Vehmaitten rantojen ja kalaisten vesien
metsäisten saarten ja tuulten tuivertamien luotojen
säännöttömästi polveilevien rantaviivojen
lukuisten mökkirantojen vielä luonnonkauniissa
puhtaiden vesien järvessä
puiden ja pensaiden kansoittaman
jylhän saaren rauhoitetussa kärjessä
natisevan männyn huojuvassa latvassa
oksista ja risuista rakennettu
kalasääskiperheen valtaisa pesä.
Viime kesänä, taas kerran
heinäkuun illassa yksinäisellä veneretkellä
Ruissaaren vesillä, aistit valppaina soutelin
tuttuja ääniä, isoja tummia lintuja puiden latvuksissa
kalasääsket pesäpuunsa vartijoina
lentoon lähtelevät, liitelevät, kaartelevat
korkeuksista valppain sääksenkatsein seurailevat
tutun vaeltajan rauhallista soutelua
veneen airojen rytmikästä liikettä
tumman veden päällä.
Soutamalla kierrän saaren rauhoitetun kärjen
korkealta uteliaat sääkset seurailevat
rannan vanhaan koivuun asettuvat
kuin perhepotrettiin, neljä komeaa lintua
turvallisen matkan päästä
oksiltansa tähyilevät
innokasta kuvaajaa.
Kesäillan jo vähitellen hämärtyessä
varovasti soudan kaislikkoon
rantakoivun lähistölle, hiljaa odottamaan
ja kas! yhtäkkiä oksalle lehahtaakin saaren lintu
ilmeisesti nuori, uhmapäinen, rohkea
vaappuu hennolla oksallansa, kaunis kalahaukka
mahtavia siipiänsä levittelee, löyhyttelee
välillä alas veteen silmäilee, kurkottelee
kuvaaja henkeänsä pidättää
paukkuu kameran suljin
ja yhtäkkiä, sääksi pois lentää lehahtaa
kotvan kuluttua, metsän takaa jälleen esiin
ilmestyy
lentää lähemmäs, uljas kalasääski
pienen kaarroksen veneilijän yllä tekee
sitten kesäyöhön tummuvaan jo katoaa.
(teksti ja kuvat: Ari Harmanen, TAKOJA 3/2016)
