MUISTOISSANI ERKKI PIRTOLA
Erkki Pirtolan äkillinen kuolema tammikuisena lauantai-iltana oli monille järkyttävä suru-uutinen ja epäilemättä suuri menetys myös maamme taide-elämälle. Samana iltana uutisoitiin mediassa myös poikkeuksellisen voimakkaasta valo-ilmiöstä Etelä-Suomen taivaalla - ikäänkuin kosmoksen tähtivoimat olisivat tahtoneet läsnäolollaan kunnioittaa värikkään taiteilijasielun ja kulttuurivaikuttajan lähtöä täältä kauniilta mutta riitaiselta planeetaltamme.
Erkin ja minun tiet sivusivat vuosien mittaan monenlaisissa tilanteissa ja tapahtumissa: seminaareissa, taidehappeningeissa, opintojen merkeissä, toimittajan töissä ja vapaa-ajallakin. Yhteinen aallonpituus tuntui löytyvän helposti ensitapaamisesta alkaen ja tunne sukulaissieluisuudesta välillämme oli voimakas. Erilaisten mutkaisten kohtalonteiden vuoksi tämä hengenheimolaisuutemme ei kuitenkaan tässä elämässä päässyt syventymään aivan ystävyydeksi saakka. Hyvät tutut Erkin kanssa oltiin, juteltiin kun tavattiin ja kuulumisia hyvässä yhteisymmärryksessä vaihdettiin.
Aika: elokuu 1979.
Paikka: Rudolf Steinerkoulu, Lehtikuusentie, Helsinki.
Ensimmäinen kohtaamiseni Erkki Pirtolan kanssa tapahtui elämäni ensimmäisen antroposofisen kesäseminaarin musiikkiryhmässä. Rock'n rollia ja Jimi Hendrixin musiikkia puolustanut varomaton ja nuoruudenintoinen puheenvuoroni herätti ryhmässä kiihkeän väittelyn sähkökitaran soitosta. Keskusteluun myös osallistunut hieman hipinoloinen pitkätukkainen partasuu antoi minulle -ahdistuneelle nuorukaiselle- yllättävää sivustatukea nyökytellen ja ystävällisesti hymyillen. Myöhemmin tämä sympaattinen pitkätukka piti ryhmässä raikuvat aplodit saaneen yhteisen keskustelun alustuksen; teemana taisivat olla kovat ja pehmeät arvot.
Seminaarin eräällä väliajalla näin musaryhmästä tutun yksinäisen hahmon istumassa nurmikolla ja kirjoittamassa pieneen lehtiöön. Menin varovasti lähemmäs ja ujouteni voittaen avasin keskustelun . Vaihdoimme muutaman sanan seminaarin tunnelmista ja musiikkiryhmän kiintoisista keskusteluista. Pirtola kertoi kirjoittavansa taidejutttuja Ilta-Sanomiin ja juuri nyt hän oli kirjoittamassa lehteen lyhyttä uutista seminaaripäivistä. Kerroin hänelle sitten lyhyesti viimeisen reilun puolen vuoden aikana tapahtuneesta hankalasta mutta inspiroivasta tutustumisestani Rudolf Steinerin antroposofiaan. Pirtola tuntui jotenkin vaistoavan ahdistuneen ja ristiriitaisen mielentilani ja tuumaili ettei ollut itsekään helppoa päivää sen jälkeen nähnyt kun henkisen kehityksen polulle astui. Tokaisi sitten mieleenpainuvan hauskasti: ”Mutta ainahan voi mennä vaikka mainostoimistoon töihin jos haluaa helppoa elämää…"
Aika: syksy 1987-kevät 1989.
Paikka: Snellmankorkeakoulu, Jollas Laajasalo, Helsinki.
