmon istumassa  nurmikolla ja kirjoittamassa pieneen lehtiöön. Menin varovasti lähemmäs ja ujouteni voittaen avasin keskustelun .  Vaihdoimme muutaman sanan seminaarin tunnelmista ja musiikkiryhmän kiintoisista keskusteluista.  Pirtola kertoi kirjoittavansa taidejutttuja Ilta-Sanomiin ja juuri nyt hän oli kirjoittamassa lehteen lyhyttä uutista seminaaripäivistä. Kerroin hänelle sitten lyhyesti viimeisen reilun puolen vuoden aikana tapahtuneesta hankalasta  mutta inspiroivasta tutustumisestani Rudolf Steinerin antroposofiaan. Pirtola tuntui jotenkin vaistoavan ahdistuneen ja ristiriitaisen mielentilani ja tuumaili ettei ollut itsekään helppoa päivää sen jälkeen nähnyt kun henkisen kehityksen polulle astui. Tokaisi sitten mieleenpainuvan hauskasti: ”Mutta ainahan voi mennä vaikka mainostoimistoon töihin jos haluaa helppoa elämää…"

 Aika: syksy 1987-kevät 1989.
 Paikka: Snellmankorkeakoulu, Jollas Laajasalo, Helsinki.

Keväällä '87 aloitti Snellmankorkeakoulussa toimintansa biodynaamisen viljelyn ja luonnonhoidon opintosuunta. Kasvukauden ajan maatiloilla ja puutarhoissa tapahtuneen käytännön harjoittelujakson jälkeen me opiskelijat kokoonnuimme syksyllä Jollakseen teoreettisempien opintojen äärelle. Opintosuunnan muutaman vakituisen opettajan ohella saimme omasta toivomuksestamme myös Erkki Pirtolan mukaan toimintaan. Ensimmäisenä syksynä ja talvena opiskelimme ja luimme Kalevalaa Erkin johdolla. Keskustelimme toki myös taiteista ja kävimme Luonnontieteellisessä museossakin ihastelemassa ja piirtämässä fossiilien luurankoja

Eräänä kevättalven aamuna kokoonnuimme - jälleen kerran- Svalvikin huvilan yläkertaan Steinerin Maatalouskurssin äärelle. Pirtolan kanssa oli sovittu että hän tulisi tällä kertaa  puhumaan ja keskustelemaan kanssamme tästä biodynaamikkojen ´ikuisesta teemasta`. Kyllä Erkki sitten lopulta saapuikin, ehkä varttitunnin myöhässä ja stressaantuneen oloisena. Istahti sitten ulkoilutakki vielä päällään isoon pöytäämme ja otti kiitollisena vastaan hänelle tarjotun kahvimukin. Kertoi muistaneensa aamun Maatalouskurssi -session vasta illalla ja valvoneensa sitten lähes koko yön esitelmäsarjan uudelleen läpi - nyt siis toisen kerran, vuosien tauon jälkeen- lukiessaan. Maatalouskurssin sisällöt näyttivät todella tehneen vaikutuksen ja koskettaneen hänen taiteilijasieluaan. Keskustelimme vilkkaasti mm. siemenkaaoksesta ja maatilasta yksilönä, maataloudesta ´maanveistona` ja taiteiden merkityksestä yleensäkin maataloudessa ja ihmisen henkisessä kehityksessä. Mieleeni jäi erityisesti Erkin innostava ajatus Steinerin Maatalouskurssista ´parhaana taidekirjana`. 

Aika: toukokuu 1988.
Paikka: Potin biodynaaminen maatila ja naapurin lato, Säkylä

Kasvukauden '88 olin maatalousharjoittelijana Potin tilalla Säkylässä. Toukokuussa järjestettiin naapurissa kesän tulon kunniaksi jo perinteinen 'Hyvien ihmisten juhla', jonneka olivat tervetulleita kaikki paikalliset naapurit ystävineen. Muistin Pirtolan maininneen joskus toiveestaan tulla tutustumaan lähemmin biodynaamisen maatalousharjoittelun olosuhteisiin.

Ohikulkumatkalla sopivasti ollut Pirtola saapuikin sitten lauantaina iltapäivällä hyvissä ajoin ennen juhlailtaa punaisiin housuihin, tummaan puvuntakkiin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena. Tutustumiskierroksen ja kevyen aterian jälkeen otimme isännän juhlajuomavarastosta hieman juotavaa evääksi ja lähdimme Erkin kanssa tuulettumaan pienelle iltapäiväkävelylle, lintujen laulua kuulostellen ja vaeltaen peltotietä pitkin metsäisen niityn reunamille. Vihdoinkin minulla olisi tilaisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia nuoruuteni kirjoittajaidolin kanssa ihan kahden kesken, kenties vähän laajemmin ja syvällisemminkin! -No, Erkki vaikutti kuitenkin aika väsyneeltä kaupunkilaiselämään  ja keskustelumme pysyttelikin sitten vain nykyhetken kuulumisten vaihtamisen ja  kovien arkikokemusten tasolla sen kummemmin mihinkään "sfääreihin" kohoamatta... Taiteilijaelämän rasittama Pirtola tuntui kuitenkin aidosti nauttivan Säkylän avaran peltomaiseman raikkaan kesäisistä tuulista ja maaseutuympäristön tuoksuvista tunnelmista.

Illalla sitten juhlittiin hyvissä maalaistunnelmissa harjoittelukaverini J.- P. Hiltusen, isäntäväen ja muun kylänväen kanssa naapurin isossa ladossa 'Hyvien ihmisten juhlassa'. -Juhla alkoi hyvin toteutetulla nukketeatteri esityksellä Prinsessa Ruusunen. Istuttiin Pirtolan kanssa vierekkäin katsomon keskivaiheilla ja muistan hyvin kuinka saunakaljojen kevyesti humalluttaneissa aivoissani välähti ajatus: "No mutta tässä sitä nyt sitten Erkki Pirtolan kanssa istutaan ja katsotaan ja kuunnellaan satua Prinsessa Ruususesta..."

Kesäisen juhlan loppuilta oli varattu tietenkin perinteisille latotansseille. Musiikista vastasi tiskijukan ohella naapurin nuoren pitkätukkaisen isännän bändi, jonka rumpuja Pirtolakin intoutui bändin tauolla myöhemmin illalla luvatta kokeilemaan. Erkin rumpusoolon aikana bändin rumpali palasi kuitenkin yllättäen paikalle ja karjaisi: "Keneltäs sä oot saanu luvan soittaa mun rumpuja, jätkä?!" Pirtola katsahti yllättyneenä, nousi rumpalin tuolilta ja vastasi kovalla äänellä, samanaikaisesti rumpupalikat lattialle viskaten: "Jumalalta!". Kukonpoikien välille näytti olevan syntymässä pieni käsirysy.  Poimin palikat äkkiä lattialta, ryntäsin diplomaatin  oikeuksin riitapukarien väliin, palautin kapulat rumpalille ja sain kuin sainkin uhkaavan tilanteen rauhoitettua. Loppuilta sujuikin sitten rauhallisesti rytmimusiikin, tanssin ja huulenheiton merkeissä.  -Aitoja maalaiselämäkokemuksia rikkaamman kaupunkilaistaiteilijan matka jatkui sitten seuraavana päivänä Potien tarjoaman lounaan  jälkeen.

aika: elokuu 2010.
paikka: Taaborinvuori ja kirjasto, Nurmijärvi

Vuosituhannen alkupuolella sain ensikosketuksen kotimaisen ITE-taiteen  värikkääseen maailmaan Pirtolan anarkististen videotallenteiden välityksellä netissä,, niinkuin varmaan moni muukin. (ITE = itse tehty elämä.) Loppukesästä 2010 sain sitten tilaisuuden tutustua ITE-taiteilijoiden aikaansaannoksiin taidenäyttelyssä paikan päällä NurmijärvenTaaborinvuorella, Aleksis Kiven jylhissä maisemissa. Näyttelyssä oli mm. Pirtolan monivuotisen ystävän Johannes Setälän ja monien muiden itseoivaltajien persoonallisia teoksia. Kuinka valtavasti osaamisen taitoa, tyylitajua, huumoria ja oivalluksia ITE- taiteen ihmemaailmasta löytyykään!