Keväällä '87 aloitti Snellmankorkeakoulussa toimintansa biodynaamisen viljelyn ja luonnonhoidon opintosuunta. Kasvukauden ajan maatiloilla ja puutarhoissa tapahtuneen käytännön harjoittelujakson jälkeen me opiskelijat kokoonnuimme syksyllä Jollakseen teoreettisempien opintojen äärelle. Opintosuunnan muutaman vakituisen opettajan ohella saimme omasta toivomuksestamme myös Erkki Pirtolan mukaan toimintaan. Ensimmäisenä syksynä ja talvena opiskelimme ja luimme Kalevalaa Erkin johdolla. Keskustelimme toki myös taiteista ja kävimme Luonnontieteellisessä museossakin ihastelemassa ja piirtämässä fossiilien luurankoja
Eräänä kevättalven aamuna kokoonnuimme - jälleen kerran- Svalvikin huvilan yläkertaan Steinerin Maatalouskurssin äärelle. Pirtolan kanssa oli sovittu että hän tulisi tällä kertaa puhumaan ja keskustelemaan kanssamme tästä biodynaamikkojen ´ikuisesta teemasta`. Kyllä Erkki sitten lopulta saapuikin, ehkä varttitunnin myöhässä ja stressaantuneen oloisena. Istahti sitten ulkoilutakki vielä päällään isoon pöytäämme ja otti kiitollisena vastaan hänelle tarjotun kahvimukin. Kertoi muistaneensa aamun Maatalouskurssi -session vasta illalla ja valvoneensa sitten lähes koko yön esitelmäsarjan uudelleen läpi - nyt siis toisen kerran, vuosien tauon jälkeen- lukiessaan. Maatalouskurssin sisällöt näyttivät todella tehneen vaikutuksen ja koskettaneen hänen taiteilijasieluaan. Keskustelimme vilkkaasti mm. siemenkaaoksesta ja maatilasta yksilönä, maataloudesta ´maanveistona` ja taiteiden merkityksestä yleensäkin maataloudessa ja ihmisen henkisessä kehityksessä. Mieleeni jäi erityisesti Erkin innostava ajatus Steinerin Maatalouskurssista ´parhaana taidekirjana`.
Aika: toukokuu 1988.
Paikka: Potin biodynaaminen maatila ja naapurin lato, Säkylä
Kasvukauden '88 olin maatalousharjoittelijana Potin tilalla Säkylässä. Toukokuussa järjestettiin naapurissa kesän tulon kunniaksi jo perinteinen 'Hyvien ihmisten juhla', jonneka olivat tervetulleita kaikki paikalliset naapurit ystävineen. Muistin Pirtolan maininneen joskus toiveestaan tulla tutustumaan lähemmin biodynaamisen maatalousharjoittelun olosuhteisiin.
Ohikulkumatkalla sopivasti ollut Pirtola saapuikin sitten lauantaina iltapäivällä hyvissä ajoin ennen juhlailtaa punaisiin housuihin, tummaan puvuntakkiin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena. Tutustumiskierroksen ja kevyen aterian jälkeen otimme isännän juhlajuomavarastosta hieman juotavaa evääksi ja lähdimme Erkin kanssa tuulettumaan pienelle iltapäiväkävelylle, lintujen laulua kuulostellen ja vaeltaen peltotietä pitkin metsäisen niityn reunamille. Vihdoinkin minulla olisi tilaisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia nuoruuteni kirjoittajaidolin kanssa ihan kahden kesken, kenties vähän laajemmin ja syvällisemminkin! -No, Erkki vaikutti kuitenkin aika väsyneeltä kaupunkilaiselämään ja keskustelumme pysyttelikin sitten vain nykyhetken kuulumisten vaihtamisen ja kovien arkikokemusten tasolla sen kummemmin mihinkään "sfääreihin" kohoamatta... Taiteilijaelämän rasittama Pirtola tuntui kuitenkin aidosti nauttivan Säkylän avaran peltomaiseman raikkaan kesäisistä tuulista ja maaseutuympäristön tuoksuvista tunnelmista.
Illalla sitten juhlittiin hyvissä maalaistunnelmissa harjoittelukaverini J.- P. Hiltusen, isäntäväen ja muun kylänväen kanssa naapurin isossa ladossa 'Hyvien ihmisten juhlassa'. -Juhla alkoi hyvin toteutetulla nukketeatteri esityksellä Prinsessa Ruusunen. Istuttiin Pirtolan kanssa vierekkäin katsomon keskivaiheilla ja muistan hyvin kuinka saunakaljojen kevyesti humalluttaneissa aivoissani välähti ajatus: "No mutta tässä sitä nyt sitten Erkki Pirtolan kanssa istutaan ja katsotaan ja kuunnellaan satua Prinsessa Ruususesta..."
Kesäisen juhlan loppuilta oli varattu tietenkin perinteisille latotansseille. Musiikista vastasi tiskijukan ohella naapurin nuoren pitkätukkaisen isännän bändi, jonka rumpuja Pirtolakin intoutui bändin tauolla myöhemmin illalla luvatta kokeilemaan. Erkin rumpusoolon aikana bändin rumpali palasi kuitenkin yllättäen paikalle ja karjaisi: "Keneltäs sä oot saanu luvan soittaa mun rumpuja, jätkä?!" Pirtola katsahti yllättyneenä, nousi rumpalin tuolilta ja vastasi kovalla äänellä, samanaikaisesti rumpupalikat lattialle viskaten: "Jumalalta!". Kukonpoikien välille näytti olevan syntymässä pieni käsirysy. Poimin palikat äkkiä lattialta, ryntäsin diplomaatin oikeuksin riitapukarien väliin, palautin kapulat rumpalille ja sain kuin sainkin uhkaavan tilanteen rauhoitettua. Loppuilta sujuikin sitten rauhallisesti rytmimusiikin, tanssin ja huulenheiton merkeissä. -Aitoja maalaiselämäkokemuksia rikkaamman kaupunkilaistaiteilijan matka jatkui sitten seuraavana päivänä Potien tarjoaman lounaan jälkeen.
aika: elokuu 2010.
paikka: Taaborinvuori ja kirjasto, Nurmijärvi
Vuosituhannen alkupuolella sain ensikosketuksen kotimaisen ITE-taiteen värikkääseen maailmaan Pirtolan anarkististen videotallenteiden välityksellä netissä,, niinkuin varmaan moni muukin. (ITE = itse tehty elämä.) Loppukesästä 2010 sain sitten tilaisuuden tutustua ITE-taiteilijoiden aikaansaannoksiin taidenäyttelyssä paikan päällä NurmijärvenTaaborinvuorella, Aleksis Kiven jylhissä maisemissa. Näyttelyssä oli mm. Pirtolan monivuotisen ystävän Johannes Setälän ja monien muiden itseoivaltajien persoonallisia teoksia. Kuinka valtavasti osaamisen taitoa, tyylitajua, huumoria ja oivalluksia ITE- taiteen ihmemaailmasta löytyykään!
Taaborinvuoren näyttelyelämysten myötä ymmärsin entistä paremmin miksi Erkki Pirtola oli jo vuosikausia palavalla innolla toteuttanut Maaseudun Sivistys Liitolta joskus 90-luvun puolivälissä saamaansa kulttuuritehtävää; haastatellut ja videoinut aikaa ja vaivaa säästelemättä monenkirjavien ITE-taiteilijoiden työtä ja teoksia eri puolilla Suomenniemeä, ollut mukana tukemassa ja järjestämässä taidenäyttelyitä. Kyseessähän on hieno kulttuuriteko ja Erkiltä jälkeenjääneet -yli tuhannen ja yhden tunnin!- videot kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tallenteita suomalaisesta alakulttuurista, ruohonjuuritason omaehtoisesta taiteen tekemisestä.
Taaborinvuoren ITE-taideteosten kanssa samaan aikaan oli Nurmijärven kirjastossa Pirtolan retrospektiivinen taidenäyttely. Näytteillä oli -tosin jo aiemmistakin yhteyksistä tuttuja- Pirtolan lähinnä nuoruusvuosien enemmän tai vähemmän anarkistisia kuvataideteoksia. Taiteilijan hyvällä värisilmällä, sommittelutaidolla ja oivaltavalla materiaalinkäytöllä toteutetuista teoksista välittyi ennenkaikkea voimakkaita tunteita, poikkeuksellisia näkökulmia ja oivalluksia - ja valoisan lämmintä huumoria, joka tuntui olevan näyttelyn eräänlainen "punainen lanka". Kaunis ja ruma, hyvä ja paha, jumalallinen ja demoninen ovat PirtolaArtin polariteetteja, joidenka väliseen sielua vavahduttavaan jännitteeseen inhimillinen kokeminen, myös taide, asettuu.
-------------------------------
Kesken kaiken Yläkerran Orkesteriin poistuneen Erkki Pirtolan elämäntyön mainen jalanjälki painui syvälle suomalaisen kulttuurielämän hedelmälliseen maaperään. Meille kaikille yhteiseksi perinnöksi valoisa sydämenanarkisti jätti runsaasti kirjoituksia, videotallenteita (erityisesti ITE-taiteesta) ja kuvataidetta. -Jo 70-luvun loppupuolella tutustuin Erkki Pirtolan säkenöivästi oivaltavaan kirjoittajaminään, ja ihastuin välittömästi hänen valloittavan persoonalliseen, värikkääseen ja paikoin lennokkaaseen kirjalliseen ilmaisuunsa (mm. Uuden Ajan Aura, Ilta-Sanomat, Komposti, Suomi, Taide, Takoja, Demeter...) -Uuden Ajan Aurassa kerran eräs toimittaja luonnehti nuorta Pirtolaa 'Suomen kenties vapaimmaksi taiteilijaksi' !
Luovan Sanan monipuolisena taiteilijana Erkki Pirtola eli omalla elämällään todeksi Rudolf Steinerin Vapauden Filosofian päätössanojen viisauden: "Idea on kohdattava elävästi kokien; muuten ihminen joutuu sen orjuuteen." - Suomenkielen sanankäyttäjänä Pirtola oli parhaimmillaan nerokas, armoitettu verbaaliakrobaatti, jonka hienoimmissa teksteissä mustiin painettuihin merkkeihin kuoletettu Sana sai omakohtaisten oivallusten valossa uuden elämän ja kohosi rohkeasti siivilleen vapauden tuulien saattelemana.
(TAKOJA 2/2016)
Erkki Pirtola 18.5.1950 Kuopio - 23.1.2016 Helsinki