Taaborinvuoren näyttelyelämysten myötä ymmärsin entistä paremmin miksi Erkki Pirtola oli jo vuosikausia palavalla innolla toteuttanut Maaseudun Sivistys Liitolta joskus 90-luvun puolivälissä saamaansa kulttuuritehtävää; haastatellut ja videoinut aikaa ja vaivaa säästelemättä  monenkirjavien ITE-taiteilijoiden työtä ja teoksia eri puolilla Suomenniemeä, ollut mukana tukemassa ja järjestämässä taidenäyttelyitä. Kyseessähän on hieno kulttuuriteko ja Erkiltä jälkeenjääneet -yli tuhannen ja yhden tunnin!- videot kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tallenteita suomalaisesta alakulttuurista, ruohonjuuritason omaehtoisesta taiteen tekemisestä.

Taaborinvuoren ITE-taideteosten kanssa samaan aikaan oli Nurmijärven kirjastossa Pirtolan retrospektiivinen taidenäyttely. Näytteillä oli -tosin jo aiemmistakin yhteyksistä tuttuja- Pirtolan lähinnä nuoruusvuosien enemmän tai vähemmän anarkistisia kuvataideteoksia. Taiteilijan hyvällä värisilmällä, sommittelutaidolla ja oivaltavalla materiaalinkäytöllä toteutetuista teoksista välittyi ennenkaikkea voimakkaita tunteita, poikkeuksellisia näkökulmia ja oivalluksia - ja valoisan lämmintä huumoria, joka tuntui olevan näyttelyn eräänlainen "punainen lanka". Kaunis ja ruma, hyvä ja paha, jumalallinen ja demoninen ovat PirtolaArtin polariteetteja, joidenka väliseen sielua vavahduttavaan jännitteeseen inhimillinen kokeminen, myös taide, asettuu.

-------------------------------

Kesken kaiken Yläkerran Orkesteriin poistuneen  Erkki Pirtolan elämäntyön mainen jalanjälki painui syvälle suomalaisen kulttuurielämän hedelmälliseen maaperään. Meille kaikille yhteiseksi perinnöksi valoisa sydämenanarkisti jätti runsaasti kirjoituksia, videotallenteita (erityisesti ITE-taiteesta) ja kuvataidetta.  -Jo 70-luvun loppupuolella tutustuin Erkki Pirtolan säkenöivästi oivaltavaan kirjoittajaminään, ja ihastuin välittömästi hänen valloittavan persoonalliseen, värikkääseen ja paikoin lennokkaaseen kirjalliseen ilmaisuunsa (mm. Uuden Ajan Aura, Ilta-Sanomat, Komposti, Suomi, Taide, Takoja, Demeter...)  -Uuden Ajan Aurassa kerran eräs toimittaja luonnehti nuorta Pirtolaa  'Suomen kenties vapaimmaksi taiteilijaksi' !

Luovan Sanan monipuolisena taiteilijana Erkki Pirtola eli omalla elämällään todeksi Rudolf Steinerin Vapauden Filosofian päätössanojen viisauden: "Idea on kohdattava elävästi kokien; muuten ihminen joutuu sen orjuuteen." - Suomenkielen sanankäyttäjänä Pirtola oli parhaimmillaan nerokas, armoitettu verbaaliakrobaatti, jonka hienoimmissa teksteissä mustiin painettuihin merkkeihin kuoletettu Sana sai omakohtaisten oivallusten valossa uuden elämän ja kohosi rohkeasti siivilleen vapauden tuulien saattelemana.

(TAKOJA 2/2016)

Erkki Pirtola 18.5.1950 Kuopio - 23.1.2016 Helsinki